sunnuntai 27. toukokuuta 2018

No persons were harmed in the making of this blok

Olemme Rouvan kanssa tavallista enemmän viihtyneet televisiota katselemassa. Tämä vaihe alkoi jääkiekon MM-kisoista. Ruotsi voitti maailmanmestaruuden. Lätkämatsit palauttivat mieleeni 1970-luvulla kerrotun jutun:  

" Mitä eroa on ruotsalaisella ja suomalaisella myyntimiehellä? Ruotsalainen, kun on Euroopan myyntimatkalla saanut kaupan yhdessä maassa, jatkaa seuraavana päivänä neuvottelemaan toisesta kaupasta. Suomalainen kaupan saatuaan jää juhlimaan onnistumistaan viikoksi paikalliseen hotelliin ja jatkaa sitten seuraavaan paikkaan."

1970-luvulla oikeasti kadehdin ruotsalaisia siitä, että heillä oli monta maailmanlaajuisesti tunnettua ja menestynyttä yritystä: kasvupohjaa ja kokemusta kansainvälistyä. Toivoin, että Suomeen syntyisi edes yksi aidosti kansainvälinen ja menestyvä yritys. Toiveeni toteutui: syntyi Nokia. Matkapuhelinjätti meinasi tukehtua menestykseen - en tiedä miksi, mutta en ole kuullut yhdenkään yrityksen ajautuneen konkurssiin siksi, että sen työntekijät olivat huonoja.

Takaisin television ääreen. Äärellä kun oltiin, tuli katseltua muutakin kuin jääkiekkoa. Yhtenä iltana Ylen TV-uutisissa näytettiin ajan kanssa kuinka suomalainen Jasper Pääkkönen käveli Cannesin punaisella matolla muiden KKKKlansaman elokuvan tähtien kanssa. Pääkkösellä on "iso rooli" Spike Leen ohjaamassa elokuvassa ja Hesarille Pääkkönen "taivasteli" tilannetta: "Olen oikeasti osa tällaista".

Emmeköhän me kaikki ole "osa tällaista".

Olohuoneemme sohvapöydällä lojui monta viikkoa New Scientistin numero, jonka kansilehdellä oli kehyksissä teksti:"NO ANIMALS WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS MEAT". TV1 näytti yhtenä iltana englantilaisen luontodokumentin, jonka lopputeksteihin oli lisätty vakuutus, että: "No animals were harmed in the making of this film".

Kohta elokuviinkin liitetään vakuuttelut siitä, että: "NO MEMBERS OF THE CAST WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS FILM".

P.S. Tämä on 251. kirjoittamani blogi. Olen kirjoittanut keskimäärin enemmän kuin yhden blogin viikossa. Nyt edellisen blogini julkaisusta on jo lähes kuukausi. Tammikuun alussa sain aivoverenvuodon ja parin viikon kuluttua lonkkani leikataan.  Uusi julkaisutauko uhkaa.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Valkolakki ei lämmitä pakkasella

Minusta Vappu on kiva juhla, ei siksi, että teekkarit ovat vitsikkäitä. Myöhemmin elämässään teekkareista tulee insinöörejä. Minusta Vappu on kiva, koska minäkin saan laittaa päähäni valkolakin ja sopeutua joukkoon: Kellastunut valkolakki päässä minäkin naamioidun maisteriksi.

En ole maisteri. Olen filosofian ylioppilas. Kun kirjoitin ylioppilaaksi olin muutaman vuoden luokkatovereitani vanhempi. Olin tehnyt uraa toimittajana jo monta vuotta ja kun tuli aika päättää, alanko opiskella, minulla oli jo vakituinen työ: seurasin eduskunnan päätöksentekoa ja kirjoitin juttuja. Eduskunnan kahvila oli nuorelle pojalle kiva paikka rupatella ihmisten kanssa.

Kirjoittauduin Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskelemaan teoreettista filosofiaa siksi, että sinne pääsi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. En opiskellut ja syy oli laiskuus. Itselleni selitin, että jos monta vuotta opiskelee yhtä ja samaa, niin siinä samalla kuva kokonaisuudesta rajautuu ahtaaksi: näkee puun, mutta ei metsää. Ja näitä ajatuksia olen elänyt sen jälkeen yli 50 vuotta.

Ihminenkin on pilkottu pieniksi palasiksi. Yksinkertaisinta on halkoa ihminen kahtia: porvareiksi ja duunareiksi, kristityiksi ja muslimeiksi. Lääkärit erikoistuvat keuhkosairauksiin, neurologiaan, gynekologiaan, silmä- ja hammaslääkäreiksi. Me tavalliset tallaajat näemme TV:stä tuttuja, ministereitä, piispoja ja pappeja, vuorineuvoksia, kansanedustajia, ministereitä, eri alojen erikoisasiantuntijoita.  Luulen, että meillä kaikilla olisi kivempaa, jos näkisimme sen sijaan kokonaisuuden: ihmisiä, ihmisen.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Hei, mitä tehtäs, että mainittas!

Pääsiäisenä laitoimme Rouvan kanssa oikein pääsiäisruokaa: karitsan viulun. Kutsuimme ystäväpariskunnan pääsiäislounaalle. Nautimme hyvän aterian. Juttelimme tuntikausia. Meillä on paljon yhteisiä kokemuksia jakaa, Rooma, Budapest, Pariisi, ja nyt polvi- ja lonkkaviat.

Maanantaina 2. pääsiäispäivänä satoi koko päivän lunta. Nyt, kun tätä kirjoitan  on keskiviikko eikä kello vielä edes 10 aamulla. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan lasitetulle parvekkeellemme. Katson mittarista, lämpötila parvekkeella on noussut jo yli 27 lämpöasteeseen vaikka ulkolämpötila on vielä pakkasen puolella. Parvekkeelle voisi istua juomaan kupin kahvia, lukemaan päivän Hesaria. Voisi rentoutua ja nauttia elämästä. Ei voi: parveketta lämmittää kasvihuoneilmiö.

Viime viikolla luin Hesarista jutun, joka kertoi, en muista kenestä, mutta henkilöstä, jonka merkittävin saavutus ainakin lehden jutusta päätellen oli se, että hän tapasi Jimi Hendrixin.

Muistan vieläkin viime kesältä televisiossa katsottavaksi jaetun tilanteen, jossa isä ja äiti Markkanen jännittävät mitenkä ja mihin Pohjois-Amerikan joukkueeseen Lauri vaalitaan pelaamaan koripalloa. Muistan tämän siksi, että samaan aikaan Ranskassa tuhansien lasten vanhemmat jännittivät, oppiiko heidän lapsensa käymään potalla. Tämä jännitys johtui siitä, että Ranskassa lapset aloittavat koulun jo 3-vuotiaina, loppuvuodesta syntyneet jo 2-vuotiaina. Paitsi ikä kouluun pääsyn edellytys on, että osaa itsenäisesti donkata pottaan.

Vanhemmat tukevat ja kannustavat lapsiaan. Kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Formulakausi on taas alkanut ja moottoriurheilu kiinnostaa. Kimi Räikkönen on "kiitollinen uransa käänteistä"(Iltalehti 3.4.). Räikkönen oli ajatellut että hän ajaisi kartingia vuosikausia. "Suurempiin luokkiin hänen budjettinsa ei riittänyt". "Onneksi ystävät ja perhe auttoivat."

Televisiossa kerrotiin muutama päivä sitten nuorukaisesta, joka nyt on samassa tilanteessa kun Räikkönen oli vuosia sitten. Uutinen oli, että Antti Aarnio-Wihuri on päättänyt tukea nuorukaista..

Viime viikolla uutisoitiin, että Kimi Räikkösen autotallista löytyy nykyään Rolls-Roycen lippulaiva Wraith Black Badge. Suomessa auton hinta olisi yli 600 000 euroa. "Menopelistä löytyy hurjat 623 hevosvoimaa, ja se kiihtyy nollasta sataan 4,5 sekunnissa. 6,6-litraisella tuplaturbo-V12- koneella varustetun auton huippunopeus on 250 kilometriä tunnissa." Kateelliset voivat lohduttautua sillä, että mikäli romutuspalkkiot säilyvät noin nykyisellään, niin palkkion suuruuta ei määritä auton hankintahinta. Rolls-Royce tai pikku Pösö - lopulta lähes samanarvoisia romutettavia.

Minä muuten ostin viime viikolla potkulautaan suuremman korin, joka helpottaa huomattavasti kauppareissujani. Ostosten pakkaaminen kotiin kuljetettavaksi on nyt helpompaa

.



keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

En vaihda sähköpotkulautaan

Luin Hesarista totsikon: "Hallitus: 400 euron tuki sähköpyörän hankintaan" Lakimuutos, johon sähköpyörätuki (16,3 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana) sisältyy on osa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä, jotka on tarkoitus julkistaa nyt perjantaina.

Hesarin jutusta saa käsityksen, että ajatus sähköpyörätuesta on haettu Ruotsista, missä on päätetty kannustaa sähköpyörän hankintaa maksamalla 25% ostohinnasta. Tuki on ollut keskimäärin 500 euroa/pyörä.

No, tottahan mallia voi hakea Ruotsista. Suosittelen liikenneministeriön viranhaltijoille, että Tukholman sijasta piipahtaisivat virka-matkalla keväisessä Pariisissa. Siellä jo narsissit kukkivat ja puistossa puut alkavat vihertää. Olisi viranhaltijoiden mukava istahtaa paistattelemaan päivää bulevardin laidalle pariisilaisen kahvilan terassille ihailemaan kuinka lapset, isät ja äidit sekä mummit ja vaarit liikkuvat potkulaudoilla iloisesti yhdessä leveällä jalkakäytävällä. Saattaisivat nähdä potkulautailevan virkamiehenkin siirtymässä tyylikäs puku päällään ja solmio kaulassa kokouksesta toiseen kokoukseen. Toimisi Helsingissäkin.

Saattaisi syntyä Suomen malli, ajatus, että suojellaan ympäristöä ja tueteaan potkulautailua. Ei ollenkaan huono ajatus. 400 euron perhe-tuki potkulautojen hankintaan olisi erinomainen ja edullinen tapa edistää lasten liikuntaharrastusta. Potkulautailu voisi olla perheelle yhteinen harrastus - yhdessäoloa ja laatuaikaa. Potkulauta on vanhukselle paljon turvallisempi tapa liikkua kuin polkupyörä "eikä voi olla paha, kun lapsetkin tykkää".

Potkulautailu on sosiaalinen tapa liikkua. Vastaankävelijän on helppo avata keskustelu kysymällä, "mistä noita saa?". Sähköpolkupyörä vain suhahtaa ohi, on kiire ja mahdoton tervehtiä tuntemattomia: moro, moro, moro, moro...

Potkulutailu on myös terveellistä liikuntaa, sekä mielelle, että keholle. "Potkulautailu vahvistaa lihaksia, erityisesti alaselän, pakaran ja reiden takaosan lihaksia. Kuntoilukäytössä potkulauta on 25-30% polkupyörällä ajoa tehokkaampaa."

Sitä paitsi potkulauta on virallisesti jalankulkijan apuväline. Potkulaudalla liikutaan jalkakäytävällä eikä ole tarvetta investoida potkulautateihin.

Minulle potkulautailu on hyötyliikuntaa: kuljen kauppamatkat potkulaudalla. Rouva aina keksii jotain haettavaa. Tänään Rouva lähti autolla terveyskeskukseen ja huikkasi lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea marketista puuroryynejä. Kuten oheisesta eilen otetusta kuvasta näkyy ostoskori potkulaudassani on pieni (vetää kuitenkin 12 juomatölkkiä). Olenkin päättänyt ostaa isomman korin, joita niitäkin kotimainen Esla myy lisävarusteena. Sähköpolkupyörät ovat tuontitavaraa.

