keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Missä Pala? Aa. Somessa!

Asuimme Englannissa, kun vuoden 1993 helmikuussa toin sinne Volvon Ruotsista, tehtaalta. Vuoden 1997 alussa rekisteröin Volvon muuttoautona Suomessa. Rouva on yli 10 vuotta, aina silloin tällöin, muistuttanut, että Volvon rekisteröinnistä olisi poistettava myyntirajoitus ja kielto, että autoa ei saa "antaa omistajan perheeseen kuulumattoman henkilön käyttöön".

Olen syntynyt Hämeessä ja niin kuin maakuntalaulussammekin lopuksi todetaan: "kun toimeen tartutaan", niin hetken mietittyäni tartuin minäkin. Soitin Tulliin. Puheluuni vastattiin heti:

-  Täyttäkää netissä tullilomake nro 500s 14. Olipa hyvää palvelua! Täytin lomakkeen, tulostin sen ja allekirjoitin. Lähdin innoissani viemään lomaketta tullin toimistoon Itä-Pasilassa. Eikä tarvinnut yhtään jonottaa - sain heti kertoa asiani miellyttävälle ihmiselle. Hyvää palvelua!

Mutta: "Eihän tässä ole mukana yhtään liitettä." Eipä ollutkaan, en ollut viitsinyt lukea lomakkeen toista sivua, jossa annettiin ohjeita. Lomakkeeseen oli liitettävä selvitys oleskelusta maahanmuuton jälkeen, kopio rekisteröintitodistuksesta ja selvitys liikennevakuutuksesta.

Tullin toimistossa ei ollut minun jälkeeni juuri silloin muita asiakkaita ja kerroin virkailijalle kokemukseni Englannin tullista: Olimme kesällä 1993 tulossa lomalle Suomeen enkä halunnut tulla tänne autolla, jolla on Ruotsin vientikilvet. Otin yhteyttä paikalliseen TraFiin: - Ei tarvitse muuta kuin maksaa tievero, niin saatte täältä rekisterikilvet.

Ennen lomaa soitin tullille Southamptoniin ja kerroin tilanteen - minusta oli outoa, että autosta ei tarvinnut maksaa minkäänlaista veroa. Kun palasimme lomalta, luin Southamptonista saamani kirjeen. "Tulemme katsomaan autoanne." Meille tuli kylään kookas tullimies, joka tutki Volvon:

- Tämähän on käytetty auto. Eihän tässä ole mitään lisälaitteitakaan (oikeasti Volvossa oli kaikki mahdolliset lisälaitteet). Tässähän on rattikin väärällä puolella. Ei tämmösellä Englannissa paljon arvoa ole.

Kirjoitin tullille shekin pyydetylle pienelle summalle. "Pitäkää kuitti tallessa. Se on ainoa todiste siitä, että olette maksanut autosta verot. Arvostamme sitä, että otitte yhteyttä. Meillä ei olisi ollut mitään keinoa saada selville, että se on laittomasti liikenteessä."

Kyllä oli Englannin tullivirkamies hyvä ihminen. Niin on Suomenkin tullivirkailija: minuakin nauratti oma kertomukseni.

No. Lähdin etsimään lomakkeeseen liitteitä. Volvon rekisteröintitodistuksen kopio oli helppo. Mutta kuka todistaa kuinka kauan olen asunut yhtäjaksoisesti Suomessa? Lomake neuvoi: esim. työnantaja. Aikanani olin yrittäjä ja ollut jo vuosia eläkkeellä. Voisinko muka kirjoittaa itse todistuksen itselleni? Ajattelin kokeilla väestörekisterikeskusta. Tärppäs!

Menin pankkitunnuksillani väestötietojärjestelmään ja tulostin sinne minusta "merkityt voimassaolevat tiedot". Kyllä on hyvä palvelu! Tosin paljon tullille turhaakin tietoa. Kelpaakohan?

Olen jo vuosikymmeniä keskittänyt vakuutukseni Pohjolaan. Yhtiön nettisivuilta en saanut apua. Soitin yhtiön pääkonttorin keskukseen, joka yhdisti minut Osuuspankin puhelinneuvojalle, joka vastasi puheluuni Tampereella. Hän katsoi tietokoneeltaan ja kertoi, että minulla on ollut Volvoni autovakuutus Pohjolassa ilman seisonta-aikoja vuodesta 1998. "Jos Itäkeskuksen konttorissa on vakuutushenkilö tänään (uuden vuoden aatto) töissä, niin sieltä sen varmaan saa."

Itäkeskuksessa ei ollut töissä pelkästään vakuutushenkilö, siellä oli Pohjola Vakuutuksen toimisto samassa tilassa Osuuspankin kanssa. Ystävällinen ihminen tiskin takana joutui toteamaan: - Ei näitä tietoja voi tässä tulostaa. Tästä pitää tehdä palvelupyyntö ja asiakirja lähetetään teille postissa. HÄ!

Hesarissa oli megatrendejä ennustavan professori Markku Wileniuksen haastattelu. "Tehdessäni muutama vuosi sitten Suomalaisen työn liiton kanssa arvokartoitusta kävi ilmi, että yhteiskuntamme keskeisin arvo on byrokratia",

Onneksi hätäkeskuksen puheluihin ei ainakaan vielä vastata Intiassa: - Missä pala? Aa, Somessa! Lähettä heti palotorjunta sinne!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti