keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Missä Pala? Aa. Somessa!

Asuimme Englannissa, kun vuoden 1993 helmikuussa toin sinne Volvon Ruotsista, tehtaalta. Vuoden 1997 alussa rekisteröin Volvon muuttoautona Suomessa. Rouva on yli 10 vuotta, aina silloin tällöin, muistuttanut, että Volvon rekisteröinnistä olisi poistettava myyntirajoitus ja kielto, että autoa ei saa "antaa omistajan perheeseen kuulumattoman henkilön käyttöön".

Olen syntynyt Hämeessä ja niin kuin maakuntalaulussammekin lopuksi todetaan: "kun toimeen tartutaan", niin hetken mietittyäni tartuin minäkin. Soitin Tulliin. Puheluuni vastattiin heti:

-  Täyttäkää netissä tullilomake nro 500s 14. Olipa hyvää palvelua! Täytin lomakkeen, tulostin sen ja allekirjoitin. Lähdin innoissani viemään lomaketta tullin toimistoon Itä-Pasilassa. Eikä tarvinnut yhtään jonottaa - sain heti kertoa asiani miellyttävälle ihmiselle. Hyvää palvelua!

Mutta: "Eihän tässä ole mukana yhtään liitettä." Eipä ollutkaan, en ollut viitsinyt lukea lomakkeen toista sivua, jossa annettiin ohjeita. Lomakkeeseen oli liitettävä selvitys oleskelusta maahanmuuton jälkeen, kopio rekisteröintitodistuksesta ja selvitys liikennevakuutuksesta.

Tullin toimistossa ei ollut minun jälkeeni juuri silloin muita asiakkaita ja kerroin virkailijalle kokemukseni Englannin tullista: Olimme kesällä 1993 tulossa lomalle Suomeen enkä halunnut tulla tänne autolla, jolla on Ruotsin vientikilvet. Otin yhteyttä paikalliseen TraFiin: - Ei tarvitse muuta kuin maksaa tievero, niin saatte täältä rekisterikilvet.

Ennen lomaa soitin tullille Southamptoniin ja kerroin tilanteen - minusta oli outoa, että autosta ei tarvinnut maksaa minkäänlaista veroa. Kun palasimme lomalta, luin Southamptonista saamani kirjeen. "Tulemme katsomaan autoanne." Meille tuli kylään kookas tullimies, joka tutki Volvon:

- Tämähän on käytetty auto. Eihän tässä ole mitään lisälaitteitakaan (oikeasti Volvossa oli kaikki mahdolliset lisälaitteet). Tässähän on rattikin väärällä puolella. Ei tämmösellä Englannissa paljon arvoa ole.

Kirjoitin tullille shekin pyydetylle pienelle summalle. "Pitäkää kuitti tallessa. Se on ainoa todiste siitä, että olette maksanut autosta verot. Arvostamme sitä, että otitte yhteyttä. Meillä ei olisi ollut mitään keinoa saada selville, että se on laittomasti liikenteessä."

Kyllä oli Englannin tullivirkamies hyvä ihminen. Niin on Suomenkin tullivirkailija: minuakin nauratti oma kertomukseni.

No. Lähdin etsimään lomakkeeseen liitteitä. Volvon rekisteröintitodistuksen kopio oli helppo. Mutta kuka todistaa kuinka kauan olen asunut yhtäjaksoisesti Suomessa? Lomake neuvoi: esim. työnantaja. Aikanani olin yrittäjä ja ollut jo vuosia eläkkeellä. Voisinko muka kirjoittaa itse todistuksen itselleni? Ajattelin kokeilla väestörekisterikeskusta. Tärppäs!

Menin pankkitunnuksillani väestötietojärjestelmään ja tulostin sinne minusta "merkityt voimassaolevat tiedot". Kyllä on hyvä palvelu! Tosin paljon tullille turhaakin tietoa. Kelpaakohan?

Olen jo vuosikymmeniä keskittänyt vakuutukseni Pohjolaan. Yhtiön nettisivuilta en saanut apua. Soitin yhtiön pääkonttorin keskukseen, joka yhdisti minut Osuuspankin puhelinneuvojalle, joka vastasi puheluuni Tampereella. Hän katsoi tietokoneeltaan ja kertoi, että minulla on ollut Volvoni autovakuutus Pohjolassa ilman seisonta-aikoja vuodesta 1998. "Jos Itäkeskuksen konttorissa on vakuutushenkilö tänään (uuden vuoden aatto) töissä, niin sieltä sen varmaan saa."

Itäkeskuksessa ei ollut töissä pelkästään vakuutushenkilö, siellä oli Pohjola Vakuutuksen toimisto samassa tilassa Osuuspankin kanssa. Ystävällinen ihminen tiskin takana joutui toteamaan: - Ei näitä tietoja voi tässä tulostaa. Tästä pitää tehdä palvelupyyntö ja asiakirja lähetetään teille postissa. HÄ!

Hesarissa oli megatrendejä ennustavan professori Markku Wileniuksen haastattelu. "Tehdessäni muutama vuosi sitten Suomalaisen työn liiton kanssa arvokartoitusta kävi ilmi, että yhteiskuntamme keskeisin arvo on byrokratia",

Onneksi hätäkeskuksen puheluihin ei ainakaan vielä vastata Intiassa: - Missä pala? Aa, Somessa! Lähettä heti palotorjunta sinne!



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Hyvä uutisvuosi - jutun aiheita ensi jouluksikin

Rouva virkkaa Eleanoralle pientä moniväristä peittoa. Yksi lankakeristä pääsi pitkien pyhien aikana loppumaan ja Potkulautamies saikin heti, kun kaupat olivat auki normaalisti, lähteä etsimään lisää lankaa. Rouva antoi malliksi mukaan pätkän villalankaa - piti löytää oikea väri ja paksuus.

Lähdin langanpätkä taskussa kierrokselle. Prismasta ei löytynyt sopivaa. Poistuessani näytin kassalle langanpätkää ja kysyin: - Mistähän tämmöstä lankaa löytyisi. "Itäkeskuksessa on lankakauppa, siinä linja-autojen pysäkkipaikan vieressä. Hyvää loppuvuotta!"

Löysin lankakaupan ja lankaa - ihan viime hetkellä. Kun lähdin, kauppias avasi lukitun oven: - Oli täpärällä, Puoli minuuttia myöhemmin et olisi ehtinyt. Hyvää loppuvuotta!

Kävipä hyvin. Olin tyytyväinen itseeni ja lankakerään. Mieli oli kevyt. Joulu olikin mennyt ihmetellessä median tarmoa muistella 10 vuoden takaisia tapahtumia. Tsunamin muisteleminen oli aloitettu jo päiviä ennen joulua ja olihan se Tapaninpäivänä pakko kertoa uutisissa ihmisille: tsunami iski tasan 10 vuotta sitten.

Ja taas tuli medialle moneksi vuodeksi töitä: Italialainen matkustajalaiva tulessa. "Seuraa tilannetta. Katso kuvat. Lue lisää." Air Asian kone katosi matkalla Indonesiasta Singaporeen. "Seuraa tilannetta. Lue lisää."

Ajattele, eikö ole ihmeellistä, me tiedämme jo nyt, mitkä ovat isoja juttuja mediassa ensi vuonnakin tähän aikaan.

Hesarissa oli Tapaninpäivän jälkeen "Kahden vuosituhannen visa". Minulle selvisi siitä, että vuonna 214 maailman väkiluku oli todennäköisesti  noin 200 miljoonaa. Nyt, 1800 vuotta myöhemmin, ihmisiä on 35 kertaa enemmän, yli 7000 miljoonaa. Minulle oli uutinen, että ihmisten määrä on näin nopeasti monikymmenkertaistunut.

Ihan yksinkertaisella taskulaskimella: ihan kohta, vuonna 3 814 ihmisiä on maapallolla 245000 miljoonaa (245 miljardia). Hä!



maanantai 22. joulukuuta 2014

Onhan se hienompaa tuntea piispa kuin apupappi

Rouva tokaisi eilen, että Potkulautamies saa hakea puuroriisit marketista. - Mene potkulaudalla, saat vähän liikuntaa ja kun on näin hieno kelikin. No, minä menin. Ei mulla siellä marketissa kauhean kauan kestänyt löytää Risellan puuroriisipussi, mutta kun tulin ulos, maa oli valkoinen. Niin muuttui hetkessä musta valkoiseksi.

No. Tänään rouva sitten lähetti minut Hakaniemen halliin Reitin kalasta kaloja ostamaan. Piti sieltä ostaa muutakin sapuskaa, mutta ei onnistunut. Halliin oli ahtautunut jouluostoksille enemmän kuin sinne mahtuu, kiukkuisia joulunodottajia. Ihan kiva joulutunnelma: - Älä töni!

Kalatiskilläkin yksi vanha akka oli tunkeutunut keskelle joulun ihanaa odotusta, jonottamista. Akka oli ilmestynyt paikalle 10 minuuttia minun jälkeeni, Kun myyjä kysyi, kenen vuoro, akka hihkaisi MINUN!

Meillä oli tässä ennen joulua harvinainen tilaisuus nähdä elämää, sen alusta ja viimeisistä vuosista. Eleonor (10 viikkoa) Pariisista kävi viikon vierailulla. Eleonor oli turvallisesti takaisin Pariisissa ja me piipahdimme Parkanossa katsomaan rouvan äitiä (92v).

Anoppi oli kaatunut, viettänyt joitakin päiviä sairaalassa ja oli nyt kotona. Rouva, joka on hyvä järjestelemään kaappeja ja asioita, hoiteli loistavasti äitinsä päivittäiset rutiinit kuntoon. Yksi rutiini on semmoinen, että aamuisin tulee kunnan henkilö jakamaan päivän lääkkeet dosetteihin.

Anoppi kyseli, että tuleeko tämä lääketyttö nyt joka päivä. Kyllä lääketyttö tulee joka päivä. Minä, kun minua ei tittelit ole kauheasti koskaan kiinnostanut, muistutin, että lääketytöllä on nimikin, lääketyttö on ihan oikea ihminen, jolla on ihan oma nimi. Terveisiä sulle, Nina.

No, tulin tänään kauppareissulta kotiin ja huomasin, että jääkaapin oveen oli teipattu "Piispan joulutervehdys jouluna 2014". Minä vaan jäin miettimään, että kai piispalla on nimikin, kai se on ihminen. Miksi jääkaapin ovessa ei lukenut: Irja Askolalta joulutervehdys.

Hyvää Joulua, Ihmiseltä Ihmiselle!



tiistai 16. joulukuuta 2014

Kyllä tunturiänkyrä lumimiehen voittaa

Rouva ohjeisti viime perjantaina, että Ylen TV1:n Stradassa on mielenkiintoinen aihe: “Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä vastaan tunturiänkyrät”. Näin ohjelmaoppaat mainostivat. Istuimme loppuillasta töllöttämään. Ohjelma alkoi ja loppui. Ei vilaustakaan Anna Mäkelästä. Olisin halunnut nähdä myös tunturiänkyrän. Lumimiehestäkin puhutaan paljon, mutta ainoat havainnot taitavat olla lumeen jääneet jäljet.

Olisiko tunturiänkyrästä Lapin matkailuvaltiksi? Menkää nyt pian tekemään muutamat änkyräjäljet tunturiin. Ottakaa kuvia ja lähettäkää etelän metialle: "Ei ole nähty, mutta jälkiä on havaittu". Ei vaatiska, kyllä jossain täytyy olla tunturiänkyrä - onhan joulupukkejakin pilvin pimein.

Oikealla markkinoinnilla muutaman vuoden kuluttua New Yorkissakaan ei marssisi kulkueena joulupukkeja vaan tunturiänkyröitä. Coca Colaakin mainostaisi joulurekan kyljessä jouluvaloissa tunturiänkyrä.

Joulupukilla on Rovaniemellä joulupukin paja. Kittilään pitäisi perustaa tunturiänkyrän suhmurointisali. Ajatelkaa, mikä markkinointivaltti: maailman ainoa tunturiänkyrän suhmurointisali. "Jouluksi Leville suhmuroimaan!" Pitäisi kuitenkin toimia ripeästi, että Ruotsin lappi ei ehdi varastaa ideaa.

Taikka mitä minä tässä höpellän. Asiaa pitää kysyä itse tunturiänkyrältä. Potkulautamiehellä on jonkin verran suhteita, jos ei itse änkyrään, niin lappilaisiin, joilla on mahdollisesti havaintoja tunturiänkyrästä. Luulen, että tiedän miksi Stradan ohjelmaan ei saatu todistetta siitä, että tunturiänkyrä oikeasti on olemassa. Siteeraan tähän vapaamuotoisesti lappilaista päättäjää:

- Stradan toimittaja Jenni Stammeier soitti torstaina ja pyysi ohjelmaansa tunturiänkyrää haastateltavaksi.Juttelimme varmaan tunnin verran. Jennikin oli ihmeissään ja valitteli että aika yksipuolista on ollut median anti ja aika lailla Anna Mäkelän puolella.

- Sanoin ettei tunturiänkyrä varmaan haluaa ko. jutussa televisioon, koska tiedossa olisi julkinen ryöpytys ja hirmuinen loan heitto.

Kun Anna, raskaana oleva nainen, vihreä poliittiselta taustaltaan, valittiin Kittilän kunnanjohtajaksi, kepulla oli valtuustossa yhden äänen enemmistö. Vihreillä ei ollut valtuustossa yhtään edustajaa. Joulupukkikin on satuhahmo. Nimitetään Anna kunniatunturiänkyräksi.




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kun katsoo lähelle, näkeekin kauas

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista vauvalle vaippoja ja peppupyyhkeitä. Keli oli kurja enkä uskonut, että ostokset mahtuisivat potkulaudan koriin: menin autolla. Marketissa olin ihan hukassa. Hyllyrivi oli oikea, mutta en vaan löytänyt vauvalle vaippoja koko n:ro 2. Nuori äiti oli myös ostoksilla ja kysyi: - Voinko olla avuksi? Hän oli avuksi ja oikeat vaipat löytyivät.

Etsiskelin peppupyyhkeitä ja olin ihan hukassa. Taas yksi nuori äiti kysyi: - Voinko olla avuksi. Hän oli avuksi ja oikeat peppupyyhkeet löytyivät.

Lapsenlapsemme Eleanor oli tulossa kylään. Tottahan toki meidän piti hommata vauvanhoitoon tarvikkeet, että niitä ei tarvinnut Pariisista tänne raahata. Arabianranta on hyvä yhteisö: Arabianranta lainaa-sivujen kautta meille löytyi lainaksi hoitoalusta, vauvalle kylvetysamme ja "Hei, tarviitteko te lastenvaunuja?"

Ihmiset on kivoja. Ihmiset auttavat toisiaan, mielellään.

Minä olin Länsi-Afrikassa yhteensä noin kaksi vuotta. Asuin Lähi-Idässäkin. Yrityksiä minulla oli Etelä-Amerikassa, Euroopassa (Venäjälläkin) ja Aasiassa. Joka paikassa olen tavannut paljon tavallisia ihmisiä, mukavia tavallisia ihmisiä. Ihan niin kuin meillä Arabianrannassa.

Mikä tässä sitten mättää? Median kautta maailman menoa hahmottavalle syntyy kuva maailmasta, jossa kukaan ei tule toimeen kenenkään kanssa.





sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Täysin virheellinen väärinkäsitys

Vuoden pimein aika lähestyy. Meille oli tulossa vieraita, lounaalle. Kun katsoi ulos ikkunasta, maisema Arabianrannassa, ikkunoiden takaa ja tuulelta suojassa, oli lähes jouluisen kaunis: lumihiutaleita hiljalleen satoi maahan kohta lumivalkoiseen. Rouva keksi: kävellään vieraita vastaan.

