Valkolakki ei lämmitä pakkasella

Minusta Vappu on kiva juhla, ei siksi, että teekkarit ovat vitsikkäitä. Myöhemmin elämässään teekkareista tulee insinöörejä. Minusta Vappu on kiva, koska minäkin saan laittaa päähäni valkolakin ja sopeutua joukkoon: Kellastunut valkolakki päässä minäkin naamioidun maisteriksi.

En ole maisteri. Olen filosofian ylioppilas. Kun kirjoitin ylioppilaaksi olin muutaman vuoden luokkatovereitani vanhempi. Olin tehnyt uraa toimittajana jo monta vuotta ja kun tuli aika päättää, alanko opiskella, minulla oli jo vakituinen työ: seurasin eduskunnan päätöksentekoa ja kirjoitin juttuja. Eduskunnan kahvila oli nuorelle pojalle kiva paikka rupatella ihmisten kanssa.

Kirjoittauduin Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskelemaan teoreettista filosofiaa siksi, että sinne pääsi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. En opiskellut ja syy oli laiskuus. Itselleni selitin, että jos monta vuotta opiskelee yhtä ja samaa, niin siinä samalla kuva kokonaisuudesta rajautuu ahtaaksi: näkee puun, mutta ei metsää. Ja näitä ajatuksia olen elänyt sen jälkeen yli 50 vuotta.

Ihminenkin on pilkottu pieniksi palasiksi. Yksinkertaisinta on halkoa ihminen kahtia: porvareiksi ja duunareiksi, kristityiksi ja muslimeiksi. Lääkärit erikoistuvat keuhkosairauksiin, neurologiaan, gynekologiaan, silmä- ja hammaslääkäreiksi. Me tavalliset tallaajat näemme TV:stä tuttuja, ministereitä, piispoja ja pappeja, vuorineuvoksia, kansanedustajia, ministereitä, eri alojen erikoisasiantuntijoita.  Luulen, että meillä kaikilla olisi kivempaa, jos näkisimme sen sijaan kokonaisuuden: ihmisiä, ihmisen.