tiistai 24. helmikuuta 2015

Kun suksi ei luista

Moro. Katselimme rouvan kanssa Falunin maailmanmestaruuskilpailujen naisten 10 kilometrin hiihtoa. Kisan päätyttyä rouva sanoi, että Potkulautamies saa viedä sukset parvekkeelta takaisin kellariin.

Falunin hiihtojen lopputulokset yllättivät. Yllätys ei ollut, että Kalla (meän tyttö) voitti, mutta että norjalaiset jäivät kauas kärjestä. Kerrankin. Ennen hiihtojen alkua ennakoitiin ja arvailtiin niin ja näin, mutta tulosten selvittyä kommentit olivat yksiselitteiset: sää, alkanut ja tihentynyt lumisade sotki suksivalinnat.

Tekniikka petti monelta, ei hiihtotekniikka vaan välinehuolto. Rouvan kanssa on jo pitkään ihmetelty hiihtokilpailujen selostuksia kuunnellessa se, että puolet selostusajasta menee hiihtäjän fyysisen suorituksen, kunnon ajoituksen, spekulointiin. Sen lisäksi paljon aikaa kuluu sen pohtimiseen, luistiko suksi vai ei, oliko oikea voitelu, oliko oikea suksi ja joskus pohditaan vielä sitäkin, että oliko hiihtäjällä oikeanlaiset monot.

Kilpailujen sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että vain fyysinen ja henkinen kunto ratkaisevat lopputuloksen, ei välineet. Kaikille kilpailijoille samat sukset ja samalla tavalla voidellut sukset jalkaan. Säästyisi rahaakin: ei tarvittaisi kuin yksi huoltotiimi. No!, tässäkin olisi semmonen vaara, että varakkaampi joukkue lahjomalla saisi kuitenkin käyttöönsä teknisesti muita paremmat välineet.

Kesäkisoihin olen ideoinut ihan uuden lajin. Nythän on niin, että juoksemalla ratkaistaan mitaleita eri pituisilla matkoilla: 100 metriä 200 metriä, 400 metriä...maratoonia. Juoksemisen hidastamiseksi on kehitetty estejuoksut. Ja jotta matka ei joutuisi liian nopeasti on eri matkoille kehitetty vielä kävely. Kävely on semmonen laji, että tuomarit liputtavat ulos, jos otat juoksuaskeleita.

Minun kehittelemäni uusi laji on konttaus. Kontata voisi erilaisia matkoja. Ennen konttauksen tuomista olympialaisten ohjelmaan lajin kansainvälisen liiton on päätettävä saako kontata miten haluaa vai kilpaillaanko kahdessa eri lajissa: konttaravissa ja konttalaukassa. Doping on konttaamisessa sallittu.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Muistatteko: sirkus tuli kaupunkiin

Voi juku, ei ole ollut Helsingissäkään potkulautakelejä. Tässä minä yritän vääntää blogia omassa nurkkauksessani ja kuuntelen tuulen suhinaa ja sateen ropinaa ikkunoihin. Olimme rouvan kanssa viikko sitten synttäreillä ja siellä Helena onneksi kannusti: - Täytyyhän sinun kirjoittaa. Mitä minä muuten lukisin!

Kun sää on ankea ja mieli matala, pitää muistella iloisia asioita. Minun mieleeni tulee kiertävät sirkukset. Niissä esiintyi eläintenkesyttäjiä, parrakkaita naisia, klovneja, kääpiöitä, trapetsitaiteilijoita. Lapset ja aikuiset heidän mukanaan tulivat katsomaan temppuilijoita ja kieppumaan erilaisissa häkkyröissä, nauttimaan vauhdin hurmasta.

Mieleeni on jäänyt myös tapaus 1940-luvun lopulta: pienessä kylässä pohjoisessa vietiin mieleltään sairas mies hevosella heinähäkissä hoitoon. Pienessä kylässä iso tapahtuma, josta riitti puhumista. Siinä pienessä kylässä sen hetken suurin julkkis.

No!, nyt meillä on tämä massaviestintä, media ja sen sähköiset muodot. Varmaan joku sirkuskin vielä kiertää kyliä, mutta TosiTV (uutiset) tuo jonglöörit, silmänkääntäjät, eläintenkesyttäjät jokaiseen kotiin. Ajatelkaa, ei tarvitse lähteä kotisohvalta mihinkään pitääkseen hauskaa.

Ensimmäisen kerran meille pystytään tarjoamaan kotiin Maailmansirkus. Eikö ole ihmeellistä. Sirkustirehtööri houkuttelee yleisöä mainostamalla:

- Tulkaa katsomaan kuinka sirkuksen voimamies ratsastaa hevosella ilman paitaa, taistelee paljain käsin tiikerin kanssa. Voimamies vailla vertaa!

- Tulkaa katsomaan idän ihmemiestä, pieni ja pullea, mutta vertaansa vailla oleva urheilija: teki ensimmäisellä golfkierroksellaan 18 hole-in-onea. Tähän ei ole kukaan pystynyt ennen häntä eikä varmaan hänen jälkeensäkään.

- Tulkaa katsomaan silmänkääntäjää Irakista. Hän sahaa teidän silmienne edessä ihmisen kahtia. Hups! Tarvitsee vielä harjoitusta. Temppu ei ihan onnistunut, ei ole koskaan onnistunut. Nytkin avustaja kuoli.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Uusi järjestäytyneen rikollisuuden muoto: K75 rollaattorijengi

Kaikki asiat ihmisen elämässä ovat tapahtuneet tai tapahtuvat ensimmäisen kerran. Lähdimme rouvan kanssa kylään, emme ensimmäistä emmekä varmaan viimeistäkään kertaa. Takki päälle, pipo päähän, tuliaiset mukaan ja bussipysäkille. Ei tarvinnut kauan odottaa: bussi no 71 matkalla rautatieasemalle tuli, mutta oli lähes täynnä. Rouvalle löytyi istumapaikka. Minä otin tukea tangosta ja jäin käytävälle seisomaan.

Eipä tarvinnut kauaa seisoskella: nuori mies nousi paikaltaan: - Olkaa hyvä. Tässä paikka teille! Hymyilikin vielä. Hä!, minä mietin, nyt minä olen virallisesti vanha.

Kun vanhat ihmiset kokoontuvat yhdessä syömään ja juomaan, niin ei ole ihme, että keskustelu jossain vaiheessa kääntyy vanhustenhoitoon. Meidän keskustelumme tältä aterialta voi kiteyttää näin: Kuntien on lain mukaan kilpailutettava ostopalvelunsa. Kunnassa on pitkään toiminut pieni yksityinen hoivakoti. Hoivakodin tarjous häviää kilpailutuksessa suuremman ja kansainvälisen yhtiön tarjoukselle.

Jos ihan oikeassa elämässä on näin, niin vanhan hoivakodin tilat jäävät tyhjilleen, niiden arvo laskee ja kilpailutuksen voittanut yritys saa ne melkein "kaupan päälle" tai sitten rakentaa uusia tiloja ARA:n avustuksella - siis sun ja mun rahoilla. Ja lähettää ne rahat sitten aikanaan veroparatiisiin.

Tämmösiä me keskusteltiin ja jotenkin tuli mieleen, että tässähän on kysymys lähes järjestäytyneestä rikollisuudesta. Syntyi idea ja yksimielisyys: perustetaan rollaattorijengejä. Jengien ala-ikäraja on 75 ja toiminnan tarkoitus tehdä rikoksia, ei mitään isoja eikä ihmisille vahinkoa, mutta kuitenkin semmosia, että niistä joutuu linnaan. Jengiläisyys auttaa tässä, sillä eikös se tee rikoksesta kuin rikoksesta törkeän. Ei kannata väittää, että ei muka kuulu rikollisjengiin.

Tulisipa ainakin turvattu vanhuus: ympärivuorokautinen valvonta, säännöllinen ulkoilu, ilmaiset sapuskat ja vielä pari jengikaveriakin samassa linnassa - kavereita. Linnassa et ole yksin. Niin ja ajatelkaa, varallisuutesikin on linnassa turvassa - se vähä, minkä elämäsi aikana keräsit, jää sittenkin perinnöksi lapsillesi.



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Terveisiä Posti-mummolta

Kävimme rouvan kanssa Parkanossa anoppia tervehtimässä. Anoppi juhli 90-vuotissynttäreitään muutama vuosi sitten ja on edelleenkin nällikkä ihminen. Heti kohta, kun olimme päässeet perille, rouva ja anoppi yhdessä laativat ostoslistan: Potkulautamies saa hakea marketista oltermannia, kermaa, pari pullaa, suodatinpusseja, extrapalvikinkkua ja kevätesikon.

No, eihän K-marketissa kevätesikkoja ollut. Piti mennä paikalliseen kukkakauppaan. Kerroin kauppiaalle, että tultiin Helsingistä anoppia tapaamaan ja nyt pitäisi saada Inkerin keittiön ikkunalle kevätesikko.

- Nämä kevätesikot on jo senverran aikaa kukkineet, että ei ne enää kauaa kestä. Ei niitä Inkerille voi viedä. Mutta meillä on tässä toisenlaisia, ei kevätesikoita, mutta esikoita kuitenkin.

Kauniita kukkia. Piti vielä päättää minkä värisiä. Kauppias mietti: - Mikähän se Inkerin mieliväri onkaan.

Kukan kertakäyttöpurkkikin piti kääriä kauniiseen paperiin. Kauppias aloitti käärimisen, mietti hetken: - Ei Inkeri tällaisista kiiltävistä papereista tykkää, pitää vaihtaa.

Myöhemmin iltapäivällä lähdimme ajelemaan takaisin Helsinkiin. Inkeri tuli kerrostalon pihalle saattamaan, vilkutti ja jäi juttelemaan naapurinsa kanssa.

Pari päivää myöhemmin Potkulautamies sai Kittilästä postia. Kirjepaketti sisälsi Kittilän ihmiset ry:n papereita - sääntömääräinen vuosikokous on tulossa. Kirjeen taakse oli käsin kirjoitettu: "Terveiset myös Posti-mummo Marketalta !"

Iltasella kokkasimme rouvan kanssa tomaattisoppaa. Basilika oli unohtunut, mutta onneksi lähellä on Siwa. Jäljellä olevat yrtit olivat aika nuukahtaneita, mutta ajattelin, että varmaan niistä saa riittävästi makua keittoon, ainakin jos ostaa riittävän monta. Kaupan kassa katseli yrttejä: - Ovatpa huonoja. Ei näistä tarvitse maksaa.

Tomaattikeitosta tuli hyvää ja basilikaakin oli ihan sopivasti.