Mehän olemme kaikki naapureita

Siitä on kulunut jo kolmisen kuukautta, kun vastasin parturissa minulle esitettyyn kysymykseen:"En todellakaan ole kirjoittanut uutta blogia". Viimeksi julkaisin blogin lähes 10 kuukautta sitten. Vuosi 2022 on ollut median juhlaa. Raportoitavaa on riittänyt:korona, Putin hyökkäsi Ukrainaan, ilmastokatastrofi. Ihmisiä tapetaan ja kuolee nälkään. Uutiset ovat masentavia.

Lisäksi yrityksistäni huolimatta en vieläkään pysty kävelemään kunnolla: lonkkani leikattiin Porvoon sairaalassa yli neljä vuotta sitten ja leikkauksen jälkeen potilasvahinkolautakunta totesi yksimielisesti "hoitovirhe". Onneksi nuorempi tyttäremme perheineen asuu ihan naapurissa. Tapaamme lähes päivittäin.

Viime keväänä kannustimme lapsenlastamme Einoa (silloin 2,5 v) käymään potalla. Kun hän onnistui taputimme:"Hyvä, Hyvä, Eino! Myöhemmin kesällä, kun Eino taas tuli päiväkodista vanhempiensa kanssa vierailulle mummolaan, hän heti sisälle päästyään totesi: "Minä lähden kävelyttämään vaaria!"Eino oli ymmärtänyt meidän aikuisten keskusteluista, että kävely tekee vaarille hyvää.
- On ihanaa lähteäsinun kanssasi kävelylle rakas Eino, totesin ja lisäsin, että "käyn vain pikaisesti vessassa.

No. Kävin pissalla. Kun tulin vessasta, Eino odotti heti oven takana, taputti käsiään ja kannusti: - Hyvä, hyvä vaari!! Kiva, kun saa kannustusta ja neuvojakin.

Pari päivää sitten söimme aamupuuromme saman pöydän ääressä: Eino, Rouva ja minä. Minä syön kaurapuuron aamulla niin kuin oma isäni,viimeisenä kauhalla suoraan kattilasta. Tiskiä säästyy. Toin puurokattilan pöytään. Eino katsoi ihmetellen ja neuvoi: - Vaarin pitää opetella syömään lautaselta! Niinpä, oppia ikä kaikki.

En kuitenkaan olisi uskonut, että lähes kahdeksankymppisenä täytyy opetella kävelemään. Olen tekovammainen. Eniten kuntoutan lonkkaani kävelemällä ruokaostoksilla. Ostoskeskuksessa kohtaa paljon ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia, joita on ilo tervehtiä. Kun olen parkkeerannut auton siirryn parkkihallista ostoskerrokseen hissillä.

Hississä tuskin koskaan matkustaa yksin. Tervehdin ihmisiä: - Huomenta! Ja selitän, että "minulla on tapana tervehtiä hississä tuntemattomiakin. Olemme samalla matkalla ja seinien tuijottaminen muita matkustajia huomaamatta olisi luonnotonta". Poikkeuksetta ihmiset ovat samaa mieltä.

Marraskuussa matkustimme Rouvan kanssa noin viikon matkalle Ranskaan. Vanhempi tyttäremme, joka asuu Pariisissa, oli järjestänyt meille hienon kokemuksen Siirryimme lentokentältä suoraan Senlisiin pariksi päiväksi ja sieltä edelleen Chantillyyn. Mukana matkalla oli myös lapsenlapsemme Eleonor. Viihdyimme toistemme seurassa ja nautimme kauniista ympäristöstä - niin ja maukkaista aterioista.

Luulen, että meidän jokaisen neljän mieleen jäi muistoksi tunne, joka välittyi vanhahkon miehen kasvoilta, kun hän oli neuvonut meille miten löydämme tien kohteeseemme. Hän oli niin iloinen voidessaan auttaa.

Ehkä tämä tapahtuma palautti tyttäreni mieleen, että hän oli lukenut The Guardianista tutkimuksesta, jonka mukaan tuntemattomien tervehtiminen ja heidän kanssaan jutteleminen on hyväksi ihmisen terveydelle.

Tyttäreni neuvosta löysin tietoa tästä ja muista samaa aihetta käsitelleistä tutkimuksesta googlettamalla: bbc surprising benefits of talking to strangers.

Tutkimuksessaan käyttäytymistieteilijät Nicholas Epley ja Juliana Schroeder toteavat, "Suurin osa ihmisistä viettää osan päivästä tuntemattomien ympäröimänä, olipa kyseessä sitten päivittäinen työmatka, istuen puistossa tai kahvilassa tai vieraillessaan supermarketissa. Silti monet meistä pysyvät oma-aloitteisesti eristyneinä uskoen, että vieraan puoleen kääntyminen saa teistä molemmat tuntemaan olonsa epämukavaksi.

Yhteyden löytäminen vieraisiin ihmisiin on kuitenkin "yllättävän miellyttävää". Positiivinen vaikutus näyttää jopa leviävän henkilöön, jonka kanssa puhut. "Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia eläimiä, joista tulee onnellisempia ja terveempiä ollessaan yhteydessä muihin. Sen sijaan eristyneisyys ja yksinäisyys on stressitekijä, joka aiheuttaa tupakointiin ja liikalihavuuteen verrattavan terveysriskin."

Harvardin yliopiston professori ja MacArthurin mukaan: "Jos perustaisin kaikki käsitykseni ihmisyydestä puhelimesta tai tietokoneesta saamaani tietoon, minulla olisi fantastisen negatiivinen näkemys useimmista muista ihmisistä."

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen: "Kun Venäjä aloitti helmikuussa täysimittaisen sodan Ukrainassa, asenteet Suomessa olevaa venäjänkielistä väestöä kohtaan jyrkkenivät nopeasti." Tämä on väärin.
Eivät venäläiset kansakuntana hyökänneet Ukrainaan. Ukrainaan hyökkäsi Kremlin mafia Putinin johdolla.

 johdolla.hdolla. Sota aiheuttaa kärsimyksiä myös venäläisille. Tervehtikää heitä napureina ja ihmisinä.

Soppakauhalla maailmanhistoriaan

Ensin oli kuukausien ajan uutisia koronasta. Muutama viikko sitten sen tilalle rantautui hyökyaaltona mediaan Ukraina, Putin  käynnisti hyökkäyksen - ajatteli ehkä jäävänsä suurmiehenä ja pronssiin valettuna patsastelijana Venäjän historiaan.

Minun mieleeni nämä viikot ja kuukaudet ovat palauttaneet kreikkalaisen filosofi Platonin (427 - 347 eaa) luolavertauksen: Joukko vankeja on kahlittu lapsuudestaan saakka luolan perälle. Heidät on kahlittu niin, että silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään, Vankien selän takana kuljetetaan erilaisia muotoja, joiden varjot heijastuvat luolan seinälle. Nämä varjot on ainoa todellisuus, jonka vangit tuntevat.

Tänä päivänä me katselemme "todellisuutta" luolamme seinälle ripustetusta taulutelevisiosta, kuulemme siitä radiosta (biisiä ja keikkaa) - ihan outoja todellisuuksia (mm. salaliittoteorioita) avataan internetin viestinnässä. 

Tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia, mutta miten ja mihin sitä käytetään: Ukrainan tilanteessa näemme, että sotimiseen ja ihmisten tappamiseen (yliääniohjukset). Putinin Venäjällä taas yritetään mediaa suitsimalla saada ihmiset "ymmärtämään", että sota on oikeutettu.

Miten niin oikeutettu: en muista, että ihmiset olisivat aloittaneet sodan. Valtiot sotivat johdossa keisari ratsunsa selässä miekka valmiina.

Sota on kallista puuhaa, Iltalehti kertoo netissä (20.3.), että ukrainalaisten lähteiden mukaan sodan neljä ensimmäistä päivää olisivat maksaneet Venäjälle vähintään seitsemän miljardia dollaria. Ruotsin yleisradioyhtiön mukaan, jos lasketaan kaikki vaikuttavat tekijät, hintalappu on jopa yli 20 miljardia dollaria päivässä.

Sota tulee kalliiksi. Maailmassa kuolee vuosittain miljoonia lapsia nälkään. Jos Putin kävisi yhtä päättäväisesti sotaan nälänhätää kuin nyt Ukrainaa vastaan, hän jäisi historiaan merkittävänä johtajana ja muistettaisiin ratsastajapatsaalla, jossa hän miekan sijasta on tarttunut soppakauhaan.

  

 

Taidamme

Platon halusi meidän käsittävän, että meidän on ymmärrettävä omat rajoituksemme, jotta voisimme siirtyä niiden tuolle puolen.

Joulupukki palasi Korvatunturille - Korona ja Putin pysyivät

Meillä oli ihana joulu: olimme koko perhe yhdessä.  Vanhempi tyttäremme oli tuonut perheensä mummin ja vaarin sekä sisarensa perheen luokse Helsinkiin. Lapsenlapset koristelivat kuusen yhdessä, leikkivät ja lauloivat. Lahjat toi ihan oikea joulupukki.

Joulu oli riemun aikaa - kunnes romahti. Kummatkin tyttäremme ja heidän perheensä sairastuivat koronaan. Sitten muutaman päivän sisällä saimme suruviestit: kaksi läheistä ystäväämme oli kuollut. Lisäksi sain tiedon, että rakas serkkuni, jonka kanssa yli 70 vuotta sitten juoksentelimme iloisina äitiemme kotitilan kartanolla, tallin ylisillä, navetassa ja Piehinkijoen rannalla, on dementoitunut ja hoitokodissa.

Sitten sattui vielä niin, että Rouva vei naapuritaloon  tyttärellemme hänen syntymäpäivänään pienen lahjan, kukkakimpun ja iltapalan. Rouva jätti kassin rappukäytävään oven ulkopuolelle ja ilmoitti siitä. Kun tytär sitten hetken kuluttua avasi oven hakeakseen lahjakassin, se oli kadonnut: varastettu.

Joulu meni, mutta uutisten aiheet pysyivät ennallaan;: "Uhka hyökkäyksestä vei joulurauhan". Otsikko oli Helsingin Sanomissa, aiheesta, josta Ilta-Sanomat kirjoitti 27.12.2021 pääkirjoituksen otsikolla: "Sota ei alkanutkaan - vielä?

Neuvostoliiton hajoamisesta tuli viime joulukuussa kuluneeksi 30 vuotta. Hesari kirjoitti 29.12, aiheesta otsikolla "Venäjän nykyjohtajat muistavat  yhä neuvostoajan". Lehden mukaan Venäjän duuma on ehdottanut, että "Neuvostoliiton hajoaminen tunnustettaisiin vuosisadan geopoliittieksi katastrofiksi, jollaiseksi Putin on sitä jo aiemmin kutsunut".

On myös kirjoitettu, että jo Lenin uskoi "pienen porukan diktatuuriin".

Helsingin sanomat julkaisi joulukuussa (10.12.) fasismin tutkijan, New Yorkin yliopiston historian professori Ruth Ben-Ghiatin haastattelun. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa Trumpin käytös ja puhetapa vaalikampanjassa olivat "niin tuttuja" fasismin tutkijalle. Putinista hän toteaa, että  Putin poseeraa mielellään yläruumis paljaana, "kuten Mussolini aikoinaan". Minä lisään tähän, että Putin antaa itsestään julkisuuteen myös kuvia, joissa hän kenraalien ympäröimänä kiikaroi sotaharjoituksia.

Jokin aika sitten kuulin radiosta ohjelmaa juontaneen toimittajan tokaisun: "ystävyys ei tunne rajoja!" Ajelin Arabian kauppakeskuksesta Hämeentietä kotiin. Oli ihana talvinen sää: "Lumihiutaleita hiljalleen satoi maahan lumivalkoiseen."

 Arabian kohdalla jalkakäytävällä ryhmä pieniä lapsia värikkäissä huomiovaatteissaan odotti pääsevänsä kadun toiselle puolelle. Pysähdyin suojatien eteen ja viittasin, että olkaa hyvä. Pienokaiset hymyilivät iloisesti ja jokainen vilkutti minulle kiitoksen. Koin suuren ilon.

Iltalehti kertoi netissä British Medical Journalissa viime joulukuussa julkaistusta tutkimuksesta, jolla oli testattu raketti-insinöörien ja aivokirurgien älykkyyttä ja verrattu tuloksia tavallisille ihmisille tehtyjen testien tuloksiin. Eipä juuri eroa.

Tutkittavien joukko oli 329 raketti-insinööriä ja 72 aivokirurgia Euroopasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Heillä teetettiin yleisessä käytössä olevia ja koeteltuja testejä, joilla mitattiin muun muassa ongelmanratkaisukykyä, muistia, keskittymiskykyä ja tunteiden prosessointia.

Tuloksia verrattiin aikaisemmin kerättyyn tietokantaan, jossa oli 18 000 satunnaisen ihmisen tulokset samoista testeistä. Aivokirurgit ratkaisivat ongelmia jonkin verran nopeammin kuin ”tavikset". Mutta muisti heillä oli keskivertoa huonompi.

Raketti-insinöörit eivät erottuneet vertailuryhmästä mitenkään.

testiin myös empatiakyky.

Aina on joku, jolla on vielä huonommin

 Marketissa on pieniä jakkaroita, joilla henkilökunta seisoo ylettyäkseen täyttämään ylintä hyllyä. Viime viikolla kauppareissullani pysähdyin juttelemaan vanhan miehen kanssa, joka istui kahden  hyllyrivin välissä tällaisella jakkaralla ja nojaili ostoskärryihin.

"Selkääni särkee niin, että en voi enkä jaksa kävellä." Kerroin, että minullakin on vaikeuksia kävellä.  Se on mikä on seurausta epäonnistuneesta lonkkaleikauksesta, josta on jo yli kolme, kohta neljä vuotta. Mies kertoi, että hänen lonkkansa on leikattu neljä kertaa.. "Toisessa leikkauksessa mukana oli kaksi professoria." "Minun lonkkani on leikattu vasta kaksi kertaa, kohta ehkä kolmesti."

 Toivotimme "Hyvää Joulua" ja jaksamista- Viereinen kuva on lavastus. Leikattu lonkkani on estänyt potkulautailun ja vaikeuttaa vielä kävelyäkin. Ei ihme. että jaksaminen koronauutisten keskellä käy voimille. Eikä korona ole ainoa väsyttävä uutinen: ilmastonmuutos, luonnonkatastrofit, demokratian heikkeneminen; populistiset ja itsevaltaiset hallinnot rajoittavat oikeuslaitosten, median ja järjestöjen toimintaa.

Helsigin Sanomissa (10.12,) julkaistiin New Yorkin yliopiston historian professori Ruth Ben-Ghiatin haastattelu. Professori on tutkinut Schönbergin ja toisen natseja paenneen "suuruuden" eli kapellimestari Otto Klempererin" kirjeenvaihtoa. "Autoritääriset persoonallisuudet voivat menestyä myös kapellimestarien ja liikemiesten maailmassa."

Nyt on eletty vuoden pimeintä aikaa. Olen "piristänyt" itseäni lueskelemalla Ari Turusen kirjaa "Mulkerot". "Mitä enemmän yksittäinen ihminen on historian saatossa valloittanut, alistanut ja tappanut, sitä todennäköisemmin hänen kuvansa on jossain vaiheessa kaiverrettu kiveen tai valettu pronssiin." 

Ari Turunen "ei voi välttyä ajatukselta, että liian iso annos dopamiinia yläpäässä ja testosteroonia alapäässä on tuhoisa yhdistelmä kenelle tahansa valtaan nousseelle miehelle".

Turunen kirjoittaa 26 historian miehestä. Ensimmäinen kirjoitus on Aleksanteri Suuresta otsikolla "kohtuuton ja suuruudenhullu". Viimeinen otsikko on "komea teloittaja" Che Guevara. Kirjaan on mahtunut mukaan myös paavi Urbanus II otsikolla "kristittyjen pyhä sota" sekä yllättäen Martti Luther otsikolla "vihainen ja leppymätön". " Kun kristityt näkevät juutalaisen, heidän pitäisi Lutherin mielestä heittää juutalaisen päälle siansontaa ja ajaa hänet pois."

Euroopassa ja tässä ihan lähialueilla on valtioita, joissa kaiken muun sorron ja julmuuksien lisäksi pyritään rajoittamaan sananvapautta. Hallintoa arvostelleita toimittajia on jopa tapettu. Näille mahtimiehille minulla on ihan uusi idea. Olen havainnut uuden median: kuvioidun vessapaperin. Tällä massamedialla ei ole tunkua julkkiksista. Ainakin Rouva ja minä sekä varmasti miljoonat muutkin pyyhkisivät mieluusti paperilla. johon itsevaltainen valtion päämies on painattanut oman kuvansa.. 

 

Se nyt on niin inhimillistä - vai sittenkin niin eläimellistä?

Olen elämäni varrella usein pysähtynyt miettimään lausetta, jonka kuulin yli 50 vuotta sitten. Nyt olen päättänyt pyyhkiä sen paperille:

Olimme sairaalassa hyvästelemässä vakavasti sairasta isoäitiäni, isän äitiä, jonka  viimeiset sanat oli kysymys: "Olemmeko me kaikki kuolleita?" Kenelle hän kysymyksensä esitti je keitä ovat kysymyksen "me kuolleet"?

Minä luulen. että vastaus isoäitini kysymykseen löytyy meistä kaikista. Vastaus on kuitenkin kätketty niin syvälle, että emme sitä näe, emme itsessämme emmekä muissa ihmisissä. Sen peittona on kehomme, jolla koemme ympäröivän maailman, jossa kasvaa halumme ja himomme ja  johon iskee koronavirus ja lonkkavika ja jonka kokemukset muokkaavat maailmankuvamme.

Vastaus on tietysti sielu. Rasisti näkee ihonvärin, ei sielua. Jos rotuerottelija näkisi sielun, hän näkisi, että olemme kaikki "saman värisiä".

Ystäväni, pastori Olli Valtonen kirjoittaa Askel-lehdessö (9/21) otsikolla: "sielu on ominta itseä": " Sielu on se todellinen minä, joka on syvällä sisimmässäni, peittyneenä kaikkeen ulkoiseen krääsään."  Vaastaako Olli isoäitini kysmykseen toteamalla: Jos ei löydä sieluaan, "on kuollut"? 

Helsingin Sanomat kirjoitti 16.9. tutkijoiden havannoista, että "persoonallisuus muovaa maaoravien elämän ympyröitä". Juttu oli otsikoitu "Oravilla on piirteitä ja tapoja  melkein kuin ihmisillä". Voisihan saman asian kirjoittaa: ihmisillä on piirteitä ja tapoja  melkein kuin oravilla.

Laumastaan tappelevien johtavien urosten käyttäytymistä eläinten maailmassa on tutkittu ja kuvattu paljon. Nyt olisi aika tutkia johtavien urosten piirteitä ja tapoja ihmisten maaailmassa. Ihan lähialueiltakin saattaisi löytyä tuloksia, jotka antaisivat aiheen kirjoittaa otsikon: "Vallanpitäjillä on piirteitä ja tapoja melkein kuin eläimillä". 

Olen useita kuukausia säilyttänyt kirjoituspöydälläni lehtileikettä Helsingin Sanomista (13.3.2021). Siinä kerrotaan Brasilian Pandoraan 1900-luvun alkupuolella perustetusta suomalaisesta siirtokunnasta. Aatteen perässä Brasiliaan muuttanut Paavo Kurki pettyi ja palasi Suomeen, "Heräsin itselliseen ajatteluun, ja tajusin, että todellisuus on elävässä elämässä eikä joukkoliikkeissä." 

Kuva: Auringonnousu Boliviassa, 2016. ©Sami Tornikoski

Ihminen on osa luontoa ja peukalo kätevä käyttää

Koronaa on pidätelty, katsottu televisiota, mm. luonto-ohjelmia.  Tänään matkustin linja-autolla kotoa Arabianrannasta keskustaan ja takaisin. Lonkkani on lähes 3 vuotta sitten tehdyn leikkauksen jäljiltä vieläkin niin kurjassa kunnossa, että käveleminen on hankalaa. Menomatkalla minun oli vaikea löytää heti penkki, jolle istua. Bussin keskiosassa istui iäkäs naisihminen. Hän laski viereisen istuimen alas: " Istu tuohon!". Kiitin häntä. Sain iloisen vastauksen: "Kyllä meidän ihmisten on autettava toisiamme."

Paluumatka alkoi Rautatientorilta. Edessäni viereisellä penkkirivillä  istui keski-ikäinen naamaltaan hieman karvainen mies reppu sylissään. Hänellä ei ollut maskia,. Hän aukaisi reppunsa, metsästi sieltä näppeihinsä herneenpalon,  aukaisi sen taitavasti, raapi peukalolla herneet kämmenelleen ja nakkasi ne suuhunsa. Tahti oli nopea. Pari  kertaa bussimatkani aikana napostelija sulki reppunsa, mutta malttia riitti vain hetkeksi.  Poistuin bussista Arabianrannassa. Bussi jatkoi matkaansa ja mies herneiden himokasta napostelua.

En ole koronan aikana juurikaan matkustanut bussilla keskustaan. Sen sijaan olen ajanut autolla lähes päivittäin ruokaostoksille Arabian kauppakeskukseen. Kaupassa tapaa ihmisiä ja heitä on kiva tervehtiä. Reilu viikko sitten menin ostosteni kanssa hissillä kerroksen alas autohalliin. Siellä hissiä oli vastassa yli keski-iän elänyt rouva. Tervehdin häntä ja totesin: "Toin sinulle hissin." Hän kiitti iloisesti: - Sain tänään rokotuksen!

Parkkihallissa vastaani käveli pariskunta. Tervehdin heitä. Minulla oli maski naamallani, he katsoivat tutkivasti ja totesivat, että "sinua on vaikea tunnistaa maskin takaa". Vastasin, että emme me tunnekaan toisiamme, mutta minulla on tapana aika usein tervehtiä tuntemattomiakin ihmisiä kaupassa. "Todennäköisesti olemme melkein naapureita, kun asioimme samassa marketissa."

Juttelimme pitkään ja olimme yhtä mieltä siitä, että kerrostalo on kuin pieni kylä, muutama kymmenen savua. "Kyläläiset tuntevat toisensa ja auttavat toisiaan. Ainakin pitäisi tervehtiä tavatessa." Erosimme iloisina ja toivotimme toisillemme hyvää kevättä.

Television korona-ajan luonto-ohjelmista mieleeni painui kuvaus Afrikasta: virtahevot pakenivat kuivuutta alueelle, jossa mutainen rutakko oli vielä kostea. Kosteikolle pyrki suuri uros toisesta laumasta. Urokset kävivät rajun kamppailun keskenään. Tunkeilija sai turpiinsa ja pakeni.

Luonto-ohjelmissa toistuu usein johtavien urosten kamppailu. Ihmisten historiassa johtava uros varustaa laumansa taisteluun puolestaan.

Koronan koukeroiset kuviot

Pari päivää sitten kuljin taas  kauppakeskuksen hississä maski naamallani kerroksesta toiseen. Vieläkin muistan aikaisemmin hississä tapaamani rakennusmiehen, jolla ei ollut maskia: "Jos korona on tullakseen, niin  tulkoon". Nyt hissiin tuli matkaseuraksi iäkäs rouva maski kasvoillaan. Tervehdimme toisiamme. Vanhus alkoi kertoa koronakokemuksestaan:

- Olin mieheni omaishoitaja 20 vuotta. Hän oli Laakson sairaalassa kuntoutuksessa ja menehtyi siellä neljän hengen huoneessa koronaan.

Surun lisäksi miehen kuolema oli tuonut hänen elämäänsä hankaluuksia pankin kanssa käyttää  perheen pankkitiliä. Poistuimme hissistä samaan kerrokseen. Kuuntelin pitkään vanhuksen murheellista tarinaa. Murtuneita lonkkaluitakaan ei oltu leikattu, koska ne olivat ehtineet jo luutua. Sama hammas oli paikattu 7 kertaaa.

Minusta on kuvottavaa, että kun sadat ihmiset surevat lähimmäisiään, niin uutisissa matkailu- ja ravintola-alan edustaja on toistuvasti päästetty uutisiin ruikuttamaan viranomaisten toimista hillitä pandemian kiihtymistä. Ehkä on niin, että ala itse ei kykene tai sen ei kannatakaan  ryhtyä toimiin, koska valtion määräämien rajoitusten aiheuttamista tulonmenetyksistä saa hakea korvauksia.

Meidän tuskaamme koronakaranteenissa on lisännyt hallinnon koukeroiset kuviot. Helsinkiläisten koronarokotuksesta tiedotetaan:

"Tällä hetkellä rokotetaan:

- Tänä vuonna 75 vuotta täyttäviä tai sitä vanhempia (v.1946 tai aiemmin syntyneitä) ja heidän omaishoitajiaan, joilla on  omaishoidon tuen päätös.

– alle 70-vuotiaista tänä vuonna 55–69 vuotta täyttäviä (v. 1952–66 syntyneitä), joilla on vakava koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila."

 Meillä Rouva on väliinputoaja. Hänellä  on voimakkaasti altistava sairaus, mutta  hänen syntymävuotensa on 1951. Hän kuuluu 70 -74 vuotta täyttävien ryhmään, joiden rokotukset alkavat "arviolta" viikolla 12.

Hänen monta vuotta nuorempia vakavasti sairastuneita kohtalotovereita jo rokotetaan. 

Miksi tällä hetkellä ei rokoteta v.1952 - 66 syntyneitä sekä vuonna "1952 tai ennen syntyneitä , joilla on vakava koronavirustaudille erittäin voimakkaasti alttistava sairaus tai tila". Ei olisi väliinputoajia.