sunnuntai 27. toukokuuta 2018

No persons were harmed in the making of this blok

Olemme Rouvan kanssa tavallista enemmän viihtyneet televisiota katselemassa. Tämä vaihe alkoi jääkiekon MM-kisoista. Ruotsi voitti maailmanmestaruuden. Lätkämatsit palauttivat mieleeni 1970-luvulla kerrotun jutun:  

" Mitä eroa on ruotsalaisella ja suomalaisella myyntimiehellä? Ruotsalainen, kun on Euroopan myyntimatkalla saanut kaupan yhdessä maassa, jatkaa seuraavana päivänä neuvottelemaan toisesta kaupasta. Suomalainen kaupan saatuaan jää juhlimaan onnistumistaan viikoksi paikalliseen hotelliin ja jatkaa sitten seuraavaan paikkaan."

1970-luvulla oikeasti kadehdin ruotsalaisia siitä, että heillä oli monta maailmanlaajuisesti tunnettua ja menestynyttä yritystä: kasvupohjaa ja kokemusta kansainvälistyä. Toivoin, että Suomeen syntyisi edes yksi aidosti kansainvälinen ja menestyvä yritys. Toiveeni toteutui: syntyi Nokia. Matkapuhelinjätti meinasi tukehtua menestykseen - en tiedä miksi, mutta en ole kuullut yhdenkään yrityksen ajautuneen konkurssiin siksi, että sen työntekijät olivat huonoja.

Takaisin television ääreen. Äärellä kun oltiin, tuli katseltua muutakin kuin jääkiekkoa. Yhtenä iltana Ylen TV-uutisissa näytettiin ajan kanssa kuinka suomalainen Jasper Pääkkönen käveli Cannesin punaisella matolla muiden KKKKlansaman elokuvan tähtien kanssa. Pääkkösellä on "iso rooli" Spike Leen ohjaamassa elokuvassa ja Hesarille Pääkkönen "taivasteli" tilannetta: "Olen oikeasti osa tällaista".

Emmeköhän me kaikki ole "osa tällaista".

Olohuoneemme sohvapöydällä lojui monta viikkoa New Scientistin numero, jonka kansilehdellä oli kehyksissä teksti:"NO ANIMALS WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS MEAT". TV1 näytti yhtenä iltana englantilaisen luontodokumentin, jonka lopputeksteihin oli lisätty vakuutus, että: "No animals were harmed in the making of this film".

Kohta elokuviinkin liitetään vakuuttelut siitä, että: "NO MEMBERS OF THE CAST WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS FILM".

P.S. Tämä on 251. kirjoittamani blogi. Olen kirjoittanut keskimäärin enemmän kuin yhden blogin viikossa. Nyt edellisen blogini julkaisusta on jo lähes kuukausi. Tammikuun alussa sain aivoverenvuodon ja parin viikon kuluttua lonkkani leikataan.  Uusi julkaisutauko uhkaa.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Valkolakki ei lämmitä pakkasella

Minusta Vappu on kiva juhla, ei siksi, että teekkarit ovat vitsikkäitä. Myöhemmin elämässään teekkareista tulee insinöörejä. Minusta Vappu on kiva, koska minäkin saan laittaa päähäni valkolakin ja sopeutua joukkoon: Kellastunut valkolakki päässä minäkin naamioidun maisteriksi.

En ole maisteri. Olen filosofian ylioppilas. Kun kirjoitin ylioppilaaksi olin muutaman vuoden luokkatovereitani vanhempi. Olin tehnyt uraa toimittajana jo monta vuotta ja kun tuli aika päättää, alanko opiskella, minulla oli jo vakituinen työ: seurasin eduskunnan päätöksentekoa ja kirjoitin juttuja. Eduskunnan kahvila oli nuorelle pojalle kiva paikka rupatella ihmisten kanssa.

Kirjoittauduin Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskelemaan teoreettista filosofiaa siksi, että sinne pääsi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. En opiskellut ja syy oli laiskuus. Itselleni selitin, että jos monta vuotta opiskelee yhtä ja samaa, niin siinä samalla kuva kokonaisuudesta rajautuu ahtaaksi: näkee puun, mutta ei metsää. Ja näitä ajatuksia olen elänyt sen jälkeen yli 50 vuotta.

Ihminenkin on pilkottu pieniksi palasiksi. Yksinkertaisinta on halkoa ihminen kahtia: porvareiksi ja duunareiksi, kristityiksi ja muslimeiksi. Lääkärit erikoistuvat keuhkosairauksiin, neurologiaan, gynekologiaan, silmä- ja hammaslääkäreiksi. Me tavalliset tallaajat näemme TV:stä tuttuja, ministereitä, piispoja ja pappeja, vuorineuvoksia, kansanedustajia, ministereitä, eri alojen erikoisasiantuntijoita.  Luulen, että meillä kaikilla olisi kivempaa, jos näkisimme sen sijaan kokonaisuuden: ihmisiä, ihmisen.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Hei, mitä tehtäs, että mainittas!

Pääsiäisenä laitoimme Rouvan kanssa oikein pääsiäisruokaa: karitsan viulun. Kutsuimme ystäväpariskunnan pääsiäislounaalle. Nautimme hyvän aterian. Juttelimme tuntikausia. Meillä on paljon yhteisiä kokemuksia jakaa, Rooma, Budapest, Pariisi, ja nyt polvi- ja lonkkaviat.

Maanantaina 2. pääsiäispäivänä satoi koko päivän lunta. Nyt, kun tätä kirjoitan  on keskiviikko eikä kello vielä edes 10 aamulla. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan lasitetulle parvekkeellemme. Katson mittarista, lämpötila parvekkeella on noussut jo yli 27 lämpöasteeseen vaikka ulkolämpötila on vielä pakkasen puolella. Parvekkeelle voisi istua juomaan kupin kahvia, lukemaan päivän Hesaria. Voisi rentoutua ja nauttia elämästä. Ei voi: parveketta lämmittää kasvihuoneilmiö.

Viime viikolla luin Hesarista jutun, joka kertoi, en muista kenestä, mutta henkilöstä, jonka merkittävin saavutus ainakin lehden jutusta päätellen oli se, että hän tapasi Jimi Hendrixin.

Muistan vieläkin viime kesältä televisiossa katsottavaksi jaetun tilanteen, jossa isä ja äiti Markkanen jännittävät mitenkä ja mihin Pohjois-Amerikan joukkueeseen Lauri vaalitaan pelaamaan koripalloa. Muistan tämän siksi, että samaan aikaan Ranskassa tuhansien lasten vanhemmat jännittivät, oppiiko heidän lapsensa käymään potalla. Tämä jännitys johtui siitä, että Ranskassa lapset aloittavat koulun jo 3-vuotiaina, loppuvuodesta syntyneet jo 2-vuotiaina. Paitsi ikä kouluun pääsyn edellytys on, että osaa itsenäisesti donkata pottaan.

Vanhemmat tukevat ja kannustavat lapsiaan. Kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Formulakausi on taas alkanut ja moottoriurheilu kiinnostaa. Kimi Räikkönen on "kiitollinen uransa käänteistä"(Iltalehti 3.4.). Räikkönen oli ajatellut että hän ajaisi kartingia vuosikausia. "Suurempiin luokkiin hänen budjettinsa ei riittänyt". "Onneksi ystävät ja perhe auttoivat."

Televisiossa kerrotiin muutama päivä sitten nuorukaisesta, joka nyt on samassa tilanteessa kun Räikkönen oli vuosia sitten. Uutinen oli, että Antti Aarnio-Wihuri on päättänyt tukea nuorukaista..

Viime viikolla uutisoitiin, että Kimi Räikkösen autotallista löytyy nykyään Rolls-Roycen lippulaiva Wraith Black Badge. Suomessa auton hinta olisi yli 600 000 euroa. "Menopelistä löytyy hurjat 623 hevosvoimaa, ja se kiihtyy nollasta sataan 4,5 sekunnissa. 6,6-litraisella tuplaturbo-V12- koneella varustetun auton huippunopeus on 250 kilometriä tunnissa." Kateelliset voivat lohduttautua sillä, että mikäli romutuspalkkiot säilyvät noin nykyisellään, niin palkkion suuruuta ei määritä auton hankintahinta. Rolls-Royce tai pikku Pösö - lopulta lähes samanarvoisia romutettavia.

Minä muuten ostin viime viikolla potkulautaan suuremman korin, joka helpottaa huomattavasti kauppareissujani. Ostosten pakkaaminen kotiin kuljetettavaksi on nyt helpompaa

.



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

En vaihda sähköpotkulautaan

Luin Hesarista totsikon: "Hallitus: 400 euron tuki sähköpyörän hankintaan" Lakimuutos, johon sähköpyörätuki (16,3 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana) sisältyy on osa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä, jotka on tarkoitus julkistaa nyt perjantaina.

Hesarin jutusta saa käsityksen, että ajatus sähköpyörätuesta on haettu Ruotsista, missä on päätetty kannustaa sähköpyörän hankintaa maksamalla 25% ostohinnasta. Tuki on ollut keskimäärin 500 euroa/pyörä.

