lauantai 31. joulukuuta 2016

Ennen nähtiin, nyt näpytellään - näpyttelemisiin

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea uudenvuoden aatoksi nakkeja ja perunasalaattia. Nakit hain Hakaniemen hallista ja perunasalaatin Viikin Prismasta. Marketissa ei ollut samanlainen ruuhka kuin joulun alla kaikissa marketeissa. Nyt oli väkeä harvemmassa ja näki enemmän yksityiskohtia. Huomasin monta iäkästä pariskuntaa: rouva käveli tanakkana edellä ja mies lykkäsi ostoskärryjä selkä kaarella viisi askelta perässä. Onneksi Potkulautamies saa käydä marketeissa ruokaostoksilla ihan itse.

Muutama päivä sitten menimme yhdessä ostoksille, bussilla Helsingin keskustaan. Bussissa rouva kiinnitti huomion siihen, että nuoret ihmiset näpyttelivät taitavasti kännyköitään peukalolla, taitavimmat molemmilla peukaloilla. Kotona luin netissä, että ihmisen teknologisen ylivertaisuuden eläimiin verrattuna sanotaan liittyvän, aivojen lisäksi, peukaloon: peukalo-etusormi-otteeseen.

Yksi ihminen käyttää aivojaan ja ymmärtää fysiikkaa niin paljon, että tietää miten atomipommi rakennetaan. Toinen ihminen käyttää peukalo-etusormi-otetta ja rakentaa pommin. Kolmas käyttää peukaloaan, painaa nappia ja räjäyttää pommin.

Minä näpyttelen tietokonetta kahdella etusormella rauhallisesti. Joulunaikaan piti ainakin pari kertaa päivässä käydä näpyttelemässä ja tarkistaa onko uusia sähköposteja. Kyllä kannatti. Piuhan toisessa päässä oltiin joulumielellä ja tarjotiin lahjoja: "Haluatko rahaa tilillesi? Laitamme, jos haluat." "Annamme sinulle jopa 2000 euroa." "Anna meille 20 eur, annamme takaisin sinulle 60 euroa."

Lisäksi tarjottiin ilmaista rahaa ja pyörityksiä nettikasinoihin ja lainoja, joista ei peritä korkoa eikä kuluja. Laskin, että minulle näitä tarjouksia tehtiin enemmän kuin 100. Jos tämä kaikki olisi totta, olisin rikas mies.

Hyvää Uutta Vuotta! Näillä mennään. Tervehdys anopilta (94 v): - Pärjäillään!



sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Jouluhaukea metsästämässä

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea meille jouluhauen. Rouvan mummilassa oli perinne syödä joulupäivänä jouluhauki . Meillä isä sai joskus saaliiksi haukia ja äiti teki niistä kalapullia pakkaseen. Lähdin haukimetsälle, ensiksi Viikin Prismaan. Ei tärpännyt.

Ajattelin, että Arabian K-supermarketissa ainakin on jouluksi haukea. Ei jäänyt sieltäkään hauki koukkuun. Hakaniemen hallissa Reitin Kalassa täytyy olla jouluksi hauki - on se vaan niin hyvä kalakauppa. Oli perjantai ja huomenna jouluaatto ja kaikki muutkin Helsingissä olivat jättäneet jouluruokien hankinnan viime tippaan. Kauhea tungos. Seisoin kaukana kalatiskistä ja pyysin, että ostoksiaan maksava mies kysyisi puolestani: - Onko teillä haukea  ? "Ei ole!"

No, ei tarvinnut turhaan jonottaa, mutta hauki oli hommattava. Nousin Hakaniemestä ensimmäiseen Rautatientorilla pysähtyvään ratikkaan ja suuntasin Stokkalle. En ole koskaan ennen, paitsi Hakaniemen hallissa äsken, nähnyt niin monen ihmisen mahtuvan yhtä aikaa samaan kauppaan ruokaostoksille kuin nyt Stokkan Herkussa. Raivasin tieni kalatiskille. Otin jonotusnumeron: 474.

Numerot suurenivat kohtalaisella vauhdilla. Laskin, että edelläni on vain noin 50 asiakasta. Väärin. Menossa olikin jonotusnumerot 320 - jotakin. Edelläni oli 150 asiakasta jonossa ! Eivätkä vain asiakkaat, myös myyjät tiskin toisella puolella jonottivat - myyjiä oli pilvin pimein, mutta vaakoja vain niin kuin ennenkin.

Olin onnellinen mies, kun vihdoin nousin Rautatientorilla bussiin kahden haukifileen kanssa. Olin taistellut ja päässyt tavoitteeseen: me söimme Rouvan kanssa ensimmäisen kerran yhdessä, niin kuin Rouva lapsena mummolassa joulupäivänä: jouluhaukea. Rouva oli iloinen ja niin minäkin.


torstai 22. joulukuuta 2016

Hyvää joulua pikkukirjaimilla

Rouvalla ja Potkulautamiehellä on hyvä vuosi: kolme joulua. Ensimmäisen kerran vietimme joulun, kun tyttäremme tuli Myanmarista työmatkalle Eurooppaan ja pysähtyi viikonlopuksi Helsinkiin. Toinen joulu oli, kun tyttäremme tuli Pariisista perheensä kanssa viikoksi meille. Kaksi joulua meni. Kolmannen joulun vietämme Rouvan kanssa niin kuin 40 vuotta sitten - yhdessä.

Joulut ovat pitäneet Potkulautamiehen liikkeellä. Joka päivä on saanut mennä johonkin ja saanut hakea jotakin.

Viime viikonlopuksi Potkulautamies sai hakea Hakaniemen hallista lanttulaatikkoa. Menin bussipysäkille odottamaan autoa. Vilkaisin näyttöä, joka kertoo montako minuuttia on odotettava kunnes bussi tulee. Kyllä helpotti. Ajoitukseni oli loistava: 71:n tuloon 4 min ja 68:n 2 min. Kummallakin pääsee Hakaniemeen. Pahimmassa tapauksessa olen joutunut odottamaan jopa 8 minuuttia.

Pari päivää sitten palasin marketista bussilla kotiin. Istuin bussin takaosan ensimmäisellä rivillä. Ihan normaalia: puolet porukasta näppäili älykännykkäänsä ja toinen puoli istui totisena. Jonkin aikaa istuin omien hyvien ajatusteni kanssa kunnes huomasin, että suoraan edestäni minua katsoi ja minulle hymyili lastenvaunuista runsaan vuoden ikäinen ihminen. Hymyilin takaisin. Vilkutin. Pieni ihminen hymyili ja vilkutti minulle vielä lähtiessäänkin.

Tänään kävin Viikin Prismassa. Hirveän pitkät jonot kassoille. Pitkässä, hitaasti etenevässä jonossa paras tapa viettää aikaansa on jutella, Edelläni jonotti nainen, jolla on 3 lastenlasta. Hän on kokenut saman kuin minäkin: pikkulapset ovat vilpittömiä, avoimia, uteliaita ja niin rakastettavia. Kumpikin ihmettelimme, mitä pienille ihmisille tapahtuu, mikä heidät pilaa, kun he kasvavat aikuisiksi.

Joulu on lapsen syntymäjuhla. Tämä lapsi kasvettuaan aikuiseksi totesi, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten.

Eleonor on nyt takaisin Pariisissa. Hän lauleskelee paljon. Yksi laulu on aakkosia: Aa, bee, cee dee, ee, ef, gee....Rouva kertoi tästä äidilleen (94v). Isomummi oli pienenä laulanut samaa laulua. Kun Eleonoria pyydettiin laulamaan aakkosista vieraille. Eleonor lauloi hiljaa. Häneltä kysyttiin, miksi niin hiljaa. "Lauloin pikkukirjaimilla."


.P.S. Kun Eleonor oli Helsingissä pihalta löytyi lunta. Oli kiva tehdä lumiukkoja. Vähitellen lumiukot sulivat ja nyt niitä ei enää ole. Eleonorin mukana ne menivät Pariisiin.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Elämää näppituntumalla

Moro! Näin meillä Tampereella tervehdittiin. Moro!

Rouva sanoi pari päivää sitten, että Potkulautamies saa hakea Akateemisesta Eleonoralle joululahjaksi kuvakirjan Tatu ja Patu. No, tiätysti menin bussilla ja istuin etupenkkiin. Etupenkistä näkee ulos samasta suuresta ikkunasta kuin kuskikin. Tällä kertaa etupenkissä vieressäni istui nuori nainen, joka vimmatusti yritti näpytellä älykännykkää. Oli meinaan nääs vähä hankalaa, ku samasta suuresta ikkunasta, josta näkee ulos, paistoikin aurinko suoraa silmiin.

Se on meinaa niin, että kirkas auringonpaiste ja älykännykkä eivät taira olla kavereita. Pimeyren keksintö tämä älykännykkä.

Tänään sain taas käyrä apteekissa, Rouvalla oli resepti uudelle lääkkeelle. Kassalla jonottaminen kesti ja kesti. Edelläni nuori moterni nainen yritti maksaa ostoksiaan kännykällä, kesti ja kesti. Kassa totesi nuorelle moternille naiselle, että "taitaa olla linjoilla ruuhkaa".

Ei nuoren moternin naisen rahatilanne huono ollut, mutta sain kuitenkin aiheen huomauttaa: - Kun minun pankkitilini on tyhjä, niin selitän: tililläni on ruuhkaa.

Tänään pankkiasiat  ja kaverisuhteet hoidetaan näppituntumalla. Byrokratiakin toimii näppituntumalla. Postin jakelu on iät ja ajat hoidettu näppituntumalla. Jakaja ottaa kirjeen näppeihinsä ja laittaa sen vastaanottajan postilaatikkoon. Postissa (entinen Itella ja entinen Posti) on laskettu näppituntumalla, että postin määrä on vähentynyt 30%. Tämä aiheutti sen, että postin jakajia vähennettiin 22%. Näppituntumalla tuntuisi, että postin jakelu on huomattavasti parantunut.

Ajatelkaa, jos jaettavan postin määrä olisikin vähentynyt 50%.  Jakajien määrää olisi voinut vähentää 40%, noin näppituntumalla. Miten jaettavan postin määrä vähenee ? Väheneekö se niin, että jakaja joutuu ottamaan näppeihinsä nyt vain yhden kirjeen ja laittamaan sen vastaanottajan postilaatikkoon, ennen kirjeitä oli kaksi.

Ihan vaan näppituntumalla koen, että yhden kirjeen jakamisen postilaatikkoon menee sama aika kuin kahden kirjeen jakamiseen.

Ihan itte aattelin ja toin, samalla kun kävin apteekissa, pari tölkkiä kaljaa. Kassarouva Prisman kassalla heitti lentävän lauseen: - On niin kiire, että ei ehdi tehdä mitään.


PS. Tämä kuva on menneeltä ajalta. Laitoin mehulasin pankkitunnusten päälle ja siihen ilmestyi Pokemon.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Kloonaamalla rauha maailmaan

Rouva sanoi eilen, että Potkulautamies saa hakea marketista tiskikonenappuloita ja huuhteluainetta. Menin linja-autolla ja istahdin paikalle, joka oli noin kuuloetäisyydellä neljästä koululaisesta. Pojat (12 v) keskustelivat vilkkaasti. Höristelin korviani ja kuulin sanan sieltä toisen täältä:

- Venäjällä on 10 000 ydinkärkeä. Tsernobyl oli vakava onnettomuus. Fukushima. Yhdysvallat testasi 1960-70 luvuilla uusia aseita ja niiden aiheuttamat ilmiöt selitettiin lentäviksi lautasiksi. NASA keksi ufot.

Kotona luin Hesarista otsikon: Teinit tehtailivat valeuutisia Trumpista (70v). Makedonialaiset  nuoret (17-18)v) rikastuvat valeuutisilla. Hesarin mukaan nyt "kysytään auttoivatko Yhdysvalloissa laajalle levinneet valeuutiset Trumpia voittamaan vaalit". Nuorten motiivi toiminnalleen on raha. "Jos sinulla on rahaa, saat tehdä mitä haluat."

Suomen Kuvalehti julkaisi 1974 (no 13) juttuni Guinea-Bissausta. Muutama viikkoa jutun julkaisun jälkeen toimittaja Matti Arjanne kirjoitti lehdelle vastineen juttuuni. Toimittaja Arjanne oli vieraillut Guinea-Bissaussa Portugalin kutsusta. Suomen Kuvalehti toteaa Arjanteen kommentista ja minun (silloin 29v)  vastineestani: "Portugalilaisten tiedoissa kaikki on hyvin ja elämä Guinea-Bissaussa, Mosambikissa ja Angolassa parempaa kuin muualla Afrikassa". "Muut lähteet taas kertovat aivan toista."

Tänään Rouva löysi hyvän ruokareseptin Hesarista ja sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista siikafileitä. K-supermarketissa kerroin kassarouvalle, että kirjoitan tänään uuden blogin. Kassarouva puolestaan kertoi minulle, että keskusteli eilen poikansa (29v) "tästä tilanteesta pitkään". Tilanteella hän tarkoitti Sipilä-sotkua. "Että lähettelee tekstiviestejä hotellista." Kassarouva oli muodostanut mielipiteen, jotta Atte Jääskeläisen ( 51v) tapa toimia ei ole hyväksyttävää.

Minä (72v) olen mielestäni keksinyt kaikkien mielipide-erojen, jatkuvan kinastelun ja toisen näköisten ja toisin ajattelevien kiistelyn lopettamiseksi, että tulisi rauha. Etelä-Koreassa on menestyksellisesti kloonattu koiria ja jopa lähi-idästä prinsessa on lentänyt yksityiskoneella kopioimaan lemmikkinsä. Joku päivä joku ihminen haluaa kloonata itsensä. Aloitetaan Sipilästä. Kloonataan Sipilä ja annetaan näiden kloonien täyttää maa. Sitä paitsi sipilää voisi markkinoida muuallekin maailmaa: hieno vientituote, joka ratkaisisi kaikki maailman ongelmat. Eihän sipilä sipilää vastaan sotisi.

Kyllä olisi mukavaa Potkulautamiehenkin matkustaa bussissa, joka on täynnä sipilöitä. Kukaan ei puhuisi kännykkään, eikä toisilleenkaan. Eihän sipilällä olisi mitään puhuttavaa toisen itsensä kanssa. Hetkinen, mutta eihän sitten olisi Potkulautamiestäkään, olisin sipilä.



maanantai 28. marraskuuta 2016

Kari, Castro ja Guinea-Bissau

Rouvalla oli lista jouluostoksista ja ajatus, että ostetaan kaikki lahjat yhdellä kauppareissulla. Menimme Stokkalle. Lahjalista ei ollut kovin pitkä, muutama kirja, pari pehmeätä pakettia, mutta onneksi yhdestä paketista, joka ei painanut mitään, tuli kuitenkin tosi näyttävä. Kysyin Rouvalta: - Saahan Potkulautamies kantaa kaikki nämä paketit ?

Laahustin tavaratalossa pakettien kanssa pari metriä Rouvan perässä ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan myötätuntoa. Taisi olla neljännessä kerroksessa, missä aamutossujakin myydään, myyjätär ohitti minut ja ohittaessaan siveli selkääni: "Voi, voi!"

Takaisin kotona televisiossa uutinen oli, että Fidel Castro on kuollut. Uutinen loppui suunnilleen sanoilla "Castro myös lähetti lääkäreitä siirtomaissa itsenäisyydestä taistelevien avuksi". Seuraavana päivänä Hesarissa oli tietysti paljon juttuja, joissa Castroa muisteltiin ja arvioitiin. Yhden muistelijoista, entisen kansanedustaja Jaakko Laakson, kerrottiin päässeen  IPU:n kokouksessa Castrosta "noin kymmenen metrin päähän".

Voin kertoa, että minä vasta lähelle pääsin, noin vertauskuvauksellisesti. Olin 1970-luvun alussa Guinea-Bissaussa, sain kuumetaudin ja Moresin kenttäsairaalan kuubalaiset lääkärit menivät neulalla ihoni alle.

Kirjoitin kokemuksistani Guinea-Bissaussa Suomen Kuvalehteen ja ajattelin, että saan kaapattua siitä kuvan tähän blogiin. Koska en muistanut tarkkaan, koska juttuni oli julkaistu, jouduin selaamaan SK:n digitaalista arkistoa pidempään kuin yhden 8-tunnin työpäivän. Minulla oli muistikuva, että juttu olisi julkaistu syksyllä. Se olikin julkaistu  keväällä 1974 lehden numerossa 13.

Kyllä kannatti. Juttu on hyvä. Ihan kuin joku tuntematon olisi sen kirjoittanut. Muistan, että istuin pitkän marssin levähdystauolla presidentti Luiz Cabralin kanssa keskellä yötä puun rungolla tupakalla. Lehdestä luin, että siinä istuskellessamme Luiz kertoi: - Me emme ole luonteeltamme sotaisa kansa.

Jutustani luin myös, että presidentin vaimo Luzette oli kertonut minulle, että Luiz, joka on opettaja on "suuri optimisti, joka ei ajattele kenestäkään pahaa". "Luulen, että tämä on virhe hänessä: hän ei epäile ketään ja uskoo, että kaikki ovat yhtä rehellisiä kuin hän."

Googletin Guinea-Bissau ja opin, että presidentti Luiz Cabral syrjäytettiin vallankaappauksella vuonna 1980. Sen jälkeen useat vallankaappaukset ovat haitanneet maan kehitystä. "Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista." "Huumekauppa lisää hallinnon korruptiota ja epätasa-arvoa."


perjantai 18. marraskuuta 2016

Yksin omien hyvien ajatusten kanssa

Sää Helsingissä lauhtui vesikeliksi ja minä ilmoitin Rouvalle, että Potkulautamies käy vaihtamassa Volvoon talvirenkaat. "Paluumatkalla poikkean Prismassa ja tuon kaljaa, maitoo ja majoneesia."

Euromasterissa ei ollut ruuhkaa eikä minun tarvinnut odottaa yhtään. "Aja autosi sisään ovesta kaksi!" Eikä renkaiden vaihtokaan kestänyt kauaa. Olin hyvin tyytyväinen. Toimistossa kaksi miestä istui palvelutiskin toisella puolella ja keskittyi paperitöihin. Maksoin laskun ja hihkaisin lähtiessäni kiitokseksi, että kylläpä sujui hyvin.

Tähän toinen mies tiskin takaa kommentoi: Jaa ! ja toinen mies: "Niin!"

Minä tietysti en voinut olla kommentoimatta: - Hei, teidän olisi tässä kohtaa pitänyt sanoa Kiitos!

Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisiko heidän oikeasti pitänyt sanoa Kiitos! Heille oli ilmeisesti itsestään selvä asia, että "kaikki oli sujunut hyvin". Ehkä heidän yksitoikkoista työpäiväänsä olisi piristänyt, jos olisivat voineet sanoa: - Haista sinä ukko p-aska!

Ilman lupaa ihmisiä ei saisi häiritä heidän töissään, eihän. Ajatelkaa nyt vaikka linja-auton kuljettajaa, jonka Helsingissä odotetaan vastaavan joka pysäkillä, joka päivä, vuodesta toiseen autoon nouseville muka ystävällisille matkustajille heidän toteamuksiinsa: - Moro!, Hei!, Terve!, Huomenta!

Istuin kerran bussin etupenkissä, kun kuljettaja automaattisesti tervehti tulijoita: - Moi!, Moi!, Moi!,Moi!, Moi!....Kuuntelin tätä läheltä ja olin jo kolmannella pysäkillä kyllästynyt kuuntelemaan jatkuvasti toistuvaa moikkailua. Muistan, että vanhaan hyvään aikaan kun olin pieni ja juuri oppinut lukemaan, linja-autoissa oli kyltti: "Kuljettajan kanssa puhuminen kielletty."

Nyt voisi olla kyltti: "Kuljettajan ja kännykän kanssa puhuminen kielletty!"

No. Matkasin taas tänään bussilla Helsingin keskustaan. En tervehtinyt ketään, koska tuttuja ei ollut. Istuin yksin täydessä bussissa omien hyvien ajatusteni kanssa. Olo oli turvallinen: kuuluin porukkaan.



lauantai 12. marraskuuta 2016

Potkulautamies täyttää kolme vuotta

Tämä kirjoitus on 185. julkaisemani blogi. Ensimmäisen julkaisin päivälleen kolme vuotta sitten otsikolla Potkulautamies. En ole mielipidetutkija enkä tilastonikkari, mutta sen verran voin paljastaa, että eniten lukijoita on ollut blogilla Herrojen kapina Kittilän juntteja vastaan. Tarina elää edelleen.

Eilen Rouva sanoi taas, että Potkulautamies saa käydä marketissa. Olisin mieluusti käynyt autolla, mutta Volvossa on vielä kesärenkaat ja keli Helsingissä hyvin talvinen. Ennustettu lumimyräkkä aiheutti kiireitä Herttoniemenkin Euromasteriin - vapaita aikoja ei ollut. Minulta kuitenkin kysyttiin: - Onko renkaat vanteilla ?

Mieltäni on kohottanut, että älysin vastata: - En tiedä. Ainakin ne keväällä oli vanteilla, kun jätin ne teille säilytykseen.

No, menin markettiin bussilla. Linjurin keskitilassa olin samalla tasolla koiranpennun kanssa. Pentu oli itseni lisäksi ainoa elävä, joka kiinnitti huomionsa kanssamatkustajiinsa. Pentu tutkaili minuakin, katsoi välillä totista isäntäänsä, rohkaisi mielensä ja kipitti lattian poikki. Silitin pentua ja kiitokseksi se nuolaisi kämmenselkääni. Olipa pirteä veijari, ainoa iloinen yksilö koko bussissa.

Olikohan säällä vai suurenmaailman tapahtumilla vaikutusta ihmisten mielialaan. Joulu on lähellä ja ainakin vielä maa on valkoinen Helsingissäkin. On aika kysyä asiantuntijoilta: onko Helsingissä valkoinen joulu ? Saattavat pitkäaikaisiin mielipidetiedusteluihin viitaten ennustaa, että maassa nyt oleva lumi sulaa, lasten pulkkamäet nurmettuvat ja jouluna sataa vettä. Niin, ja Tapaninpäivänä muistellaan tsunamia.

Rouvan kanssa olemme naureskelleet YLE:n ohjelmamainokselle: -  "Miten tavallisesta konekirjoittajasta tuli laulaja." Ihmetelkää te, miten tavallistakin huonompi konekirjoittaja on saanut aikaiseksi 185 blogia.

Lopetin ensimmäisen blogini ja niin myös tämän sanoilla: Vetäkää vessasta alas, niin leviää laajemmalle.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Sallitaan atomipommien räjäytys avaruudessa

Näitä blogeja kirjoitellessa joskus miettii: tykkääköhän näistä kukaan. Suhteellisesti ottaen ja pieneen otantaan perustuvaan tilastointiin perustuen ihan mukava määrä: kyllä sillä porukalla ainakin yksi minubussi täyttyisi. Niin ja kirjoittajalla pitäisi olla oma genre, mikä lie matelija sekin. Viis veisaan genrestä ja kirjoitan nyt mitä minä oikeasti ajattelen:

Muistan lukeneeni Hesarista lapsen kysymyksen: Mitä tapahtuu, jos atomipommin räjäyttää avaruudessa ? Asiantuntija selostaa lapselle vastausta tieteen näkökulmasta ja toteaa lopuksi, että kansainvälinen laki kieltää atomipommin räjäyttämisen avaruudessa. Eikö olisi parempi, että atomipommin räjäyttely olisi kielletty maapallolla. Minusta olisi ihan hyvä, että kaikki atomipommit vietäisiin Andromedan galaksiin ja räjäytettäisiin siellä.

Sitten meillä on tämä maahanmuuttokriisi, pakolaisia Afrikasta, moneen veneen mitalla. Ja sitten kun pitkän matkansa päätteeksi kaikista kauhuista selvinneenä pakolaiset päätyvät Suomeen syntyy kauhee mekkala. Kovasti ollaan sitä mieltä, että palatkoot sinne mistä tulivatkin.

Tässä kohtaa lukijan on hyvä muistaa, että mekin olemme kotoisin Afrikasta. Googletin: nykyiset ihmiset ovat kehittyneet afrikkalaisista esi-isistään - siis tyypeistä, jotka elivät 200 000 vuotta sitten. Mikä on ihanampaa kuin tavata ja tutustua kauan kadoksissa olleisiin sukulaisiin.

Sukulaisethan tässä hakevat apua sukulaisiltaan. Mutta, suomalaiset ovat sitä mieltä, että suku on pahinta: ystävät voi valita, mutta ei sukulaisia.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Tehokkaita energioita kaupungissa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista viikonlopuksi lihaa ja kalaa. Stokkan kalatiskillä oli jono. Minäkin menin hakemaan vuoronumeroa.  Automaatin edessä seisoskeli kuitenkin joku törppö ukkeli, joka esti pääsyn automaatille: - Anteeksi ? ja äijä teki tilaa.

Vuoroni oli tulossa vasta odottelun jälkeen ja minulla oli aikaa kuljeskella pitkän tiskin laidalla ja kurkkia mitä oli tarjolla. Kuha oli tarjouksessa. Pysähdyin ja seurasin, kun muut kyselivät ja tekivät valintojaan. - Anteeksi !

Asiakas selkäni takani halusi vuoronumeron. Minä törppö ukkeli pyysin: - Anteeksi !

No, kaikkea sitä sattuu. Olen syksyn aikana ollut monesti menossa autossa Helsinginkatua keskustaan Mannerheimintielle. Hyvissä ajoin liikennemerkillä ilmoitetaan, että muutaman sadan metrin päässä työmaa sulkee oikeanpuoleisen kaistan.

Tunnollinen suomalainen autoilija varmistaa paikkansa ja siirtyy kehotuksesta heti vasemmalle. Vasemmalle kaistalle syntyy pitkä jono, joka ei etene edes kävelyvauhtia. Oikeanpuoleista kaistaa hurauttelee ohi vauhdilla ahneita etuilijoita, jotka tempullaan saavat pitkän etumatkan. "S-aatanan pöllöpäät. Alä j-umalauta päästä niistä ketään tohon edellesi !"

Englannissa akanaan arvostimme liikenteessä että, toiset autoilijat otetaan kohteliaasti huomioon - ihan siitä riippumatta kenellä olisi etuoikeus. Englantilaisittain Helsinginkadun tukoksestakin siirryttäisiin iloisina autoilijoina eteenpäin, jos molemmat kaistat pysyisivät tasaisesti täynnä ja yksikaistaiselle siirryttäisiin vuorotellen.

Mutta kyllä on suunnittelussakin vikaa: liikenteen siirtymisestä yhdelle kaistalle kannattaa ilmoittaa vasta sitten kun se on lähellä tapahtua.

Työmaat tuntuvat valmistuvan hyvin, hyvin hitaasti. Mutta aina ei pidä moittia ja jos on kehumisen aihetta, kannattaa kehua. Joskus toimitaan ripeästi: nämä kuvat otin perättäisinä päivinä, toisen lokakuun viimeisenä ja toisen marraskuun ensimmäisenä päivänä. Ohikulkijoille tiedotetaan koska "työ on valmis". (Samanlaisen kuvan olisin saanut jo syyskuussa: 09/2016.)

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Heinähäkistä tuttu

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista mustan, halvan ja ohuen peruspipon, ohuen siksi, että se mahtuu takintaskuun. Rouva meinaan unohtelee pipojansa sinne sun tänne ja taskussa ne tulevat varmemmin kotiin. Menin bussilla Viikin Prismaan. Vein samalla kuusi tyhjäksi juotua oluttölkkiä kierrätykseen.

Menin tölkkien palautuskuitin kanssa Alkon kassalle: - Tänään on tilipäivä. 90 senttiä on pieni tili, mutta voithan sinä antaa koko kassankin. Sopiiko ? Kassa hymyili takaisin: - No ei sovi, en ihan varmaan anna. Minä siihen jatkoin, että etkö oikeesti, vaikka minä kauniisti pyydän.

Kauniisti pyytämällä ei taida pötkiä pitkälle. Rahalla kyllä saa: Yhdysvallat teki 1867 Venäjän kanssa kaupat ja osti Alaskan. Niin, ja rähisemällä ja röyhkeydelläkin saa. Saisinko minä ton Krimin ? Et varmaan saa ! Kädet ylös ja tyhjennä kassa, j-umalauta !

Entiseen aikaan hallitsijat pitivät etäisyyttä alamaisiinsa. Jotkut olivat saaneet valtansa jumalalta eikä heitä saanut katsoa. Kun ei saanut edes läheltä katsoa, niin kuinka olisi voinut nähdä, että kaiken kimalluksen ja juhlamenojen keskellä asustaakin vain pieni ihminen. Tämmönen asennoituminen on käytäntö vielä tänäänkin: kyllä on vaikea nähdä, että tittelin takana asustaakin vain pieni ihminen.

Informatioteknologia on kehittynyt huimasti. Naamoja tuodaan näytille niin, että niitä riittää jokaiseen makuun. Ei nyt ihan, mutta lähes 70 vuotta sitten näin maalla  pikkukylän puheenaiheen ja julkkiksen: hevoset vetivät  miestä heinähäkissä hoitoon. Paikallinen "heinähäkistä tuttu".

Maailman mahtavin valtio valitsee uutta presidenttiä. Eivät pidä ehdokkaat naamaansa kansalta piilossa. Me voimme Suomessakin seurata miten vaalikamppailu etenee, ihan hetki hetkeltä. Olemme saaneet tietää mm. sen, että ehdokas Trumpilla on taipumus puristella tuntemattomia naisia p-erseestä.

No, tiedonvälityksessä on tapahtunut vallankumous. Mitä se on meille opettanut ? Ei yhtään mitään.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Pelkäätkö sinä mörköjä ?

Rouva on Suomen ultraharvinaiset ry: puheenjohtaja. Ultraharvinaiset tässä tarkoittaa sitä, että on sairaita, joiden tauti on niin harvinainen, että kunnassa ei ole yhtään lääkäriä, ei koko maakunnassa, eikä välttämättä edes Suomessa, joka osaisi tehdä oikean diagnoosin ja määrätä oikean hoidon.

Ja vaikka Suomessa olisikin yksi lääkäri, joka osaa tunnistaa potilaan taudin, niin miten tässä kysyntä ja tarjonta pystyvät kohtaamaan.

Suomen ultraharvinaiset ry on h-elvetin hyvä yhdistys. Yhtenä aamuna Rouva lähtikin kokonaisen päivän kestävään yhdistyksensä tilaisuuteen ja tokaisi lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea Hakaniemen hallista valkosipuliperunoita. Päivä oli syksyinen, kylmä ja tuuli voimakas: päätin mennä bussilla. Paluumatkalla istuin bussin keskiosaan, tilaan, jossa lastenvaunut- ja rattaatkin matkustavat.

Lastenrattaista minua katseli napero ( 2 v) suoraan silmiin. Tuijotimme tovin toisiamme, hymyilin, vilkutin. Naperokin hymyili ja kysyi: - Pelkäätkö sinä mörköjä ?

No, enhän minä mörköjä pelkää. Minä pelkään ymmärryksen puutetta. Tietoahan meillä on ja koko ajan tulee lisää tulvimalla. Tieto, joka lisäisi ymmärrystä, ei ole mediaseksikästä. Rouvan ultraharvinaisten tilaisuudessa tuli esille tieto, että ihan muutama päivää sitten julkaistun tutkimuksen mukaan suureen osaan luulosairauksista on syynä geneettinen muutos (duplication in TPSA1). Tämä ei ole mediaseksikästä, eihän.

Mediaseksikästä on uutinen, että AT&T osti Time Warnerin 85,4 miljardilla dollarilla. Kauheen iso summa rahaa ja jos se käytettäisiin tiedon sijasta ymmärryksen lisäämiseen maailma olisi paljon nykyistä parempi planeetta ihmisen elää.

Disneyn pomo Robert A. Iger yrityskauppaa kommentoidessaan totesi, että mediayritysten fuusiot lisääntyvät ja että Disneylle tärkein asia juuri nyt on miettiä teknologian roolia meidän "mahtavan sisällön" jakamiseksi. Suomessa Aku Ankkakirjoihin lisätään varoitus, että "sarjakuvat ovat peräisin menneiltä vuosikymmeniltä, joten niissä saattaa olla sarjakuvaväkivaltaa ja vitsejä tupakoinnista, juomisesta ja pyssyleikeistä tai etnisistä stereotyypeistä."

Minä luen päivän lehtiä ja katselen uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Olen huomannut, että niissä kerrotaan ja kuvataan väkivaltaa tänään, mutta niissä retostellaan ja muistetaan lisäksi menneitäkin kauheuksia. Kyllä sähköisen median ja lehdistön uutisiin pitäisi lisätä varoitus: sisältää väkivaltaa ja pornoa eikä lisää ymmärrystä ja on ihmiskunnalle haitallista.



tiistai 18. lokakuuta 2016

Yllättäviä yhteisiä kokemuksia

Viikon mietelauseen lainaan suoraan Hesarista, palstalta, jossa asiantuntija vastaa lasten kysymyksiin. Essi (6 v) kysyy miksi sudet ulvovat. Irrotan vastauksesta tähän yhden lauseen: "Johtaja aloittaa ja muut yhtyvät kuoroon."

Vuonna 1969 syksyllä olin Nigeriassa, jossa käytiin sisällissotaa - liittohallitus vastaan ibot. Nigerian presidentti Yagubu Gowon suostui pyyntööni haastatella häntä. Tiedotusministeriössä päätettiin, että ennen presidentin haastattelua minusta pidetään huolta kuin olisin valtion vieras: - Toimittaja saa käyttöönsä valtion limousinen ja kuljettajan.

Tasan 47 vuotta myöhemmin syksyllä Arabianrannassa Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista  puikulaperunoita ja ahvenfileitä. Päätin potkulautailla luonnonsuojelualueen reunaa Viikin Prismaan ja nauttia syksyisestä luonnosta keskellä Helsinkiä.

Paluumatkalla näin puista tippuneiden lehtien päällystämän polun päässä parkkipaikalla kaksi autoa. Autot olivat rinnakkain ja kummankin nokkapelti pystyssä. Toisesta autosta toiseen johti piuha. Autojen parissa hääräsi nuori afrikkalainen mies ja touhua seurasi nuori afrikkalainen nainen pieni lapsi sylissään.

Totesin, että on tainnut akusta loppua virta. "Niin on." Kerroin, että minulle kävi usein ihan samalla tavalla silloin, kun asuin Englannissa, tulimme lomalle Suomeen ja yritimme käynnistää autoa, joka oli ollut toimettomana kuukausia. "Ai. Oletko asunut Englannissa ?"

Jatkoimme keskustelua englanniksi ja kerroin olleeni Afrikassakin pari vuotta. "Ai. Missä siellä ?" Länsi-Afrikassa Senegalista Nigeriaan. "Ai. Minä olen Nigeriasta."

No, tietysti minun piti kertoa, että tapasin Nigerian presidentin, haastattelin häntä ja että hän teki minuun hyvin myönteisen vaikutuksen. "Voisimme voittaa sodan nopeasti, mutta kun palasin laivalla Englannista, jumala sanoi minulle, että minun tehtäväni on pitää Nigeria yhtenäisenä."

Nuori nigerialainen kommentoi minulle takaisin: - Minä olen ibo ja Gowon on itse paholainen. Meitä iboja sorretaan edelleenkin.

Hä! Kotona googlasin hakusanalla ibo ja opin, 47 vuotta kesti, että ibo oikeasti kirjoitetaan igbo.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Porttikielto joutoväelle

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista perunoita. No, oli taas lauantai ja marketissa tungosta. Tungos johtuu siitä, että jos olet viikolla maanantaista perjantaihin töissä, niin viikonlopun ja seuraavan viikon ruokaostokset on tehtävä lauantaina. Näin viikossa jää edes yksi lepopäivä, sunnuntai.

Lauantaisin kiireisten työssäkäyvien lisäksi marketeissa pyörii sellaisiakin ihmisiä, jotka ihan hyvin ehtisivät tehdä ostoksensa muulloinkin kuin viikonloppuisin, esimerkiksi eläkeläisiä ja vanhuksia, jotka kassalla vielä sekoilevat maksu- ja bonuskorttiensa kanssa. Jonossa vaihdetaan merkittäviä silmäyksiä ja huokaillaan. Eläkeläisten, jotka saavat viettää kaikki päivänsä vapaalla, pitäisi ymmärtää, että antaisivat työssäkäyvien hoitaa lauantaisin ostoksensa rauhassa.

No, jos eivät ymmärrä, niin hallituksen on puututtava tilanteeseen. Koska hallitus ei ihan vain omilla jakkaroilla istumalla pysty asiasta päättämään pitää perustaa työryhmä. Työryhmässä pitää olla enemmän kuin kolme kantaa - niin on kaupassa ja kaupassa asioivillakin. Monikantaneuvotteluihin työryhmään kutsutaan erilaisissa töissä käyvien edustajat, erilaisia kaupassa asioivia ihmisiä edustavia järjestöjä ja kauppaa liiketoimintana hoitavien ihmisten edustajat. Mitä enemmän jakkarassa on jalkoja sitä tukevampi se on.

Tässähän ei voi olla lopputuloksena muuta kuin win-win agreement, sopimus, jossa kaikki ovat voittajia: työssäkäyvien lauantain stressaavaan kauppareissuun kuluu vähemmän aikaa. Säästö on yli 10 minuuttia/lauantai = vähintään 520 minuuttia vuodessa. Vapaa-aika on yhtä arvokasta aikaa kuin työaikakin ja saavutetun edun voi laskea rahassa. Noin 10 tuntia/työntekijä/vuosi kertaa tuntipalkka (vaikka 18 e) kerrotaan työllisten määrällä ( 2,5 miljoonaa) = 450 miljoonaa euroa.

Aikaa jää lisäksi enemmän rentoutua ja maanantaina töihin tulee iloinen ja levännyt työntekijä. Kaupan työntekijöiden lauantain työpaineet kevenevät: vähemmän kiukkuisia asiakkaita. Eläkeläisten ja vanhusten elämä myös helpottuu: lauantaina ei aamukahvilla tarvitse suunnitella mitä tänään syötäisiin. Tämä keskustelu käytiin jo perjantaina.

Hallitus kantaa näin huolta ei vain työntekijöistä työaikana vaan myös heidän vapaa-ajastaan, sen laadusta. Jos etujärjestöt eivät pääse asiasta yksimieliseen ratkaisuun, hallitus pääsee maaliin ja tuo eduskuntaan lakiesityksen, joka kieltää eläkeläisten ja työttömien ja joutilaiden kauppareissut lauantaisin. Tupakkaa saa kioskiltakin.

Ehkä maahan saadaan näin uusi win-win, voitto-voitto sopimus, suomeksi voi-voi.


torstai 6. lokakuuta 2016

Kurdinkieltä ja tyhjä matkalaukku

Meille tuli mieluisia yövieraita Yhdistyneiden Kuningaskuntien Englannin Hampshiresta. Tietysti kävelytimme heitä ihailemassa Vanhankaupunginlahtea ja Vantaankoskea ja tietysti  matkustimme heidän kanssaan ratikalla Varsapuistikkoon ja siitä Liisankatua kävellen Kolmeen Kruunuun, missä syödään paistettuja silakoita.

Menomatkalla ratikassa käytävän toiselle puolelle viereeni istui mies, joka puhui kuuluvalla äänellä kännykkään kielellä, jota luultavasti en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Kun hän lopetti puhelun, kysyin: - What language where You talking ? Mies vastasi: - Kurdish.

Juttelimme hetken englanniksi ja mies selitti, että kurdinkielessä on kolme murretta, Turkissa, Irakissa ja Syyriassa ja että eri murteita puhuvien on vaikea ymmärtää toistensa puhetta. Vaihdoin pari sanaa Rouvan kanssa suomenkielellä. Tästä kurdinaapurini sai aiheen kysyä suomeksi: - Miksi sinä minun kanssani puhut englantia?

Hyvä kysymys !

Pari päivää sitten palasin bussilla Helsingin keskustasta Arabianrantaan. Kurvissa kyytiin nousi keskiovesta kolmen iäkkään ihmisen porukka, kaksi miestä ja yksi nainen, todella isojen matkalaukkujen kanssa. Istuin vain parin askeleen päässä ja olin varma, että kohta yksi näistä ihmisistä istahtaa viereeni.

Pelkoni osui oikeaan: porukan vanharouva lyllersi viereeni.  Hetken hiljaisuuden jälkeen päätin kysyä: - Missä te olitte matkoilla? Vanharouva vastasi, että eivät he olleet matkoilla vaan käyvät kerran kuussa myymässä Sörnäisissä itse ompelemiaan tyynyjä. Menevät hyvin kaupaksi. "Tyynyt vaan on niin keveitä, että tänään raahasin mukaani vahingossa yhden tyhjänkin laukun."

No, mehän juttelimme vilkkaasti koko matkan. Matkaa hidasti työmaat ja tästä vanharouva sai aiheen kertoa, että heidän pihansa myllerrettiin viime vuonna, kun maahan kaivettiin ohut putki. Tänä kesänä piha myllerrettiin samasta kohtaa ja maahan kaivettiin paksu putki. "Eikö ne osaa suunnitella?"

Hyvä kysymys?

Arabian kauppakeskuksen kohdalla tie on kaaoksessa työmaan takia. Syyskuussa työmaalla oli teksti: Työ valmistuu 9/2016. Lokakuun alussa teksti oli vaihdettu: Työ valmistuu 10/2016. Näyttää siltä, että työ valmistuu aikataulussa, mikä se sitten lieneekin.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viikonlopun kärkihanke

Meillä hallitus määritteli viikonlopun kärkihankkeeksi Paahdetun Syyssalaatin. Toimeenpanin kärkihankkeen valmistelun ja potkulautailin markettiin: punajuuria, ruusukaaleja, rosmariinia, fenkolinsiemeniä, sinihomejuustoa, chorizoa.... Kärkihankkeen valmistelu ei ihan onnistunut ensimmäisessä vaiheessa: piti potkulautailla toiseenkin markettiin.

Lauantai-iltapäivä osottautui huonoksi ajankohdaksi näin laajan ja monista eri aineksista koostuvan hankkeen valmisteluun. Ihmiset, jotka muina arkipäivinä ovat töissä, olivat lauantaina iltapäivällä marketeissa ostoksilla niin että syntyi tungosta marketin käytävillä ja pitkät jonot kassoille.

Pitkästä kassajonosta on semmonen hyöty, että on aikaa jutella muiden jonottajien kanssa. Ensimmäisessä marketissa aloitin jonossa keskustelun Ilta-Sanomien jutusta, joka pyrki selvittämään miten kassakapula oikeaoppisesti sijoitetaan, sijoittaako sen edellä oleva asiakas vai seuraava.

IS:n jutussa kauppiaalta kysyttiin mm. onko kapulalla virallista nimeä. "Kai sen virallinen nimi on ostosten jakaja." Tässä on nyt määritelty ongelmalle nimi ja voimme jatkaa kapulakieleen ja aloittaa lainvalmistelu siitä kenen velvollisuus on asettaa  "ostosten jakaja" hihnalle, edellä olevan vai seuraavan vai pitäisikö kauppojen palkata kapulavastaava.

Jos edelläni oleva asettaa ostostensa jälkeen kapulan hihnalle, minä kiitän. Sanalla Kiitos! on aina ollut myönteinen vaikutus. On syntynyt keskustelua ja seuraavakin on kiittänyt. Ihmiset ovat jopa alkaneet jutella. Kassajonossa voi olla hauskaakin.

Me saimme viikonlopun kärkihankkeemme lopulta maaliin:  200 astetta uunissa ja 35 minuuttia.



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Olisiko ihmisestä robotiksi

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Alkosta pullon Chateauneuf-du-Papea. Kävin hakemassa ja kun palasin ilmoitin, että suomalaiset ovat menneet päästään sekaisin. Vävypoika kysyi: - Miten niin? Kerroin, että ihmiset ovat alkaneet puhua tuntemattomille. - Hyvä juttu, sanoi vävypoika.

Menomatkalla markettiin Hämeentien toisella puolella ihmiset odottelivat bussia keskustaan. Pieni poika osoitti Potkulautamiestä ja selitti näkemäänsä äidille. Vieressä seissyt mies peukutti ja huusi kadun toiselle puolelle: - Minäkin olen ajatellut hankkia tommoisen.

Paluumatkalla loivaa ylämäkeä kävellyt mies kysyi: - Onko tuolla helppo liikkua? Kokeile!  Mies otti potkulautani ja pyysi minua kantamaan kassiaan. Taivalsimme tovin yhtä matkaa ja juttelimme.

Kotona kaivoin esille Hesarista repimäni jutut roboteista. Elämä helpottuu, kun "Juttelijarobotit tulevat". Ihmiset alkavat saada seuraa koneista. Japanissa ystävärobotti Pepper myytiin heti loppuun.

"Stanfordin yliopistossa on kehitetty robotti, joka liikkuu kadulla ja tarkkailee ihmisiä. Näin se opettelee sosiaaliseksi." Ihminenkin voisi opetella. "Joidenkin mielestä paras tapa opettaa robotille etiikkaa on luoda sille lapsuus. Se oppisi tapoja ja vastuuta kasvaessaan."

Viimeisin Hesarista repimäni uutinen kertoi Evan raportista ja oli otsikoitu: "Robotti voi olla ihmistä parempi esimies". Ei varmaankaan mene kovinkaan pitkään, kun saan repiä lehdestä arkistooni raportin siitä, että robotit voivat olla kansanedustajia parempia päättäjiä. Ajatelkaa, ei vallanhimoa, kaikki tieto hallinnassa, ei kähmintää eikä lehmänkauppoja, ei korruptiota eikä suvunsuosintaa, vain kaikkia yhdenvertaisesti kohtelevia päätöksiä.

Isaac Asimov kirjoitti robotiikan laeista vuonna 1942 ja lisäsi niihin myöhemmin: robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa. Roboteille voi antaa nimen, mutta ei titteliä: jokaisen tittelin takana asuu pieni ihminen.



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Puoli päivää turistina Pariisissa

Matkustimme Rouvan kanssa viikoksi Pariisiin. Eleonoran vanhemmilla oli kiirettä töissä: mummista ja vaarista oli apua lapsenhoidossa.

Matka Pariisiin alkoi tavallisella tohinalla Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Täyteen varatussa koneessa Rouva istui käytäväpaikalle C ja minä keskipaikalle B. Matkustajia tuli jonossa lisää, hyllyt alkoivat täyttyä käsimatkatavaroista ja jono pysähdellä. Järkälemäinen musta mies etsi tilaa laukulleen. Mietin, että kukahan ressukka tuonkin saa viereensä istumaan.

No, tietysti mies istui viereeni ikkunapaikalle A. Kiinnitin huomiota siihen, että mies ei ottanut lakkia päästään ja pimensi ikkunan, josta tuleva valo häikäisi kännykän näytön. Minä, kokenut matkustaja, tiedän, että lentokoneen nousussa ja laskussa matkustamon ikkunoita ei saa pimentää. Oloni helpottui huomattavasti, kun lentoemäntä huomasi tästä miehelle huomauttaa.

No, lentokone nousi ja tarjoilu alkoi. Tilasimme samppanjaa. En tiedä miten, mutta onnistuin tönäisemään lasini, onneksi vielä tyhjän, lattialle vieressä istuvan miehen jalkoihin. Mies keskeytti kännykkänsä vehtaamisen, nosti lasin ja hymyili ystävällisesti. Kiitin ja häpesin ennakkoluulojani: onpa mukava mies.

Pariisissa veimme Eleonoran aamuisin lapsenhoitajalle ja haimme ennen iltaa takaisin kotiin. Olimme ajatelleet, että päivisin olemme Pariisissa turisteja. Meillä oli mukana jopa pieni kirjanen Pariisin nähtävyyksistä. Tekemistä oli kuitenkin niin, että ehdimme olla turisteja vain yhtenä päivänä.

Suunnittelimme: menemme metrolla Eiffelin tornille, varomme taskuvarkaita ja kävelemme Riemukaarelle. Champs-Elyseellä istahdamme nauttimaan lasilliset ja kävelemme metroasemalle Seinen rannalla.

Menimme metrolla Riemukaarelle: Eiffelin näimme läheltä, kun juna ylitti Seinen.

Riemukaarella pyristelimme eroon japanilaisista turistiryhmistä emmekä nousseet hissillä ylös maisemia ihailemaan. Champs-Elyseetä olimme kävelleet jo pitkälle, kun mieleemme tuli istahtaa juomaan lasilliset - ei enää kahvilan kahvilaa. Kävelimme Louvren ohi ja kilometrin ohi metroasemastammekin: rakennustyöt estivät näkyvyyden.

Pysähdyin ottamaan valokuvan. En kuvannut matkailumainokseen. Halusin kuvan kertovan miltä minusta tuntui. No, ei kuva onnistunut: aina oli bussi tai kuorma-auto tukkimassa maiseman.



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omalla reviirillä

Parsakausi on ohi. Nyt on rapukausi. Meillä keitettiin parsaa, Rouva keitti. Minä sain tehdä hollandaisekastikkeen: pussin sisältö kylmään veteen, kuumennus, kiehautus, hämmennys ja voita. Kastikkeen kokkaus kesti noin viisi minuuttia. Parsat kiehuivat neljä minuuttia.

Televisio oli jäänyt päälle ja kastiketta vispatessa korvaani särähti sana: liikenneraivo. Rouva vaihtoi kanavalle, joka lähetti luonto-ohjelmaa: saalistamista, lisääntymistä ja reviirin puolustamista.

Aikaisemmin päivällä olin potkulautaillut Arabian kauppakeskukseen: hain keittokinkkua parsojen lisukkeeksi. Arabiakeskuksen kohdalla on bussipysäkki. Pysäkillä oli ihmisiä odottamassa. Näin, että bussi nro 74 lähestyi ja niin näki yksi odottajistakin, viime tipassa, nosti kätensä ja viittasi. Kämmen osui naamalleni - vahinko.

Muutaman minuutin potkulautailtuani piti pysähtyä liikennevaloihin. Hämeentielle tunki vasemmalta henkilöautoja: yksi ja kaksi ehti, mutta jonossa oli vanha rotisko, joka käyttäytyi kuin olisi ihka uusi: sammui kun oli pysähdyksissä. Rotisko ei meinannut käynnistyä ja kun lopulta käynnistyi ehti se tehdä vain muutaman kenguruloikan ennen kuin valot taas vaihtuivat punaisiksi.

Rotiskolla liikenteessä ollutta pariskuntaa nauratti. Minuakin nauratti. Hämeentieltä kääntyviä autoilijoita ei naurattanut. Tukin potkulaudalla heidän tiensä: torvi alkoi soida.

Kotimatkalla oli taas hauskaa. Ohitseni kolisteli toinen rotisko, jonka perään oli liimattu tarra tekstillä: Paska, mutta maksettu!

Kotipihaan oli mukava tulla: vastassa oli iloinen ja äänekäs hyörinä. Pihapiirin lapset piirtelivät väriliiduilla pihakiviin. Lasten piirrokset ja värikkäät viivat ovat iloinen asia. Kaikki kuulemma eivät ole samaa mieltä ja joissakin taloyhtiöissä piirtely on kielletty.

Miksi lapset eivät saisi piirrellä pihakiviin - ensimmäinen sade pesee kivet puhtaiksi. Joissakin taloyhtiöissä, onneksi ei meillä, pelätään, että lapset alkaisivat piirrellä myös seiniin. Jos kuljettaa ajatustaan tällä tavalla, voi kieltää minkä tahansa tekemisen, josta itse ei tykkää.


torstai 18. elokuuta 2016

Lintujen päätös: syksy on aikaisessa

Televisiossa kerrottiin selkokielellä, että linnut ovat jo alkaneet muuttaa etelään - kaksi viikkoa ennen aikojaan. Viime päivinä ja viikkoina on ollut niin tuulista, että lintujakin taitaa ottaa päähän olla päivästä toiseen tuulten riepoteltavana. Potkulautamies ainakin on kauppareissuillaan, jo sateenkin vuoksi, joutunut liikkumaan autolla. Tänään sain käydä apteekissa.

Hesarissa on hyvä juttukokonaisuus, jossa lapset kysyvät ja asiantuntijat vastaavat. Kysymys voisi olla vaikka: Mitenkä linnuilla yhteiset päätökset syntyvät ? Päättääkö yksi, että nyt minä lähden etelään ja muut seuraavat ? Vai pidetäänkö kokous ja päätetään porukalla ? Potkulautamies 71 vuotta.

En saanut tähän nyt asiantuntijaa vastaamaan, mutta meillä Arabianrannassa näkee, että paljon parveillaan ja kokoonnutaan, kaakatetaan ja kakitaan ennen matkaa.

Sitten toinen kysymys, joka tulee Lapista: Poroilla rykimäaika kestää syyskuun lopulta loka-marraskuulle. Paliskuntain yhdistys muistuttaa, että rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä. Olisiko maailmassa nykyistä rauhallisempaa ja sopuisampaa suurimman osan vuotta, jos ihmistäkin rykityttäisi vain kuukausi syksyisin? Kulvakko, 6 vuotta.

No, näin äkkiä kysymykseesi on vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Rykimäaikaan syksyllä hirvakset tappelevat keskenään vaatimista siihen saakka, että toinen osapuoli joko alistuu tai saa surmansa. Muun ajan vuodesta, lähes koko vuoden, poro on yksi sosiaalisimmista sorkkaeläimistä.

Kysymyksesi on vaikea. Sen voi kuitenkin sanoa, että poro on nisäkäs ja ihminen on nisäkäs. Porot tappelevat lyhyen ajan syksyllä, ihmiskunta ympäri vuoden.



sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lapsityövoimana Tampereella

Ajelimme Rouvan kanssa viikonloppuna Tampereelle rippijuhliin. Olen syntynyt Tampereella. Lapsuuteni ja nuoruuteni kokemuksista suurin osa on Tampereelta. Nyt oli aika ja aikaa palata näihin maisemiin, Nekalaan.

Pysäytin auton Seppäläntielle Kuoppamäentien risteykseen. Näytin Rouvalle tietä Jokipohjantien suuntaan ja kerroin, että siinä oli elämäni ensimmäinen työpaikka, josta sain palkkaa. Olin noin viisi vuotta vanha kun paikalla oli miehiä tietöissä. Minäkin halusin töihin ja pääsin, lapiohommiin.

Työkaluni lapio oli suurempi kuin minä. Vedin sitä jonkin aikaa perässäni, lopetin ja minulle maksettiin palkka. Äidille kerrottiin, että olin kävellyt jonkin matkaa kotiin päin, kääntynyt takaisin ja tokaissut mestarille: - Lopputili kans!

Rouva tokaisi tästä kokemuksestani, että "työ alkaa, kun tarjoutuu töihin". Kotona Helsingissä luin Hesarista, että sosiaalisessa mediassa levinnyt #firstsevenjobs on saanut "suomalaiset listaamaan ensimmäisiä työkokemuksiaan".

Työni no 2: Alkuvuodesta 1954 kahvi vapautui säännöstelystä. Paulig edisti myyntiään ja painatti kahvipussien tukipahveihin autokuvia. Kuvista tuli keräilyhitti. Me asuimme väliaikaisesti äidin lyhyttavarakaupan takahuoneessa Satakunnankadulla. Samassa korttelissa oli Uusi Kivipaino, joka painoi pahville autokuvat. Minä (täytin syksyllä 10 vuotta) hain suoraan painosta näitä kuvia suurina arkkeina. Kotona tein töitä ja leikkasin kuvat oikeaan kokoon ja kävin niillä kauppaa Nekalan kansakoulun pihalla.

No, äiti kielsi kuvien "kerjäämisen". Ei mennyt kuitenkaan montaakaan päivää, kun tulin kotiin pahviarkin kanssa täynnä autokuvia. "Minähän kielsin kerjäämisen!" - En kerjännyt. Ostin pussin karkkeja ja tarjosin painon miehille. Sain nämä kuvat kiitokseksi.

Työni no 3: Jouluapulaisena äidin kaupassa.

Työni no 4: Olin 14 vuotta vanha, liian nuori oikeisiin palkkatöihin. Pääsin kuin pääsinkin, suhteilla, Rauma-Repolalle kesäksi metsätöihin vesomaan ja kylvämään kulotettuja alueita. Metsäkämppä oli Ähtärissä. Kämpässä nukkui kerrossängyissä lähes 30 metsätyömiestä. Vanhin miehistä oli syyllistynyt tappoon ja istunut elämästään monta vuotta vankilassa. Hänellä oli tapana illalla ennen nukahtamista muistella ääneen elämäänsä ja lopettaa jutustelu tyytyväisenä naurahtamalla: kiäh, kiäh, kiäh.

Työni no 5: Keskikoulun viimeiset kaksi luokkaa kävin Riihimäellä. Muutimme sinne isän työn perässä pariksi vuodeksi. Kesällä olin TVH:lla tietöissä ja talvisin hoidin naapurin pojan kanssa TVH:n toimistoparakkeja ja konehalleja viikonloppuisin. Kesän tietöistä jäi päähäni muistoksi iso arpi: kuorma-auto, jonka kopissa istuin, ajoi kolarin.

Työni no 6: Äidin kauppa joutui lopettamaan toimintansa. Vanhemman veljeni kanssa päätimme muuttaa Raahen lähelle Saloisiin enomme maatilalle. Veli ajoi Rautaruukin työmaalla kauhakuormaajaa ja minä heräsin aamuisin klo 5 navettaan lantaa luomaan. En saanut työstäni palkkaa. Lähdin Ouluun työnhakuun.

Työni no 7: Oulussa kävelin Pakkahuoneenkadulta Pohjolan Työn toimitukseen. Kysyin, voinko tulla lehteen toimitusharjoittelijaksi. Minut otettiin töihin - olinhan minä, vaikka olinkin vielä koulupoika, kirjoitellut juttuja Tampereella Aamulehteen. Tätä tietä kulkee nyt Potkulautamies.


Oikealla Viinikan kirkko, sen takana vasemmalla Nekalan kansakoulu ja kuvan vasemmassa laidassa palanen Iidesjärveä. Minun maisemani.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kun isoisä älykännykän osti

Rouva huokaisi särkyneellä äänellä: - Voi ei!

Kaikki alkoi siitä, kun rouva aikaisemmin kesällä oli mennyt iltapäivällä klo 13 tapaamiseen, joka oli sovittu aamuun klo 11. Totesimme yhdessä, että päivittäiset rutiinimme helpottuvat, jos meillä on yhteinen kalenteri. Rouvalla on ollut älykännykkä jo monta vuotta, sama jota olin vähällä korjata vasaralla. Minä taas vakuuttelin, että minähän en vanhaa simpukkaani älykännykkään vaihda.

No, vaihdoin sittenkin. Perheemme nuoripari nimittäin piipahti maailmankiertueellaan Helsingissä ja heillä on osaamista älykännyköistä. Rouva totesikin, että "jos, niin nyt on sopiva hetki. Potkulautamies saa hakea Gigantista älykännykän".

Hieno laite. Vähän hankala käteen puhelimena, mutta sisältää kaikensorttisia mahdollisuuksia: kamera, kartat, kauppa, kukkaro, laskin, lisälaitteet, jne, loputtomiin. Enkä ollut osannut kuvitellakaan, että kun aikani ja oikealta etäisyydeltä tuijotin sitä, niin sain tervehdyksen: Tervetuloa Kari.

Ja kun älykännykkää oikein ohjelmoitiin, niin johan alkoi yhteinen kalenterikin toimia. Ei tule enää sekaannuksia lääkäri-, parturi-, hieronta-, autonhuolto-, jne ajoissa. Mutta kun sitä sitten taas kerran aikani ja oikealta etäisyydeltä tuijotin niin se tervehti: Tervetuloa Satu. Tuijottamisen sijaan näppäilen nyt pin-koodin.

Samalla kun meille syntyi yhteinen kalenteri meille syntyi myös yhteiset puhelutiedot. Siivosin puhelinluettelostani yhteystiedot, jotka mielestäni eivät sinne kuuluneet. No, aamulla Rouva etsi kännykästään terveydenhoitajansa suoraa numeroa - ei löytynyt: Voi ei!

Kävi tämän älykännykän kanssa semmoinenkin tapaus, että se ei hälyttänyt tulevasta puhelusta. Kesti kauan tutkia netissä käyttöohjeita, löytää volume key ja huomata kuinka helppo sitä on käyttää, säätää puhelin vaikka äänettömälle, vaikka ihan vahingossa.

Puhelin ei kuitenkaan soinut moneen päivään. Oliko kännykkään tullut uusi vika? Pyysin Rouvaa soittamaan. Kyllä kilisi ja täysillä.

Älykännykän kamera on erinomainen.






perjantai 8. heinäkuuta 2016

Savu ja höyryt pihalle

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä Yliopiston Apteekissa lääkeostoksilla. Potkulautailin Viikkiin. Ilma oli niin kesäinen, että sen kesäisempi ei voi olla: kesän tuoksut, kesän leppeä tuuli, aurinko. Mutta mistä tähän tunnelmaan tupsahtelee kiukkuisia ihmisiä.

Potkulautailen luonnonsuojelualueen reunassa kevyelle liikenteelle rakennettua väylää. Olen valmis kääntymään vasemmalle. Ohitan lastenvaunuja työntävän pariskunnan. Vastaan tulee polkupyöräilijä, ei lokasuojia eikä tavaratelinettä, kovaa vauhtia: - Pyöräile s-aatana oikealla puolella!

Pyöräile?

Paitsi apteekissa käyn myös myös Prismassa ja ostan sydänsalaatin. Kassalla edelläni nuori nainen töpeksii bonus- ja luottokorttiensa kanssa. Takanani vanha herra hermostuu: - Voi v-ittu. Mistä näitä toheloita aina osuu minun edelleni. Nuori ihminenkin vielä!

Ihan vaan vanhaa herraa lepytelläkseni maksoin ostokseni tasarahalla.

Meillä on mökki Levillä. Sodankyläläinen takkamestari Mattanen on muurannut mökin takat. Eero oli, varmaan kirjan nimen houkuttelemana, alkanut lukea Antti Hyryn vuonna 2009 Finlandia-palkinnon voittanutta kirjaa Uuni. Julkisuus oli kehunut kirjaa mm. sillä että se "osasi kuvata uunin rakentamisen".

Eero ei koskaan lukenut kirjaa loppuun: "Hyryn uunista puuttuu alakanavat eikä semmonen uuni vedä."

Meidän paritalomökkimme toisella puolella oli lomailevia vuokralaisia. Valittivat, että takka ei vedä, piippu on tukossa ja savu tulee sisälle. Kävin neuvomassa, että ennen takan sytyttämistä on hyvä aukaista pelti.

Lomaseurueen vanha rouva vaati vielä, että palohälytin on katosta poistettava: "Siitä tulee niin kauhea meteli."





perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tarhalaisen lomahaave: shoppailemaan?

Kyllä me suomalaiset olemme lahjakas kansa, älyttömän taitavia. En ole missään koskaan nähnyt niin monipuolisesti lahjakasta ihmistä kun bussissa no 68 matkalla Arabianrannasta keskustaan. Olin matkalla Stokkalle: Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta, nyt chiliöljyä.

No. Kun olin istahtanut penkkiin huomioni kiinnittyi nuoreen äitiin, joka toisella kädellään piti kiinni lastenvaunuista ja toisella älykännykkää korvallaan ja puhui lauantain juhlista ja muista tärkeistä asioista eikä keskeyttänyt puhetta edes bussista poistuessaan: kallisti päätään ja tuki olkapäällä puhelimen korvaansa vasten ja lykkäsi vaunut ulos bussista ja jatkoi puhumista ilman taukoa.

Eikä "langan" toisessa päässä, kuka lie, saanut suunvuoroa ollenkaan. Taisi tulla pitkänmatkan puhumisen ennätyskin. Monta kilometriä.

Semmosta hoppua pitää. Helsingin Kampissa Metroon pääsee liukuportaita rauhallisesti laskeutumalla. Korkeusero portaiden yläpäästä alapäähän on lähes 30 metriä. Portaissa on 334 askelta ja portaiden pituus 65 metriä.

Minä seison jonon jatkona aina ylhäältä alas omalla askelmallani ja aina vasemmalta pyyhältää ohi ihmisiä, joilla on kiire - suurin osa kävelee, mutta aina joillakin on tosi kiire ja ne juoksee. Osaamisen Suomen ennätys taitaa olla miehellä, joka juoksi liukuportaita alas ja luki samalla kännykästään uutisia tai tekstiviestejä tai jotain muuta tosi kiinnostavaa.

Tähän on hyvä muistuttaa, että metrojunia tulee ja menee 5 minuutin välein.

Porvoon Suvisoiton teema tänä kesänä on Just be, ole vain. Suvisoiton suunnitellutta kapellimestaria "häiritsee eniten jatkuva kiire ja sitä kautta tapahtuva näkökentän supistuminen" (HS).

Potkulautailin Sörnäisiin ja otin kuvan metroaseman rullaportaista. Kotimatkalla jalkakäytävän lähes tukki joukko lastentarhalaisia. Opettaja pyysi lapsia antamaan tietä Potkulautamiehelle. Minulla ei ollut kiire ja jäin juttelemaan. Lapset odottivat valojen Hämeentien ylittävälle suojatielle vaihtuvan vihreiksi.

Opettaja kertoi, että kohta osa lapsista lähtee vanhempiensa kanssa kesälomalle. Parijonon alkupäästä yksi tarhalainen kommentoi tätä: - Me lähdemme shoppailemaan!

Toinen muksu jonon puolivälistä innostui hihkaisemaan: - Mekin lähdetään shoppailemaan!



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Käppyräkurkkupolitiikkaa (KKP)

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista kurkun ja kesäporkkanoita. Iso-Britannia oli edellisenä päivänä äänestänyt, että se eroaa Euroopan Unionista. Marketissa otin kuvan kurkkukasasta.

Winston Churchill kannatti puheessaan vuonna 1946 Euroopan yhdysvaltojen perustamista ja kehotti eurooppalaisia kääntämään katseensa menneisyyden kauhuista tulevaisuuteen.

En tiedä miten jäsenyyden kannattajat ja vastustajat Isossa-Britanniassa kampanjoivat. Mahtoi olla tunteikasta puuhastelua, koska aina edes virkamiehet eivät ole ymmärtäneet, mitä EU:ssa on päätetty. (Rouvakin kirjoittaa Brexitistä blogissaan)

Asuimme monta vuotta Englannissa. Iso-Britannia liittyi EU:hun 1993. Samana vuonna toin Englantiin Ruotsista (EU:n jäsen vuodesta 1994) tullirekkareissa Volvon. Halusin Volvooni englantilaiset rekisterilaatat ja menin autoja rekisteröivän viranomaisen puheille. Ei tarvinnut maksaa muuta kuin rekisteröinti ja homma oli hoidettu. EU:hun liittyminen ja uudet määräykset olivat aiheuttaneet sekaannuksen:tullikin olisi pitänyt maksaa.

Tunnustan, että EU:n direktiiveistä en tiedä juuri mitään. Ryhdyin tutkivaksi journalistiksi ja kahlasin tuntikausia internetissä tietoja EU:n lainsäädännöstä.

EU-direktiivien saamasta julkisuudesta mieleen jää helpoiten uutiset, jotka menevät viihteen puolelle ja saavat parhaiten näkyvyyttä: EU kieltää sinua syömästä omaa hevostasi, alle 8 vuotta vanhat lapset eivät saa puhaltaa ilmapalloja ilman aikuisen valvontaa, kumisaappaissakin pitäisi olla käyttöohjeet 18 kielellä ja kurkkudirektiivi (oikeasti asetus).

EU yritti määrätä käyrille kurkuille kakkoslaatumerkinnän. Asetus kumottiin vuonna 2008. Asetus syntyi tuottajien aloitteesta. Jokainen ymmärtää mikä ero on käppyrällä ja suoralla kurkulla ja asetuksesta tuli legenda, joka elää.

Minäkään en tiedä juuri mitään EU-direktiiveistä. Internetissä laskin Euroopan Unionin voimassa olevasta lainsäädännön luettelosta 20 otsikon (maatalous, tulliliitto ja tavaroiden vapaa liikkuvuus, työvoiman vapaa liikkuvuus ja sosiaalipolitiikka, ulkosuhteet, jne) alta 19 643 asiakirjaa. EU:ssa tehdään monia hyviä päätöksiä. Kannattaa olla mukana.

Rooman valtakunta tarjosi kansalle leipää ja sirkushuveja. Rooman valtakunta ei kestänyt ikuisesti eivätkä ole kestäneet muutkaan valtakunnat sitä ennen eikä sen jälkeen.



keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kauneus on katsojan silmälaseissa

Rouva sanoi, että Potkulautamieskin saisi hankkia silmälasit kaksiteholinsseillä. Hyvä ajatus paitsi, että liikunta jäisi vähemmälle: kun katson televisiota kaukolaseilla ja Rouva hihkaisee, että Potkulautamies saa tulla pelaamaan spider-pasianssia, kaukolasit jäävät päähän. Pitää juosta etsimään lukulaseja.

Niin, ja kaksiteholasien käyttöön pitäisi myös opetella tottumaan: katseleeko omia askeleitaan rappusissa kauko- vai lukulinssien läpi. Että ei kompastuisi.

Komeisiin kehyksiin voi teettää linssit ilman voimakkuuksiakin, ikkunalasista. Silloin kun tupakanpoltto oli vielä muotia omaa viisasta persoonaansa saattoi korostaa silmälasien paksuilla tummilla kehyksillä, isopesäistä piippua imemällä ja miettimällä syvällisiä. Vaikuttavia valokuvia.

1960-luvulla yleistä oli, että maailmaa katseltiin ja nähtiin eriväristen linssien läpi. Silloisen ajan "kulttuuriälyköt" näkivät maailmansa punaisten linssien läpi.

 Hesari kirjoitti huhtikuussa tekniikasta, että "keinomaailmoja luovat laitteet kehittyvät nopeasti". "Uusi näyttö luo lumemaailmaa." Keinotodellisuus tarkoittaa ympäristöä, jossa "todellisuus suljetaan kokonaan pois". Lisätty todellisuus tarkoittaa "tietokonegrafiikoiden lisäämistä ympäröivään maisemaan läpinäkyvien silmälasien tai näytön avulla".

Tässä ei mielestäni ole muuta uutta kuin tekniikka. Minä kyllä tykkäisin, että saisin sellaiset silmälasit, joihin olisi lisätty keinomaailmasta todellisuus, että näkisin 23 vuotta vanhan Volvoni uutuuttaan kiiltävänä Rolls-Roycena. Tällaisista älylaseista ei kuitenkaan olisi minulle suurta iloa jos naapureilla ei olisi samanlaisia laseja: myös heidän pitäisi nähdä Volvoni Rolssina.

Keinomaailmalaseilla voisin katsoa peiliin ja nähdä itseni taitavana poliittisena toimijana. Voisin vaikka kieltäytyä ensi vaaleissa presidenttiehdokkuudesta. Sama ongelma kuin vanhan Volvoni kanssa: monen muun pitäisi katsoa minua samanlaisilla laseilla.


P.S. Hyvää Juhannusta! Toivottavasti aurinkolaseille on käyttöä.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Salatietoa marketissa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista jauhelihaa ja varhaiskaalia - niin ja valkopyykin pesuaine on loppu. Vein vanhan Volvon Herttoniemen Biliaan omamekaanikolle. Kotiin palasin bussilla, Viikin kautta.

Matkalla pysähdyin Prismaan ostoksille. Lihatiskillä pyysin 400 grammaa jauhelihaa. - Meillä on jauhelihaa vain valmispakkauksissa tuolla toisella hyllyllä. Hä! Ihmettelin, saihan teiltä aikaisemmin täällä jauhettua lihaa. Myyjä selitti, totta tai tarua, että EU on antanut uusia määräyksiä.

Vihannesosasto taitaa kuitenkin olla marketin epähygieenisin osasto. Ensin siistitään oma nokka ja sitten hypistellään kaikkea, minkä tuoreus on käsin kosketeltavissa. Kaikkien irtovihannesten, marjojen, uusien perunoiden, porkkanoiden, kaalinkerien myynti irtonaisina on kiellettävä. EU hoitaa.

Kun olin kerännyt ruokatarvikkeet ostoskoriin, lähdin etsimään valkopyykin pesuainetta. Kävelin hyllyrivin päästä päähän monta kertaa ja näin pesunestettä aroille kuiduille, color, sensitive, hajusteeton, mutta en nähnyt pulloa, jonka kyljessä olisi lukenut valkopyykille. Otin pulloista valkoisimman.

Näytin pulloa paikalle osuneelle nuorelle äidille: - Onkohan tämä tarkoitettu valkopyykin pesuun? Rouva tarkasteli pulloa huolellisesti: -Eiköhän. Katsotaan tämän varoitustarran alle.

Varoitustarrassa on iso musta huutomerkki ja siinä tarrassa kerrotaan, että tuote ärsyttää silmiä ja ihoa, on haitallista vesieliöille ja se on säilytettävä lasten ulottumattomissa.

Pulloon liimattu varoitustarra ei irronnut helposti, mutta vaiva kannatti: Pullon kyljessä, katseilta piilossa on käyttöohjeet ja teksti: "Tiivistetty pyykinpesuneste valkoiselle tai vaalealle pyykille."

Kuka ja miksi, on päättänyt, että varoitukset ovat tuotteen kyljessä tärkeämpiä kuin käyttöohje ?


P.S. Rouva kehui kaalimössöä maukkaaksi ja sanoi, että Potkulautamies saa liittää blogiinsa mössön teko-ohjeet: -Riskistetaan voissa sopiva määrä sika-nautajauhelihaa ja kuullotetaan muutama shalottisipuli. Lisätään kesäporkkanan viipaleet ja maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Korkealaitainen paistinpannu täytetään silputulla kesäkaalilla. Annetaan hautua kannen alla niin kauan, että hyvältä maistuu.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Leivällä päähän

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta vasikan filettä. No! Minä hain. Ja niin kuin aina, juttelin tiskin yli myyjien kanssa ja kassajonossa asiakkaiden kanssa. Stokka oli taas ilmoittanut uusista irtisanomisista, jotka nyt eivät kuitenkaan koskeneet asiakkaita palvelevaa henkilökuntaa. Onneksi.

Myyjätär kertoi, että kun jonot tiskien takana pitenevät, niin asiakkaat hermostuvat. "Yksi mies löi minua leivällä päähän." Nyt muutamalla toimivalla kassalla jonot olivat tosi pitkät: jäi paljon aikaa rupatella muiden jonottajien kanssa. Tein siinä taas kyselyn: - Onko kukaan kuullut yrityksestä, jolla menee huonosti tai olisi ajautunut konkurssiin siksi, että yrityksen työntekijät ovat huonoja. Ei ollut kukaan kuullut.

Kotona kannan ostokseni hissillä kahdeksanteen kerrokseen. Kuljen hissillä ylös ja alas. Ja joskus matkalle tulee muista kerroksista mukaan naapureita. Yleensä aina tervehdimme, juttelemme ja olemme kavereita. Joskus, onneksi hyvin harvoin, samaan hissiin tulee ruttunaama, ei hymyile eikä tervehdi.

Nuorempi tyttäremme ja vävy tekivät monta vuotta töitä Aasiassa. Häämatkallaan he tarpoivat  Etelä-Amerikan etelästä pohjoiseen. "Jokaisessa maassa kohtasimme vain ystävällisiä ihmisiä." Erityisen ystävällinen maa on Kolumbia, joka on huumeparoonin hävittyä kehittynyt monella tapaa edistykselliseksi maaksi. Iranista he viestittivät: - Täällä ihmiset on tosi ystävällisiä.

Minäkin olen kokenut saman. Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, USA:ssa olen tavannut vain ystävällisiä ihmisiä.

Ihmisen ihon väri voi olla mikä tahansa - suurin osa on mukavia. Ehdotankin uutta rotuerottelua, jos jotain erottelua pitää olla: erotellaan ihmiset ruttunaamoihin ja tavallisiin mukaviin ihmisiin. Ruttunaamoja on kaikenvärisiä. Ruttunaamat on vähemmistö, mutta niillä on valtaa, pelottavat.



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Liput salkoon: kansallinen v-itutuspäivä

No! Rouva sanoi, vanhan kaavan mukaan, että Potkulautamies saa käydä kaupassa. Menin käymään ja vein samalla roskiakin kierrätykseen. Tyhjät tölkit ja pullot ajattelin palauttaa Viikin Prisman ja viinakaupan hallinnoimiin palautusautomaatteihin. Siellä on tehokas systeemi, neljä automaattia.

Hyvältä näytti. Ei ollut pitkä jonokaan. Ja mitä tässä mihinkään olisi edes kiire. Yksi oli ollut jo yli viikon rikki. "Huolto tilattu." Toisella koneella kaksi vanhusta kierrätti vuoden aikana autotalliinsa keräämiään pulloja - vasta ensimmäinen kahdesta työntökärrystä oli tyhjenemässä. Kolmaskaan kone ei toiminut: oli hajonnut ihan vasta. Neljäskin kone oli väliaikaisesti pois käytöstä - nuori tyttö pesi sitä.

- Eikö tuota pesua olisi voinut j-umalauta siirtää johonkin toiseen ajankohtaa! H-elvetin huono johto teillä.

Vanhukset syöttivät verkalleen pullojaan ja tölkkejään palautusautomaattiin. Huomasivat jonon vierellään venyvän pituutta. - Anteeksi! Olemme vuoden keränneet näitä autotalliimme. Jonosta me kaikki vastasimme hymyillen: - Ei mitään kiirettä. Kyllä meillä on aikaa. Eihän tässä mikään hoppu ole.

Selvästi näkyi kuinka kädet puristivat tölkki- ja pullopusseja lujemmin. Ihan oli melkein kuultavissa: - Haistakaa p-aska!

Viinakaupassa kävin ostamassa Rouvalle pari pulloa valkkaria. Kassalle totesin, että "taisin nousta tänään väärällä jalalla sängystä - on niin ottanut kaikki päähän". Kassarouva totesi myötätuntoisesti, että "minulla on ollut ihan samanlainen päivä".

Niinpä! Ei joka päivä jaksa olla hyvällä tuulella ja toivottaa tuntemattomille hyvää päivää: kaunis päivä meillä tänään. Olisi linjurissakin ehkä rakentavampaa todeta vieressä istuvalle, että "minulla on tänään kaikki asiat mennyt päin p-ersettä".  - Miten sinun päiväsi on alkanut?

Kenenkään ei tarvitsisi murjottaa yksin. Kivaa.


P.S. Joku on käynyt meidän pihalla hajottamassa lapsilta potkulaudan - s-aatana!

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Aito kehitys alkaa alhaalta ylös

Moro! Pariisissa tyttärentyttäremme Eleonor (1v 7kk) tervehtii iloisesti: moro! Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea Hakaniemen hallista hyviä suomalaisia uusia perunoita. Matkalla Hämeentietä Hakaniemeen minut pysäytettiin juttelemaan monta kertaa. Vanha rouva hihkaisi nurin menneen  Elannon pääkonttorin kohdalla: - Onpa hieno peli. "Minäkin tarttisin tommosen. Jalka on niin renannut."

Paluumatkalla Kurvin jälkeen vastaani taapersi kuivikas, kumarainen, vanha nainen, ihan kuin mummini isän puolelta. Nainen tuli vastaani kävellen pyörätiellä ja minä potkulautailin jalankulkijoiden puolella. Tästähän saimme aiheen keskusteluun.

- Muistan, kun minut polkupyörällä ohittanut mies mutisi itsekseen: tuokin vanha ämmä tukkii koko tien. Minusta maailmassa on liian vähän naurua. Minäkin kommentoin, mutta en koskaan tosissani.

- Tapasin tiellä myös Pispalasta Helsinkiin muuttaneen toisen tamperelaisen. "Kumpaa kannatat, Ilvestä vai Tapparaa. Minä olen Ilveksen miehiä. Moro!

No. Hain hallista Sipoon veloxseja, alkukesän parhaat uudet perunat.

Kotona luin tänään Hesarista Henkka Hyppösen kolumnin mediasta. Hyvin kirjoitettu ja ihan asiaa. Kannattaa lukea. Hyppönen kirjoittaa kahden vierasmaalaisen julkaisemista käsityksistä. "Medioiden seuraaminen vääristää käsityksemme maailmasta."

Voi Henkka. Ei aina tarvitse tukeutua ulkomaisiin viisaisiin. Minäkin kirjoitin jo yli 40 vuotta sitten, että "jos Afrikassa vierailee 10 000 turistia ja yhtä puree käärme, se on ainoa asia, joka näiden ihmisten Afrikan vierailusta julkaistaan". Tästä syntyy käsitys, että Afrikka on vaarallinen paikka. Ei ole.

Muistan, kun tietokoneet alkoivat yleistyä 1970-luvun lopulla. Niitäkin otettiin käyttöön vähän niin kuin olisi kiivetty takapuoli edellä puuhun: muutettiin omia toimintoja sopeutumaan koneisiin eikä koneita toimintoihin. Tästä me kärsimme vieläkin.

Aito muutos alkaa alhaalta ylöspäin. Osta Henkka sinäkin potkulauta ja moikkaa vastaantulijoita: Moro!

Tämä kuva ei liity juttuun mitenkään. Mielestäni se vaan on hieno, Vanhankaupunginkoski. Ja auto sillalla.





tiistai 31. toukokuuta 2016

Kesä alkaa 6. päivä kesäkuuta

Rouva, minä ja potkulauta olimme lokakuussa 2012 Tapio Wirkkalan puiston avajaisissa Arabianrannassa. Puiston suunnitellut taiteilija on tunnettu avantgardisista oopperaohjauksistaan ja arkkitehtuurissa hänen ihanteensa on tyhjät huoneet - ja puistot, luulisin.

Puiston avajaisissa puhui Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Siren ja psykologi, Helsingin rakennus- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Vasta nyt, monta vuotta mietittyäni ymmärrän, miksi he puhuivat niin kuin puhuivat. Kyse oli kokonaisuudesta: tyhjät huoneet, tyhjä puisto. tyhjät puheet - täydellinen kokonaisuus.

No. Tänään aamulla varhain palasimme Rouvan kanssa ihanaan, kesäiseen Helsinkiin. Iltapäivällä Rouva totesi, että nyt menemme lounaalle Koskenrantaan. Ravintolan terassin vieressä kohisee Vanhankaupunginkoski ja ruoka on hyvää.

Kello oli jo tikittänyt kuitenkin kahteen. Kerroin kasalle, että haluaisin syödä siikaa, päivän kalaa. Kassa kertoi, että ei onnistu: keittiöstä henkilökunta lähti jo kotiin. Noutopöytä oli kuitenkin vielä paikallaan ja Rouvan kanssa keräsimme siitä lounaamme, Rouva keiton ja minä revittyä possua.

Kannoin annostani terassille, kun vastaan tuli henkilökunnan jäsen, joka hihkaisi kassalle: "Älä myy enempää!"

Hä! Menin kasalle ja kysyin miksi ei saisi myydä enempää. Kassa kertoi, että ravintola suljetaan kello 15,00. Minä kysyin, miksi?  Kassahenkilön mukaan omistajat ovat päättäneet, että aukioloaikaa pidennetään vasta kesäkuun 6. päivä - silloin kesä alkaa.

Juts niin, tai alkoi ja ehti jo loppuakin.

Myöhemmin iltapäivällä Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista kurkun, kananmunia ja kaljaa. Menin potkulaudalla. Hämeentiellä, sen toiselta puolelta kuulin iloisen tervehdyksen: - Hei Seikka! Östi oli menossa isänsä kanssa markettiin ja näki minut. Kyllä on kiva olla kotona.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Opintomatka Pariisiin

Viisastuminen on helppoa: ei tarvitse huolehtia muuta kuin että jättää sille tilaa. Olemme Rouvan kanssa nyt vierailleet Pariisissa lähes kaksi viikkoa.Rouva lähti marketista hakemaan Eleonoralle uudet kengät ja minä sain jäädä kämpille kirjoittamaan. Yläkerrassa hakataan vasaralla. Viime viikolla siellä oli töissä motorisoitu yksikkö. Ulkona sataa vettä, mutta hyvä on, että lämpötila on yli kymmenen astetta eikä tuule kovaa.

Useimpina päivinä täällä on satanut vettä, mutta on ollut hyvä, että lämpötila on pysynyt kymmenen asteen yläpuolella. Viime viikon alussa, kun vein Eleonoran hoitoon, vettä satoi todella rankasti, kastuin, kylmetyin ja sain kuumeen. Eleonora hyppeli lätäköissä.

Rouva palasi ostoksilta. Keittiöstä hän hihkaisi: - Onko sinulla mahavaivoja vai haiseeko täällä keittiössä muuten näin pahalta? Ihan aiheellinen kysymys. Tässä kämpässä ei lämmitys toiminut aluksi laisinkaan ja saivat kaasuboilerin korjattua vasta pari päivää sitten. Öisin paleli.

Mahavaivoja minulla oli viime viikolla, mutta ne meni jo. Sen sijaan Rouvan hammasta on särkenyt koko matkan ajan. Hän sai lääkäriltä antibiootteja, mutta hammasta vaan särkee.

Viikko sitten viikonvaihteessa oli pari lämmintä ja aurinkoista päivää. Eleonoran ja tyttäremme kanssa oli kiva käydä läheisessä puistossa. Siellä oli hiekkalaatikko, karuselli ja kaikkea muuta, josta lapset tykkäävät.


No, mutta kulttuurista ja arkkitehtuurista nämä pariisilaiset eivät taida paljon ymmärtää. Toista on Helsingissä. Arabianrannassa. Syksyllä 2012 Arabianrannassa avattiin Tapio Wirkkalan puisto. Puiston suunnitteli amerikkalainen taiteilija, jonka mukaan parasta arkkitehtuuria on "ei-arkkitehtuuri" - Mikään ei ole kauniimpaa kuin tyhjät huoneet.




sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tulossa: potkulautabuumi

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Arabian K-supermarketista varsiparsakaalia - "saat samalla liikuntaa". Muutamaa päivää aikaisemmin taloyhtiön piha-alueelle oli ilmestynyt pieni muovinen potkulauta, jolla pienten on turvallista harjoitella: edessä on pieni pyörä ja takana kaksi pientä pyörää.

Hain oman potkulautani, aikuisten potkulaudan, pyörävarastosta. Pihalla yksi napero, korkeintaan neljä vuotta, potkuili tällä pienellä muovisella potkulaudalla. Minulle hän kertoi, että "tämä ei ole minun potkulautani". "Tämä on lasten potkulauta. Minä olen jo vanha."

Lapsille potkulauta on vanha juttu. Luulen, että pian potkulauta on myös aikuisille tuttu. Potkulauta on sosiaalinen tapa liikkua. Koiran ulkoiluttajien kanssa keskustelu aloitetaan: onpa söpö koira. Potkulautamieheltä kysytään, mistä noita saa ostaa. "Eslalta".

Pariisin bulevardeilla perheet, kolme sukupolvea, ulkoilevat yhdessä potkulaudoilla. Vauhti on sopiva jokaiselle.

Kun liikkuu potkulaudalla ehtii nähdä ja kuulla. Viikin luonnonsuojelualueen reunalla kuulee luonnon ääniä, lintujen laulua, tuulen. Vähän urbaanimmassa ympäristössä kuulee myös luontoääniä. Matkalla Arabian K-supermarkettiin kuulin kun Arabian katufestareille telttaansa pystyttävä mies kertoi kavereilleen, että "pureskelin kolme toffeeta ja menetin kolme hammasta".

Pysähdyin. Ja kysyin, anteeksi, miten se tapahtui. "Pureskelin toffeita. Implanttiin tuettu silta irtosi. Onneksi en nielaissut siltaa ja se voitiin laittaa takaisin. Maksoi 5 000 euroa."

Pari päivää sitten, taas matkalla Viikkiin, jouduin Vanhankaupunginlahden ylittävän sillan jälkeen pysähtymään. Oikealta tuli eteeni joukko pieniä ihmisiä, tarhalaisia. Yksi hihkaisi: aikuisten potkulauta. Vilkutin. Kaikki yli 20 lasta vilkuttivat takaisin. Kyllä tuli hyvä mieli.

No, nyt on katseltu formuloita ja lätkän mm-kisoja. Aina kun kuvaan tulee yleisöä ja yleisö huomaa olevansa kuvassa, yleisö vilkuttaa -  itselleen ?

Rouva totesikin, kun katselimme formuloita, että kaikki muu paitsi potkulautailu on turhaa.


perjantai 6. toukokuuta 2016

Yliminä, aliminä, aisat, länget ja kakkulat

Ei kaupat viime vuosisadan lopulla olleet uskonnollisina juhlapäivinä, niin kuin helatorstaisin, vapaasti auki. Nyt oli. Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa hakea Viikin Prismasta kaljaa ja appelsiinilla terästettyä tummaa suklaata. Ostosten tekemiseen ei mennyt montaakaan minuuttia.

Kassoilla oli epätavallisen pitkät jonot. Piti tarkoin arvioida, mikä niistä keräisi rahani nopeimmin. Ei riitä, että katsoo kuinka monta jonottaa, pitää myös arvioida maksettavien ostosten määrä. Tein valintani ja menin paikalleni jonon viimeiseksi.

Jonossa lähinnä minun edelläni seisoi kaksi miestä. Toinen ei ollut ostanut mitään, mutta toinen vaikutti ihan normaalilta parin ostoksensa kanssa. Mies, joka ei ollut ostanut mitään katosikin viereiseen jonoon, josta nainen vinkkasi hänelle: tule tänne. Olivat jonottaneet varmuuden vuoksi kahdelle kassalle.

No, edelläni jonossa seisoi nyt tämä ihan normaalilta vaikuttanut mies. Ei kuitenkaan mennyt montaakaan minuuttia, kun nainen tuli täyden ostoskorin kanssa ja liittyi miehensä seuraan. "Olemme samaa porukkaa."

Jäin miettimään, minkälainen järki saa ihmisen stressaamaan itseään muutaman minuutin takia sillä, että onko kassajonossa kuudes, seitsemäs vai pitääkö pyrkiä neljänneksi. Äkkiä ajatellen eihän siinä ole mitään järkeä.

Troyat kirjoittaa Dostojevskista, että kirjailija luokitteli järjen: varsinainen järki ja näennäinen järki. Rouvan tädin viisas puoliso puhui erilaisia ilmiöitä selittäessään yliminästä ja aliminästä. Ihan hyväksytty termi oppineidenkin keskuudessa on alitajunta. En koskaan ole kuullut kenenkään käyttävän termiä ylitajunta.

No, kumpi päättää, yliminä vai aliminä ihmisen käyttäytymisen. Jos uskoo evoluutioon eikä kreationismiin, niin ihminenkin on kehittynyt jostain alkeellisesta.

Selkeästi suurin osa ihmisessä olevista soluista on bakteereja. Suolistossa niitä on suuri massa ja sieltä ne välittävät yliminälle tunnetiloja, hyvää mieltä ja krapulaakin. Kumpi oli ensin, bakteeri vai ihminen. No, tietysti bakteeri.

Mikä päättää ihmiskunnan kohtaloista, yliminä vai aliminä, järki vai tunteet. Bakteeriopin professori Pentti Huovinen kirjoittaa Lääkärilehden Vuoden kirjoituksessa 2013, että hiirillä bakteeristo säätelee myös aivojen toimintaa ja hyönteisillä lisääntymistä.





tiistai 3. toukokuuta 2016

Lätäköissä on kiva hyppiä

Rouva sanoi, että nyt on kaunis keväinen päivä, hyvä sää potkulautailla - Potkulautamies saa käydä Viikin  Prismassa. Minä seisoin potkulaudalla selkä suorana ja pää pystyssä. Annoin leppeän tuulen tuivertaa keuhkoni täyteen raikasta keväistä ilmaa. Potkulauta rullasi myötämäkeä kohti Vanhankaupunginlahden ylittävää siltaa.

Vastaani polkupyöräili mies, joka huusi takanaan seuraavalle pienemmälle miehelle: - Pekka, hei! Täällä edessä on sulle hyvä lätäkkö, aika iso. Pari päivää aikaisemmin oli satanut ja harmaista päivistä oli vielä jäljellä kuralammikoita. Pysähdyin. Pieni mies Pekka tuli pienellä polkupyörällään ja hurautti keskeltä lätäkköä. Kuravesi roiskui.

Vanhankaupunginkoski jäi vasemmalle, oikealle Viikin luonnonsuojelualue. Valkovuokot kukkivat. kahden-kolmen päivän kuluttua koivut vihertävät.

Takaisin kotona katselin Rouvan kanssa Ylen uutisia. Uutiset alkoivat pitkällä selostuksella Pyhäjoen mielenosoituksesta. Joukko nuoria monesta maasta, muutama kymmenen yhteensä, oli leiriytynyt keväiseen metsään. Metsästä tulivat maantielle heittelemään kivillä poliiseja. Vastustavat ydinvoimaa, tietysti. Näyttävää materiaalia tv-uutisiin.

Sitä me Rouvan kanssa jäimme ihmettelemään, että samojen uutisten loppuun oli vielä ahdettu oikein elävän kuvan kanssa uutinen toisesta mielenosoituksesta. Tässä uutisessa viisi ihmistä kannatteli lakanaa, johon oli kirjoitettu iskulause: Yankies Go Home! Tähän mielenilmaisuun oli syynä se, että suomalaiset harjoittelevat Naton kanssa.

Uusi liikeidea: perustetaan markkinointiyhtiö, joka järjestää mielenosoituksia, kenelle tahansa, mille aatesuunnalle tahansa, kenen kilpailevaa tuotetta vastaan tahansa ja laadukkaasti. Julkisuus TV:n illan ykkösuutisissa on taattu. Vientibrändin nimeksi laitetaan Oy Latakko Ltd. Työllisyyttä tämä ei kuitenkaan auta - kymmenen mielenosoittajaa riittää, max.

Mediassa julkaistaan lähes joka viikko uutinen, että joku megajulkkis, supertähti on kuollut. Tämä on tiedonvälitystä: mediassa nämä tähdet syttyivät ja mediassa ne kuoleekin. Muutama sata vuotta sitten julkkis syntyi vasta kuoltuaan: - historian- ja oppikirjoissa.