P.S. Tämän kirjoitettuani luin aamun Hesarin. Mielipidesivulla Tekniikan tohtori  Ilkka Korhonen kirjoittaa, että sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä. "Taloyhtiöt joutuvat lisäämään sähkön syöttöpisteitä pyöräkellareihin." "Sähköpyörän akku kuormittaa ympäristöä Akkuihin tarvittavan litiumin saatavuus heikentyy koko ajan, eikä akkujen kierrätykseen ole toistaiseksi olemassa hyvää tekniikkaa".

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Potkulautakausi alkoi räntäsateessa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Viikin Prismasta kotimme uuteen jätteiden lajittelujärjestelmään pari koukkua rievuille ja pyyhkeille  - ja samalla "saat tuoda pullon hyvää punaviiniä".

En ole tänä vuonna vielä kertaakaan potkulautaillut. En ole uskaltanut - aivotapahtuma on vaikuttanut tasapainooni. Kipu vasemmassa lonkassa on vaikeuttanut liikkumista. Melkein naapurissa meillä on polkupyöräkorjaamo ja ajattelin, että vien potkulaudan keväthuoltoon ja jatkan siitä linja-autolla 506 Viikin Prismaan. Polkupyöräkorjaamon ovi oli suljettu riippulukolla. Minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: joko talutan potkulautani takaisin kotitalon pyörävarastoon tai potkulautailen Prismaan.

En peruuttanut kotipihalle, potkulautailin Prismaan. Tein ostokseni - löysin hyvät koukut, mihin ripustaa rätit ja pyyhkeet. Edestakainen matka meiltä kotoa Viikin prismaan on lähes 6 kilometriä. Paluumatkan puolessa välissä potkulaudasta tyhjeni eturengas - talutin potkulaudan ostosten kanssa kotiin. Kotona nautin juustoleivän kanssa pienen lasillisen hyvää punaviiniä.

Hyvä asia tässä jutussa on, että kuluvan vuoden potkulutakausi on avattu ja että liikunta teki lonkalle ja mielialalle hyvää.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Bussilastilinen yksilöitä

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta vasikan entrecote-pihvit. Lähdin matkaan puoliltapäivin.  Jalkakäytävällä meillekin postia kuljettava postinjakaja oli juuri pysäyttänyt polkupyörän ja jalkautui. Minä olen postinjakajalle puujalkavitseistäni tuttu: "Tuothan meille hyvää postia." Nyt kerroin, että odotan ilmoitusta kirjatusta kirjeestä ja kysyin onkohan se jo tulossa Postinjakaja kertoi ystävällisesti, että ei taida vielä olla jakelussa. Tarkisti kuitenkin: ei ollut, oli vain yksi lasku.

Kävelin suoraan pysäkille odottamaan linja-autoa no 71, joka veisi minut Rautatientorille. Bussissa istuin vastapäätä toista ihmistä selkä menosuuntaan.

Bussi pysähtyi hetkeksi liikennevaloihin Hakaniemenhallin kohdalle. Toisella puolella Hämeentietä oli Areena-teatteri ja mainos esitettävästä näytelmästä: monta tv:stä ja teatterista tuttua kasvoa. Olin kertonut minua vastapäätä istuvalle ihmiselle, että näin Bussin takaosan ensimmäisellä rivillä kasvot minuun päin istuvan nuoren miehen kuin näyttämöllä: mies pureskeli ahkerasti purukumia ja naureskeli itsekseen. Keskustelukaverini kertoi, että itse oli jo kotona päättänyt, että "olen hyvällä mielellä koko päivän" ja että mies bussin takaosassa "kuuntelee radioo".

Jos Bussimatka Arabianrannasta Rautatientorille oli täynnä elämyksiä, niin Makkaratalon kulmalla minä vasta oikein huokaisin. Näky oli kuin suuren draaman mainos: aurinko paistoi täysin pilvettömällä taivaalla etelässä rakennusten nurkan takaa, piilosta ja ovelasti niin, että ei osunut katsojan silmiin, mutta niin, että ihmiset Keskuskadulla näyttivät tummilta hahmoilta, joista erotti vain ääriviivat. En laskenut, mutta ainakin yksi bussilastillinen yksilöitä siinä oli.




perjantai 9. maaliskuuta 2018

Virtuaalitodellisuudessa eilen, huomenna ja juuri nyt

Olemme Rouvan kanssa Tallinnassa, Viimsin kylpylässä. Rouva lähti kasvohoitoon ja minä sain jäädä huoneeseen lepäämään. Päätin aloittaa uuden blogin. Aamiaisella oli ollut lähes tungos, ruokasali täynnä vanhuksia ja nuoria perheitä. Vastapäisestä pöydästä minua katseli isänsä olan yli pieni vauva ja hymyili. Mikähän siinä on, että pienet vauvat hymyilevät aidosti viereisiin pöytiin. Olisiko selitys siinä, että vauvat eivät katsele tv-uutisia ja vaikka katselisivat eivät ymmärtäisi näkemäänsä.

 Iltauutisissa oli ollut kolme merkittävää aihetta: Paavo Väyrynen on tehnyt perustamansa puolueen johdon toimista tutkintapyynnön poliisille, isä Mitro hakee oikeudessa korvauksia erottamisestaan ja Hollywoodissa jaettiin Oscarit. Jos ymmärtäisi, vauva parkuisi.

30 vuoden kuluttua Paavo on 100-vuotias, 120. Oscar-gaala on juuri järjestetty ja vauva on yli kolmekymppinen mies, joka on katsellut uutiset, ja parkuu.

Palasimme laivalla Tallinnasta Helsinkiin ja satamasta taksilla kotiin Arabianrantaan. Työpöydälläni oli edelleen auki Hesarin sivu, jossa kerrottiin, että pian saattaa tulla ikkunattomia  autoja ja lentokoneita. Ikkunoiden tilalle tulee virtuaalinäyttöjä. Sateellakin näyttää, että aurinko paistaa. Joissakin risteilyaluksissa ikkunattomia hyttejä on jo varustettu virtuaaliparvekkeilla. Virtuaali-ikkunalla saa kotiinsa juuri sen maiseman mistä tykkää: Jakomäessä kerrostalon 1. kerroksesta voisi virtuaali-ikkunasta nähdä saman kuin New Yorkin Trump-towerin ylimmän kerroksen ikkunoista.

Virtuaalimaailma ei ole uusi keksintö. Tekniikka, millä sitä luodaan kehittyy. Takaisin kotona Arabianrannassa menin suraavana päivänä läheiseen R-kioskiin ja ostin lisää aikaa kaupungin matkakorttiini. Olisin samalla ostanut päivän iltapäivälehdet. Ilta-Sanomat oli myyty loppuun. kysyin kauppiaalta ja sain vastauksen, että "ehkä siinä oli myyvä juttu, joka kiinnosti ihmisiä". Kun lähdin kitskalta kotiin näin Ilta-Sanomien lööpin, joka oli suunnilleen, että "Näin Väyrysen raha-asiat menivät solmuun".

P.S. Tämä Oscar jaettiin Hollywoodissa noin 30 vuotta sitten seremonia oli vaatimaton ja tunnelma lämmin - ei ylittänyt uutiskynnystä.



lauantai 3. maaliskuuta 2018

Näkyykö mitään?

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hoitaa uusiksi keittiön roskaämpärit - järjestelmän, jossa yhteen ämpäriin kerätään biojätteet, toiseen sekajätteet, yhteen muovijätteet, ja taas eri ämpäriin pahvijätteet. Ja näin sanottuaan Rouva lähti Meilahden päiväsairaalaan tippaan. Minä jäin kotiin katsomaan ikunasta ulos. Päivä näytti kauniilta, aurinkoista, mutta kokemuksesta ja säätiedotuksesta tiesin, että ulkona on ihan sietämätön sää: kylmää, jonka purevuutta tuuli lisää.


Lonkkani on viime viikot ollut kipeä ja kävely hankalaa. Olen ollut röntgenissä ja magneettikuvassa ja juuri nyt omalääkäri soitti ja kertoi tekevänsä lähetteen ortopediaan. Taitaa olla tulossa lonkkaleikkaus. Jos jotain keinotekoista pitää  olla niin mieluummin lonkassa kuin aivoissa.Tekonivel lonkassa auttaa kävelemään.

Keittiön roskaämpäreiden hallinnoimisen uusiminen (Rote), uuden järjestelmän tilaaminen ei ollutkaan etänä, uudella tekniikalla hoidettava asia. Yritin, mutta en osannut:uusi kännykkä, uusi tietokone, aivotapahtuma. Jalkauduin kentälle. Selvitin, missä on Petra-keittiöiden lähin toimipiste, soitin älykännykällä taksin ja sain roskajutun  hoidettua. Reissulla tapasin ihmisiä: mukavan taksikuskin ja Petra-keittiössä mukavan ja osavan Jaanan.

Hesarin tiedesivuilta luin otsikon: "ikkunat pois ajonauvosta, näytöt tilalle". Tulossa on ikkunattomia henkilöautoja ja lentokoneita. "Virtuaaliseen ikkunaan saa monenlaista sisältöä maisemista elokuviin." Etulasi autossa jää nykyiselleen, jotta edes kuski näkisi, mihin ollaan menossa. Vaikka toisaalta, kun siirrytään robottiautokantaan, niin kenenkään ei tarvitse nähdä mihin ovat menossa.

Isojen loistoautojen takaikkunat on aina  tummennettu, jotta ulkopuolelta ei näkisi, kuka tai ketkä takapenkillä istuvat. Sitä en tiedä, ovatko takapenkillä istujat nähneet ulos, kaikesta päätellen eivät.

Tänään tulin bussilla marketista kotiin. Olin saanut hakea kananmunia ja astianpesuainetta. Yleisesti ottaen enemmän kuin astianpesuaineella käyttöä olisi ikkunanpesuaineella.

Bussissa istuin penkkiin niin, että vastapäätä istu vanhahko naisihminen, joka näpelöi älypuhelinta. Naisen vieressä seinää vasten nojasi kainalosauva. Kun nainen oli lopettanut touhuamisen älykännykkänsä kanssa, kysyin - Onko sinulla jalka kipeä?

-On, olin lonkkaleikkauksessa, nainen vastasi, johon minä jatkoin, että minäkin saatan joutua lonkkaleikkaukseen. Me jatkoimme jutustelua lonkkaleikkauksesta ja siitä toipumisesta. Sain hyvää vertaistukea eikä mahdollinen leikkaus pelota enää.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

"Minä kävelen avaruudessa"

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Kauppakeskuksesta Siiri-kirjan, ei kuitenkaan Siiri ja kamala possu-kirjaa, sillä Eleonoralla (3v) on se. Pariisin kouluissa oli alkanut loma ja Eleonor tuli äitinsä kanssa viikoksi Helsinkiin. Rouvan kanssa jännitimme etukäteen: säilyykö satanut lumi maassa vai ehtiikö se muuttua normaaliksi rapakeliksi, loskaksi. Melkein olisin lyönyt vetoa, että loskaksi muuttuu.

 Onneksi tuli korkeapaine ja pakkaset. Annalan puistossa on hyvä laskea pulkalla. Toin Eleonoralle myös pitkävartiset kintaat. Pulkka meillä jo oli.

Muuten aikamme on kulunut televisiota katsellessa: Pyeongchangja talviolympialaiset. Koska olin jo valmiiksi television äärellä, katsoin myös tiedeohjelman, joka kertoi Venuksesta. Olosuhteet planeetalla ovat täysin sietämättömät. Venuksen pinnalla on lämmintä noin 460 astetta. Venuksen säätilaan on syypää  "kasvihuoneilmiö".

Iivo voitti talviolympialaisissa 50 kilometrin hiihdon. Minä niin kuin monet muutkin aloin pohtia : montako kertaa olympialaisissa vielä hiihdetään 50 kilometriä kilpaa, kauanko lunta riittää. Tämä on hyvä vedonlyöntikohde ja sopii Veikkauksen uutuden virtuaalivedon konseptiin.Tai ehkä ei sittenkään. Ei kukaan jaksa jännittää tapahtumaa, jonka lopputulos ehkä tiedetään vasta  kymmenien vuosien kuluttua.

Minä kiinnostuin kasvihuoneilmiöstä. Olen nyt päiväkausia etsinyt netistä tietoa ilmiöstä. "Kasvihuoneen sisällä valo lämmittää kappaleita, joihin se osuu ja valon tuoma energia poistuu kappaleista lämpösäteilynä. Lämpösäteily ei pysty läpäisemään lasia, vaan se heijastuu takaisin ja lämpö nousee."

Yhdysvaltain avaruushallinnon tietokoneella tekemän mallinnuksen mukaan Venuksella oli muinoin matala meri ja sellaiset pintalämpötilat, että planeetalla olisi hyvinkin voinut elää. No, jos siellä oli mitään tai ketään, niin elollisen elämän pidentämiseksi niidn olisi pitänyt sulkeutua kupliin, jotka erottaa ne ja suojaa niitä täysin ympäröivältä todellisuudelta.

Ilmaston lämpeneminen maapallolla johtuu ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden  käytöstä ja maataloudesta: ilmkehän hiilidioksidipitoisuus on noussut ja nousee edelleen..

Putin totesi Arctisen forumin yhteydessä Arkangelissa, että "ihminen ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta". "jäät ovat sulaneet jo vuosikymmeniä eikä ihmisten toiminnalla ole ollut siihen vaikutusta."

Malaysia Airlinesin lento 17 putosi Ukrainassa.  Tämä ei johtunut ihmisen toiminnasta, putoamisen aiheutti maan vetovoima.

Kävelimme Rouvan kanssa muutama päivä sitten Arabianrannassa merenjäällä, oli aurinkoinen talvipäivä ja jäällä paljon ihmisiä. Vastaamme käveli pikkupoika äitinsä kanssa. Kiinnitin huomiota pojan taluttamaan laitteeseen, joka oli kuin potkulauta, mutta jossa pyörien tilalla oli pienet sukset. "Sinnulla on hieno menopeli", tokaisin.

Poika vastasi ylpeänä: - Minä kävelen avaruudessa.

Niinpä, niinhän me kaikki, totesin.



   

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Naapuriapu nosti minut jaloillenilleni

Jo yli viisi viikkoa on kulunut siitä, kun matkustin Leville Mökille ja aloitin lajitella: nämä tulevat mukaan Helsinkiin, nämä kierrätykseen ja nuo roskiin. Sain aivoverenvuodon ja ambulanssikyydin Rovaniemelle (170 km). Tilanteeni ei ollut niin vakava, että olisi pitänyt ajaa häly-päällä siniset valot vilkkuen: Paljon on sellaisiakin sairauskohtauksia, joiden hoitamiseksi ja potilaan pelastamiseksi matka Lapin keskussairaalaan on liian pitkä eikä hoitoon ehditä ajoissa.

Rovanimeltä minut siirrettiin Helsinkiin. Matka (830km) kesti yli yön ja sekin kuljettiin ambulanssilla. Alkumatkasta, jossain Rieskapaikan jälkeen ennen Kemiä kysyin voinnistani huolehtivalta ensihoitajalta: - Millainen kokemus on ajaa ambulanssia hälytyksessä, valot vilkkuen ja Sireenin soidessa?

- Se on vaarallista! Edellä ajavat autot käyttäytyvät kuin porot, ennalta arvaamattomasti, päättömästi!

Helsingissä minut majoitettiin Meilahdessa Tornisairaalaan 3-hengen huoneeseen Pekka, Olavi ja minä. Olin siellä noin viikon. Muistan tapauksen: Pekka istui sänkynsä laidalla kynä kädessä ja  mietti keskittyneesti: - Tapan aikaa! Teen risrtisanatehtäviä.

Keksimme tähän kommentin: - Pidä kiirettä, että aika ei ehdi ennen sinua!

No, Pekka pääsi meistä kolmesta ensimmäisenä kotiin, miuut siirrettiin Laakson sairaalaan kuntoutukseen. Olavi tuotiin samalle osastolle viereiseen huonneeseen muutama päivä myöhemmin ja jäi vielä Laaksoon, kun minut  kotiutettiin. Rouva on pitänyt minusta hyvää huolta - naapuritkin ovat tukeneet. Jenny, fysioterapeutti, jonka ohjaamilla Method-Putkisto-tunneilla olemme käyneet vuosia, on käynyt meillä kotona ohjaamassa kuntoutustani ja onnistunut kannustamaan: minä punnnerran, venytän ja sauvakävelen - uskomatonta.

Olavi on Laakson sairaalassa. Perjantaina vierailimme Olavin luona: Olavin tila oli onneton. Hän istui sänkynsä laidalla ja surkutteli kotikäynnin seurauksia. Ilmeisesti  oli pyritty selvittämään pärjäisikö Olavi kotioloissa. Olavi oli viety kotiin vaaleassa pusakassa ja tuotu takaisin Laaksoon tummassa pusakassa kaulassa liina "jota en ole koskaan käyttänyt". Olavin matkapuhelin oli jäänyt kotiin vaalean pusakan taskuun.

Päätimme Pekan kanssa, että hommaamme Olavin puhelimen Lauttasaaren kodista Laaksoon. Hoitavasta henkilökunnasta emme saaneet apua: "Onhan meillä täällä osastolla puhelin, jolla voi soittaaa ja johon voi soittaa". Olavin kotitalon huollosta vastaavassa yhtiössä oltiin nyt toimistoaikana yhtä töykeitä kuin edellisellä kerralla päivystyksessäkin. Ei mitään apua. Olavi antoi meille kotinsa avaimet, soitimme taksin ja toimme Olaville vaalean pusakan ja sen taskussa puhelimen.

Tänään sauvakävelin Rouvan knssa Vanhankaupnginlahden jäällä: kaunis talvinen keli.Kotipihalla naapurit trvehtivät ja kyselivät voinnistani. Meidän kotitalossamme ihmiset tuntevat toisensa, lapset vilkuttavat iloisesti. Talossa on 45 kotia ja tunnelma kuin ennen pienessä kylässä.



tiistai 13. helmikuuta 2018

Nollatoleranssi latteuksille

Olen kotona.  Aivotapahtuma Levillä oli noin kuukausi sitten. Toivun tapahtumasta hissun kissun. Kotona on hyvä toipua. Rouva on järjestellyt papereitani, niitäkin, joita olen tallentanut vähän sinne sun tänne, blogieni aineistoksi. Paperit, muistiinpanot paperilapuissa ja lehtileikkeet ovat olleet todella sekaisin. Rouvalle kiitos: löysin nyt kauan kaipaamani Hesarista leikkaamani Ari Kinnarin kirjoituksen: "Nollatoleranssi ja hiiren jätökset".

Viime vuoden lopulla kirjoitettu pakina lähtee siitä, että "tämä vuosi on ollut nollatoleranssin vuosi". Nollatoleranssi "häirinnälle, väkivallalle, vihapuheelle ja rasismille. "Kirjoittamiseni muuten takkuilee vieläkin: kirjoitusvirheitä tulee paljon ja aikaa kuluu niiden korjaamiseen. Tänään aamulla, kun luin lehteä, koin, että ajatuskin takkuaa: Hesarin kulttuurisivut aukesi paksuilla kirjaimilla "Michael Hanneke" ja jatkui hieman pienemmin."ohjasi ensimmäisen elokuvansa viisikymppisenä ja on nyt ylistetty mestari".

Minun ajatukseni notkahti tässä vaiheessa kuvittelemaan,"että tässähän ehtii vielä vaikka mitä, vaikka elokuvaohjaajaksi", kunnes havahduin tosiasiaan, että olen jo yli seitsemänkymppinen.

Nollatoleranssista: Haluan, että nollatoleranssi  ulotettaisiin koskemaan latteuksista kasattuja julkisia puheita. Olen ennakkoluuloinen, enkä alkanut edes kuunnella Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajaa, kun hän julisti Etelä-Korean kisat avatuiksi. Varmaan sama sisältö kuin jo aikanaan alakansakoulussa joulujuhlissa johtajaopettajan puhe: rauhaa, rakkautta  ja joulumieltä.

Helsingin Sanomissa julkaistiin nollatoleranssijuttu henäkuussa 1984. Jutussa kerottiin, että  elintarvikkeiden  epäpuhtauksien "sääntelyssä siirrytään nollatoleranssista raja-arvoihin". Elinkeinohallituksen  ylitarkastaja: " Sellaista viljaaa ei olekaan, jossa ei kuitenkaan olisi hiiren karvoja ja ulosteia, eikä sellaista peltoa, jonka yli lokki ei olisi joskus lentänyt." Leipää ei voi leipoa, jos jauhot ovat pelkkää hiirenkakkaa.sen sijaan pitkänkin puheen voi pitää toistamalla pelkkiä latteuksia.

 Asuimme koko perhe Englannissa yli kymmenen vuotta.  Asuimme Winchesterissä yli 700 vuotta vanhan katedraalin naapurissa. Katetdraalin naapurissa oli myös kotipubimme Wyckeham Arms, joka oli monesti valittu Englannin parhaaksi pubiksi. Englantilaista pubi-instituutiota kehutaan paikaksi, jossa piispa ja suntio voivat keskustella tasavertaisina. Sitä minä en ymmärrä, miksi Winchesterin piispan ja suntion pitäisi kävellä katedraalista pubiin voidakseen jutella kuin ihminen toiselle ihmiselle.

Etelä-Korean kisojen avajaisten televisiointi näytti kuvaa, jossa Pohjois-Korean diktaattorin pikkusisko ja USA:n varapresidentti istuivat lähes käsinkosketeltavan lähellä toisistaan. No, eipä tainnut tämä läheisyys edistää maailmanrauhaa eikä uhkaa ydinsaseodasta pätkääkään. Olisivatpa istuneet puhe-etäisyydellä toisistaan paikallisessa pubissa.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Potkulautamihen paluu

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa kirjoittaa blogin. Jos Potkulautamiehen vasemman käden somet vieläkin jatkavat harhalyöntejä, niin Rouva lupasi oikolukea tekstin ja korjata lyöntivirheet. Aloitin kirjoittamisen hyvillä mielin vielä kun olin Laakson sairaalassa. Olin kuullut, että minut kotiutetaan iltapäivällä. Saan mukaani lääkärin allekirjoittaman ja leimalla vahvistetun todistuksen siitä, että olen elossa. Tarvitsin tällaisen todistuksen jotta voin lähettää sen  Englantiin eläkkeitä maksavalle viranomaiselle (The Pension Service), jotta saisin Englannissa tienaamani pienen lisän eläkkeeseeni tänäkin vuonna. Hyvä on tietää myös, että en ole alkanut  dementoitua. Tämän minulle totesi  vointiani arvioinut neuropsykologi.














Sain aivoverenvuodon Levillä, mistä minut vietiin Rovaniemelle  Lapin Keskussairaalaan,  sieltä sitten edelleen Helsinkiin Meilahden Tornisairaalaan. Minut kotiutettiin kuntoutuksen kautta Laakson sairaalasta. Kolme viikkoa ja kolme sairaalaa.

Kokemuksesta voin nyt vilpittömästi todeta, että hoito ja huolenpito jokaisessa sairaalassa oli hyvä: hoitohenkilökunta oli luonnollisesti ystävällisiä ja välittäviä ihmisiä - hienoja ihmisiä. Kiitos ja jaksamista heille!

Tornisairaalassa meitä oli samassa huoneessa kolme potilasta. Ensimmäisenä aamunani huoneessa herättiin kylmään. Pakkanen oli kiristynyt yöllä ja ilmanvaihtoventtiili puhalsi kylmää suoraan sänkyihin. Potilashuoneissa ei ole huonekohtaista ilmastointia, joten lämpötilan säätö erikseen meidän huoneessamme ei ollut mahdollista. Mieleeni pulpahti muodikas termi "etätyö" ja siitä edelleen "etäjohtaminen", joka sekin on ollut ainakin joissakin  porukoissa muotia pitkään.

Kuvitellaan vaikkapa laajalti omistettu pörssiyhtiö, jonka toimiala olisi tavaratalobusiness. Yhtiökokous valitsee johtoon  henkilöitä, joiden ei ole koskaan tarvinnut käydä kaupassa, ei edes ruokaostoksilla. Sen sijaan pörssikauppa on heille tuttua. Missä pörssikaupassa käydään ostoksilla, no netissä tietysti.

Ei ole vaikea ennustaa, että Tavaratalo muuttuu vähitellen kiinteistösijoitusbusinekseksi.

Tornisairaalassa meitä oli samassa huoneessa kolme, Olavi, Pekka ja minä. Olavia ei käynyt yli viikon aikana kukaan katsomassa. Pekalla on perhe js ystäviä, minulla on perhe ja ystäviä. Olavi huolehti ja murehti sitä, että kotona asiat jäävät  hoitamatta. Pekka selvitti mikä on Olavin kotitalon huoltofirma. Tähän yritykseen soitettiin, mutta koska oli lauantai, yhtään asiaa ei saatu hoidettua. Firman päivystysnumerosta huoltopäivystäjä kehotti soittamaan uudelleen "toimistoaikana".

Jos asutte kerrostalossa ja joudutte sairaalaan, ettekä muista, jäikö kahvipannu, keittolevy tai uuni päälle, niin  älkää alkako murehtia sitä viikonloppuna, murehtikaa sitä toimistoaikana. Tai pitäkää huoli siitä, että saatte sairauskohtauksen vain arkipäivänä alkuviikolla.

Mihin Talonmies Tuppuraiset ja talonmiehen muijat ovat kadonneet?

Minut siirrettiin Tornisairaalasta Laaksoon kuntoutukseen. Samana päivänä Pekka pääsi kotiin. Laaksossa minut majoitettiin huoneeseen N:o 8. Olavi tuotiin pari päivää myöhemmin Laakson sairaalaan viereiseen huoneeseen. Ja enkös vaan seuraavana päivänä tavannut myös Pekan, joka oli käynyt Olavin asunnolla, tarkistanut, että kaikki on kunnossa ja toi Olaville saapuneen postin mukana myös laskut, jotka hän Olavin kanssa hoiti niin, että ainakaan sähköjä ei Olavin sairastaessa katkaista: ruoat eivät mätäne jääkaappiin ja pakastinkin toimii.

Minä pääsin Laakson sairaalasta viikon kuntoutuksen jälkeen kotiin. Kävin moikkaamassa Olavia, puristin hänen kättään js lupasin käydä tervehtimässä.  Olavin silmäkulmasta vierähti kyynel.

 Rouva, tyttäreni ja vävy-Poika hakivat minut Pösöllä. PikkuPösö kulki hyvin paksussa lumessa. Seuraavana päivänä katselimme uutisista kuinka ay-väki kokoontui mielenosoitukseen Senaatintorille.

SAK oli pyytänyt jäsenliittojaan järjestämään yhden päivän poliittisia lakkoja. Joukkoliikenne ei toiminut. Enemmän kuin mielenosoitusta  Senaatintorilla näytti kuin siellä olisi vietetty SAK:n omille ja jäsenliittojensa henkilöstölle järjestämää TYKY- päivää. SAK:n puheenjohtaja , ay-juntan pomo, piti puheen Senaatintorilla. Tuliko hän tilaisuuteen omalla vai työsuhdeautolla vai ajoiko firman autonkuljettaja hänet sinne? Ei hän ainakaan bussilla eikä ratikalla tullut - kuljettajat olivat lakossa.

Kotona naapuri tipautti postiluukusta viestin: "Jos tarvitsette mitään apua, esim. kaupassa käynnissä, niin pyytäkää koska vain. Laitan oheen numeroni: 040-xxxx xxx. Lämpimin terveisin, xxxxx xxxxx

P.S.  Hyvä blogi ja paljon oli lyöntivirheitä.  Vasemman käden kuntoutusta on syytää jatkaa uusilla blogeilla. Terveisin Rouva.









..


tiistai 23. tammikuuta 2018

Jobo III

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa kirjoittaa blogin. Meilahdessa toimintaterapeutti oli neuvonut harjoittelemaan tavanomaisia päivittäisiä toimintoja.Aloitin kirjoittamisen Meilahden tornisairaalan 7. kerroksen ikkunan ääressä . Työotsikoksi kirjoitan yleensä Jono. Nyt vasemman käden sormet harhailivat n:n tilalle b:n ja työotsikoksi tuli Jobo.JoboIII siksi, että samat sormet poistivat kaksi kertaa kaiken siihen mennessä kirjoittamani.Toimintatrpia on rskasta.

 7. kerroksen ikkunasta ktseli ulos myös toinen huonekaverini Pekka: - Tänä vuonna ei varmaan kevätjäillä hiihdellä. Humallahden rannoilla vesi on peittänyt ohuen jään. Pekka muisti talvia, kun Töölössä pystyi lähtemään hiihtolenkille heti kotikerrostalon ulko-ovelta. "Lätkää pelattiin Mechelininkadulla. Paavo Nurmi, joka menestyi juoksijana ja liikemiehenä oli Töölössä pyörätuolista istuviltaan antanut narisevalla äänellä Pekalle neuvon:"Nuori mies.älä koskaan ala juokseeen! Tällaiseksi siitä tulee."

Toinen huonekaverini Olavi katseli mustelmia kyljessään ja siteerasi  - Vanhuus ei tule yksin.

Olavi on meistä kolmesta vanhin, kohta 90 v. Vaimonsa kuoleman jälkeen hän on asunut muutaman vuoden yksin kotona..Olin Meilahden tornisairaalassa viikon. Sinä aikana Olavia ei käynyt tervehtimässä yksikään sukulainen, kaveri tai naapuri, ei ketään. Olavi on vanha ja yksin.

Minut siirrettiin pari päivää sitten Meilahdesta Laakson sairaalaan kuntoutukseen. Pekka Pääsi kotiin perheensä luo. Rouva kävi Laaksossa kertomassa hyviä uuitisia: tyttäret ovat tulossa kodeistaan Yangonista ja Paiisista käymään Helsingissä - aiomme neuvotella minulle viikonloppulomaa sairaalasta. Pekkakin kävi ja kertoi Olavilta terveisiä.

Yli 10 vuotta sitten: rakensimme Leville rinteen juurelle ja golfkentän viereen komean mökin. Asuimmekin Kittilässä kuntalaisina muutaman vuoden. Rouva kirjoitti kirjoja. Eleonor, nyt 3 v, syntyi Pariisiin. Nuoremman tyttäremme häitä juhlitiin Bhutanissa, nyt hän ja Sami asuvat ja työskentelevät Myanmarissa.  Yngonista ja Pariisista on pitkä matka Helsinkiin ja matkaa vielä Helsingistä Kittiläänkin. Lisäksi Rouvan käynnit läkärissä ja terveyskeskuksessa ovat lisääntyneet. Viiden viikon välein hänelle tiputetaan päiväsairaalassa lääke suoraan suoneen. Matka  Helsingistä Kittilään on pidentynyt. Päätimme myydä Levin asuntomme.

Pääsimme maaliin. Tammikuun alussa lensin Kittilään lajittelemaan Tavaroitamme: roskiin, kierrätykeen tai  Helsinkiin. Kiitos Annikki ja Ilona avustanne! Lapin Muutto ja Kuljetus Oy pakkasi ja ajoi muuttokuorman Helsinkiin sopimuksen mukaan ja taidolla Suosittelemme.

Muuttokuorma lähti Leviltä torstaina. Perjantaina aamulla vasen käteni tärsi eikä vasen jalkani tukenut seisomistani..Juhani ja Minna olivat Levillä tutustumassa mökkiinsä. Juhani soitti hätänumeroon. Kiitos!Sain ambulanssilla kyydin Rovaniemelle Lapin keskussairalaan . jossa todettiin: aivoverenvuoto.Rovaniemeltä Jenni ja Minna ajoivat minut Ambulanssailla lähemmäksi kotia Meilahteen Hyin ajoivat, vuorotellen.

Rovaniemellä AVH-yksikössä kehostani lähti monta piuhaa huoneen seinällä oleviin monitoreihin. Ruudulla näkyvät käyrät ja numerot välittivät tietoja kehoni terveydentilasta.Yksikää piuha ei välittänyt tietoja elämänarvoistani.Fyysisen terveydentilan romahtaminen nostaa, ainakin kohtauksen saaneeen itsensä ajattelemaan muitakin kuin veriarvoja. Kuulostaa itsestään selvältä toteamus, että rahan ja menestyksen merkitys vähenee - perhe ja ystävät, ihmissuhteet, nousevat elämän arvoja mitattaessa korkealle. Tämän niin kuin monen muunkin itsestään selvyyden ymmärtäminen edellyttää, että sen kokee.Vaikea on ymmärtää sana rakkaus, jos ei ole rakastanut.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Joulukuusi eli yli Loppiaisen



Rouva sanoin, että Potkulautamies saa hakea joulukuusen. Ostin pienen kuusen, joka oli istutettu juurineen kukkapurkkiin. En ehtinyt koristella pikkukuusta kunnolla: lähdimme koko perhe Toivakkaan Taulun kartanoon perinteiseen jouluun. Pikkukuusi jäi kotiin.

Taulun kartanossa nautimme: hyvää jouluruokaa, rekiajelua, joulupukki. Jouluvieraat kävelivät porukalla metsään kuusenhakuun. Löytyikin komea kuusi, joka kannettiin  kartanon ruokasalin nurkkaan ja koristeltiin komiaksi.

Kaunis kuusi. Kun joulun ja vuodenvaihteen juhlakausi on ohi, kuusesta kerätään koristeet odottamaan seuraavaa joulua ja  kuusi heitetään roskiin. Joulu pysyy mielessä kauan: imuri löytää lattialta kuivia kuusenneulasia vielä juhannuksena.

Palasimme Toivakasta kotiin Arabianrantaan. Kotona meitä odotti pikkukuusi, jota emme ehtineet kunnolla koristella. Ei hätää. Sillä aikaa kun me juhlimme joulua Toivakassa pikkukuusi oli alkanut itse koristella itseään.

Pikkukuusi oli kaunistautunut. Se oli kasvattanut uusia vihreitä neulasia. Kirkkaat vihreät neulaset, pienet punaiset tähtöset nauhassa ja pikkuruinen tähti latvassa - kaunein joulukuusi koskaan.

Vuosi vaihtui ja lapset  perheineen palasivat omiin koteihinsa. Me Rouvan kanssa olemme taas kaksin. Joulukuusi kasvaa ja ensi jouluna se on korkeampi. Me laitamme sen latvaan  suuremman tähden.