Mutta tota, että tota, mistä aikuiset tulevat?

Viikko sitten sunnuntaina olimme juhlalounaalla Pariisissa:  Eleonor täytti 1 vuotta. Edellisenäkin päivänä, lauantaina, olimme syöneet juhlalounaan: minä täytin 71 vuotta. Eleonor ja minä olemme keskimäärin 36-vuotiaita.

Lauantaina Eleonor nautti ystävällisestä tarjoilusta, oli henkilökunnankin huomion keskipiste ja hymyili ja jokelteli koko 2-tuntisen lounaan ajan. Eleonor oli iloinen syödessään ravintolan maukasta ruokaa - lähes samaa mitä me muutkin. Sunnuntaina söimme lounaan eri ravintolassa. Henkilökunta oli töykeä eikä tykännyt meistä kenestäkään. Eleonorallekin lämmitettiin äitinsä tuoma ateria tuubista.

Tässä sitten tapahtui, mitä en koskaan aikaisemmin ole kokenut: Eleonor parkui ravintolassa täysillä. On tutkittu ja todettu: lapset syntyvät hyvinä. Ihan pieni lapsikin tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden, vilpin ja antaa palauttetta huonosta palvelusta.

Mitä meille tapahtuu, kun "kasvamme aikuisiksi"?

P.S. Lauantaina ravintola tarjosi synttärikakun Eleonoralle. Ihan oikein - säästyi 70 kynttilää.

Pitääkö tynnyrin olla tyhjä, että se kolisisi?

Olipahan reissu: Eleonoran syntymäpäiväjuhlat Pariisissa, ystäviemme kultahääpäiväjuhlat Englannissa, viisi päivää ja kolme lentoa. Ei lennot pitkiä olleet, mutta ruuhkat lentokentillä. Opin minä matkalla jotain uuttakin: kuinka pääsee eroon naispuolisista puhelinmyyjistä. Winchesterissä 86-vuotias ystävämme neuvoi, että pitää vastaukseksi heti kysyä: - Kuinka oma seksielämäsi sujuu?

Paluulennolla Helsinkiin vieressäni istui kiinalainen nainen matkalla Helsingin kautta Hong Kongiin. Nainen kertoi osaavansa yhden suomenkielisen sanankin: Moi! Oli oppinut sen poikaystävältään. Minulta ja Rouvalta hän kysyi: - Mihin aikaan te menette nukkumaan? Vastasin, että illalla klo 11 jälkeen. "Niin minunkin vanhempani. Hyvin terveellistä."

Helsingissä Rouvalla oli seuraavana päivänä muutaman tunnin vierailu päiväsairaalaan ja Potkulautamies sai käydä Arabian kauppakeskuksessa hakemassa ruokaa. Menin bussilla ja taas minut nolattiin. Bussin istumapaikat olivat kaikki varattuja. En ehtinyt kauaa seisoskella, kun nuori mies nousi ja tarjosi istumapaikkaa. Yritin ensin suomeksi selittää, että matkustan vain muutaman pysäkin välin. Nuorukainen ymmärsi vasta, kun selitin englanniksi. Kiitin.

Myöhemmin päivällä matkasin bussilla keskustaan. Istuin mielipaikallani etupenkissä ja näin minkä kuljettajakin näki. Lähestyimme ennen Kurvia suojatietä, jossa katua pyrki ylittämään keski-ikäinen nainen. Bussikuski hidasti jo vauhtia, kun vasemmalta pyyhälsi ohi henkilöauto. Auto ei pysähtynyt suojatien eteen ja keski-ikäinen nainen jäi puimaan sen kuljettajalle nyrkkiä. Linja-automme pysähtyi ja keski-ikäinen nainen taapersi suojatien poikki. Nainen ei heilauttanut kättään kiitokseksi.

Linja-auton kuljettaja oli maahanmuuttaja. Suomeen kotoutuminen on hankalaa. Miten voit oppia maan kieltä, jos kukaan ei sinulle puhu sitä? Toisaalta, turhan höpöttäminen on mennyt jo liiankin pitkälle. Ostat mistä tahansa mitä tahansa, niin aina kysytään: - Otatteko kuitin? Kuitti?

Tähän puhetulvaan olen kehitellyt ratkaisun. Neulotaan pipoja, joissa toisessa lukee: Kuitti! ja toisessa: Ei kuittia! Pääsisimme paljon vähemmällä höpöttämisellä.

Sitten on vielä semmosia niin kuin minä, että sanovat bussissa vieressä istuvalle: Päivää! Tähän puhetulvaan olen kehitellyt toisenlaisia pipoja: Toisessa lukee Moro! ja toisessa Haista itte!

Kotimainen draamasarja: The Kittilä House of Horror

"Meillä on uskomattoman surkeat johtajat." Otsikko on lainaus verkkolehdestä Uusi Suomi. Suomalaista johtamista julkaisussa kommentoi liikkeenjohdon konsultti Pasi Sillanpää. Minä lainaan hänen provosoivaksi tarkoitettua kannanottoaan tässä siksi, että olen aika lailla samaa mieltä.

En ihan äkkiä muista, että yritys olisi kaatunut siksi, että se palkkasi huonoja työntekijöitä. Maailma muuttuu. Onneksi on jotain pysyvääkin: ihminen.

En tiedä, miten nykyään työntekijöiden palkoista käytännössä sovitaan - prosessi ainakin on monimutkainen ja siinä on paljon toimijoita ja se vaatii tekijöiltään paljon tietämystä. Rouvalla on paksu teos Lääketieteen termit. Termit alkavat sanalla Arteria, sivuja on 808 ja viimeinen termi Öljy-vesiemulsio.

Väärä positiivinen tulos muuten tarkoittaa terveen toteamista sairaaksi.

Lääkäreillä on oma sanastonsa, ekonomisteilla on oma sanastonsa, juristeilla on oma sanastonsa ja taitaa työehtosopimusneuvottelijoillakin olla oma sanastonsa. Herrat puhuu sellaista kieltä, että tavallinen kansalainen ei ymmärrä - kyllä ne on viisaita.

Ennen oli paremmin: ihmiset jutteli ja sopi jutellessaan. Kaverini ensimmäinen työpaikka oli tehtaan henkilöstöosastolla. Vieraita kestittiin yrityksen hulppeissa edustustiloissa, entisen patruunan perintöä. Nuoren miehen tehtävä näissä tilaisuuksissa oli huolehtia, että kukaan ei huku altaaseen eikä sammu saunaan. Tästä on noin 40 vuotta.

Edustustiloissa kestittiin ainakin verotarkastajia ja siellä neuvoteltiin myös tehtaan työntekijöiden palkoista. Sopimus syntyi näin: Yhdessä sovittiin, että työnantaja tekee tarjouksen, jonka pääluottamusmies hylkää. Sovittiin, että seuraavana päivänä tehtaalla on lakko ja työnantaja tekee uuden, sekin yhdessä sovittu, tarjouksen, jonka työntekijät hyväksyvät. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Jotta draama onnistuisi, tarvitaan hyvä käsikirjoitus. TV-sarjakin saattaa muuttua todellisuudeksi: ainakin lehdet kirjoittavat dramaattisesti Salkkarin juonenkäänteistä. Suomen Kuvalehti tuottaa sarjaa The Kittilä House of Horror. Sen verran uskallan paljastaa sarjan seuraavien jaksojen käänteistä, että käsikirjoittaja ja ohjaaja Eeva-Liisa Hynynen on pyytänyt  sarjaan uusia avustajia: Lapin kansanedustajia.

Avustajien tehtävä olisi kommentoida "kiireellisesti" Kittilän kunnan päätöksentekoa. Jotta avustajien repliikit olisivat sarjaan sopivia, ohjaaja on liittänyt avustajille taustamateriaaliksi otteita sarjan aikaisemmista jaksoista: omia kirjoituksiaan.

Jännä kotimainen sarja: keskeinen rooli on tutkintajohtajalla, josta nyt on tehty kantelu oikeuskanslerille. Jännää - elokuvatarkastamon päätöksen mukaan sallittu: tosikoille.

Kyllä työssä saa olla kivaa

Maanantaina sain tekstiviestin: Autonne on valmistunut huollosta. Tiistaina oli kaunis päivä ja Rouvan kanssa pähkäilimme, että mukavin tapa hakea auto on potkulautailla Herttoniemen Biliaan. Kyllä kannatti. Reitti kulki Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen laidalla Viikin arboretumin kautta.

Reilut puoli tuntia ja katselin lahden toiselta puolelta kaislikon yli Arabianrantaan. Olin koskemattomassa luonnossa keskellä Helsinkiä. Jos olisi ollut kiikarit olisin nähnyt Rouvan parvekkeella kukkia kastelemassa.

Perjantaina istuimme Helsingin musiikkitalossa ja kuuntelimme RSO:n konsertin. Minulle kävi niin kuin ennenkin: kuuntelin vähemmän musiikkia ja katselin, nyt kapellimestarin Sir Roger Norringtonin työskentelyä. Tuntui, että tämä lupsakka herra enemmänkin kannusti kuin johti soittajia. Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt, että konsertin lopuksi soittajat halailevat toisiaan - heillä oli ollut kiva ilta töissä. Sir Roger johti hyvin.

Keskiviikkona lainasin Rouvan älykännykkää ja palasin luonnonsuojelualueelle valokuvaamaan mahtavia kuusia, joita edellisenä päivänä olin ihaillut. Lähtiessäni Rouva evästi: - Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Päivän uutinen toi mieleeni toisenkin suomalaisen sanonnan: "Herran pelko on viisauden alku."

Lähes 60 vuotta sitten isäni vei minut tapaamaan kaveriani. Kaverini kotipihalla oli auto, jonka moottoria lämmitti upseerin mantteli.Vieläkin muistan kunnioituksen isäni äänessä, kun hän kysyi kaveriltani: "Oliko isäsi sodassa täyseversti?"


Isäni sukupolvi kunnioitti herroja. Jotkut johtajat, sekä taloudessa että politiikassa, ymmärtävät myös, että herra ei ole herra, jos ei näytä herralta: asunnot, autot ja 30 kultakelloa säväyttävät. Jahtikin olis hyvä olla.

Viikolla tuli julki tutkimus: Nokiassa Ollilan aikana "pikkupomot pelkäsivät ylintä johtoa ja kaunistelivat tuloksia". "Ylin johto erkaantui todellisuudesta. "Suomessa on nyt joukoittain elektroniikka-alan osaajia, jotka alkoivat viisastua töissä Nokialla.

Vierailullaan USA:ssa Paavi totesi viisaasti: - Nähkää pakolaiset ihmisinä. Niinpä! Ihminen se Paavikin on.

Nyt on hyvä aika aloittaa yritys

Rouva lähti aamulla käymään terveysasemalla ja opasti lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea Arabian kauppakeskuksen K-supermarketista ahvenfileitä. Hain.

Kotona laitoin ahvenfileet jääkaappiin ja istahdin lukemaan päivän lehdestä, että Suomella menee huonosti ja kohta vieläkin huonommin. Perustin yritykseni 1970-luvulla, aikana jolloin oli lama, niin kuin nytkin. Minua viisaammat neuvoivat, että odota, että nousukausi alkaa. Intin vastaan: kun nousu alkaa, pitää olla valmiina.

No, ensimmäisen tytäryrityksen perustin Ruotsiin. Olin ihan oikeesti kateellinen ruotsalaisille: heillä oli SKF, Alfa Laval, Volvo...kansainvälisiä yrityksiä ja sitä kautta kokemusta, jota suomalaisilla ei ollut. Toivoin, että Suomessa olisi edes yksi suuri yritys, joka kasvattaisi meillekin sukupolven, joka osaa toimia globaalisti. Kun Nokia laajeni maailmalle, olin iloinen.

Jo 50 vuotta sitten kuulin vitsin: Mikä ero on suomalaisella ja ruotsalaisella myyntimiehellä. No, kun ruotsalainen saa kaupan, hän jatkaa tekemään uutta kauppaa. Kun suomalainen saa kaupan, hän jää juhlimaan sitä viikoksi hotelliin.

Olen aina ajatellut, että Suomi on niin pieni maa, että vaikka kuinka ahkeroimme, emme pysty tuottamaan niin paljon etteikö se mahtuisi maailman markkinoille, oli sitten lama, taantuma tai nousukausi. Pitää vain tehdä oikeita asioita ja myydä.

Ei taida kuitenkaan lähiaikoina onnistua. Meillä on liian monta laumaa (etujärjestöt  ja byrokratia, mm) joiden alfaurokset puolustavat reviiriään ja näin pienellä savannilla.

Ennustus ei aina osu oikeaan, mutta vaikuttaa päätökseen

Sunnuntaiaamu. Rouva sanoo, että hän käy pienellä lenkillä. Varmuuden vuoksi tarkistamme Helsingin sääennusteen. Hyvältä näyttää, pilvipoutaa, sadetta ei koko päivänä. Rouva lähtee kävelylle Heinäsaareen ja minä vähän lähempänä puoltapäivää potkulaudalla ostoksille Stokkalle.

En ehdi potkia pitkällekään, kun alkaa sataa. Pidättelen sadetta hetken ja mietin palaanko kotiin vai jatkanko Stokkalle. Jos kerran sääennuste sanoo, että ei sada niin sitten ei sada. Ruotsissakin moni uskoo, että metereologit ennusteillaan tekevät sään. Ihan totta. Lehdessä kerrottiin. Jos ennustavat huonon sään, niin palautetta tulee.

Vaikeeta on. Maanviljelijä saattaa kaivata sadetta ja lomailija auringonpaistetta. Aina moititaan.

No, minä uskoin kuivaan keliin ja poikkesin litimärkänä Kluuvin XXL:ssä. Ostin Lappiin mökille vietäväksi darts-tikkoja: yksi vuokralainen oli ollut vihainen metereologeille tai ekonomisteille tai sitten vaan tyytyväisenä kännissä ja pisti viime keväänä vanhat tikat päreiksi.

XXL:n kassalla oli perhe, joka ei oikein osannut päättää, mitä olisivat ostaneet. Perheen poika ravasi edestakaisin ja ehdotti jotain uutta. Homma ei edennyt maksuvaiheeseen. Toinen kassa jutteli kännykkäänsä. "Joo. Nähdään sitten!"

Stokkan kassalla edelläni oli hieno rouva, joka oli ostanut pari kotimaista omenaa, ei muuta. - Saahan kanta-asiakas näistä alennusta, niin kuin mainostettiin?

Tämä rouvan mielestä punnituksesta tulleessa hintalapussa oli alentamaton kilohinta. Kassa valisti asiakasta maltillisesti, jos vilautatte kanta-asiakaskorttianne, niin kyllä se hinnassa näkyy. Niinhän se näkyikin. Olisiko jo vaa`an pitänyt tunnistaa kanta-asiakas? Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Poistuin Stokkalta vastapäisen ravintolan baariin ja tilasin lasillisen kuohuviiniä. Sanoin henkilölle tiskin toisella puolella, että kyllä olen pahalla päällä. Kerroin miksi. Keskustelumme polkuili niin, että lopuksi päädyimme ideoimaan uudenlaista palvelukonseptia ravintolaan. "Täällä saa vittuilla ihmisille!"

Ja sitten vielä niin, että henkilökuntakin saa osoittaa mieltään asiakkaille: "Jos naamasi ei meitä miellytä, niin hymyilemme vain maksusta!" "Tykkäämme tipeistä!"

Olin baarissa ainoa asiakas. Baarissa tarjoilija kysyi lähtiessäni: - Kauanko kotimatkasi kestää? "Pidän koko sen ajan sormet ristissä, että ei sada." Eikä muuten satanutkaan. Tummat pilvet olivat  Arabianrannan pohjoispuolella. Ja sateenkaari.

Ei tartte matkustella: Kreikka tuli Suomeen

Rouva sano eilen, että Potkulautamies saa hakea Prismasta leipää: - Kaupat voivat huomenna olla kiinni. Potkulautailin Prismaan Vantaankosken kautta Viikin luonnonsuojelualueen reunaa. Hiekkaisella kevyenliikenteen väylällä minut ohitti vain kaksi kulkijaa, toinen hurahti ohi polkupyörällä ja toinen hiihtämällä, rullasuksilla tietysti.

Yksin potkulautaillessani mietin, että taitaa tulla syksy: sää oli muuttunut koleaksi, kuntojuoksijat kadonneet eikä kilpapyöräilijöitäkään näkynyt. Iloinen asia oli, että yksi vastaan kävellyt vanhempi naisihminen sanoi: Päivää! Kiva, kun ihmiset tervehtivät.

Palasin leivän kanssa kotiin. Pihalla kyykki naisihminen, joka noukki paperilla maasta jotain. Kysyin: - Mitä löysit? "Koirankakkaa keskeltä pihaa. Tässä leikkii paljon lapsia. Kyllä ihmiset eivät välitä muista ihmisistä sitten yhtään!"

No, tänään oli sitten päivä, josta media oli pyöritellyt pitkään: suurmielenosoitus. Ei ole toviakaan kulunut siitä, kun televisiosta katseltiin kreikkalaisten mielenosoituksia ja paheksuttiin. "Mitä siinä kiukuttelevat, itsehän ovat itsensä tommoseen jamaan ajaneet." "Ihan omaa syytä."

Televisio näytti suomalaisen, historiallisen "suurmielenosoituksen" suorana lähetyksenä. Ay-pomo aloitti joka toisen lauseensa sanoilla: Hyvät Ystävät!

Minusta maailma olisi paljon parempi, jos meillä kaikilla muillakin olisi 30 000 ystävää. Aloitetaan naapureista!

P.S. Tämä kuva on Hämeentieltä Arabianrannasta. Taloja on remontoitu vuosi-kaksi. Nyt tämä taideteos piristää ympäristöä. Minusta teoksen pitäisi olla pysyvä ja sille pitäisi keksiä nimi. Ehdotuksia?