tiistai 26. toukokuuta 2015

Äänimaisema: kiehtova, nautittava, tappava

Julkaisin koskaan ensimmäisen blogini 12.11.2013. Mikään ei muutu: julkaisen nyt koskaan ensimmäisen 100. blogini.

Tässä on ollut vähän vastoinkäymisiä: potkulaudasta puhkesi takarengas eikä vieläkään ole ilmoitettu, että se olisi paikattu. Ja Rouvakin sanoi, että Potkulautamies saa käydä Prismassa hakemassa uusia perunoita, kalaa ja tiskikonenappuloita. Ei auttanut muu kuin kuin kävellä Prismaan. Meiltä Prismaan reitti kulkee yli Vanhankaupungin lahden ja Viikin luonnonsuojelualeen reunaa.

Vuosi sitten samaan aikaan, kun kevät oli parhaimmillaan, tuomet kukkivat ja linnut lauloivat, Ihmettelin nuorta miestä, joka pyydysti kaloja stereokuulokkeet korvillaan. Kuunteli varmaan Sibeliuksen Finlandiaa.

Mikään ei muutu. Nyt kuljin samaa reittiä kävellen. Ja taas kevät oli parhaimmillaan. Nautin kukkivien tuomien tuoksusta ja lintujen laulusta. Ryhmä pieniä ihmisiä oli kerääntynyt tarhatädin opastuksella nurmikolle - iloisia, eläviä lapsia. Nuori nainen istui nurmikolla ja maalasi. Kävelin lähelle ja kysyin: saako katsoa? Halusin nähdä mitä hän maalaa: vihreän nurmikon ja lehteen puhjenneen puun.

No, taiteilija ei kuullut kysymystäni, mutta huomasi sitten, että joku on tullut lähelle. Taiteilija otti napin pois korvastaan ja kysyi: Tä? Kysyin, saako katsoa? Taiteilija laittoi napin takaisin korvaansa ja vastasi samalla, että joo. No, eihän hän äänimaisemaa maalannut, luulisin. Mikään ei muutu.

Tämmöstä melankolista tekstiä pukkaa. Eikä ole yhtään ihme. Illalla, kun olin nukahtamassa, uneni keskeytti avonaisesta ikkunasta kuulunut raivoisa moottoripyörän melu. Aamulla ajattelin, että olenkohan lihonut, kun vyötä ei millään meinannut saada kiristettyä viimeiseen reikään. Luin Hesarin ja syy selvisi:

Ruotsalaiset ovat tutkineet, että melu voi kasvattaa vyötäröä. "Melu voi lisätä henkistä rasitusta ja kortisolin eritystä. Hormonin arvellaan liittyvän kehonrasvan kertymiseen vyötärölle."

Tarvitaan perusteellinen muutos liikennevalvontaan: nopeuksien sijaan pitäisi valvoa desibelejä. Ihmisiä kuolee vyötäröön kertyvään rasvaan huomattavasti enemmän kuin ylinopeuksiin.

Hittoon nämä linnunlaulut ja prätkien pärinät: kuulokkeet korville ja kuulen sen mikä minua miellyttää. Tämmönen skootteri naapurilla olisi ihan kiva, näkyy, mutta ei kuulu:


1 kommentti:

  1. Tämä piristi illan, vielä klo 23., !!! luin ääneen Pekalle, täyttää ristikoita, olemme täällä äänisaastemelun tavottamattomissa mökillä, mutta pitää vielä kutoa, kutoa, kutoa sukkia, päivän lopuksi....niin eiköhän se ala jo unenkin vuoro tulla....mutta kun tuo valoisuus häiritsee, ennen kuin taas tottuu...pitäiskö ostaa ne silmälaput, joita etelän turisteille markkinoidaan...? siis tässä iässä ostaa, no, sitä voi valollekkin herkistyä, kun aikansa kärsii valosaastetta....eli kyllä näitä erilaisia "saasteita" ja ärsykkeitä riittää ja uusia tulee....kuten noi korvanapitkin....

    VastaaPoista