torstai 29. toukokuuta 2014

Vain älykkäimmillä nisäkkäillä on ystäviä

Istuskelimme rouvan kanssa parvekkeella ja suunnittelimme "mitä tänään syötäis". Rouva oli löytänyt hyvän salaattiohjeen. Ohje oli suuremmalle joukolle ihmisiä, mutta rouvan mielestä kastiketta voisi kerralla tehdä ohjeen mukaisen, suurehkon  määrän. Säilyisihän se?

Totesin tähän, että saahan salaattikastikkeita kaupastakin pullotettuna. Rouva: "En  minä niitä valmiita kastikkeita tähän halua."

Mekin olemme olleet yhdessä jo 38 vuotta, mutta näin sitä vieläkin puhutaan ohi. Tarkoitin, en sitä, että pitäisi ostaa valmista kastiketta, vaan että salaattikastike yleensä on säilyväistä sorttia. Säilyyhän se kaupankin hyllyllä pitkään.

Pitäisi varmaan kehitellä täsmäkieli, josta heti ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Esimerkiksi käy tässä pari päivää sitten haastatellun poliitikon kommentti tekemästään päätöksestä. Hän sanoi sunnnilleen, että "allekirjoittaneella" on viime päivinä ollut kaksi asiaa "ajattelun keskiössä". Toinen hyvä vinkki on, että jos aikoo sanoa jotain humoristista eikä ole varma, että keskustelukumppani ymmärtää sen huumoriksi, sopii käsimerkeistä: luunappi ohimolle tarkoittaa, että nyt tulee vitsi, vitsi, vitsi.

Helsingin konserttitalon aulassa, ennen konsertin alkua, tapasimme serkkuni ja hänen kaverinsa. Serkkuni esitteli kaverinsa ja kysyi josko hänen kaverinsa ja minun rouvani tuntisivat toisensa. Minä ehätin rouvan puolesta vastaamaan: - Mahdotonta. Enhän minäkään vielä tunne häntä. Täsmäkielellä serkkuni olisi voinut kysyä: - Oletteko tavanneet aikaisemmin ja tunnistatteko toisenne?

Kaupoissa kassakin usein vaihtorahoja antaessaan toteaa: - Ole hyvä! Minulla on tapana vastata tähän puujalkavitsillä: - Yritän ainakin parhaani.

NewScientist kirjoitti aikaa sitten tutkimuksesta, jonka mukaan maailmassa on vain yksi tunteva ja ajatteleva ihminen: minäitse. Muut ovat zombeja, joiden pään sisäään minäitse ei pääse.  Nyt lehdessä on taas artikkeli, josta on kiva tiputella ajatuksia. Evoluutiopsykolgin mukaan vain fiksuimmilla nisäkkäillä (muillakin kuin ihmisillä) on kyky aitoon ystävyyteen.

Lehdessä pähkäillään, kaiken muun lisäksi, jotenkin niin, että vaatii älyä elää verkostoituneessa, kerrostuneessa sosiaalisessa järjestelmässä. Tämä on tärkeätä, koska "jos uhkaat minua, vaarana on, että ärsytät myös ystäväni".

Rouvakin on saanut NewScientistä aineistoa blogiinsa. Rouva miettii, onko meille tulossa some-pääministeri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti