sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Terveisiä kuplasta

Oli varhainen aamu lauantaina ja ajoimme Helsingistä keskisempään Suomeen. Avasin Hämeenlinnan kohdalla autoradion: Ylen klo 8 uutiset. Uutislähetyksen formaatti kuulosti säätiedotukselta: ei kerrottu, että mitään uutta olisi tapahtunut, kerrottiin, että iltapäivällä perussuomalaiset valitsevat uuden puheenjohtajan. Politiikassa odotettavissa myrskyä Jyväskylän korkeudella.

Oli uutisissa toki muitakin aiheita. Pikkuisen annettiin aikaa tiedolle, että Trump oli kirjoittanut uuden tweetin. No, minun mieleeni jätti jäljen "uutinen", että lauantaina oli alkamassa valtakunnallinen pönttöbongaus. Tämä siksi, että mieleeni tuli varsinkin tv-uutisten täyteaineistona käytetyt katukyselyt. Jonkinlainen bongaus sekin, mielipiteiden bongaus.

Ja mikä tilaisuus vaikuttaa. Jos uutinen ennustaa syksyn palkkakierroksen säätä, niin katukysely on hyvä tehdä Hakaniemen torilla.

Nyt aikaansa seuraava tv-toimittaja voisi viedä kameran Helsingin kaduille ja kysellä ohikulkijoilta:   - Pitäisikö perussuomalaiset heittää ulos hallituksesta? Kyllä kaduilla kulkeva kansa tietäisi.

Jo vuosikymmenien ajan kupla on ollut uutinen: politiikan punaviherkupla, osakemarkkinoiden hintakupla, asuntomarkkinoiden hintakupla, kupla, kupla, jokainen elää omassa kuplassaan. Sitten on vielä maailmankaikkeuden kuplateoria.

Jo nyt viimeistään ihmisiltä pitäisi kysyä mikä heidän mielestään on kupla. No tiedänhän minä, että yleinen vastaus olisi: vanha Volkkari. Mutta minäpä soitin Pariisiin fysiikan professorille, joka tunee kuplat ja sain vastauksen: - Kuplat syntyvät supersaturaatioisessa nesteessä alkion ympärille. (Ei tarkoita Santeria.)

Näinhän se on politiikassakin, vai mitä Timo?

Kuplat voivat hävitä monesta eri syystä. Yksi syy on se, että "paine pienissä kuplissa on suurempi kuin suurissa kuplissa, joten pienet häviävät suuriin", Niin tai koossapitävä kalvo syystä tai toisesta repeää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti