perjantai 30. toukokuuta 2025

Kyllä sopu tilaa antaa

Maaliskuun lopulla Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jossa kerrottiin murhatutkinnasta, jossa poliisi oli pyytänyt krimaali- ja oikeuspsygologian dosenttia profiloimaaan surmaajan. Rikospaikasta  ja tekotavasta voi päätellä jotain murhaajasta ja esimerkiksi tämän suhteesta uhriin.

Kirjoitin tuon alkukappaleen jo viikkoja sitten. En ole aikaisemmin edes yrittänyt kirjoittaa aloittamaani juttua loppuun, koska molempia käsiäni leikattiin. Sen sijaan olen murheellisena seurannut uutisia ja olen edellenkin vahvasti sitä mieltä, että me emme tarvitse ns. maailmanpolitiikan asiantuntijoita selittämään, mitä Ukrainassa tai Palestiinassa tapahtuu. Kriminaalipsygologit tai psykiatrit voisivat ehkä paremmin kuvata todellisuutta: profiloida näistä massamurhista päättäneitä tunteettomia hulluja.

Tämä auttaisi meitä myös ymmärtämään ihmiskunnan sodilla muokattua historiaa paremmin. Itsekeskeisten, vallanhaluisten ja tunnekyvyttömien johtajien historiaa. Aatteista tai uskonnosta viisveisataan: vallassa vallanhimo kasvaa.

Trump kommentoi  netissä Venäjän Vladimir Putinia,  miestä, johon  hänellä "on ollut aina erittäin hyvät suhteet": "Hänestä on tullut aivan hullu. Hän tappaa tarpeettomasti monia ihmisiä, enkä puhu vain sotilaista. Ohjuksia ja drooneja ammutaan Ukrainan kaupunkeihin aivan syyttä." 

Ihmiskunnan historia on synkkää luettavaa eikä tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta. Sotilasmenot kasvavat. Siprin mukaan maailman stilasmenojen reaalikasvu oli viime vuonna 9,4% - 2 930 miljardiin euroon. Samaan aikaan maailmassa kärsii nälästä 800 miljoonaa ihmistä ja päivittäin  nälkään kuolee 24 000 ihmistä.

YK:n maailman ravintotilannetta käsitelleessä huippukokouksessa kerrottiin myös, että hyvinvoivan yhteiskunnan "kulissien takana on kuitenkin nälkää näkeviä ja kerjäläisiä, jotka etsivät kehittyneen maailman suurkaupungeissa ruokaa jätteistä". "Tämä on uuden maailmanjärjestyksen ja globalisaation luoma barbaarinen maailma."

No, pistää miettimään: pitäisikö tälle maailmanjärjestykselle miettiä paremmat raamit. Minä olen aikaisemmin jo esittänyt, että meidän pitäisi ymmärtää, että olemme kaikki naapureita: asumme samalla pienellä pallolla. Ollaan hyviä naapureita; autetaan toisiamme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti