lauantai 14. heinäkuuta 2018

Hittiuutisia

Viikko sitten sunnuntaina menin lepäämään olohuoneen sohvalle ja nostin turvonneen vasemman jalkani tyynylle.Televisiossa selostettiin F1- autojen kilpailua Silverstonessa. Kuuntelin puoliksi torkuksissa: "Nyt mennään 26. kierrosta, kohta 27. kierrosta."

Se oli siinä. Siirryin tietokoneelle. Uutisia on hallinnut Trumpin vierailu Eurooppaan ja Suomessa erityisesti, että Trump ja Putin tapaavat Helsingissä. Urheilutapahtumia on hallinnut jalkapallon MM-ottelut. Uutisdraaman aihe on ollut Thaimaan juniorijalkapalloilijoiden pelastusoperaatio veden tukkimasta luolastosta. Tämä jatkosarja, joka kesti 21 päivää muistutti englantilaista Casualtya, mutta päättyi onnelisesti, pojat ja heidän vamentajansa pelastuivat. Luolasto on nyt ympäri maailman TV-uutisista tuttu ja sitä valmistellaankin turistikohteeksi.

Nyt lauantaina TV-uutiset kertoi, että luolasta pelastetut pojat pääsevät vihdoin, ensi viikon tortaina sairaalasta kotiin. Eilen Taika Dahlbom kirjoitti Hesarisssa kolumnissaan: "Vain päivä sen jälkeen kun viimeisetkin heistä oli pelastettu, yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö Pure Flix ilmoitti kehittelevänsä tapauksesta elokuvaa. Vain tunteja myöhemmin ohjaaja Jon M. Chu ilmoitti niin ikään olevansa aiheen päällä. Isommat tuotantoyhtiöt liittynevät pian kilpailuun tuotanto-oikeuksista."

Dahlbomin mukaan Thaimaan luolan, "uutistarinassa on kaikki hitin ainekset". Minusta monissa uutistarinoissa on aineksia  "hitiksi". Ja kun näistä uutisten hittiaineksista tehdään viihdetuotantoa saadaan taas aiheita uutisiin.


On sellaisiakin aiheita, joiden työstäminen hittiuutiseksi on vaikeaa. Siksi ehdotankin, että televisiouutisten lopputeksteihin silloin tällöin lisättäisiin lause: "Näiden uutisten aikana (10 min.) maailmassa kuoli nälkään yli 200 ihmistä"

Tämän tiedon löysin lähteestä worldometers.info/fi, jossa on "reaaliaikaiset tiedot maailman hallinnosta, taloudesta, yhteiskunnasta, mediasta, ympäristöstä, ruoasta, vedestä, energiasta ja terveydestä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti