keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Keväinen juhla- ja opintomatka Pariisiin

Rouvalla oli syntymäpäivä, jonka me vietimme iloisesti keväisessä Pariisissa. Tytär toi äidilleen syntymäpäiväruusut ja tyttärentytär (2v 5kk) poimi mummille puistosta kaksi pienempää kukkasta. Pienetkin kukkaset laitettiin veteen.

Pariisissa viettämämme pitkän viikonlopun jokainen päivä oli aurinkoinen. Ja ajatelkaa kuinka hyvä onni meillä Rouvan kanssa oli: ei lento Pariisiin eikä paluu kotiin osuneet Helsinki-Vantaan lakkopäiville. Ai että, saimme iloita siitäkin että järjestöherrojen keskinäinen valtataistelu ei sotkenutkaan meidän elämäämme.

Ranskassa ei lakkoiltu vaikka sielläkin äänestetään kohta vaaleissa.

Matkailu avartaa. Pariisissa opin, että kaupunki on keksinyt antaa hakemuksesta ihmisille lupia pitää pientä puutarhaa katujen varsilla kasvavien puiden juurella. Puiden juurella näkyy nyt pieniä aitauksia ja kun kevät ehtii pidemmälle niissä, ei ehkä porkkanoita mutta kukkaloistoa.

Opin minä Pariisissa senkin, että Ranskan viisi viimeaikaista presidenttiä on valmistunut samasta koulusta, Institut d`Etudes Politiques de Paris. Koulu perustettiin 1872 virkamiesten ja poliitikkojen opinahjoksi.

Koulua moititaan, että se luo ranskalaiseen yhteiskuntaan oligarkiaa ja skandaaleja. Koulu on kasvattanut presidenttien lisäksi pääministereitä, tietysti korkeita virkamiehiä sekä lisäksi pomot useimpiin Ranskan suurimpiin yrityksiin. Semmonen hyväveli-järjestelmä.

Suuresta maailmasta kannattaa ottaa opiksi ja panna vielä paremmaksi. Suomi on menettänyt kärkipaikkansa maailman valtioiden korruptiovertailussa. Viime vertailussa Suomi sijoittui vasta kolmanneksi Ruotsin kanssa.

Toinen kansainvälinen vertailu, jossa Suomi on ollut maailmanmestari on koulujen Pisa-tutkimus. Viime vuonna tyttöjen ja poikien yhteistuloksissa olimme vasta kolmas Viron ja Kanadan kanssa.

Rouva aukaisi juuri television ja sieltä kuuluu, että kansanedustajat kinaavat keskenään peruskoulutuksesta. Koulussahan opiskellaan elämää varten. Meillä kannattaisi lisätä demokratiaa ja tasa-arvoa, auttaa kansalaisia tukemaan toinen toisiaan ja ottaa jo peruskoulussa oppiaineeksi hyväveli-järjestelmä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti