sunnuntai 25. helmikuuta 2018

"Minä kävelen avaruudessa"

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Kauppakeskuksesta Siiri-kirjan, ei kuitenkaan Siiri ja kamala possu-kirjaa, sillä Eleonoralla (3v) on se. Pariisin kouluissa oli alkanut loma ja Eleonor tuli äitinsä kanssa viikoksi Helsinkiin. Rouvan kanssa jännitimme etukäteen: säilyykö satanut lumi maassa vai ehtiikö se muuttua normaaliksi rapakeliksi, loskaksi. Melkein olisin lyönyt vetoa, että loskaksi muuttuu.

 Onneksi tuli korkeapaine ja pakkaset. Annalan puistossa on hyvä laskea pulkalla. Toin Eleonoralle myös pitkävartiset kintaat. Pulkka meillä jo oli.

Muuten aikamme on kulunut televisiota katsellessa: Pyeongchangja talviolympialaiset. Koska olin jo valmiiksi television äärellä, katsoin myös tiedeohjelman, joka kertoi Venuksesta. Olosuhteet planeetalla ovat täysin sietämättömät. Venuksen pinnalla on lämmintä noin 460 astetta. Venuksen säätilaan on syypää  "kasvihuoneilmiö".

Iivo voitti talviolympialaisissa 50 kilometrin hiihdon. Minä niin kuin monet muutkin aloin pohtia : montako kertaa olympialaisissa vielä hiihdetään 50 kilometriä kilpaa, kauanko lunta riittää. Tämä on hyvä vedonlyöntikohde ja sopii Veikkauksen uutuden virtuaalivedon konseptiin.Tai ehkä ei sittenkään. Ei kukaan jaksa jännittää tapahtumaa, jonka lopputulos ehkä tiedetään vasta  kymmenien vuosien kuluttua.

Minä kiinnostuin kasvihuoneilmiöstä. Olen nyt päiväkausia etsinyt netistä tietoa ilmiöstä. "Kasvihuoneen sisällä valo lämmittää kappaleita, joihin se osuu ja valon tuoma energia poistuu kappaleista lämpösäteilynä. Lämpösäteily ei pysty läpäisemään lasia, vaan se heijastuu takaisin ja lämpö nousee."

Yhdysvaltain avaruushallinnon tietokoneella tekemän mallinnuksen mukaan Venuksella oli muinoin matala meri ja sellaiset pintalämpötilat, että planeetalla olisi hyvinkin voinut elää. No, jos siellä oli mitään tai ketään, niin elollisen elämän pidentämiseksi niidn olisi pitänyt sulkeutua kupliin, jotka erottaa ne ja suojaa niitä täysin ympäröivältä todellisuudelta.

Ilmaston lämpeneminen maapallolla johtuu ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden  käytöstä ja maataloudesta: ilmkehän hiilidioksidipitoisuus on noussut ja nousee edelleen..

Putin totesi Arctisen forumin yhteydessä Arkangelissa, että "ihminen ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta". "jäät ovat sulaneet jo vuosikymmeniä eikä ihmisten toiminnalla ole ollut siihen vaikutusta."

Malaysia Airlinesin lento 17 putosi Ukrainassa.  Tämä ei johtunut ihmisen toiminnasta, putoamisen aiheutti maan vetovoima.

Kävelimme Rouvan kanssa muutama päivä sitten Arabianrannassa merenjäällä, oli aurinkoinen talvipäivä ja jäällä paljon ihmisiä. Vastaamme käveli pikkupoika äitinsä kanssa. Kiinnitin huomiota pojan taluttamaan laitteeseen, joka oli kuin potkulauta, mutta jossa pyörien tilalla oli pienet sukset. "Sinnulla on hieno menopeli", tokaisin.

Poika vastasi ylpeänä: - Minä kävelen avaruudessa.

Niinpä, niinhän me kaikki, totesin.



   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti