Kun isoisä älykännykän osti

Rouva huokaisi särkyneellä äänellä: - Voi ei!

Kaikki alkoi siitä, kun rouva aikaisemmin kesällä oli mennyt iltapäivällä klo 13 tapaamiseen, joka oli sovittu aamuun klo 11. Totesimme yhdessä, että päivittäiset rutiinimme helpottuvat, jos meillä on yhteinen kalenteri. Rouvalla on ollut älykännykkä jo monta vuotta, sama jota olin vähällä korjata vasaralla. Minä taas vakuuttelin, että minähän en vanhaa simpukkaani älykännykkään vaihda.

No, vaihdoin sittenkin. Perheemme nuoripari nimittäin piipahti maailmankiertueellaan Helsingissä ja heillä on osaamista älykännyköistä. Rouva totesikin, että "jos, niin nyt on sopiva hetki. Potkulautamies saa hakea Gigantista älykännykän".

Hieno laite. Vähän hankala käteen puhelimena, mutta sisältää kaikensorttisia mahdollisuuksia: kamera, kartat, kauppa, kukkaro, laskin, lisälaitteet, jne, loputtomiin. Enkä ollut osannut kuvitellakaan, että kun aikani ja oikealta etäisyydeltä tuijotin sitä, niin sain tervehdyksen: Tervetuloa Kari.

Ja kun älykännykkää oikein ohjelmoitiin, niin johan alkoi yhteinen kalenterikin toimia. Ei tule enää sekaannuksia lääkäri-, parturi-, hieronta-, autonhuolto-, jne ajoissa. Mutta kun sitä sitten taas kerran aikani ja oikealta etäisyydeltä tuijotin niin se tervehti: Tervetuloa Satu. Tuijottamisen sijaan näppäilen nyt pin-koodin.

Samalla kun meille syntyi yhteinen kalenteri meille syntyi myös yhteiset puhelutiedot. Siivosin puhelinluettelostani yhteystiedot, jotka mielestäni eivät sinne kuuluneet. No, aamulla Rouva etsi kännykästään terveydenhoitajansa suoraa numeroa - ei löytynyt: Voi ei!

Kävi tämän älykännykän kanssa semmoinenkin tapaus, että se ei hälyttänyt tulevasta puhelusta. Kesti kauan tutkia netissä käyttöohjeita, löytää volume key ja huomata kuinka helppo sitä on käyttää, säätää puhelin vaikka äänettömälle, vaikka ihan vahingossa.

Puhelin ei kuitenkaan soinut moneen päivään. Oliko kännykkään tullut uusi vika? Pyysin Rouvaa soittamaan. Kyllä kilisi ja täysillä.

Älykännykän kamera on erinomainen.

Savu ja höyryt pihalle

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä Yliopiston Apteekissa lääkeostoksilla. Potkulautailin Viikkiin. Ilma oli niin kesäinen, että sen kesäisempi ei voi olla: kesän tuoksut, kesän leppeä tuuli, aurinko. Mutta mistä tähän tunnelmaan tupsahtelee kiukkuisia ihmisiä.

Potkulautailen luonnonsuojelualueen reunassa kevyelle liikenteelle rakennettua väylää. Olen valmis kääntymään vasemmalle. Ohitan lastenvaunuja työntävän pariskunnan. Vastaan tulee polkupyöräilijä, ei lokasuojia eikä tavaratelinettä, kovaa vauhtia: - Pyöräile s-aatana oikealla puolella!

Pyöräile?

Paitsi apteekissa käyn myös myös Prismassa ja ostan sydänsalaatin. Kassalla edelläni nuori nainen töpeksii bonus- ja luottokorttiensa kanssa. Takanani vanha herra hermostuu: - Voi v-ittu. Mistä näitä toheloita aina osuu minun edelleni. Nuori ihminenkin vielä!

Ihan vaan vanhaa herraa lepytelläkseni maksoin ostokseni tasarahalla.

Meillä on mökki Levillä. Sodankyläläinen takkamestari Mattanen on muurannut mökin takat. Eero oli, varmaan kirjan nimen houkuttelemana, alkanut lukea Antti Hyryn vuonna 2009 Finlandia-palkinnon voittanutta kirjaa Uuni. Julkisuus oli kehunut kirjaa mm. sillä että se "osasi kuvata uunin rakentamisen".

Eero ei koskaan lukenut kirjaa loppuun: "Hyryn uunista puuttuu alakanavat eikä semmonen uuni vedä."

Meidän paritalomökkimme toisella puolella oli lomailevia vuokralaisia. Valittivat, että takka ei vedä, piippu on tukossa ja savu tulee sisälle. Kävin neuvomassa, että ennen takan sytyttämistä on hyvä aukaista pelti.

Lomaseurueen vanha rouva vaati vielä, että palohälytin on katosta poistettava: "Siitä tulee niin kauhea meteli."

Tarhalaisen lomahaave: shoppailemaan?

Kyllä me suomalaiset olemme lahjakas kansa, älyttömän taitavia. En ole missään koskaan nähnyt niin monipuolisesti lahjakasta ihmistä kun bussissa no 68 matkalla Arabianrannasta keskustaan. Olin matkalla Stokkalle: Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta, nyt chiliöljyä.

No. Kun olin istahtanut penkkiin huomioni kiinnittyi nuoreen äitiin, joka toisella kädellään piti kiinni lastenvaunuista ja toisella älykännykkää korvallaan ja puhui lauantain juhlista ja muista tärkeistä asioista eikä keskeyttänyt puhetta edes bussista poistuessaan: kallisti päätään ja tuki olkapäällä puhelimen korvaansa vasten ja lykkäsi vaunut ulos bussista ja jatkoi puhumista ilman taukoa.

Eikä "langan" toisessa päässä, kuka lie, saanut suunvuoroa ollenkaan. Taisi tulla pitkänmatkan puhumisen ennätyskin. Monta kilometriä.

Semmosta hoppua pitää. Helsingin Kampissa Metroon pääsee liukuportaita rauhallisesti laskeutumalla. Korkeusero portaiden yläpäästä alapäähän on lähes 30 metriä. Portaissa on 334 askelta ja portaiden pituus 65 metriä.

Minä seison jonon jatkona aina ylhäältä alas omalla askelmallani ja aina vasemmalta pyyhältää ohi ihmisiä, joilla on kiire - suurin osa kävelee, mutta aina joillakin on tosi kiire ja ne juoksee. Osaamisen Suomen ennätys taitaa olla miehellä, joka juoksi liukuportaita alas ja luki samalla kännykästään uutisia tai tekstiviestejä tai jotain muuta tosi kiinnostavaa.

Tähän on hyvä muistuttaa, että metrojunia tulee ja menee 5 minuutin välein.

Porvoon Suvisoiton teema tänä kesänä on Just be, ole vain. Suvisoiton suunnitellutta kapellimestaria "häiritsee eniten jatkuva kiire ja sitä kautta tapahtuva näkökentän supistuminen" (HS).

Potkulautailin Sörnäisiin ja otin kuvan metroaseman rullaportaista. Kotimatkalla jalkakäytävän lähes tukki joukko lastentarhalaisia. Opettaja pyysi lapsia antamaan tietä Potkulautamiehelle. Minulla ei ollut kiire ja jäin juttelemaan. Lapset odottivat valojen Hämeentien ylittävälle suojatielle vaihtuvan vihreiksi.

Opettaja kertoi, että kohta osa lapsista lähtee vanhempiensa kanssa kesälomalle. Parijonon alkupäästä yksi tarhalainen kommentoi tätä: - Me lähdemme shoppailemaan!

Toinen muksu jonon puolivälistä innostui hihkaisemaan: - Mekin lähdetään shoppailemaan!