No, tottahan mallia voi hakea Ruotsista. Suosittelen liikenneministeriön viranhaltijoille, että Tukholman sijasta piipahtaisivat virka-matkalla keväisessä Pariisissa. Siellä jo narsissit kukkivat ja puistossa puut alkavat vihertää. Olisi viranhaltijoiden mukava istahtaa paistattelemaan päivää bulevardin laidalle pariisilaisen kahvilan terassille ihailemaan kuinka lapset, isät ja äidit sekä mummit ja vaarit liikkuvat potkulaudoilla iloisesti yhdessä leveällä jalkakäytävällä. Saattaisivat nähdä potkulautailevan virkamiehenkin siirtymässä tyylikäs puku päällään ja solmio kaulassa kokouksesta toiseen kokoukseen. Toimisi Helsingissäkin.

Saattaisi syntyä Suomen malli, ajatus, että suojellaan ympäristöä ja tueteaan potkulautailua. Ei ollenkaan huono ajatus. 400 euron perhe-tuki potkulautojen hankintaan olisi erinomainen ja edullinen tapa edistää lasten liikuntaharrastusta. Potkulautailu voisi olla perheelle yhteinen harrastus - yhdessäoloa ja laatuaikaa. Potkulauta on vanhukselle paljon turvallisempi tapa liikkua kuin polkupyörä "eikä voi olla paha, kun lapsetkin tykkää".

Potkulautailu on sosiaalinen tapa liikkua. Vastaankävelijän on helppo avata keskustelu kysymällä, "mistä noita saa?". Sähköpolkupyörä vain suhahtaa ohi, on kiire ja mahdoton tervehtiä tuntemattomia: moro, moro, moro, moro...

Potkulutailu on myös terveellistä liikuntaa, sekä mielelle, että keholle. "Potkulautailu vahvistaa lihaksia, erityisesti alaselän, pakaran ja reiden takaosan lihaksia. Kuntoilukäytössä potkulauta on 25-30% polkupyörällä ajoa tehokkaampaa."

Sitä paitsi potkulauta on virallisesti jalankulkijan apuväline. Potkulaudalla liikutaan jalkakäytävällä eikä ole tarvetta investoida potkulautateihin.

Minulle potkulautailu on hyötyliikuntaa: kuljen kauppamatkat potkulaudalla. Rouva aina keksii jotain haettavaa. Tänään Rouva lähti autolla terveyskeskukseen ja huikkasi lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea marketista puuroryynejä. Kuten oheisesta eilen otetusta kuvasta näkyy ostoskori potkulaudassani on pieni (vetää kuitenkin 12 juomatölkkiä). Olenkin päättänyt ostaa isomman korin, joita niitäkin kotimainen Esla myy lisävarusteena. Sähköpolkupyörät ovat tuontitavaraa.

P.S. Tämän kirjoitettuani luin aamun Hesarin. Mielipidesivulla Tekniikan tohtori  Ilkka Korhonen kirjoittaa, että sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä. "Taloyhtiöt joutuvat lisäämään sähkön syöttöpisteitä pyöräkellareihin." "Sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä Akkuihin tarvittavan litiumin saatavuus heikentyy koko ajan, eikä akkujen kierrätykseen ole toistaiseksi olemassa hyvää tekniikkaa".

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Potkulautakausi alkoi räntäsateessa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Viikin Prismasta kotimme uuteen jätteiden lajittelujärjestelmään pari koukkua rievuille ja pyyhkeille  - ja samalla "saat tuoda pullon hyvää punaviiniä".

En ole tänä vuonna vielä kertaakaan potkulautaillut. En ole uskaltanut - aivotapahtuma on vaikuttanut tasapainooni. Kipu vasemmassa lonkassa on vaikeuttanut liikkumista. Melkein naapurissa meillä on polkupyöräkorjaamo ja ajattelin, että vien potkulaudan keväthuoltoon ja jatkan siitä linja-autolla 506 Viikin Prismaan. Polkupyöräkorjaamon ovi oli suljettu riippulukolla. Minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: joko talutan potkulautani takaisin kotitalon pyörävarastoon tai potkulautailen Prismaan.

En peruuttanut kotipihalle, potkulautailin Prismaan. Tein ostokseni - löysin hyvät koukut, mihin ripustaa rätit ja pyyhkeet. Edestakainen matka meiltä kotoa Viikin prismaan on lähes 6 kilometriä. Paluumatkan puolessa välissä potkulaudasta tyhjeni eturengas - talutin potkulaudan ostosten kanssa kotiin. Kotona nautin juustoleivän kanssa pienen lasillisen hyvää punaviiniä.

Hyvä asia tässä jutussa on, että kuluvan vuoden potkulutakausi on avattu ja että liikunta teki lonkalle ja mielialalle hyvää.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Bussilastilinen yksilöitä

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta vasikan entrecote-pihvit. Lähdin matkaan puoliltapäivin.  Jalkakäytävällä meillekin postia kuljettava postinjakaja oli juuri pysäyttänyt polkupyörän ja jalkautui. Minä olen postinjakajalle puujalkavitseistäni tuttu: "Tuothan meille hyvää postia." Nyt kerroin, että odotan ilmoitusta kirjatusta kirjeestä ja kysyin onkohan se jo tulossa Postinjakaja kertoi ystävällisesti, että ei taida vielä olla jakelussa. Tarkisti kuitenkin: ei ollut, oli vain yksi lasku.

Kävelin suoraan pysäkille odottamaan linja-autoa no 71, joka veisi minut Rautatientorille. Bussissa istuin vastapäätä toista ihmistä selkä menosuuntaan.

Bussi pysähtyi hetkeksi liikennevaloihin Hakaniemenhallin kohdalle. Toisella puolella Hämeentietä oli Areena-teatteri ja mainos esitettävästä näytelmästä: monta tv:stä ja teatterista tuttua kasvoa. Olin kertonut minua vastapäätä istuvalle ihmiselle, että näin Bussin takaosan ensimmäisellä rivillä kasvot minuun päin istuvan nuoren miehen kuin näyttämöllä: mies pureskeli ahkerasti purukumia ja naureskeli itsekseen. Keskustelukaverini kertoi, että itse oli jo kotona päättänyt, että "olen hyvällä mielellä koko päivän" ja että mies bussin takaosassa "kuuntelee radioo".

Jos Bussimatka Arabianrannasta Rautatientorille oli täynnä elämyksiä, niin Makkaratalon kulmalla minä vasta oikein huokaisin. Näky oli kuin suuren draaman mainos: aurinko paistoi täysin pilvettömällä taivaalla etelässä rakennusten nurkan takaa, piilosta ja ovelasti niin, että ei osunut katsojan silmiin, mutta niin, että ihmiset Keskuskadulla näyttivät tummilta hahmoilta, joista erotti vain ääriviivat. En laskenut, mutta ainakin yksi bussilastillinen yksilöitä siinä oli.




perjantai 9. maaliskuuta 2018

Virtuaalitodellisuudessa eilen, huomenna ja juuri nyt

Olemme Rouvan kanssa Tallinnassa, Viimsin kylpylässä. Rouva lähti kasvohoitoon ja minä sain jäädä huoneeseen lepäämään. Päätin aloittaa uuden blogin. Aamiaisella oli ollut lähes tungos, ruokasali täynnä vanhuksia ja nuoria perheitä. Vastapäisestä pöydästä minua katseli isänsä olan yli pieni vauva ja hymyili. Mikähän siinä on, että pienet vauvat hymyilevät aidosti viereisiin pöytiin. Olisiko selitys siinä, että vauvat eivät katsele tv-uutisia ja vaikka katselisivat eivät ymmärtäisi näkemäänsä.

 Iltauutisissa oli ollut kolme merkittävää aihetta: Paavo Väyrynen on tehnyt perustamansa puolueen johdon toimista tutkintapyynnön poliisille, isä Mitro hakee oikeudessa korvauksia erottamisestaan ja Hollywoodissa jaettiin Oscarit. Jos ymmärtäisi, vauva parkuisi.

30 vuoden kuluttua Paavo on 100-vuotias, 120. Oscar-gaala on juuri järjestetty ja vauva on yli kolmekymppinen mies, joka on katsellut uutiset, ja parkuu.

Palasimme laivalla Tallinnasta Helsinkiin ja satamasta taksilla kotiin Arabianrantaan. Työpöydälläni oli edelleen auki Hesarin sivu, jossa kerrottiin, että pian saattaa tulla ikkunattomia  autoja ja lentokoneita. Ikkunoiden tilalle tulee virtuaalinäyttöjä. Sateellakin näyttää, että aurinko paistaa. Joissakin risteilyaluksissa ikkunattomia hyttejä on jo varustettu virtuaaliparvekkeilla. Virtuaali-ikkunalla saa kotiinsa juuri sen maiseman mistä tykkää: Jakomäessä kerrostalon 1. kerroksesta voisi virtuaali-ikkunasta nähdä saman kuin New Yorkin Trump-towerin ylimmän kerroksen ikkunoista.

Virtuaalimaailma ei ole uusi keksintö. Tekniikka, millä sitä luodaan kehittyy. Takaisin kotona Arabianrannassa menin suraavana päivänä läheiseen R-kioskiin ja ostin lisää aikaa kaupungin matkakorttiini. Olisin samalla ostanut päivän iltapäivälehdet. Ilta-Sanomat oli myyty loppuun. kysyin kauppiaalta ja sain vastauksen, että "ehkä siinä oli myyvä juttu, joka kiinnosti ihmisiä". Kun lähdin kitskalta kotiin näin Ilta-Sanomien lööpin, joka oli suunnilleen, että "Näin Väyrysen raha-asiat menivät solmuun".

P.S. Tämä Oscar jaettiin Hollywoodissa noin 30 vuotta sitten seremonia oli vaatimaton ja tunnelma lämmin - ei ylittänyt uutiskynnystä.