lauantai 25. kesäkuuta 2016

Käppyräkurkkupolitiikkaa (KKP)

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista kurkun ja kesäporkkanoita. Iso-Britannia oli edellisenä päivänä äänestänyt, että se eroaa Euroopan Unionista. Marketissa otin kuvan kurkkukasasta.

Winston Churchill kannatti puheessaan vuonna 1946 Euroopan yhdysvaltojen perustamista ja kehotti eurooppalaisia kääntämään katseensa menneisyyden kauhuista tulevaisuuteen.

En tiedä miten jäsenyyden kannattajat ja vastustajat Isossa-Britanniassa kampanjoivat. Mahtoi olla tunteikasta puuhastelua, koska aina edes virkamiehet eivät ole ymmärtäneet, mitä EU:ssa on päätetty. (Rouvakin kirjoittaa Brexitistä blogissaan)

Asuimme monta vuotta Englannissa. Iso-Britannia liittyi EU:hun 1993. Samana vuonna toin Englantiin Ruotsista (EU:n jäsen vuodesta 1994) tullirekkareissa Volvon. Halusin Volvooni englantilaiset rekisterilaatat ja menin autoja rekisteröivän viranomaisen puheille. Ei tarvinnut maksaa muuta kuin rekisteröinti ja homma oli hoidettu. EU:hun liittyminen ja uudet määräykset olivat aiheuttaneet sekaannuksen:tullikin olisi pitänyt maksaa.

Tunnustan, että EU:n direktiiveistä en tiedä juuri mitään. Ryhdyin tutkivaksi journalistiksi ja kahlasin tuntikausia internetissä tietoja EU:n lainsäädännöstä.

EU-direktiivien saamasta julkisuudesta mieleen jää helpoiten uutiset, jotka menevät viihteen puolelle ja saavat parhaiten näkyvyyttä: EU kieltää sinua syömästä omaa hevostasi, alle 8 vuotta vanhat lapset eivät saa puhaltaa ilmapalloja ilman aikuisen valvontaa, kumisaappaissakin pitäisi olla käyttöohjeet 18 kielellä ja kurkkudirektiivi (oikeasti asetus).

EU yritti määrätä käyrille kurkuille kakkoslaatumerkinnän. Asetus kumottiin vuonna 2008. Asetus syntyi tuottajien aloitteesta. Jokainen ymmärtää mikä ero on käppyrällä ja suoralla kurkulla ja asetuksesta tuli legenda, joka elää.

Minäkään en tiedä juuri mitään EU-direktiiveistä. Internetissä laskin Euroopan Unionin voimassa olevasta lainsäädännön luettelosta 20 otsikon (maatalous, tulliliitto ja tavaroiden vapaa liikkuvuus, työvoiman vapaa liikkuvuus ja sosiaalipolitiikka, ulkosuhteet, jne) alta 19 643 asiakirjaa. EU:ssa tehdään monia hyviä päätöksiä. Kannattaa olla mukana.

Rooman valtakunta tarjosi kansalle leipää ja sirkushuveja. Rooman valtakunta ei kestänyt ikuisesti eivätkä ole kestäneet muutkaan valtakunnat sitä ennen eikä sen jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti