tiistai 14. toukokuuta 2019

Ei niin pahaa että ei jotain hyvääkin

Hups! kompastuin ja kaaduin kyljelleni, noin viikko sitten. Ei kuitenkaan mitään niin pahaa, että ei jotain hyvääkin. Kylkeen sattui, sen verran, että kävin ortopedin vastaanotolla. Rouva tuli Pohjolan omasairaalaan tuekseni, onneksi - onneksi siksi, että selvisi, miksi lähes vuosi sitten leikattu lonkkani ei ole kuntoutunut niin kuin sen odotettiin kuntoutuvan.

Vasen kylkeni röntgenkuvattiin eikä siinä ihan hirvittäviä vaurioita näkynyt ja mitä näkyi paranee ajan kuluessa itsekseen. Onni, että ei löytynyt mitään leikattavaa vauriota. Edellinen leikkaukseni meni nimittäin pieleen.

Pohjolasairaalassa pyysin, että kuvaisivat samalla lonkkani, joka leikattiin viime vuoden kesäkuussa, kohta vuosi sitten. Olen käynyt monen kuukauden ajan kolmesti viikossa lihaskuntoutuksessa Nordic Healthissa, lihakset ovat kuntoutuneet, mutta lonkka on edelleenkin vaiva. Rouva sai ortopedin suostumaan, että leikattu lonkkani kuvattiin. Ortopedi tutki röntgenkuvia ja totesi, että "tapanani ei ole arvostella kollegojen työtä, mutta tässä on hoitovirhe". Kuvista näkyi, että tekonivelen teräksisen kupin alareuna, jonka pitäisi olla 30 asteen kulmassa, on vaakatasossa. Jänteet tai jänne, en minä tiedä, mutta tunnen, eivät tai ei pääse normaalisti liikkumaan. Kohta koen ehkä uuden leikkauksen.

Edellisen blogini julkaisusta on noin kuukausi. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Iloinen asia on, että olen "saanut käydä kaupassa". Olen potkulautaillut kauppaan ja kulkenut bussillakin. Muutama viikko sitten - ennen HSL:n suurta vyöhykejakouudistusta nousin linja-autoon kotipysäkiltä Hämeentiellä. Edelläni bussiin kapusi kävelykepillä liikkumistaan tukeva vanha nainen. Hän ojensi matkakorttinsa kuljettajalle ja pyysi, että kuljettaja näyttäisi hänen puolestaan korttia matkakortinlukijaan.

Kuljettaja, hieman pyylevä afrikkalainen maahanmuuttaja, kurkotti näyttämään korttia kortinlukijalle,  ei ihan yltänyt ja lähes tupsahti auton lattialle. Kun vanharouva tokeni tilanteesta hän neuvoi kuljettajaa: paina tuosta "sisäinen", sitten "hyväksy" ja "näytä nyt matkakortti lukijalle!".

Vanharouva kiitti kuljettajaa ja kuljettaja kehui vanharouvaa: - "Sinähän osaat tämän paremmin kuin minä."

Äitienpäivälounaan todella nautimme Kolmessa Kruunussa. Viereisessä pöydässä juhlittiin myös - isä, äiti, isovanhemmat ja kolme pientä lasta. Aikuiset keskustelivat vilkkaasti, pöydän toisessa päässä kaksi vanhempaa lasta, 3-4-vuotiaat, istuivat kuulokkeet korvilla ja pelasivat läppäreillään. Lähtiesäni totesin: - Tästä saisi hienon valokuvan. Tähän lasten lähellä istunut mummi: - Tämä on nykyaikaa. Pöydästä kuulin toisenkin kommentin: - Ja saamme olla rauhassa.

Kauppamatkoillani olen kohdannut monia iloisia ihmisiä. Minulla on tapana jutella tuntemattomienkin kanssa. Yhtenä päivänä aloitin juttelun kassajonossa mustan miehen kanssa. Jostain syystä puhuin englantia. Tähän nuori mies: - Olen syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikäni. Miksi keskustelu kanssani aloitetaan aina englanniksi?

Televisiosta on jäänyt mieleeni luonto-ohjelma, jossa eläinten näköisiksi rakennetuilla roboteilla pyrittiin pääsemään lähelle oikeita eläimiä, seuraamaan niiden elämää ja näkemään, mikä niiden elämässä muistuttaa ihmisen toimintaa. Minusta hyödyllisempää olisi kuvata läheltä ihmisiä, erityisesti lauman johtajauroksia ja tarkkailla mikä heidän toiminnassaan muistuttaa eläimen toimintaa.


maanantai 15. huhtikuuta 2019

Nimettäisiinkö Levin Etelärinne Levin Anttirinteeksi ?

Kirjoitin ensimmäisen blogini marraskuussa 2013. Reilun kolmen vuoden aikana julkaisin 262 blogia.  Alkuun kirjoitin ahkerasti ja julkaisin ehkä kaksikin blogia viikossa, mutta reilu vuosi sitten kirjoittamisen tahti hiljeni. Aivoverenvuoto viime vuoden alussa ja lonkkaleikkaus kesällä: potkulauta pysyi huhtikuun alkuun taloyhtiön pyörävarastossa.

Blogejani on luettu lähes 63 000 kertaa = keskimäärin noin 240 lukijaa/blogi. Luetuin blogini on "Herrojen kapina Kittilän juntteja vastaan" - 3359 lukijaa. Kirjoitin lokakuussa 2014: "Hyvä Herra Antti Rinne, koska ilmeisesti hintaero (rinnehissien) ei voinut olla syy Palosaaren erottamiseen ja Kittilän, pienen lappilaisen kunnan elämän sotkemiseen, mikä se oli?" Ei ole Antti kertonut.

Kirjoitan tätä blogia sunnuntaina, vaalipäivänä. Eduskuntavaalien tulokset tiedetään tänään illalla. Ennen vaaleja TV1:n A-studiossa haastateltiin asiantuntijoita. Ohjelmassa yksi asiantuntijoista, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö, piti mahdollisena, että Antti Rinne laskee pääministeriksi. Jäin arvailemaan tarkoittikohan tutkimuspäällikkö sanoa, että Antti Rinne laskettelee pääministeriksi. Oli miten oli, Levin Etelärinne, johon uusi tuolihissi tilattiin, voitaisiin ristiä uudelleen tai antaa sille vaikka lempinimeksi Levin Anttirinne - pääministeri kulauttaisi ristiäisissä pullollisen shampanjaa.


Nyt jatkan kirjoittamista ja on maanantai, kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Ja eduskuntavaaleissa kävi kuten tutkimuspäällikkö ennakoi: Antti Rinne lasketteli maaliin, ei tosin niin suurella marginaalilla kuin mielipidemittauksissa ennustettiin, mutta kuitenkin.

Hyvä päivämäärä juhlia Levillä on elokuun ensimmäinen lauantai: Summitissa tunturin laella on K65 illallistanssiaiset, tänä vuonna Kittilän ihmiset ry:n 10-vuotis juhlatanssiaiset. Päivällä on pelattu hyväntekeväisyys golf, jolla tuetaan Kittilän ihmiset ry:n toimintaa - golffarit on kutsuttu Summittiin eikä ikärajoitus koske heitä.

Uskon , että myös Antti viihtyisi juhlissa tunturin laella.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Maapallo on avaruusalus


Olen viime kesästä lähtien käynyt 2-3 kertaa viikossa kuntoutuksessa Nordic Healthissa. Lihakset ovat kuntoutuneet ja mieli virkistynyt: samassa tilassa meitä on mukava porukka, sekä ohjaajat että asiakkaat. Viime vuoden syksyllä porukka kuitenkin silminnähden hermostui. Naapuritontille aloitettiin rakentaa SSA Base Helsinki hotellia ja rakennusliikenteen sujuvuuta turvattiin tuomalla tienvarteen liikennemerkkejä, joilla uhataan, että tien laitaan parkkeerattu auto hinataan muualle.

Parkkitilasta oli jo ennestään pula ja nyt ne katosivat kaikki. Työmaalta tuli mies, kypärä päässä, turvasaappaat ja huomion herättävät työvaatteet, joka selvitti, että tarkoitus ei ole tehdä kiusaa, vaan varmistaa, että pitkät rekat pääsevät purkamaan lastinsa työmaalle. Hän kertoi, että hän soittaa työmaaliikenteen tukkivien autojen omistajille ja pyytää siirtämään autot. Tiedot saa rekisterinumeron perusteella.

Hän kertoi myös saamastaan palautteesta: - Punaisen Volvon omistaja:"En siirrä". Rakentaja: "Autonne siirretään ja se  tulee teille kalliiksi". Tähän Volvon omistaja: "Siirtäkää, on minulla rahaa".

Tällaisia isomman auton omistajia on enemmänkin. Kävin viikolla taas HSL:n rautatieaseman palvelupisteessä. Jonossa ennen minua oli yli 20 ihmistä. Vuoroani odotellessa istuin Senegalista Suomeen muuttaneen nuorukaisen viereiselle tuolille. Meillä oli paljon keskusteltavaa - vierailin ensimmäisen kerran Senegalissa 1969. Aika kului nopeasti ja jono lyheni nopeammin kuin olin odottanut. Viereisellä palvelutiskillä asiansa nopeasti hoitanut mies oli poistumassa, kun tervehdin häntä tyytyväisenä: -Sehän kävi äkkiä. Mies, joka kaikesta päätellen ei ollut tottunut näyttäytymään tällaisissa paikoissa, tokaisi vastaukseksi: - Mitä se sinulle kuuluu!

Tämä äkäinen tokaisu palautti mieleeni muutaman viikon takaa tilanteen, jossa matkustajia täynnä ollut linja-auto oli pysähtynyt Hämeentiellä Arabian kauppakeskuksen kohdalla suojatien eteen. Jalankulkijat ylittivät suojatien lähes yksitellen ympärilleen vilkuilematta. Seurasin tilannetta ja pyysin viimeisenä suojatien ylittänyttä naista kiittämään huomaavaista kuljettajaa. Vastaus oli tyly: - En kiitä. Tämä on minun oikeuteni!

Asioiden hoitaminen olisi helpompaa rakentamalla yhteistyötä. Ihmisten hermoja kiristänyt paikotustilanne Nauvontielläkin helpottuu, kun Nordic Healthin asiakkaat laittavat autoonsa parkkikiekon viereen lapun, josta selviää, että he siirtävät tarvittaessa autonsa ja että heidät tavoittaa NH:n salilta. Hotellia rakentavillakin on helpompaa: yhden katutasossa olevan oven avauksella he tavoittavat monen auton omistajat.

Useimmat ihmiset ovat mukavia ja haluavat auttaa toisia. 

Minä tapaan tuntemattomia, mutta mukavia ihmisiä päivittäin esimerkiksi kauppakeskuksen hississä. Niin tänäänkin. Me olimme kaikki yhteisellä matkalla pienessä tilassa kauppakeskuksen parkkihallista kerrosta ylemmäksi, ostoksille. Toivotin hyvää päivää ja selitin, että tuntuisi typerältä tuijottaa hissin seinää ja olla huomaamatta muita ihmisiä. Spontaani palaute oli hymyjä, hyvän päivän toivotuksia ja hyväksyviä kannanottoja. Yksi vanha mies, pitkä harmaa tukka ja parta ja joka näytti joulupukilta ja johon olin jo hissiä odotellessa ehtinyt suhtautua ennakkoluuloisesti olikin mukava ihminen ja kommentoi: "Olemmehan me maailman onnellisin kansa!"

Pienessä tilassa on hyvä tulla toimeen muiden kanssa. Kansainvälisellä avaruusasemalla on monia kansallisuuksia yhtäaikaa, mm. kosmonautteja ja astronautteja. Eihän siellä yhteistyö sujuisi, jos toinen huomauttaisi toiselle, että "hyvin tuntuu vatsasi toimivan" ja saisi siihen vastauksen: - Mitä se sinulle kuuluu! "No kyllä se kuulu!"

Maapallokin on avaruusalus. Naapureiden tervehtiminen on hyvä tapa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

MM-kisat: Suomelle mitalisade

Reilu viikko sitten hain HUS:n iho- ja allergiasairaalasta CPAP-laitteen uniapnean hoitoon. Kotona kerroin, että käynti oli myönteinen kokemus. Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa kirjoittaa kokemuksestaan blogin.

Kävin uniapneapoliklinikalla lauantaina. Julkinen terveydenhoito purki jonoja. Palvelu oli taulukolla 1-10 arvostellen 10 Ystävällinen ja osaava henkilökunta. Sain mukaani mustan laukun ja lähdin sen kanssa kotiin: CPAP-laite, nenämaski, ilmaletku, kostutinsäiliö.... Kävelin sairaalasta jyrkkää alamäkeä ratikkapysäkille. Mäkeen kohdalleni pysähtyi henkilöauto. Kuljettaja kysyi: "Tarvitsetteko kuljetusapua ?"  Olimme molemmat menossa Helsingin keskustaan, nousin kyytiin.

Keskustassa kiitin saamastani kyydistä lääkäriä, joka työvuoronsa loputtua oli kotimatkallaan huomannut mustan laukun kanssa varovasti taapertaneen vanhuksen ja tarjonnut apua. Kiitos! Kyllä julkinen terveydenhoito toimii ja sen laatu on asennekysymys.

Hesari kirjoitti isosti suomalaisten rakkaudesta urheiluun. Kankaanpääläiset K-kauppiaat  ovat innokkaita hiihtofaneja ja ristineet kauppansa Risto-Matti Hakolan mukaan: K-market Rise. "Tulee hyvä mieli, kun urheilijat pärjäävät."

Suomalaiset ovat "urheiluhullu kansa". Seefeldin mm-hiihdoista on lähetetty Ylen kanavilla joka päivä tuntikaupalla ohjelmaa. Jos kisapaikalla ei ole tapahtunut mithään niin sitten on muisteltu menneiden vuosien huippuhetkiä: voitettuja mitalleja.

Seefeldin mm-kisat oli talven kärkihanke. Maaliin päästiin, mutta vain kerran mitaleille (pronssia) eikä aina edes pistesijoille.


Viime viikolla palasin Arabian kauppakeskuksesta kotiin linja-autolla. Istahdin etupenkkiin siinä jo istuvan vanhahkon miehen viereen ja tervehdin. Keskustelimme vilkkaasti. Puheenaihe oli tietysti ajankohtainen ja suomalaisille yhteinen kokemus: Seefeldin mm-hiihdot. Vieruskaveri kertoi avoimesti:

- Televisiossa alkaa parin tunnin päästä hiihdon mm-kisat. Vaimo on ostanut jääkaappiin pullon viinaa siltä varalta, että Suomi voittaa kultamitalin. Jos Suomi voittaa kultaa, vaimo ottaa lasillisen.

Mies jatkoi: "Jos vaimo oikein innostuu mitalista, niin menee koko pullollinen ja pissat tulee housuun." Näin me mököttävät suomalaiset juttelemme avoimesti tuntemattomille bussissa. Tervehtikää tekin tuntemattomia: maailmassa on miljardeja kertomattomia tarinoita.

Seefeldissä ei voitettu kultamitalia. Mutta ei mithään hättää. Samaan aikaan (23.02) Hartolassa kilpailtiin umpihankikonttauksen MM-kisat ja suomalaiset voittivat monta kultamitalia. Naiset: Kerttu Vastamäki, miehet: Tera Heinonen, lapset elle 10 v: Matias Oros, lapset yli 10 v: Bea Raitala, joukkue:  Intopiukeena , parisuhdesarja: Eve Aikasalo ja Viivi Koivunen. Aina löytyy syy juhlia.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Apinat on mukavia


Muutama viikko sitten Rouvalla oli vieraita ja minä olin vetäytynyt tietokoneelle. Kun vieraat tekivät lähtöä, minäkin kävin heitä hyvästelemässä. Yksi vieraista kysyi: - Kirjoititko blogia? Vastasin että en kirjoittanut: - Viime päivinä on  ollut niin synkkiä uutisia, että blogista tulisi raskasta luettavaa tyyliin "maapallo ei kohta enää kelpaa edes ongelmasielujen kierrätysplaneetaksi".

Olen jo yli puoli vuotta käynyt  Nordic Healthissa lihaskuntoutuksessa pari kertaa viikossa. Vasen lonkkani leikattiin viime kesänä ja pari päivää sitten mittauksessa todettiin, että leikatun jalkani reisilihaksen voima on kasvanut kesästä lähes 150%. Hyvä uutinen.

Nyt kun tätä kirjoitan on sunnuntai ja ulkona taas pyryttää lunta ja tuulee. Perjantaina olin lihaskuntoutuksessa ja parkkeerasin pikku Pösön Ruskeasuon linja-autovarikon viereiselle parkkipaikalle. Tallustin lumikasojen väliin tallattua möykkyistä polkua autolleni, kun jalkani lipesi ja kaaduin hankeen kyljelleni. Konttasin polkua pitkin parkkipaikkaa kohti, jotta löytäisin, mihin tarttua ja nousta jaloilleni. - Saanko auttaa? Kaksi nuorta ihmistä nosti minut ylös ja toinen tuki kävelyni parkkipaikalle. Kiitos! Kyllä ihmiset on mukavia!

Tänään aamulla Rouva luki ääneen Hesarista otsikon "Hankeen kaatunut iäkäs hevonen autettiin jaloilleen". Pyhtäällä hevosen avuksi oli kutsuttu Kymenlaakson pelastuslaitos. Kyllä pelastuslaitokset on mukavia!

Eilen Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea spagettiin Stokkalta vongoleita. Menin bussilla. Matkalla pysäkille kävelin varovasti pihan poikki roskapussien kanssa. Östi haki huomiotani ja heitteli lumikasan päältä tarkkoja osumia. - Moro Östi! Hei papparainen! Vaihdoimme tervehdyksiä. Kyllä lapset on mukavia.

En saanut muoviroskien kierrätyshuoneen ovea auki - väänsin lukossa varmaan väärää avainta. Koiraa ulkoiluttanut naapuri pysähtyi - Saanko minä yrittää? Koiran nimi oli Väinö ja sekin oli ystävällinen.

Bussipysäkillä huomasin, että matkakorttini on hukkunut. Maksoin kolikoilla. Rautatieasemalla käväisin HSL:n palvelupisteessä. Sain odotuksiani huomattavasti paremman palvelun: ystävällinen  virkailija mitätöi hukkuneen korttini ja siirsi sen saldon  uudelle kortille. Eikä palvelu maksanut kuin muutaman euron. HSL on hyvä! Kannatan julkista liikennettä.

Lähdin iloisena Kaivokadun alitse sen toiselle puolelle. Siinä metron liukuportaiden yläpään kohdalla rinnalleni ilmestyi ihminen: - Anteeksi, pudotitte toisen hanskanne. Kyllä ihmiset on mukavia!

Ihmiset on mukavia, mutta uutiset synkkää luettavaa. Naapurin isäntä kertoikin, että hän lopetti uutisten seuraamisen jo muutama vuosi sitten ja "henkinen hyvinvointini kohentui sen jälkeen huomattavasti". Hesarissa Anna Tommola kirjoitti muutama päivä sitten ansiokkaan jutun siitä, että "moni ihmisen ainutlaatuiseksi taidoksi kuviteltu kyky on havaittu myös eläimillä".

"Simpanssit ymmärtävät toisten aikeita, osoittavat empatiaa ja tekevät yhteistyötä." Muutama vuosi sitten tutkittiin ja todettiin, että ihminen, joka elää luksuksessa, menettää kyvyn empatiaan. Lisäisin tähän, että uutisissa kerrotaan luksuksessa elävien ihmisten  teoista ja päätöksistä - masentavaa luettavaa ja kuultavaa. Simpanssit eivät osaa rakentaa monta kertaa äänen nopeudella lentäviä ydinkärjillä varustettuja ohjuksia, muta niillä on säilynyt kyky empatiaan. Apinat on mukavia!




sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Iloinen posti jakoi joulukortit

Rouva sanoi taas muutama päivä sitten, että "Potkulautamies saa viedä roskat". Järjestin jo valmiiksi lajitellut jätteet kannettavaksi roskiin: Yhdessä pussissa sekajätteet, toisessa kartonki, kolmannessa muovit, neljännessä biojätteet, viidennessä lasitölkit ja niiden metallikannet eroteltuina. Kuudes, iso paperipussi oli kaikkein painavin - siinä meni yli viikon lehdet kierrätykseen. Jätteisiin kannettava lehtikasa oli painava pussi. Lehtien kevyt sisältö helpotti kantamista.

Tällaisen kantamuksen ja leikkauksesta vieläkin toipuvan lonkkani kanssa laahustin taloyhteisömme pihan poikki roskakatokselle. Vastaan käveli naapuritalon asukas, mies yli keski-iän, joka minut nähdessään antoi neuvon: - Potkulaudalla olisit jo perilllä!

Kyllä on mukava, että naapurit juttelee keskenään. Me toivotimme Hyvää Joulua! Minä lupasin, että ensi vuonna jalka jo kestää potkulautailla.

Olen tänäkin vuonna vaalinut joulunviettomme perinteitä, ainakin yrittänyt. Yli 40 jouluna olen ostanut Rouvalle Mon Cheri karkeja, kirsikkaliköörillä maustettuja suklaakonfehteja. Mon Cheri suklaakonfehdit tulivat meidän jouluumme Rouvan lapsuuden jouluista: varmaankin yli 50 vuoden takaa. Tänä jouluna en löytänyt niitä Arabian kauppakeskuksesta. Ajattelin, että Stokkan Herkusta löydän ne helposti kuten aikaisempinakin jouluina. En löytänyt.

Kysyin henkilökunnalta. Sain vastauksen: - Niitä ei nyt löydy mistään. Mon Cheri suklaakonfehtien myynti on kielletty. Minut ohjattiin palvelutiskile, jossa oli tarjolla suklaatryffeleitä monenlaisilla täytteillä: shampanjalla. kir royalilla, rommilla....Ostin niitä jouluksi (kuten kuvasta näkyy).

Suklaakonfehtien epäonnistuneen metsästyksen jälkeen ei ollut yllätys: että kuulin autoradiosta  (Yle Helsinki) kuinka vanha naisihminen suri syvästi sitä että ei saa tänä talvena ruokkia puutarhassaan pikkulintuja. Hän kertoi, että on aikaisempina talvena ripustanut rivitaloasuntonsa puutarhaan kaksi talipalloa. Kissan kanssa hän on kylminä talvipäivinä katsellut ikkunasta pikkuisten lintujen puuhia. Molemmat ovat nauttineet näkemästään.

Ei tämä joulu pelkkiä kieltoja ole. Uutuutena joulupukin seurana maata kiertää Coca Cola-rekka. Ja kyllä viime päivinä on tapahtunut ihan mukaviakin, mieltä lämmittäviä asioita:

Tänään on tupruttanut vähän lunta ja lumena se on säilynytkin - saamme valkean joulun. Elämme vuoden pimeintä aikaa. Pari päivää sitten tulin kuntoutuksesta kotiin myöhään iltapäivällä. Keskellä pihaa postin sähköpyörä odotti postinjakajaa. Kurja sää pyöräillä: pimeetä, tuulista ja märkää loskaa. Yllätyin, kun rapustamme pihalle tulikin hyvin, hyvin iloinen nuori postimies. Eikä miehellä ollut edes lakkia päässään.

Aloitin keskustelun: - Vuoden kiireisin aika ?

-  Teen ylitöitä. Tälle alueelle tulee paljon joulukortteja. Tähän aikaan päivästä on mukava jakaa postia. Lapset ovat ehtineet koulusta kotiin. Kun postiluukusta laittaa nipun postikortteja, sisältä kuuluu lasten riemukkaita kiljahduksia: Posti tuli ja joulukortteja!


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

"Voi emännän amaryllis!"

Vanha uros istuu tässä vihreällä oksalla ja kirjoittaa blogin. Laajassa digiviidakossa on hyvä akustiikka: laumojen johtajaurosten tasajalkahyppelystä, karjunnasta ja uhoamisesta syntyvä meteli kantautuu kauas, hetkessä lännestä itään ja idästä länteen. Pohjois-Koreassakin johtajauros hyppelee niin, että kuuluu meille asti, vaikka seinänaapureita ei ollakaan. Taitaa olla kuntohyppelyä, näyttää, että tarvetta on.

Media on rumpu, jota taotaan. Media toistaa samat synkät uutiset monta kertaa päivässä. Lähi-Itä on ihmiskunnan persereikä, joka on rikastunut piereskelemällä fossiilisia polttoaineita. Tältä alueelta Jemenistä löytyi viime viikolla joukkohautoja, joista uutisen mukaan melko varmuudella löytyy todisteita "sotarikoksista".

Mitä? Joukkohaudoista saattaa löytyä todisteita sotarikoksista? Minun mielestäni sota jo on suuri rikos, paljon suurempi rikos kuin pankkiryöstö. Kansainvälinen oikeus voisi todeta, että pankkiryöstökin on laillinen, jos siitä ilmoittaa etukäteen. Sensijaan, jos pankkiryöstötoimien yhteydessä ottaa panttivangeiksi sivullisia, esimerkiksi pankin asiakkaita, niin tällainen teko olisi pankkiryöstörikos. Pankkiryöstörikoksesta joutuisi  tuomittavaksi pankkiryöstöoikeuteen.

Sotia ja terroristeja. Naapurin isäntä kertoi, että hän kyllästyi lukemaan, kuuntelemaan ja katselemaan uutisia muutama vuosi sitten. "Henkinen hyvinvointi parani huomattavasti." Minä taas olen ihmetellyt ja niin ovat monet muutkin, joiden kanssa olen ottanut sodat puheenaiheeksi, mistä nämä sodat oikein pulpahtelevat. Olen kiertänyt Euroopassa, Aasiassa ja Amerikoissa ja tavannut vain ystävällisiä ihmisiä.

Uskalsin jopa ajatella, että tie rauhaan löytyisi, jos ihmiset oppisivat näkemään naapurinsa, ihmiset ihmisinä, katsoisivat toisiaan silmiin ja tervehtisivät. Tämä utopistinen ajatukseni romuttui eilen. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista voita ja Oivariinia. Olen oppinut, että liikenteessä tuntuu mukavalta, kun näkee, että toinen ihminen huomaa toisen, joko jalankulkija autoilijan tai autoilija jalankulkijan ja antaa tietä. Minä aina kiitän: toinen ihminen on nähnyt sinut, Kerro, että sinäkin näit hänet.

No. Eilen menin markettiin linja-autolla. Poistuin bussista kauppakeskuksen kohdalla ja ylitin tien suojatietä pitkin. Linja-auton kuljettaja huomasi minut ja antoi tietä. Kiitin. Sain hymyn ja ystävällisen tervehdyksen palkinnoksi.  Perässäni suojattietä ajoradan ylitti jono muita jalankulkijoita, harvakseltaan. Neuvoin viimeisenä katua hitaasti liikkuvan miehensä edellä kadun ylittänyttä naista: Kiitä linja-auton kuljettajaa!

- En kiitä! Tämä on minun oikeuteni!