Olemme Rouvan kanssa tavallista enemmän viihtyneet televisiota katselemassa. Tämä vaihe alkoi jääkiekon MM-kisoista. Ruotsi voitti maailmanmestaruuden. Lätkämatsit palauttivat mieleeni 1970-luvulla kerrotun jutun:
" Mitä eroa on ruotsalaisella ja suomalaisella myyntimiehellä? Ruotsalainen, kun on Euroopan myyntimatkalla saanut kaupan yhdessä maassa, jatkaa seuraavana päivänä neuvottelemaan toisesta kaupasta. Suomalainen kaupan saatuaan jää juhlimaan onnistumistaan viikoksi paikalliseen hotelliin ja jatkaa sitten seuraavaan paikkaan."
1970-luvulla oikeasti kadehdin ruotsalaisia siitä, että heillä oli monta maailmanlaajuisesti tunnettua ja menestynyttä yritystä: kasvupohjaa ja kokemusta kansainvälistyä. Toivoin, että Suomeen syntyisi edes yksi aidosti kansainvälinen ja menestyvä yritys. Toiveeni toteutui: syntyi Nokia. Matkapuhelinjätti meinasi tukehtua menestykseen - en tiedä miksi, mutta en ole kuullut yhdenkään yrityksen ajautuneen konkurssiin siksi, että sen työntekijät olivat huonoja.
Takaisin television ääreen. Äärellä kun oltiin, tuli katseltua muutakin kuin jääkiekkoa. Yhtenä iltana Ylen TV-uutisissa näytettiin ajan kanssa kuinka suomalainen Jasper Pääkkönen käveli Cannesin punaisella matolla muiden KKKKlansaman elokuvan tähtien kanssa. Pääkkösellä on "iso rooli" Spike Leen ohjaamassa elokuvassa ja Hesarille Pääkkönen "taivasteli" tilannetta: "Olen oikeasti osa tällaista".
Emmeköhän me kaikki ole "osa tällaista".
Olohuoneemme sohvapöydällä lojui monta viikkoa New Scientistin numero, jonka kansilehdellä oli kehyksissä teksti:"NO ANIMALS WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS MEAT". TV1 näytti yhtenä iltana englantilaisen luontodokumentin, jonka lopputeksteihin oli lisätty vakuutus, että: "No animals were harmed in the making of this film".
Kohta elokuviinkin liitetään vakuuttelut siitä, että: "NO MEMBERS OF THE CAST WERE HARMED IN THE MAKING OF THIS FILM".
P.S. Tämä on 251. kirjoittamani blogi. Olen kirjoittanut keskimäärin enemmän kuin yhden blogin viikossa. Nyt edellisen blogini julkaisusta on jo lähes kuukausi. Tammikuun alussa sain aivoverenvuodon ja parin viikon kuluttua lonkkani leikataan. Uusi julkaisutauko uhkaa.
En ole Mustanaamio enkä Teräsmies, olen Potkulautamies. Kirjoitan, koska rouva käski.
sunnuntai 27. toukokuuta 2018
lauantai 5. toukokuuta 2018
Valkolakki ei lämmitä pakkasella
Minusta Vappu on kiva juhla, ei siksi, että teekkarit ovat vitsikkäitä. Myöhemmin elämässään teekkareista tulee insinöörejä. Minusta Vappu on kiva, koska minäkin saan laittaa päähäni valkolakin ja sopeutua joukkoon: Kellastunut valkolakki päässä minäkin naamioidun maisteriksi.
En ole maisteri. Olen filosofian ylioppilas. Kun kirjoitin ylioppilaaksi olin muutaman vuoden luokkatovereitani vanhempi. Olin tehnyt uraa toimittajana jo monta vuotta ja kun tuli aika päättää, alanko opiskella, minulla oli jo vakituinen työ: seurasin eduskunnan päätöksentekoa ja kirjoitin juttuja. Eduskunnan kahvila oli nuorelle pojalle kiva paikka rupatella ihmisten kanssa.
Kirjoittauduin Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskelemaan teoreettista filosofiaa siksi, että sinne pääsi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. En opiskellut ja syy oli laiskuus. Itselleni selitin, että jos monta vuotta opiskelee yhtä ja samaa, niin siinä samalla kuva kokonaisuudesta rajautuu ahtaaksi: näkee puun, mutta ei metsää. Ja näitä ajatuksia olen elänyt sen jälkeen yli 50 vuotta.
Ihminenkin on pilkottu pieniksi palasiksi. Yksinkertaisinta on halkoa ihminen kahtia: porvareiksi ja duunareiksi, kristityiksi ja muslimeiksi. Lääkärit erikoistuvat keuhkosairauksiin, neurologiaan, gynekologiaan, silmä- ja hammaslääkäreiksi. Me tavalliset tallaajat näemme TV:stä tuttuja, ministereitä, piispoja ja pappeja, vuorineuvoksia, kansanedustajia, ministereitä, eri alojen erikoisasiantuntijoita. Luulen, että meillä kaikilla olisi kivempaa, jos näkisimme sen sijaan kokonaisuuden: ihmisiä, ihmisen.
En ole maisteri. Olen filosofian ylioppilas. Kun kirjoitin ylioppilaaksi olin muutaman vuoden luokkatovereitani vanhempi. Olin tehnyt uraa toimittajana jo monta vuotta ja kun tuli aika päättää, alanko opiskella, minulla oli jo vakituinen työ: seurasin eduskunnan päätöksentekoa ja kirjoitin juttuja. Eduskunnan kahvila oli nuorelle pojalle kiva paikka rupatella ihmisten kanssa.
Kirjoittauduin Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan opiskelemaan teoreettista filosofiaa siksi, että sinne pääsi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. En opiskellut ja syy oli laiskuus. Itselleni selitin, että jos monta vuotta opiskelee yhtä ja samaa, niin siinä samalla kuva kokonaisuudesta rajautuu ahtaaksi: näkee puun, mutta ei metsää. Ja näitä ajatuksia olen elänyt sen jälkeen yli 50 vuotta.
Ihminenkin on pilkottu pieniksi palasiksi. Yksinkertaisinta on halkoa ihminen kahtia: porvareiksi ja duunareiksi, kristityiksi ja muslimeiksi. Lääkärit erikoistuvat keuhkosairauksiin, neurologiaan, gynekologiaan, silmä- ja hammaslääkäreiksi. Me tavalliset tallaajat näemme TV:stä tuttuja, ministereitä, piispoja ja pappeja, vuorineuvoksia, kansanedustajia, ministereitä, eri alojen erikoisasiantuntijoita. Luulen, että meillä kaikilla olisi kivempaa, jos näkisimme sen sijaan kokonaisuuden: ihmisiä, ihmisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)