sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Eilen oli aurinkoista - tänään sataa vettä

Rouva sanoi viime viikolla, että Potkulautamies saa käydä asioilla Yliopiston Apteekissa Viikissä. Kyllä kannatti mennä: kaunis keväinen päivä. Aurinko paistoi ja Vanhankaupunginlahtikin oli lähes tuuleton. Vanhan puulaiturin nokassa mies eli onnellista hetkeä onkimalla. Olisipa minulla ollut mukanani Rouvan älykännykkä, olisin saanut kauniin kuvan muistoksi hetkestä.

Kuvasta olisi saanut loistavan kysymyksen tietovisaan: ainakaan turkulaiset eivät osaisi vastata, että kuva on maisema keskellä Helsinkiä.

No, sainpahan tästäkin yhden huolenaiheen lisää - miksi en voinut ottaa kuvaa. Yli yön nukuttuani päätin lainata Rouvan älykännykkää ja palasin veden yli Viikin puolelle menevälle jalankulkusillalle. Harmaa mökki ja laituri olivat paikallaan, mutta laiturin päässä ei istunut ketään.

Menin harmaalle mökille, koska siellä oli ihmisiä. Yksi mies oli tekemässä lähtöä ja minullehan jo nuorena opetettiin, että kysyä saa mitä vaan, kunhan kysyy kohteliaasti. - Hei, voisitko ottaa reppusi ja istahtaa tuonne laiturin päähän. Kävisin ottamassa kuvan.

Palasin jalankulkusillalle. Harmaan laiturin päässä istui mies reppunsa kanssa ja minä napsin kuvia. Jäin sillalle ihailemaan maisemaa. Laiturin päässä istuskellut mies pyöräili samaa siltaa lahden yli kotimatkallaan. Kysyin häneltä, että "saanko mainita blogissa nimesi". Esko-Jaakko vastasi, että kyllä voit.

Tänään sitten sataakin vettä - tekee hyvää luonnolle ja kaupunkipölylle. Lueskelen lehtiä. Ajatelkaa, Tshernobylin onnettomuudesta on kulunut jo 30 vuotta. Ilta-Sanomat kirjoittaa tästä onnettomuudesta 12 sivua ja että emme unohtaisi vaanivia uhkia kysyy lopussa otsikolla: "Oliko Suomessa syytä huoleen?"

Aina on syytä huoleen. Minä kuitenkin muistan aurinkoisen päivän Vanhankaupunginlahdella kuin eilisen. No, se oikeasti oli eilen. Parin viikon takaa muistan tapauksen: Rouva oli sanonut, että saat viedä tämän solmiosi ja minun jakkupukuni pesulaan. Matkalla pesulaan minulle tuli juttua keski-ikäisen miehen kanssa. Hän oli lapsena potkulautaillut ja kertoi kokemuksistaan:

- Minä sain tommosella liikkuessani elämäni ensimmäisen tajuttomuuskohtauksen, kaaduin ja löin pääni rappusiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti