sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omalla reviirillä

Parsakausi on ohi. Nyt on rapukausi. Meillä keitettiin parsaa, Rouva keitti. Minä sain tehdä hollandaisekastikkeen: pussin sisältö kylmään veteen, kuumennus, kiehautus, hämmennys ja voita. Kastikkeen kokkaus kesti noin viisi minuuttia. Parsat kiehuivat neljä minuuttia.

Televisio oli jäänyt päälle ja kastiketta vispatessa korvaani särähti sana: liikenneraivo. Rouva vaihtoi kanavalle, joka lähetti luonto-ohjelmaa: saalistamista, lisääntymistä ja reviirin puolustamista.

Aikaisemmin päivällä olin potkulautaillut Arabian kauppakeskukseen: hain keittokinkkua parsojen lisukkeeksi. Arabiakeskuksen kohdalla on bussipysäkki. Pysäkillä oli ihmisiä odottamassa. Näin, että bussi nro 74 lähestyi ja niin näki yksi odottajistakin, viime tipassa, nosti kätensä ja viittasi. Kämmen osui naamalleni - vahinko.

Muutaman minuutin potkulautailtuani piti pysähtyä liikennevaloihin. Hämeentielle tunki vasemmalta henkilöautoja: yksi ja kaksi ehti, mutta jonossa oli vanha rotisko, joka käyttäytyi kuin olisi ihka uusi: sammui kun oli pysähdyksissä. Rotisko ei meinannut käynnistyä ja kun lopulta käynnistyi ehti se tehdä vain muutaman kenguruloikan ennen kuin valot taas vaihtuivat punaisiksi.

Rotiskolla liikenteessä ollutta pariskuntaa nauratti. Minuakin nauratti. Hämeentieltä kääntyviä autoilijoita ei naurattanut. Tukin potkulaudalla heidän tiensä: torvi alkoi soida.

Kotimatkalla oli taas hauskaa. Ohitseni kolisteli toinen rotisko, jonka perään oli liimattu tarra tekstillä: Paska, mutta maksettu!

Kotipihaan oli mukava tulla: vastassa oli iloinen ja äänekäs hyörinä. Pihapiirin lapset piirtelivät väriliiduilla pihakiviin. Lasten piirrokset ja värikkäät viivat ovat iloinen asia. Kaikki kuulemma eivät ole samaa mieltä ja joissakin taloyhtiöissä piirtely on kielletty.

Miksi lapset eivät saisi piirrellä pihakiviin - ensimmäinen sade pesee kivet puhtaiksi. Joissakin taloyhtiöissä, onneksi ei meillä, pelätään, että lapset alkaisivat piirrellä myös seiniin. Jos kuljettaa ajatustaan tällä tavalla, voi kieltää minkä tahansa tekemisen, josta itse ei tykkää.


torstai 18. elokuuta 2016

Lintujen päätös: syksy on aikaisessa

Televisiossa kerrottiin selkokielellä, että linnut ovat jo alkaneet muuttaa etelään - kaksi viikkoa ennen aikojaan. Viime päivinä ja viikkoina on ollut niin tuulista, että lintujakin taitaa ottaa päähän olla päivästä toiseen tuulten riepoteltavana. Potkulautamies ainakin on kauppareissuillaan, jo sateenkin vuoksi, joutunut liikkumaan autolla. Tänään sain käydä apteekissa.

Hesarissa on hyvä juttukokonaisuus, jossa lapset kysyvät ja asiantuntijat vastaavat. Kysymys voisi olla vaikka: Mitenkä linnuilla yhteiset päätökset syntyvät ? Päättääkö yksi, että nyt minä lähden etelään ja muut seuraavat ? Vai pidetäänkö kokous ja päätetään porukalla ? Potkulautamies 71 vuotta.

En saanut tähän nyt asiantuntijaa vastaamaan, mutta meillä Arabianrannassa näkee, että paljon parveillaan ja kokoonnutaan, kaakatetaan ja kakitaan ennen matkaa.

Sitten toinen kysymys, joka tulee Lapista: Poroilla rykimäaika kestää syyskuun lopulta loka-marraskuulle. Paliskuntain yhdistys muistuttaa, että rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä. Olisiko maailmassa nykyistä rauhallisempaa ja sopuisampaa suurimman osan vuotta, jos ihmistäkin rykityttäisi vain kuukausi syksyisin? Kulvakko, 6 vuotta.

No, näin äkkiä kysymykseesi on vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Rykimäaikaan syksyllä hirvakset tappelevat keskenään vaatimista siihen saakka, että toinen osapuoli joko alistuu tai saa surmansa. Muun ajan vuodesta, lähes koko vuoden, poro on yksi sosiaalisimmista sorkkaeläimistä.

Kysymyksesi on vaikea. Sen voi kuitenkin sanoa, että poro on nisäkäs ja ihminen on nisäkäs. Porot tappelevat lyhyen ajan syksyllä, ihmiskunta ympäri vuoden.



sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lapsityövoimana Tampereella

Ajelimme Rouvan kanssa viikonloppuna Tampereelle rippijuhliin. Olen syntynyt Tampereella. Lapsuuteni ja nuoruuteni kokemuksista suurin osa on Tampereelta. Nyt oli aika ja aikaa palata näihin maisemiin, Nekalaan.

Pysäytin auton Seppäläntielle Kuoppamäentien risteykseen. Näytin Rouvalle tietä Jokipohjantien suuntaan ja kerroin, että siinä oli elämäni ensimmäinen työpaikka, josta sain palkkaa. Olin noin viisi vuotta vanha kun paikalla oli miehiä tietöissä. Minäkin halusin töihin ja pääsin, lapiohommiin.

Työkaluni lapio oli suurempi kuin minä. Vedin sitä jonkin aikaa perässäni, lopetin ja minulle maksettiin palkka. Äidille kerrottiin, että olin kävellyt jonkin matkaa kotiin päin, kääntynyt takaisin ja tokaissut mestarille: - Lopputili kans!

Rouva tokaisi tästä kokemuksestani, että "työ alkaa, kun tarjoutuu töihin". Kotona Helsingissä luin Hesarista, että sosiaalisessa mediassa levinnyt #firstsevenjobs on saanut "suomalaiset listaamaan ensimmäisiä työkokemuksiaan".

Työni no 2: Alkuvuodesta 1954 kahvi vapautui säännöstelystä. Paulig edisti myyntiään ja painatti kahvipussien tukipahveihin autokuvia. Kuvista tuli keräilyhitti. Me asuimme väliaikaisesti äidin lyhyttavarakaupan takahuoneessa Satakunnankadulla. Samassa korttelissa oli Uusi Kivipaino, joka painoi pahville autokuvat. Minä (täytin syksyllä 10 vuotta) hain suoraan painosta näitä kuvia suurina arkkeina. Kotona tein töitä ja leikkasin kuvat oikeaan kokoon ja kävin niillä kauppaa Nekalan kansakoulun pihalla.

No, äiti kielsi kuvien "kerjäämisen". Ei mennyt kuitenkaan montaakaan päivää, kun tulin kotiin pahviarkin kanssa täynnä autokuvia. "Minähän kielsin kerjäämisen!" - En kerjännyt. Ostin pussin karkkeja ja tarjosin painon miehille. Sain nämä kuvat kiitokseksi.

Työni no 3: Jouluapulaisena äidin kaupassa.

Työni no 4: Olin 14 vuotta vanha, liian nuori oikeisiin palkkatöihin. Pääsin kuin pääsinkin, suhteilla, Rauma-Repolalle kesäksi metsätöihin vesomaan ja kylvämään kulotettuja alueita. Metsäkämppä oli Ähtärissä. Kämpässä nukkui kerrossängyissä lähes 30 metsätyömiestä. Vanhin miehistä oli syyllistynyt tappoon ja istunut elämästään monta vuotta vankilassa. Hänellä oli tapana illalla ennen nukahtamista muistella ääneen elämäänsä ja lopettaa jutustelu tyytyväisenä naurahtamalla: kiäh, kiäh, kiäh.

Työni no 5: Keskikoulun viimeiset kaksi luokkaa kävin Riihimäellä. Muutimme sinne isän työn perässä pariksi vuodeksi. Kesällä olin TVH:lla tietöissä ja talvisin hoidin naapurin pojan kanssa TVH:n toimistoparakkeja ja konehalleja viikonloppuisin. Kesän tietöistä jäi päähäni muistoksi iso arpi: kuorma-auto, jonka kopissa istuin, ajoi kolarin.

Työni no 6: Äidin kauppa joutui lopettamaan toimintansa. Vanhemman veljeni kanssa päätimme muuttaa Raahen lähelle Saloisiin enomme maatilalle. Veli ajoi Rautaruukin työmaalla kauhakuormaajaa ja minä heräsin aamuisin klo 5 navettaan lantaa luomaan. En saanut työstäni palkkaa. Lähdin Ouluun työnhakuun.

Työni no 7: Oulussa kävelin Pakkahuoneenkadulta Pohjolan Työn toimitukseen. Kysyin, voinko tulla lehteen toimitusharjoittelijaksi. Minut otettiin töihin - olinhan minä, vaikka olinkin vielä koulupoika, kirjoitellut juttuja Tampereella Aamulehteen. Tätä tietä kulkee nyt Potkulautamies.


Oikealla Viinikan kirkko, sen takana vasemmalla Nekalan kansakoulu ja kuvan vasemmassa laidassa palanen Iidesjärveä. Minun maisemani.