Marxin pääoma vai oma pää

Kun olin nuori, muistaakseni  lukion ensimmäisellä luokalalla, luin Moskovassa syntyneen ja Pariisissa kuolleen Henri Troyatin kirjoittaman Dostojevskin elämänkerran. Lukemastani jäi pysyvästi mieleen: Dostojevski ajatteli, että on kahdenlaista järkeä,  näennäistä ja varsinaista järkeä, Varsinainen järki perustuu tunteeseen.

Tietää ja ymmärtää ovat kaksi eri asiaa. Jos liikenteessä hermostuu ja saa raivokohtauksen, siinä on kyllä tunnetta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on ihan järjetöntä. Jos tietää paljon, se  ehkä auttaa ymmärtämään sen, mitä tietää, mutta kaikkeahan ei voi tietää.

Minä epäilen, että näennäisellä järjellä pärjää hyvin suomalaisessa byrokratiassa - siis virassa, ei asiakkaana. Helsingin Sanomiat otsikoi_"Asiantuntijat: Käännytyslaki EU-oikeuden vastainen". Tämä on kahden eurooppaoikeuden professofin ja tiedekunnan tutkijatohtorin mielipide.

No. laki on niin kuin se luetaan. Millaiset olot Euroopassa oli silloin kun tämä laki kirjoitettiin ?

 Vuonna 1969 amerikkalaiset kävivät kuussa. Minä matkustin Afrikkaan tutustuakseni siellä asuviin naapureihin. Isossa kuvassa, niin kuin usein toistellaan, meidän yhteinen osoitteemme on Maapallo. Afrikkalaiset naapurimme ovat ystävällisiä. Senegalin  Dakarissa paikalliset muslimit juhlivat ramadanin päättymistä. Minutkin kutsutiin juhliin. Juhlissa tarjottiin viinaa. Ihmettelin ja kysyin: Eikö teidän uskontonne kiellä alkoholin juomisen?

- Kieltää, mutta meillä on verhot ikkunoiden edessä. Ei Allah tänne nää.

Maailmassa on tuhansia vuosia päätetty kiinni vedettyjen verhojen takana uskonsodista. Viime vuosituhannen jälkipuoliskolla ristiretkeiltiin ja erityisen herkästi aseisiin tartututaan vieläkin Lähi-idässä. Naapurissa Putin aloitti "erityisoperaation", jonka Venäjän ortodoksikirkon johtaja Kiril on sittemmin julistanut pyhäksi sodaksi. "Venäjän ortodoksikirkon mukaan Venäjä puolustaa Ukrainassa pyhää Venäjää ja maailmaa globalismilta ja satanismin hallitsemalta länneltä".

Minäpä selitän, mistä tämän blogin otsikko syntyi. No sehän syntyi meidän omasta ja naapurimme historiasta. Venäjästä oli kommunistien vallankumouksella tehty Neuvostoliitto.  Tsaari ja perhe oli teloitettu. Puoluekonferenssissa huhtikuussa 1929 tehtiin periaatepäätös puolueen puhdistamisesta haitallisista aineksista.

Suomalaisiakin muutti naapuriin kommunistisen ihanneyhteiskunnan innoittamina. Arvioiden mukaan Stalinin hirmuhallinto tappoi noin 20 000 suomalaista. Kaikkiaan Stalin teurastutti miljoonia "haitallisia", arviot vaihtelevat kymmenissä miljoonissa.

Edellä olevan tekstin sain kirjoitetuksi eilen. Tänään luin Hesarista, että Putin jatkaa Stalinin tapaan: "Venäjällä sorto kiihtyy entisestään". En tiedä onko Putinilla järkeä vai tunnetta vai jotain ihan muuta: jos saa arvata, niin veikkaan, että hänen päätään sekoittaa, rakkaus ja himo, itserkkaus ja vallanhimo.

Oppia ikä kaikki

Heräsin  aamulla kello viisi - tämä oli minulle jokapäiväinen kokemus lähes 50 vuotta sitten, jolloin nukuin toimiston sohvalla kuusi tuntia seitsemänä yönä viikossa ja heräsin joka aamu klo 05. Nuoren yrittäjän työpäivä oli 18 tuntia: 05-23. Nyt jäin sänkyyn pötköttämään 3 tunniksi: miettimään kokemaani ja elämää tässä ajassa. Nyt tapahtuu sellaista, mitä en uskonut kokevani: sota on tullut ihan naapuriin. Järkyttävä kokemus.

Mutta, jos Suomi ei  olisi puolustanut itsenäisyyttään sotimalla, tuskin minä olisin olemassa:   isä  oli kotoisin Tampereelta ja äiti kaukaa pohjoisesta Raahen seudulta. He löysivät toisensa rintamalla: äiti oli lotta ja isä nuori upseeri. Minä synnyin1944 - sota-ajan "sekuntaa", niin kuin samana vuonna syntynyt sodankyläläinen tuttavani meitä luonnehti.

Olin aloittanut toteuttaa ajatuksiani yritykseksi tammikuussa 1976. Raskaiden talvikuukausien jälkeen tuli arinkoinen kevät ja minäkin virkistin itseäni päiväkävelyillä Helsingin keskustassa. Toukokuussa koin elämäni tärkeimmän päivän - ihan sattumalta ja odottamatta: Tapasin Sadun. Meidät esitteli toisillemme hänen tamperelainen, minullekin kouluvuosilta tuttu ystävättärensä. Tapasimme Mannerheimintiellä.

Eikä siihen kauaakaan mennyt, kun Satu vaihtoi työpaikkaansa: kuljimme yhdessä työpaikalle aamuisin kello 6 ja kotiin myöhään iltaisin. En olisi jaksanut yksin. Olemme Sadun kanssa eläneet yhdessä kohta 48 vuotta. Meillä on ihana perhe - onnellinen elämä.

Ennen oman yrityksen perustamista (1975) olin hankkinut kokemusta toimittajana: aloitin jo teininä tamperelaisten yritysjohtajien haastatteluilla Aamulehteen. Äidin kauppa meni nurin ja minä keskeytin lukion pariksi vuodeksi. Tällä reissulla päädyin toimittajaksi Ouluun: Pohjolan Työ, Kaleva ja takaisin Tampereelle Rellun lukioon, ylioppilaaksi ja sitten toimittajaksi Kansan Lehteen. Syksyllä 1967 minut kutsuttiin Helsinkiin Paasivuorenkadulle SDP:n Työväen Sanomalehtien Tietotoimistoon. Seurasin eduskunnan toimintaa, tutustuin politiikkoihin ja pääkaupungin median poliittisiin toimittajiin. 

Ensimmäisen matkani Afrikkaan tein 1969 - halusin tutustua "kolmanteen maailmaan". Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Matkasin Länsi-Afikkaan vielä muutaman kerran 1970-luvun alussa. Otan tässä ihan tarkoituksella aiheeksi vierailuni itsenäisyydestään taistelevassa Guinea-Bissaussa: tutustuin presidentti Luis Gabraliin ihan erilaisissa olosuhteissa kuin 1969 haastattelemiini Senenegalin, Liberian ja Nigerian presidentteihin.

Guinea-Bissaussa me marssimme viidakossa aseistautuneuden sotilaiden suojelemina usein öiseenkin aikaan. Sain Luis Gabralista ihmisenä myönteisen kuvan. Tätä käsitystä vahvisti pienessä kylässä tapaammme Luisin vaimo: "Luis on hyvä ihminen. Hänen suurin virheensä on, että hän luulee, että kaikki muutkin ihmiset ovat hyviä."

Viimein Portugalikin tunnusti Guinea-Bissaun itsenäisyyden. Luis jatkoi muutaman vuoden  presidenttinä, kunnes 1980 sotilaat kaappasivat vallan. Opetus: paljon on ollut ja vieläkin on maita, joissa pahikset takertuvat valtaan.

 Nyt vanhana, syksyllä 80 v, olen oppinut laittamaan Rouvan kutomat villasukat jalkaani ilman käsien apua: Pyöritän jalkapohjaa mattoa vastaan - kantapään kautta. 

Mehän olemme kaikki naapureita

Siitä on kulunut jo kolmisen kuukautta, kun vastasin parturissa minulle esitettyyn kysymykseen:"En todellakaan ole kirjoittanut uutta blogia". Viimeksi julkaisin blogin lähes 10 kuukautta sitten. Vuosi 2022 on ollut median juhlaa. Raportoitavaa on riittänyt:korona, Putin hyökkäsi Ukrainaan, ilmastokatastrofi. Ihmisiä tapetaan ja kuolee nälkään. Uutiset ovat masentavia.

Lisäksi yrityksistäni huolimatta en vieläkään pysty kävelemään kunnolla: lonkkani leikattiin Porvoon sairaalassa yli neljä vuotta sitten ja leikkauksen jälkeen potilasvahinkolautakunta totesi yksimielisesti "hoitovirhe". Onneksi nuorempi tyttäremme perheineen asuu ihan naapurissa. Tapaamme lähes päivittäin.

Viime keväänä kannustimme lapsenlastamme Einoa (silloin 2,5 v) käymään potalla. Kun hän onnistui taputimme:"Hyvä, Hyvä, Eino! Myöhemmin kesällä, kun Eino taas tuli päiväkodista vanhempiensa kanssa vierailulle mummolaan, hän heti sisälle päästyään totesi: "Minä lähden kävelyttämään vaaria!"Eino oli ymmärtänyt meidän aikuisten keskusteluista, että kävely tekee vaarille hyvää.
- On ihanaa lähteäsinun kanssasi kävelylle rakas Eino, totesin ja lisäsin, että "käyn vain pikaisesti vessassa.

No. Kävin pissalla. Kun tulin vessasta, Eino odotti heti oven takana, taputti käsiään ja kannusti: - Hyvä, hyvä vaari!! Kiva, kun saa kannustusta ja neuvojakin.

Pari päivää sitten söimme aamupuuromme saman pöydän ääressä: Eino, Rouva ja minä. Minä syön kaurapuuron aamulla niin kuin oma isäni,viimeisenä kauhalla suoraan kattilasta. Tiskiä säästyy. Toin puurokattilan pöytään. Eino katsoi ihmetellen ja neuvoi: - Vaarin pitää opetella syömään lautaselta! Niinpä, oppia ikä kaikki.

En kuitenkaan olisi uskonut, että lähes kahdeksankymppisenä täytyy opetella kävelemään. Olen tekovammainen. Eniten kuntoutan lonkkaani kävelemällä ruokaostoksilla. Ostoskeskuksessa kohtaa paljon ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia, joita on ilo tervehtiä. Kun olen parkkeerannut auton siirryn parkkihallista ostoskerrokseen hissillä.

Hississä tuskin koskaan matkustaa yksin. Tervehdin ihmisiä: - Huomenta! Ja selitän, että "minulla on tapana tervehtiä hississä tuntemattomiakin. Olemme samalla matkalla ja seinien tuijottaminen muita matkustajia huomaamatta olisi luonnotonta". Poikkeuksetta ihmiset ovat samaa mieltä.

Marraskuussa matkustimme Rouvan kanssa noin viikon matkalle Ranskaan. Vanhempi tyttäremme, joka asuu Pariisissa, oli järjestänyt meille hienon kokemuksen Siirryimme lentokentältä suoraan Senlisiin pariksi päiväksi ja sieltä edelleen Chantillyyn. Mukana matkalla oli myös lapsenlapsemme Eleonor. Viihdyimme toistemme seurassa ja nautimme kauniista ympäristöstä - niin ja maukkaista aterioista.

Luulen, että meidän jokaisen neljän mieleen jäi muistoksi tunne, joka välittyi vanhahkon miehen kasvoilta, kun hän oli neuvonut meille miten löydämme tien kohteeseemme. Hän oli niin iloinen voidessaan auttaa.

Ehkä tämä tapahtuma palautti tyttäreni mieleen, että hän oli lukenut The Guardianista tutkimuksesta, jonka mukaan tuntemattomien tervehtiminen ja heidän kanssaan jutteleminen on hyväksi ihmisen terveydelle.

Tyttäreni neuvosta löysin tietoa tästä ja muista samaa aihetta käsitelleistä tutkimuksesta googlettamalla: bbc surprising benefits of talking to strangers.

Tutkimuksessaan käyttäytymistieteilijät Nicholas Epley ja Juliana Schroeder toteavat, "Suurin osa ihmisistä viettää osan päivästä tuntemattomien ympäröimänä, olipa kyseessä sitten päivittäinen työmatka, istuen puistossa tai kahvilassa tai vieraillessaan supermarketissa. Silti monet meistä pysyvät oma-aloitteisesti eristyneinä uskoen, että vieraan puoleen kääntyminen saa teistä molemmat tuntemaan olonsa epämukavaksi.

Yhteyden löytäminen vieraisiin ihmisiin on kuitenkin "yllättävän miellyttävää". Positiivinen vaikutus näyttää jopa leviävän henkilöön, jonka kanssa puhut. "Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia eläimiä, joista tulee onnellisempia ja terveempiä ollessaan yhteydessä muihin. Sen sijaan eristyneisyys ja yksinäisyys on stressitekijä, joka aiheuttaa tupakointiin ja liikalihavuuteen verrattavan terveysriskin."

Harvardin yliopiston professori ja MacArthurin mukaan: "Jos perustaisin kaikki käsitykseni ihmisyydestä puhelimesta tai tietokoneesta saamaani tietoon, minulla olisi fantastisen negatiivinen näkemys useimmista muista ihmisistä."

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen: "Kun Venäjä aloitti helmikuussa täysimittaisen sodan Ukrainassa, asenteet Suomessa olevaa venäjänkielistä väestöä kohtaan jyrkkenivät nopeasti." Tämä on väärin.
Eivät venäläiset kansakuntana hyökänneet Ukrainaan. Ukrainaan hyökkäsi Kremlin mafia Putinin johdolla. Sota aiheuttaa kärsimyksiä myös venäläisille. Tervehtikää heitä naapureina ja ihmisinä.

Soppakauhalla maailmanhistoriaan

Ensin oli kuukausien ajan uutisia koronasta. Muutama viikko sitten sen tilalle rantautui hyökyaaltona mediaan Ukraina, Putin  käynnisti hyökkäyksen - ajatteli ehkä jäävänsä suurmiehenä ja pronssiin valettuna patsastelijana Venäjän historiaan.

Minun mieleeni nämä viikot ja kuukaudet ovat palauttaneet kreikkalaisen filosofi Platonin (427 - 347 eaa) luolavertauksen: Joukko vankeja on kahlittu lapsuudestaan saakka luolan perälle. Heidät on kahlittu niin, että silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään, Vankien selän takana kuljetetaan erilaisia muotoja, joiden varjot heijastuvat luolan seinälle. Nämä varjot on ainoa todellisuus, jonka vangit tuntevat.

Tänä päivänä me katselemme "todellisuutta" luolamme seinälle ripustetusta taulutelevisiosta, kuulemme siitä radiosta (biisiä ja keikkaa) - ihan outoja todellisuuksia (mm. salaliittoteorioita) avataan internetin viestinnässä. 

Tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia, mutta miten ja mihin sitä käytetään: Ukrainan tilanteessa näemme, että sotimiseen ja ihmisten tappamiseen (yliääniohjukset). Putinin Venäjällä taas yritetään mediaa suitsimalla saada ihmiset "ymmärtämään", että sota on oikeutettu.

Miten niin oikeutettu: en muista, että ihmiset olisivat aloittaneet sodan. Valtiot sotivat johdossa keisari ratsunsa selässä miekka valmiina.

Sota on kallista puuhaa, Iltalehti kertoo netissä (20.3.), että ukrainalaisten lähteiden mukaan sodan neljä ensimmäistä päivää olisivat maksaneet Venäjälle vähintään seitsemän miljardia dollaria. Ruotsin yleisradioyhtiön mukaan, jos lasketaan kaikki vaikuttavat tekijät, hintalappu on jopa yli 20 miljardia dollaria päivässä.

Sota tulee kalliiksi. Maailmassa kuolee vuosittain miljoonia lapsia nälkään. Jos Putin kävisi yhtä päättäväisesti sotaan nälänhätää kuin nyt Ukrainaa vastaan, hän jäisi historiaan merkittävänä johtajana ja muistettaisiin ratsastajapatsaalla, jossa hän miekan sijasta on tarttunut soppakauhaan.

  

 

Taidamme

Platon halusi meidän käsittävän, että meidän on ymmärrettävä omat rajoituksemme, jotta voisimme siirtyä niiden tuolle puolen.

Joulupukki palasi Korvatunturille - Korona ja Putin pysyivät

Meillä oli ihana joulu: olimme koko perhe yhdessä.  Vanhempi tyttäremme oli tuonut perheensä mummin ja vaarin sekä sisarensa perheen luokse Helsinkiin. Lapsenlapset koristelivat kuusen yhdessä, leikkivät ja lauloivat. Lahjat toi ihan oikea joulupukki.

Joulu oli riemun aikaa - kunnes romahti. Kummatkin tyttäremme ja heidän perheensä sairastuivat koronaan. Sitten muutaman päivän sisällä saimme suruviestit: kaksi läheistä ystäväämme oli kuollut. Lisäksi sain tiedon, että rakas serkkuni, jonka kanssa yli 70 vuotta sitten juoksentelimme iloisina äitiemme kotitilan kartanolla, tallin ylisillä, navetassa ja Piehinkijoen rannalla, on dementoitunut ja hoitokodissa.

Sitten sattui vielä niin, että Rouva vei naapuritaloon  tyttärellemme hänen syntymäpäivänään pienen lahjan, kukkakimpun ja iltapalan. Rouva jätti kassin rappukäytävään oven ulkopuolelle ja ilmoitti siitä. Kun tytär sitten hetken kuluttua avasi oven hakeakseen lahjakassin, se oli kadonnut: varastettu.

Joulu meni, mutta uutisten aiheet pysyivät ennallaan;: "Uhka hyökkäyksestä vei joulurauhan". Otsikko oli Helsingin Sanomissa, aiheesta, josta Ilta-Sanomat kirjoitti 27.12.2021 pääkirjoituksen otsikolla: "Sota ei alkanutkaan - vielä?

Neuvostoliiton hajoamisesta tuli viime joulukuussa kuluneeksi 30 vuotta. Hesari kirjoitti 29.12, aiheesta otsikolla "Venäjän nykyjohtajat muistavat  yhä neuvostoajan". Lehden mukaan Venäjän duuma on ehdottanut, että "Neuvostoliiton hajoaminen tunnustettaisiin vuosisadan geopoliittieksi katastrofiksi, jollaiseksi Putin on sitä jo aiemmin kutsunut".

On myös kirjoitettu, että jo Lenin uskoi "pienen porukan diktatuuriin".

Helsingin sanomat julkaisi joulukuussa (10.12.) fasismin tutkijan, New Yorkin yliopiston historian professori Ruth Ben-Ghiatin haastattelun. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa Trumpin käytös ja puhetapa vaalikampanjassa olivat "niin tuttuja" fasismin tutkijalle. Putinista hän toteaa, että  Putin poseeraa mielellään yläruumis paljaana, "kuten Mussolini aikoinaan". Minä lisään tähän, että Putin antaa itsestään julkisuuteen myös kuvia, joissa hän kenraalien ympäröimänä kiikaroi sotaharjoituksia.

Jokin aika sitten kuulin radiosta ohjelmaa juontaneen toimittajan tokaisun: "ystävyys ei tunne rajoja!" Ajelin Arabian kauppakeskuksesta Hämeentietä kotiin. Oli ihana talvinen sää: "Lumihiutaleita hiljalleen satoi maahan lumivalkoiseen."

 Arabian kohdalla jalkakäytävällä ryhmä pieniä lapsia värikkäissä huomiovaatteissaan odotti pääsevänsä kadun toiselle puolelle. Pysähdyin suojatien eteen ja viittasin, että olkaa hyvä. Pienokaiset hymyilivät iloisesti ja jokainen vilkutti minulle kiitoksen. Koin suuren ilon.

Iltalehti kertoi netissä British Medical Journalissa viime joulukuussa julkaistusta tutkimuksesta, jolla oli testattu raketti-insinöörien ja aivokirurgien älykkyyttä ja verrattu tuloksia tavallisille ihmisille tehtyjen testien tuloksiin. Eipä juuri eroa.

Tutkittavien joukko oli 329 raketti-insinööriä ja 72 aivokirurgia Euroopasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Heillä teetettiin yleisessä käytössä olevia ja koeteltuja testejä, joilla mitattiin muun muassa ongelmanratkaisukykyä, muistia, keskittymiskykyä ja tunteiden prosessointia.

Tuloksia verrattiin aikaisemmin kerättyyn tietokantaan, jossa oli 18 000 satunnaisen ihmisen tulokset samoista testeistä. Aivokirurgit ratkaisivat ongelmia jonkin verran nopeammin kuin ”tavikset". Mutta muisti heillä oli keskivertoa huonompi.

Raketti-insinöörit eivät erottuneet vertailuryhmästä mitenkään.

testiin myös empatiakyky.

Aina on joku, jolla on vielä huonommin

 Marketissa on pieniä jakkaroita, joilla henkilökunta seisoo ylettyäkseen täyttämään ylintä hyllyä. Viime viikolla kauppareissullani pysähdyin juttelemaan vanhan miehen kanssa, joka istui kahden  hyllyrivin välissä tällaisella jakkaralla ja nojaili ostoskärryihin.

"Selkääni särkee niin, että en voi enkä jaksa kävellä." Kerroin, että minullakin on vaikeuksia kävellä.  Se on mikä on seurausta epäonnistuneesta lonkkaleikauksesta, josta on jo yli kolme, kohta neljä vuotta. Mies kertoi, että hänen lonkkansa on leikattu neljä kertaa.. "Toisessa leikkauksessa mukana oli kaksi professoria." "Minun lonkkani on leikattu vasta kaksi kertaa, kohta ehkä kolmesti."

 Toivotimme "Hyvää Joulua" ja jaksamista- Viereinen kuva on lavastus. Leikattu lonkkani on estänyt potkulautailun ja vaikeuttaa vielä kävelyäkin. Ei ihme. että jaksaminen koronauutisten keskellä käy voimille. Eikä korona ole ainoa väsyttävä uutinen: ilmastonmuutos, luonnonkatastrofit, demokratian heikkeneminen; populistiset ja itsevaltaiset hallinnot rajoittavat oikeuslaitosten, median ja järjestöjen toimintaa.

Helsigin Sanomissa (10.12,) julkaistiin New Yorkin yliopiston historian professori Ruth Ben-Ghiatin haastattelu. Professori on tutkinut Schönbergin ja toisen natseja paenneen "suuruuden" eli kapellimestari Otto Klempererin" kirjeenvaihtoa. "Autoritääriset persoonallisuudet voivat menestyä myös kapellimestarien ja liikemiesten maailmassa."

Nyt on eletty vuoden pimeintä aikaa. Olen "piristänyt" itseäni lueskelemalla Ari Turusen kirjaa "Mulkerot". "Mitä enemmän yksittäinen ihminen on historian saatossa valloittanut, alistanut ja tappanut, sitä todennäköisemmin hänen kuvansa on jossain vaiheessa kaiverrettu kiveen tai valettu pronssiin." 

Ari Turunen "ei voi välttyä ajatukselta, että liian iso annos dopamiinia yläpäässä ja testosteroonia alapäässä on tuhoisa yhdistelmä kenelle tahansa valtaan nousseelle miehelle".

Turunen kirjoittaa 26 historian miehestä. Ensimmäinen kirjoitus on Aleksanteri Suuresta otsikolla "kohtuuton ja suuruudenhullu". Viimeinen otsikko on "komea teloittaja" Che Guevara. Kirjaan on mahtunut mukaan myös paavi Urbanus II otsikolla "kristittyjen pyhä sota" sekä yllättäen Martti Luther otsikolla "vihainen ja leppymätön". " Kun kristityt näkevät juutalaisen, heidän pitäisi Lutherin mielestä heittää juutalaisen päälle siansontaa ja ajaa hänet pois."

Euroopassa ja tässä ihan lähialueilla on valtioita, joissa kaiken muun sorron ja julmuuksien lisäksi pyritään rajoittamaan sananvapautta. Hallintoa arvostelleita toimittajia on jopa tapettu. Näille mahtimiehille minulla on ihan uusi idea. Olen havainnut uuden median: kuvioidun vessapaperin. Tällä massamedialla ei ole tunkua julkkiksista. Ainakin Rouva ja minä sekä varmasti miljoonat muutkin pyyhkisivät mieluusti paperilla. johon itsevaltainen valtion päämies on painattanut oman kuvansa.. 

 

Se nyt on niin inhimillistä - vai sittenkin niin eläimellistä?

Olen elämäni varrella usein pysähtynyt miettimään lausetta, jonka kuulin yli 50 vuotta sitten. Nyt olen päättänyt pyyhkiä sen paperille:

Olimme sairaalassa hyvästelemässä vakavasti sairasta isoäitiäni, isän äitiä, jonka  viimeiset sanat oli kysymys: "Olemmeko me kaikki kuolleita?" Kenelle hän kysymyksensä esitti je keitä ovat kysymyksen "me kuolleet"?

Minä luulen. että vastaus isoäitini kysymykseen löytyy meistä kaikista. Vastaus on kuitenkin kätketty niin syvälle, että emme sitä näe, emme itsessämme emmekä muissa ihmisissä. Sen peittona on kehomme, jolla koemme ympäröivän maailman, jossa kasvaa halumme ja himomme ja  johon iskee koronavirus ja lonkkavika ja jonka kokemukset muokkaavat maailmankuvamme.

Vastaus on tietysti sielu. Rasisti näkee ihonvärin, ei sielua. Jos rotuerottelija näkisi sielun, hän näkisi, että olemme kaikki "saman värisiä".

Ystäväni, pastori Olli Valtonen kirjoittaa Askel-lehdessö (9/21) otsikolla: "sielu on ominta itseä": " Sielu on se todellinen minä, joka on syvällä sisimmässäni, peittyneenä kaikkeen ulkoiseen krääsään."  Vaastaako Olli isoäitini kysmykseen toteamalla: Jos ei löydä sieluaan, "on kuollut"? 

Helsingin Sanomat kirjoitti 16.9. tutkijoiden havannoista, että "persoonallisuus muovaa maaoravien elämän ympyröitä". Juttu oli otsikoitu "Oravilla on piirteitä ja tapoja  melkein kuin ihmisillä". Voisihan saman asian kirjoittaa: ihmisillä on piirteitä ja tapoja  melkein kuin oravilla.

Laumastaan tappelevien johtavien urosten käyttäytymistä eläinten maailmassa on tutkittu ja kuvattu paljon. Nyt olisi aika tutkia johtavien urosten piirteitä ja tapoja ihmisten maaailmassa. Ihan lähialueiltakin saattaisi löytyä tuloksia, jotka antaisivat aiheen kirjoittaa otsikon: "Vallanpitäjillä on piirteitä ja tapoja melkein kuin eläimillä". 

Olen useita kuukausia säilyttänyt kirjoituspöydälläni lehtileikettä Helsingin Sanomista (13.3.2021). Siinä kerrotaan Brasilian Pandoraan 1900-luvun alkupuolella perustetusta suomalaisesta siirtokunnasta. Aatteen perässä Brasiliaan muuttanut Paavo Kurki pettyi ja palasi Suomeen, "Heräsin itselliseen ajatteluun, ja tajusin, että todellisuus on elävässä elämässä eikä joukkoliikkeissä." 

Kuva: Auringonnousu Boliviassa, 2016. ©Sami Tornikoski