No, mikäs siinä. Minä laitoin jalkaani potkulautatennarit. Iloisesti ulos  kävelemään. Litimärkää asfalttia tallustellessa mieleeni tuli joululaulu, se jossa hämäräperäinen tonttujoukko yön hämärissä hiipii siltojen alta ahmimaan toisten jouluruokia. Kertosäkeen tip, tap, tip,tap, muutin mielessäni muotoon: lits. läts, lits, läts.

Näin joulun alla ja muutenkin ollaan yhteydessä kaukana asuvien rakkaitten kanssa. Niin mekin. Skypessä kuulimme selostuksen onnettomuudesta, joka tapahtui Suomen eduskunnan äänestettyä sukupuolineutraalista, vai miksi sitä kutsutaan, avioliittolaista. Tämä tapahtui maassa, jonka pääkaupungissa on vieläkin avoviemäreitä.

Tietysti suomalaista, joka asuu kaukana kotimaastaan, kiinnostaa Suomen tapahtumat. Hän käveleskeli illan jo pimennyttyä töistä kotiin ja luki uutisia iPhonestaan. Sen sijaan että hahmotti maailman menoa kännykästään olisi pitänyt tarkkailla mihin jalkansa asettaa. Hups! Tipahtikin suoraan avoviemäriin, jonne vessat vedetään.

Sillai tämä juttu päättyi onnellisesti, että vaikka itse olikin yltä päältä paskassa, niin iPhonen valo näkyi liejun seasta, se löytyi ja iPhone toimii vieläkin. Potkulautamieskin tipahti monttuun Rovaniemellä 1940-luvun loppupuolella: minut oli lähetetty hakemaan kaupasta pullon kanssa kermaa. Monttua kaivaneet miehet pyysivät, että toisin samalla heille kaupasta tupakkia. Kurotin ottamaan rahaa ja putosin päälleni monttuun.

Palasin kotiin yltäpäältä veressä tyhjän kermapullon kanssa: - Äiti, eks oo hyvä, että pullo ei särkynyt. Haavakin parani, mutta arpi keskellä otsaa näkyy vieläkin.



P.S. Minun piti kirjoittaa lörtsyjupakasta. Kauhea mekkala. Eviran pääjohtajan mukaan "emme ole kieltämässä minkään kauppanimen käyttöä". Iltalehden uutisen mukaan julkisuudessa syntyi "täysin virheellinen väärinkäsitys". Mikähän on missäkin mediassa oikea väärinkäsitys?



lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensin oli santaa ja sitten oli lunta

Tultiin Leville. Rouva sanoi, että potkulautamies saa käydä kaupassa. Piti hakea poroa ja Laitilan Kukkoa ja puikuloita muusiin. Mökille tullessamme olin tarkkaillut, että meiltä Levin keskustaan johtava kevyenliikenteen väylä taitaa olla hyvässä kelissä potkukelkkailla. Kattia kans. Joku törppö oli käynyt sen hiekottamassa. Jääräpää kun olen raahasin mennen tullen potkulekkaa hiekassa edestakaisin yhteensä lähes 10 kilometriä.

Seuraavana päivänä rouva sanoi, että puolukat sopivat hyvin muusin kanssa ja Laitilan Kukkokin alkaa olla vähissä. Potkulautamies saa hakea Sirkan kaupasta puolukoita ja Laitilan Kukkoa. Ajattelin, että nyt olen viisaampi ja lähdinkin matkaan potkulaudalla. Olin edellisen päivän matkan jälkeen ajatellut, että kevyenliikenteen väylä sopii hyvin potkulautailla. Kattia kanssa. Lykkäsin potkulautaa, nyt lumisella kevyenliikenteen väylällä 10 kilometriä edestakaisin.

Aina ei mene niin kuin suunnitellaan. Pitäisi olla kyky muuttaa suunnitelmia silloin, kun olosuhteet muuttuvat.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sotiminen on laillista. Kaljapullon kuva ei.

Rouva palasi tyytyväisenä Oulusta: esitelmä oli mennyt hyvin. Kotona hän sanoi, että nyt olisi kiva syödä kukkakaalikeittoa. Potkulautamies saa hakea kukkakaalin ja lehtipersiljaa. Kassalla, Arabian kauppakeskuksessa, edelläni oli isä kahden pienen lapsensa kanssa. Isä keräsi ostoksia hihnalta kassiin. Pienempi lapsi istui rattaissa ja vanhempi veli kurkisteli hihnalle. Hihnalla oli pullollinen vettä. Vesi oli pakattu vihertävään muoviin.

- Kato isi! Kiiltävää vettä!

Ajattelin, että tästähän voi vääntää kaikenlaisia syvällisiä ajatuksia. Niin voikin. Eks voikin? Mieti itte!

Potkulautailin samalla reissulla kalaostoksille Hakaniemenhalliin. Kotimatkalla, lähellä Kalasatamaa havahduin katselemaan pyörivää mainostolppaa. Siinä mainostetaan Helsingin Kaupunginteatterin näytelmää: "Otetaas toiset". Mainoksessa näkyy lasillinen viiniäkin.

No!, Moraalinvartijan ei tarvitse olla tästä huolissaan, kohtahan kaikenlainen viinan mainonta ja kaljapullojenkin julkinen esiintyminen on lailla kielletty. Kaupunginteatterin näytelmälle täytyy tietysti antaa uusi nimi. Esityksen katsojille pitää myös asettaa ikärajoitus: ei alaikäisten voi sallia "nauraa sydämensä pohjasta", kun aikuiset näyttelevät olevansa kännissä.

Pressiklubissa Ruben Stillerin Moraalinvartija kysyi tohkeissaan onko tällä kansakunnalla enää mitään tulevaisuutta, jos viikon keskeinen kysymys sosiaalisessa mediassa on ollut se, lukeeko pakkausmerkinnässä lörtsy. No!, kyllä tällä kansakunnalla on tulevaisuutta. Eihän kukaan ollut oikeasti kiukustunut siitä saako pakkauksessa lukea lörtsy vai ei. Kansa on kiukustunut siitä, että virkamiehet, jotka sentään ovat käyneet koulujakin, miettivät tällaisia asioita ja että siitä maksetaan vielä säännöllistä kuukausipalkkaa.

Kansainvälisellä tasolla sota on laillinen, jos se julistetaan. Pienimuotoisesti, ihan kylätasolla, on pieniä riitoja naapureiden välillä, milloin melutasosta, tien paikasta, semmosista turhanaikaisista asioista. Ehdotan, että säädetään laki siitä, että jos julistaa mottaavansa naapuria kuonoon, niin mottaus on laillinen. Tietysti yksityiskohdat esimerkiksi siitä, mikä on julistuksen muoto ja kuinka kauan ennen mottausta ja keille viranomaisille se on tehtävä, säädetään erikseen tarkemmin asetuksella.




torstai 13. marraskuuta 2014

Älyä etsitään

Vein rouvan Vantaan lentokentälle, josta hän matkusti Ouluun puhujaksi Muistiliiton tilaisuuteen. Minä jäin Helsinkiin ja oli outo olo, kun ei saanut tehdä mitään. "Potkulautamies saa viedä roskat. Potkulautamies saa käydä kaupassa." No, potkulautailin Arabian kauppakeskukseen ja hain kaljaa.

Edellisen blogini päätin toteamukseen, että Ukrainassakin olisi rauhallista, jos joku hoitaisi Putinin vatsavaivat. Hä? Istuin alas ja hankin tietoa netistä. "Ihmisen soluista 95% on bakteereja ja suurin osa niistä asustaa suolistossa ja painaa 1,5 kiloa."

Löysin myös tiedon, että ihminen on suunnaton ekosysteemi. "Seuralaisbakteerit vaikuttavat ainakin painoon, oppimiskykyyn, masennukseen, ravinnon käyttöön ja allergioihin." Bakteerit tai niiden puute on syynä moniin sairauksiin.

Erityisen kiinnostavaa on tieto että, "bakteerit tuottavat myös aivojen välittäjäaineita, jotka vaikuttavat muun muassa mielialaamme kuten gamma-amino-voihappoa". Uskon, että ihmisten maailma olisi rauhallisempi ja mukavampi elää, jos johtajien mielentila ennen huippukokousta selvitettäisiin kysymyksellä: - Kuinka vatsanne voi ja onko suolenne toiminut normaalisti?

Nukuin yön yli. Aamulla Hesari otti kantaa siihen, että ministeriöiltä oli pyydetty ideoita kasvun, työllisyyden, kilpailukyvyn ja julkisen talouden tasapainon edistämiseksi. Ideoiden ehtona oli, että ne eivät lisäisi valtion velkaa. No!, ideoita tuli ja joidenkin rahoituskin pystyttiin hoitamaan niin, että teknisesti ottaen valtion budjetin alijäämä ei kasvaisi: rahoitus hoidetaan siirtämällä "omaisuutta yhdestä valtion taskusta toiseen".

Miten se meni se `byrokratian lyhyen kurssin oppikirjaan sisältyvä kertomus siitä, miten liian lyhyt peitto pidennetään. Jos jalkoja palelee, niin leikataan peiton yläpäästä pala jalkopäähän. Niinhän se meni.

Tiedesivuillaan päivän Hesari totesi, että "jotkut tutkijat epäilevät delfiinien älykkyyttä myytiksi". Viereisellä sivulla arvioidaan Markus Hotakaisen kirjaa "Onko siellä ketään - Avaruuden älyä etsimässä".

Minusta tämä Hotakaisen kirjan aihe on kiehtova: kun äly ei ole täällä, niin missä se on.

No, vanha kansa on viisas: olet sitä, mitä syöt. Ja vanhan laulun sanat meni (nyt räpiksi muutettuina) jotenkin niin, että valtiopäivill on päätetty, että lörtsyä ei saa sanoa lörtsyksi.














tiistai 11. marraskuuta 2014

Hoidetaan vatsavaivat niin ongelmatkin hoituvat

Pariisissakin rouvalla on tapana todeta, että Potkulautamies saa käydä kaupassa. Ja niin minä taas kävin. Olipahan omituinen kauppa. Kaupassa oli vain yksi jono kassoille, jotka nekin olivat jonossa. Kotona olen tottunut siihen, että kassojen rivistön rintamalinja on leveä ja jokaiselle oma jononsa ja minä vielä valitsen aina väärän jonon. Pariisissa vapautunut kassa huusi: -Seuraava!

Sitä paitsi laittamalla kassatkin jonoon, kauppias oli säästänyt huomattavasti myymälätilaa myytäville tavaroille.

Kävimme rouvan kanssa Pariisissa tutustumassa runsaan kuukauden ikäiseen Eleanoraan. Suloinen lapsi, joka jo hymyili eikä itkuillut, jos ei ollut syytä: nälkä tai ilmavaivoja. Nälkä helpotti syömällä ja ilmavaivat piereskelemällä. Me tulimme hyvin toimeen keskenämme.

Kotona Suomessa olin kuullut tutkimuksesta, jonka mukaan vettä sellaisenaan, aineena ei voi kokea, vain sen välittämiä tuntemuksia. Ajattelin, että sehän on niin kuin elämäkin: syvintä olemusta ei ymmärretä, sattuu, jos toinen lyö turpaan, mutta halaus tekee hyvää.

Kysyin vedestä ja sen olemuksesta Eleanorin vanhemmilta, jotka molemmat ovat fysiikan tohtoreita ja opettavat yliopistossa. Heidän alueensa on kolloidifysiikka, kemian ja fysiikan välimaastoa. Opin, että vesimolekyyli on yksi kaikkein yksinkertaisimmista, mutta sitä ja sen toimintaa ei vieläkään ymmärretä.

Vesimolekyyli, yksi happiatomi ja kaksi vetyatomia, näyttää kuulemma Mikki Hiireltä: iso pää ja kaksi korvaa. Aika inhimillistä. En tiedä johtuiko päästä vai korvista, mutta Jacques Benveniste tuli kuuluisaksi, väittämällä, että vedellä olisi muisti. Tämä väite on todettu vääräksi, mutta elää edelleen mm. homeopatiassa.

Neuvostoliitosta puolestaan tuli 1960-luvulla väite, että siellä on löydetty vedelle täysin uusi olomuoto, ikään kuin pehmeätä vahaa. Tästä heräsi pelko, että tippa tätä "vettä" muuttaisi maailman kaikki  meret pehmeäksi vahaksi. No, eihän tippa aatettakaan tehnyt maailman kaikista maista kommunistisia.

Pistää ihmettelemään, miten muka ymmärretään monimutkaisia asioita, jos ei edes sitä miten Mikki Hiiri toimii ei ymmärretä. Eleanor pyrkii saamaan huomiota ja helpotusta oloonsa, kun on nälkä tai vatsavaivoja.

Jos Putinilla on vatsavaivoja, niin ei huomion saamiseksi olisi tarvinnut Krimiä vallata. Ukrainankin voisi jättää rauhaan, jos joku kävisi vähän vatsaa hieromassa: - Voi voi pikku Putin, olet sinä söpö.



lauantai 1. marraskuuta 2014

Veronmaksajan paras ystävä on verottaja

Non niin! - Potkulautamies saa kipaista hakemaan lehdet, rouva tokaisi aamusella heti kun Hesari oli luettu, kahvi juotu ja puuro syöty. Minähän kipaisin, R-kioskille Hämeentien toiselle puolelle ja molemmat iltapäivälehdet olivat "Tänään vain 1 euro".

Tyttö tiskin takana otti 2 euron kolikon ja kysyi: - Otatko kuitin? Minä vastasin, että "älä naurata". Iltapäivälehtien lisäksi sain oikeatakin informaatiota. Myyjän on pakko tarjota ostoksista kuittia. "Jos et tarjoa ja jäät kiinni, tulee 300 - 1 000 euron sakot."

Että tämmöstä. Potkulautailin myöhemmin puolenpäivän jälkeen Hakaniemenhalliin päivän ruokaostoksille: ostin kalaa ja vaihtorahojen mukana tuli kuitti, vihanneskauppiaalta vaihtorahat ja kuitti, Ismon kaupasta vaihtorahat ja kuitti.

Ja minä heitin kuitit lähimpään roskakoriin. Rouvalla sen sijaan saattaa lompakossa olla kuitteja niin paljon, että sieltä ei seteleitä lyöydykkään. Minulla ei ole ollut edes lompakkoa yli 40 vuoteen - matkustelin paljon ja lompakko on helppo varastaa.

Ihan oikeesti kuitit on hyvä keksintö: niillä pyritään kitkemään harmaata taloutta. Ehdotan, että mahdollisimman pian tehtäisiin tutkimus paljonko kuitit ovat lisänneet verotuloja. Jotta tulos olisi totuudenmukainen siihen on tutkittava myös kuittikaupan ja paperiteollisuuden kasvu. Jos kasvua ei ole siinä määrin kuin lakeja ja asetuksia säädettäessä arvioitiin, pitää lisätä kuittitarkastajien määrää.

Valtiovarainministerille tämä sopisi hokemaan: työllisyys kasvaisi. Toinen hokema tuli jo todettua edellä: kuittikaupan ja -tuotannon kasvu.

Sitä paitsi, jos on oikein paljon kuittitarkastajia, niin kulutuksessakin havaitaan kasvua. Tämmönen kasvu on kuitenkin marginaalista. Syytä tutkitaan (lisää työllisyyttä) ja todennäköisesti syyksi todetaan se, että valtiolla on rahat vähissä eikä tarkastajilla ole varaa suuriin ostoksiin. Niin, ja tällainen niukkuus on johtanut siihen, että poplariin pukeutunut henkilö, joka sisällä käyttää aurinkolaseja tunnistetaan tarkastajaksi siitä, että hän lihatiskillä pyytää: - Yksi nakki, kiitos!

Koko projekti vaarantuu, jos kenttätöihin ei osoiteta riittävästi resursseja. Jos resursseja lisätään siitä syntyy uusia ongelmia. Saattaisi käydä niin, että tarkastaja hankkii valtion lisätyillä tutkimusmäärärahoilla perheelleen koko vuoden sapuskat ja uuden sohvakaluston. Miten tällaisesta luontaisedusta verotetaan? Ainakin asia pitää selvittää.

Perustetaan toimikunta. Ongelma ratkaistaan sillä, että valtio perustaa omia tavarataloja, joissa näitä peitetehtävissä hankittuja tuotteita myydään. Kohta valtiovarainministeri keksii ihan uuden ajattelun mallin talouteen: mitä useammin tuote vaihtaa omistajaa ennen kuin se päätyy kuluttajalle, sitä vireämpi kaupan sektori on.

Kuittiko?-hokema on synnyttänyt myös kaivattuja innovaatioita ja työpaikkoja huipputeknologian tuotannossa. Kehitteillä on kassakone, joka kysyy automaattisesti asiakkaalta: "Otatteko kuitin?" Tämän kysymyksen sanavalinnat on määritelty ministeriössä eikä asiakkaan tarvitse kuunnella epämääräisiä kysymyksiä kuten: - Saiskos sulle olla kuitti, Hä?

Kehittyneempi kassakone lisää vielä automaattisesti: - Hyvää loppupäivää! Vieläkin kehittyneempi versio tunnistaa, että on perjantai: - Hyvää viikonloppua!

Suomen teollisuus saadaan nousuun hokema-automaateilla, joille legendaarisista filosofeista ja korkean paikan guruista koottu erityisasiantuntijatyöryhmä ennustaa maailmanlaajuista kysyntää: - Haluan todeta sen, että tarvitaan kasvua ja työllisyyttä, haluan todeta sen, että tarvitaan kasvua ja työllisyyttä....



http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752119791.html

tiistai 28. lokakuuta 2014

Potkulaudalla Arabiasta Hakaniemeen

Puuroryynit oli loppu. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea puuroryynejä. Syyspäivä oli niin miellyttävä, että en pysähtynyt matkallani Arabian kauppakeskukukseen vaan potkin koko matkan Hakaniemeen ja takaisin. Olipa mukava matka. Jäi hyvä mieli. Jo kotipihassa pari ikäihmistä kokeili ja ihastui potkulautaan. Ensi keväänä meillä saattaa olla kasassa K60-potkulautajengi.

Potkulautaillessa on mukava antaa myös ajatuksen kuljeskella. Hermannin rantatiellä, kierrätyskeskuksen kohdalla, mieleeni pulpahti toimittajaurani ensimmäinen merkittävä uutinen: John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa. Tämä tapahtui vuonna 1963 22. marraskuuta - ei muuta kuin laakarotaatio seis ja etusivu uusiksi.

No, lähes 51 vuotta on kulunut. Olen ollut eduskuntatoimittaja. Minulla on ollut lehtimieskortti USA:ssa, Afrikassa, Lähi-Idässä. Vuonna 1975 perustin yrityksen. Haaveilin ja ajattelin, että joskus tiedon lisäksi voidaan välittää ymmärrystä. Eihän tiedolla ole mitään käyttöä, jos sitä ei ymmärrä.

Ajattelin, että jos aikoo ymmärtää yksityiskohtia, pitää nähdä kokonaisuus.

Näin minä ajattelin ja meinasin Sörnäisten rantatiellä törmätä lumikasaan. Lumiläjä ja siihen pystyyn isketty lumilauta olivat hitaasti sulava mainos. Ei Helsingissä missään muualla ollut lunta. Tosin pari päivää aikaisemmin lämpötila oli ollut pakkasen puolella ja maa paikoin hennosti valkoinen. "Onpa kauppiaalla ollut kova homma lunta kerätessään."

Kävin kysymässä: - Jäähallista.

Keinolumella Levinkin rinteitä on jo saatu laskettelukuntoon. Levin maailmancuppi on lähellä ja urheilutapahtuma onnistuu tänäkin vuonna. Toivottavasti kisayleisössä kukaan ei sekoile yhtä pahasti kuin viime vuonna.

Viime vuoden maailmancupin aikaan PRO:n puheenjohtaja Antti Rinne erotti Jouni Palosaaren. Nyt näyttää siltä, että tähän sotkuun ryhtynyt kunnanjohtaja Anna Mäkelä erotetaan - asia on esillä valtuustossa 17. marraskuuta. Valtuuston puheenjohtaja Inkeri Yritystä nyppii. Kukahan keksisi semmosen tiedonvälityksen, joka auttaisi ymmärtämään ihmiset uutisten takana, niin kuin Putininkin.

Lähellä Hakaniemen toria nuori nainen kysyi: - Missä on Hakaniemenkuja? Minä en osannut neuvoa eikä neuvoa osannut antaa paikalle osunut vanha pariskuntakaan. Sen sijaan meitäkin vanhempi rouva tiesi: - Se on tuo kadunpätkä tuossa, tien toisella puolella, vastapäätä.

Jäin vanhan pariskunnan kanssa vähäksi aikaa puhelemaan. Mies selvitti: - Olen asunut vuosia tuossa naapurissa enkä tiennyt missä on Hakaniemenkuja. Olen minä kuitenkin aina kotiin osannut!

Paluumatkalla muistin poiketa Arabian kauppakeskuksessa ja ostaa puuroryynit. Sain parilta vastaantulijalta myös neuvon: - Ota tuosta puusta, jossa on keltaisia siemeniä, pari oksaa, laita ne vaasiin ja aamulla ne on punaisia ja kauniita. Minähän otin.





perjantai 24. lokakuuta 2014

Voi että kävi somesti!

On se kiva, kun ihmisellä on kavereita. Hakaniemen hallissakin, usein kun käy ja juttelee, niin tutuiksi tullaan. Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea hallista kalaa ja vihanneksia. Lappasin tomaatteja paperipussiin ja maksaessa osoitin tomaatteja tiskillä: - Nämä on noita tomaatteja.

- Älä niitä ota, ota noita, kauppias neuvoi. "Noi toiset on parempia." Vaihdoin toiset tomaatit pussiin ja kyllä kannatti - en ole koko vuonna, en edes Pariisissa, saanut yhtä maukkaita tomaatteja.

Mutta eihän ne tomaatit kauan riittänyt. Piti hakea seuraavana päivänä lisää. - Noiko on niitä maukkaita tomaatteja? - Ei. Ne on täällä tiskin alla. Emme saaneet tänään lisää ja jäljellä on vain yksi laatikko ja siitä myydään vain niille, jotka osaavat kysyä.

Hyvät suhteet ja kaverit ovat hyödyllisiä. Kittilään, kepulaiseen kuntaan, valittiin, ei ainakaan suhteilla, kunnanjohtajaksi nainen, joka oli Kauniaisten (sekin vielä) vihreiden puheenjohtaja. Kaukaa katsellen elämä Kittilässä oli rauhallista kunnes vuosi sitten Levin maailmancuppiin tuli vieraaksi ay-pomo Antti Rinne.

Johan alko tapahtua. Antti puuhasteli Levillä muutaman päivän, erotti rinnehissiyhtiön toimitusjohtajan ja sen jäljiltä Kittilän kunta on vieläkin sekasortoisessa tilassa. Joku onkin jo ehtinyt arvuutella: Kauankohan menee, että tarmokas ministeri saa koko maan kaaokseen?

Jotain omituista maailmancupin aikaan ilmeisesti tapahtui, koska Antti Rinne on lehtihaastattelussa väittänyt, että häntä yritettiin painostaa pelottelemalla negatiivisella julkisuudella. Jos olisi juhlinut ja ollut kekkulissa, niin siitä nyt ainakaan ei olisi saanut mitään negatiivista julkisuutta, onhan se niin tavallista. Mistähän sitten? Arhinmäen mitalijuhlat Sotshissa on poikkeus. Niistä juhlista ei tosin aiheutunut kenellekään vahinkoa, mutta kivahan asiasta varmaan oli kirjoitella.

Levin maailmancupin jälkihöyryt veti sumuunsa myös Kittilän vihreän kunnanjohtajan. Anna Mäkelä on ollut napit vastakkain kunnan vaaleilla valittujen päättäjien kanssa. Nyt näyttää siltä, että Mäkelä saa potkut. Annaa varmaan lohduttaa tieto, että vanhat kaverit eivät ole jättäneet. Suomen Kuvalehti on antanut paljon palstatilaa ja tukevaa "tutkivaa" journalismia on julkaistu muuallakin.

Ylen Docventures on julistanut Tuntematon Sankari-kilpailun. "Todelliset sankarit liikkuvat varjoissa." Anna Mäkelä on asetettu ehdokkaaksi. Suomen Luonnonsuojeluliiton tiedottaja Laura Rantanen perustelee ehdokkuutta sillä, että Mäkelä on yrittänyt puuttua "suhrumointiin" ja että "epämääräistä päätöksentekokulttuuria on ihan kaikkialla". Missähän kunnassa Rantanen on, jos on, osallistunut kunnallispolitiikkaan?

Kunnanjohtaja Mäkelä ei ihan "varjoissa" ole liikkunut vaan lienee tällä hetkellä maan tunnetuin kunnanjohtaja.


P.S. Suomessa järjestetään ensi vuonna eduskuntavaalit.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Älä yritä, ei siitä kuitenkaan mitään tuu

Lauantaina oli aurinkoinen ja lähes tuuleton syyspäivä. Ennustus: sunnuntaista tulee tuulinen päivä ja sataa rankasti. Ennakointi (valmistaudu tulevaan): Rouva kehotti, että Potkulautamies saa hakea marketista sapuskat koko viikonlopuksi. Sunnuntaina ei ole potkulautakeli.

Sunnuntaista tuli leppoisa ja kiireetön lepopäivä. Sade ropisee rauhoittavasti ikkunoihin. Luimme rauhassa Hesarin, kävimme saunassa. Hesari on hyvä lehti. Muutama viikko sitten luin siitä jutun, jonka voi tiivistää: - Joukko valmistautuu hyökkäykseen, mutta odottaa, että sen voima riittää ja hyökkää vasta sitten.

Onko kysymys a) ristiretkistä, b) Isiksen terroristijoukoista, c) demarileirin hyökkäyksestä kokoomusta vastaan, d) bakteereista vai e) Ukrainan separatisteista ?

Arvasitte, oikea vastaus on d) bakteereista.

Sunnuntain Hesarissa oli uutinen, että ebolaviruksen torjunta tunaroitiin. WHO:n mukaan järjestön oma byrokratia "myös haittasi epidemian hallintaa". Järjestön Afrikan aluetoimisto "todellakaan ei ole pätevä".

Hesarissa, sen Työelämä-liitteessä, oli juttu otsikolla: "Uusia yrittäjiä ei taantuma lannista". "Joo, me elämme unelmaamme. Saako sitä Suomessa sanoa?"

Mitä tähän yrittäjien kysymykseen vastaa vanha ja viisas kansa: - Itku pitkästä ilosta. Ei lasta saa kehua, ettei se ylpisty. Kell onni on se onnen kätkeköön. Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.

Ruotsista on usein haettu neuvoja ja otettu opiksi. Sieltä on tullut paljon hyviä juomalauluja ja suosittuja joululaulujakin. Yksi suosituimmista ja iloisista joululauluista, jonka tekstin sisältökin, on kopioitu Ruotsista alkaa sanoilla: - Hej tomtegubbar..."

Jouluhan on jo ovella. Siitä sitten reippaasti kuusta kiertämään ja porukalla laulamaan ruotsalaisin sävelin: Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika! Hetken kestää elämää, sekin synkkä ja ikävä. Hei tonttu-ukot.....


tiistai 14. lokakuuta 2014

Matkustaminen avartaa - lyhytkin matka

Rouvan rupes tekemään mieli vasikanpaistia. - Potkulautamies saa hakea sitä Stokkalta, on tarjouksessa. Keli oli semmonen, että piti mennä bussilla. Kyllä kannatti, palvelu tavaratalossa oli niin hyvää, että tuli iloinen mieli, vaikka rahaa kuluikin.

Stokkalla menee kuitenkin huonosti. Väkeä sanotaan irti. Jos Stokka olisi Suomen valtio, sen johto kertoisi omistajilleen, niin kuin valtiovarainministerikin tekee ja toteaisi, että syy on suhdanteissa. No, Stokkalla syy ei ainakaan ole henkilökunnassa. Eikä syy voi olla suhdanteissakaan: tavaratalon maine on niin hyvä, että asiakkaita tulee ulkomailtakin. Suomenkin maine on hyvä. Ja maassa on osaavaa, hyvin koulutettua väkeä.

Oliskohan syy johdoissa, Hä!

Palasin paistin kanssa bussilla Arabianrantaan. Lähtöpysäkillä rautatientorilla istahdin autossa mielipaikalleni, etupenkkiin. Etupenkistä näkee hyvin. Etuovesta tuli melkein sisälle ulkomaalainen vanhahko mies, saattoi olla vaikka kiinalainen. Hyvin huonolla suomenkielellä mies kysyi kuljettajalta: - Onko aikaa?

Kuljettaja vastasi, että "neljä minuuttia". Mahdollisesti kiinalainen mies astui vielä ulos linja-autosta, kaivoi taskustaan kännykän ja soitti jollekin, ilmeisesi toiselle mahdollisesti kiinalaiselle. Keskustelivat mahdollisesti kiinaksi.

Oletan, että mahdollisesti kiinalainen mies ei halunnut häiritä kanssamatkustajiaan. Tässä kävi nyt kuitenkin niin kuin yleensä käy: viime hetkillä ennen bussin lähtöä siihen ryntää juosten kiireisiä ihmisiä. Näistä ensimmäinen teki tilaa itselleen ja mahdollisesti kiinalainen, vanhahko mies joutui siirtymään ovelta sivuun.

Bussiin ehti juosten vielä monta matkustajaa. Neljä minuuttia oli kulunut. Kuljettaja sulki oven ja lähti matkaan. Vanhahko mies jätettiin kännykkänsä kanssa pysäkille!

Pitäisiköhän Helsingissä liikennöiviin busseihin liimata tarra, jossa lukisi monella kielellä: Tässä linja-autossa saa soitella kavereilleen ja hoitaa työasioitaan. Oppisivat turistitkin maan tavoille.

Perustin vuosia sitten tytäryrityksen Singaporeen. Ihmettelin aluksi paikallisia kiinalaisia, jotka iltaisella katujen varsilla heittelivät tuleen paperinpalasia ja paperista tehtyjä esineitä. Luin kiinalaisia uskomuksia käsittelevän kirjan ja ymmärsin:

Nämä ihmiset uskovat, että minkä tahansa esineen voi siirtää tuonpuoleiseen kuolleille sukulaisilleen polttamalla sitä kuvaava teos tulessa: henget tarvitsevat samoja kamoja ja varallisuutta kuin ihmiset rajan tälläkin puolella. Paperin palasetkin olivat "helvetin rahaa".

Mikähän oli Nokian osuus tuonpuoleisista kännykkämarkkinoista parhaimmillaan?


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Poliisitkin rullaluistelevat Pariisissa

Palasimme rouvan kanssa Pariisista Helsinkiin.

Pariisissa Potkulautamies sai hakea lähikaupasta "näitä hyviä viinirypäleitä". No, minä lähikaupassa tutkin hedelmätiskiä ja olin kahden vaiheilla, ostanko vai enkö - eivät näyttäneet rypäleet yhtä makeilta kuin aikaisemmat. Siinä kun emmin, paikalle ehti pariisilaisrouva, nappasi yhden rypäleen suuhunsa ja maisteli. Minä kysyin: ovatko hyviä? Rouva pudisteli päätään eikä ostanut enkä ostanut minäkään.

Ei pidä ostaa sikaa eikä viinirypäleitäkään säkissä.

Linja-autossa tunnelma Pariisissa on ihan samanlainen kuin Helsingissäkin. Bussimatka Les Gobelinsilta Louvreen on kuin matkustaisi Helsingissä rautatieasemalta Arabianrantaan: kaikki mököttävät. Sitäpaitsi nämä pariisilaiset vasta tuppisuita ovat, eivät puhu bussissa edes kännykkään.

Pariisissa näkee, niin kuin Helsingissäkin, autoilevia, käveleviä ja polkupyöräileviä poliiseja. Täällä Pariisissa poliisit myös rullaluistelevat, eivät vielä kuitenkaan potkulautaile. Louvressa näimme kaksi poliisia rullaluistimilla ja minä kehotin rouvaa: - Mene niiden kainaloon, niin saadaan hyvä kuva!

Rouvaa piti vähän toppuutella, koska ei "olisi sopivaa tuppautua niiden kanssa kuvattavaksi", epäkohteliasta, muka. "Pitäisi ainakin kysyä lupa." Kysyttiin. Poliisit ilahtuivat. Otin kuvan. Eikä aikaakaan, kun poliisien kanssa kuvattavaksi haluavista syntyi oikein jono. Kaikki olivat iloisia, poliisit ja turistit.

Kysyä saa mitä vaan, kun kysyy kohteliaasti.

Perustimme vuosia sitten tytäryrityksen Pariisiin - toimii vieläkin. Olen vieraillut täällä usein: lentokentältä tai Eurostarin päätepysäkiltä taksilla hotelliin, sitten töihin, takaisin hotelliin ja sitten taas taksilla lentokentälle tai Gare du Nordiin.

Ja jotkut olivat jopa kateellisia: - Kun saat matkustaa  niin paljon. Yhdelle tämmöselle kateelliselle kävi kuitenkin niin, että joutuikin omassa työssään matkustelemaan, Venäjälle, Amerikkaan, Aasiaan...Sitten alkoikin valitus: - On tämä jatkuva matkustelu kurjaa.

Tällä kertaa me olemme Pariisissa koko perhe. Meitä on nyt yksi enemmän, Eleanor, ensimmäinen lapsenlapsemme.


Helsingissä on nyt raikas syksyinen sää ja helppo hengittää. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä lähikaupassa hakemassa syötävää. Kotipihallamme isä nakkeli paperista taiteltuja lennokkeja kahden pienen lapsensa kanssa.

- Samanlaisia paperikoneita mekin pienenä rakentelimme, totesin ohikulkiessani. Isä ei paljon puhua pukahtanut ja uskon, että nuorempi lapsista ei montaa sanaa vielä osannutkaan. Kun palasin kaupasta, isä keinutti pienempää lasta pihakeinussa. Lapsi oli oppinut ainakin yhden uuden sanan. Ärrää sorautellen pienokainen toisteli keinun tahdissa: - Papparrrainen, papparrrainen.

Niinpä!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Herrojen kapina Kittilän juntteja vastaan

Rouva sanoi, että nyt mennään lounaalle l`Arbre a`Cannelleen. Pieni ravintola lähellä Pariisin kasvitieteellistä puutarhaa, hyvää yksinkertaista ruokaa ja aina lounasaikaan täynnä. Pari päivää sitten tarjoilijatar oli luvannut, että hän opettelee suomenkielen niin, että kun seuraavan kerran tulemme voimme keskustella suomeksi. No, eihän sitä kahdessa päivässä kukaan opi.

Tovin odottelun jälkeen saimme pöydän. Viereisessä pöydässä lounastaan lopetteli kaksi pariisilaista, minuakin vanhempaa herrasmiestä. Meille tuli vilkas keskustelu murteellisella englannilla. Sanoin käyneeni Pariisissa usein ja että tykkään kaupungista. Tähän toinen pariisilainen: - Minäkin tykkään Pariisista, mutta sinä varmaan tykkäät enemmän. Olen syntynyt täällä ja elänyt täällä koko elämäni ja nähnyt myös Pariisin nurjan puolen.

Minäkin tykkään Suomesta, mutta olen nähnyt senkin nurjan puolen. Golfkentällä pörssiyhtiön entinen toimistusjohtaja kehui työtään: mikään ei maksanut mitään, kaikki meni firman piikkiin. Yksi yrittäjä laskutti valtionyhtiön pääkonttorin ikkunoiden pesusta - ei niitä pesty, laskutettiin vaan. Oululainen rakennusyrittäjä kertoi ongelmistaan: - Maaherran pitää tienata, kaupunginjohtajan pitää tienata ja meillekin pitäisi jäädä jotain viivan alle.

Vanha suomalainen "kansanviisaus" sanoo, että herran pelko on viisauden alku. Oli muuten iso juttu, jos sukuun tuli oikein maisteri.

No. Nyt nämä oikein oppineet ovat tunkeneet itsensä ammattiyhdistysliikkeeseen, puoluetoimistoihin ja tottakai valtion ja kuntien hallintoon. Yksi kriteeri päästä virkaan on tutkinto. Eikä aatteella oikeastaan ole väliä, kunhan tulee virka. Muistan kuinka junttasin yhden julkkiksen SDP:n töihin. Hän uhkaili, että jos "SDP ei ota, menen kokoomukseen". Tämä näistä aatteista.

No, mennään nyt sitten Kittilään. Muutin sinne 5 vuodeksi vuonna 2007. Rakastin ja rakastan edelleenkin Kittilää ja sen ihmisiä. Koviakin kokeneet kittiläläiset eivät valita. Levi on menestystarina.

Ammattiyhdistysliike liittojensa kautta ja varmaan vähän meidän yhteisellä, valtion rahalla, ovat olleet mukana kehittämässä Leviä. Kiitos siitä. Onhan näistä ay-johtajista joitakin  sivujuonteita. Ei Jorma Reinikään aina ihan korrektisti käyttäytynyt. Onhan se niin, että kun "suuri pomo" tulee alkukantaisten lappilaisten pariin, niin millään ei oikeastaan ole mitään väliä.

Taisi kuitenkin viime syksynä PRO:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä karata mopo hanskasta raskaiden illanviettojen jälkeen: Erotti Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaaren. Kaupunginjohtajan poikana ja oikeusoppineena perusteli erottamista sillä, että Palosaaren esittämän ja toisen hissitarjouksen välillä on merkittävä hintaero. Melko epämääräistä kieltä lainoppineelta.

Tässä on turha mennä kaikkiin yksityiskohtiin, vääristeltyä tietoahan voi lukea vaikka Suomen Kuvalehdestä. Totean kuitenkin lyhyesti: Miksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys, lakia sekin on opiskellut, valehtelee kunnanhallitukselle. Kysykää vaikka KRP:n rikostarkastaja Marie Vuorivirta-Heikkiseltä.

Sitäkin voi kysyä, miksi Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö väittää, että kunnanjohtaja Anna Mäkelä ja vapaatoimittaja Eeva-Liisa Hynynen eivät olisi kavereita. Tässä olisi Hekalle, Henrik Ehnroothille (Otavan hallituksen puheenjohtaja) tutkimisen paikka. Heka onkin viisaasti muuttanut Pariisiin.

Ihan lopuksi kirjoitan tähän asiaa, jota Antti Rinne enkä minäkään ymmärrä. Tuolihissejä tilattaessa toimittajan antama hinta on lähtölaskenta useiden vuosikymmenten projektille. Levin tapauksessa näyttää siltä, että Rinteen valitseman toimittajan rakennuskustannukset nousevat samalle tasolle Palosaaren esittämän vaihtoehdon kanssa.

Tärkeintä hissihankinnassa on jälkihuolto. Rinteen porukan valitsemalla hissillä ei ole maahantuojaa, jolla olisi kokemusta tilatusta tuolihissistä. Rinteen porukan tilaamalla hissitoimittajalla  ei ole Suomessa varaosavarastoja.

Hyvä herra Antti Rinne, koska ilmeisesti hintaero ei voinut olla syy Palosaaren erottamiseen ja Kittilän, pienen lappilaisen kunnan elämän sotkemiseen, mikä se oli ? Jos sinussa on miestä, niin kerro.

Meille, rouvalle ja minulle, syntyi tänään ensimmäinen lapsenlapsemme, Eleanor. Eleanor syntyi Pariisissa ja kasvaa Pariisissa. Oikeastaan minusta näin on hyvä
.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Potkulautanaisia Pariisissa

Matkustimme rouvan kanssa Pariisiin. Menimme lentokentälle taksilla. Kuljettaja kuunteli radiota, vähän liiankin äänekkäästi. Radioreportaasin aiheena oli Estonia-onnettomuus. Onnettomuutta on tutkittu, onko siitä mitään opittu, voisiko sellaista vieläkin sattua. Rouva pyysi kuljettajaa sulkemaan radion - olimmehan mekin lähdössä matkalle ja alttiina onnettomuuksille.

Perillä Pariisissa ihastelimme nykyaikaa - Suomen televisioiden uutislähetyksetkin näkee netissä, niin täällä Pariisissakin. Uutisissa oli kattava reportaasi Estonia-onnettomuudesta, kaikissa uutislähetyksissä, olihan onnettomudesta kulunut tasan 20 vuotta. Rouva pyysi sulkemaan tietokoneen.

Ajattelin, että kyllä historiasta kohta löytyy ainakin viisi onnettomuutta muisteltavaksi vuoden jokaiselle päivälle. Tehokasta olisi muistella niitä kaikkia yhtä aikaa: voisimme nimetä yhden päivän vuodessa kaikkien onnettomuuksien päiväksi. Minusta juhannuspäivä olisi ihan hyvä.

Pariisissa päivämme ovat olleet aurinkoisia. Jos Ranska olisi puolue, niin poliittiset vastustajat voisivat kutsua ranskalaisia yksinkertaisiksi ihmisiksi, ihan niin kuin Amerikan maalla kymmeniä vuosia sitten poliittiset vastustajat sanoivat presidentistä: - Ei pysty tekemään kahta asiaa yhtä aikaa, pureskelemaan purukumia ja ylittämään katua.

Pariisilaisissa on paljon semmoisia, jotka eivät näytä ulospäin, että pystyvät tekemään kahta asiaa yhtäaikaa: aika vähän on niitä, jotka näyttävät osaavan kävellä ja puhua kännykkään yhtäaikaa, saatika sitten lähettää tekstiviestejä kävellessään. Kyllä suomalaiset on paljon fiksumpia. Meillähän poliittiset ratkaisutkin on "fiksuja".

Syvällinen suomalainen kansanviisaus sanoo, että kehitys kehittyy. Ajatelkaa, eikö ole ihmeellistä, että ensin keksittiin pyörä ja sitten toinen pyörä ja sitten niitä yhdisteltiin ja saatiin polkupyörä. Äitini kertoi vanhaa juttua Raahen maaseudulta: Akka oli nähnyt ensimmäisen kerran polkupyörän. Akka kauhistui ja juoksi turvaan lähimmän talon pirttiin. "Piru tuli tiellä vastaan!"

Eikä tästäkään tapahtumasta kovin pitkä aika ole, sata vuotta. Mitähän Akka olisi sanonut, jos sitä Viikin kevyen liikenteen väylällä olisi tullut vastaan polkupyöräilijä, joka ei ohjaa käsillä pyöräänsä, vaan näpyttelee viestiä kännykkäänsä ?

Nämä ranskalaiset ovat teknisesti aika kehittymätöntä porukkaa. Rouvan kanssa, vaikka kuinka yritämme tirkistellä, emme havaitse terasseilla juuri kenelläkään kännykkää. Ihmiset vaan tuijottavat toisiaan ja juttelevat. Kyllä on niin viime vuosituhannelta. Yksi selitys tähän voi tietysti olla se, että muotitietoiset ranskalaiset eivät kehtaa tuoda vanhoja kännykkämallejaan julkisille paikoille.

On kuitenkin yksi asia, jossa pariisilaiset ovat edellä aikaansa: täällä näkee paljon potkulautailijoita.Tietysti lapset potkulautailee. Mutta täällä aikuiset miehetkin potkulautailevat, naiset potkulautaulevat ja täällä olen nähnyt tapauksen, että isä, äiti, isoäiti ja lapset potkulautailevat yhdessä, koko perhe potkulautailee, isoisäkin potkulautailee.

Pariisi on kiva kaupunki, ainakin potkulautailla.



lauantai 13. syyskuuta 2014

Kurkusta kiinni ja ravistukseen

Rouva teki pitkän ostoslistan ja sanoi, että Potkulautamies saa käydä kaupassa. Listalla oli myös herkkukurkkuja. Viikin Prisman tynnyrissä oli kuitenkin jäljellä vain muutama. Sattumalta ohi harpponut mies pysähtyi sen verran, että ehti kertoa huomauttaneensa asiasta henkilökunnalle ja että lisää oli tulossa.

Jäin pieni muovipussi kourassa odottelemaan. Paikalle tuli toinenkin kurkunostaja, jota valikoiman vähyys ei haitannut. Hän valitsi pihtien väliin yhden ja alkoi ravistella sitä. Ihan oikeasti ravistella ja pitkään, kymmeniä kertoja. Ajattelin, että onkohan äijän kotona mennyt riitelyksi. Mies huomasi ihmettelyni, kääntyi ja tokaisi:

- Täytyy ravistella vesi päältä pois, että ei joudu siitäkin maksamaan.

Voi jukra. Minä en kehdannut kurkkujani ravistelemaan. Kahden valitsemani kurkun hinnaksi vaaka punnitsikin sitten 0,60 euroa. Paljonkohan edelläni yhden kurkun ostanut äijä säästi?

Latelin ostokseni potkulaudan ostoskoriin. Irroittelin potkulautaa pyörätelineestä kun parkkihallin puolelta lähestyi kauhea meteli: hallista hurautti ulos pieni mopo. Ajattelin ääneen, että miksihän noin pienestä ajopelistä lähtee noin kamala ääni. Sain ihmettelyyni heti selityksen polkupyöräilijältä:

 - Pakoputkessa on liian ahdas reikä.

Potkulautailin takaisin Arabianrantaan tavallista reittiäni, joka alussa kulkee kuuloetäisyydellä Lahden mottoritiestä. Moottoritieltä kuuluu tasainen henkilöautojen ja raskaiden ajoneuvojen renkaiden synnyttämä humina. Nyt huminan keskeltä erottui kovana moottoripyörällä päristelevän aiheuttama melu, ylitse muiden.

Muistin kotipihalla räksyttäneen pienen koiran, joka piti kovaa meteliä itsestään. Koiran omistaja oli todennut selitykseksi: kun sillä on niin suuri ego.

Tällä kertaa kotipihalla meteliä pitivät "puutarhurit". Kaikki heidän työkalunsa toimivat polttomoottorilla. Ei ollut haravaa, oksasaksia eikä muitakaan perinteisiä työkaluja. Jalkakäytäväkin putsattiin puhaltimella.

No!, tämä on kaupungin äänimaisemaa. Tähän maisemaan kuuluu myös kännykät, joiden alkuvuosilta muistan tapauksen hammaslääkärin vastaanoton piskuisesta odotushuoneesta. Pari meitä odotteli vuoroansa, kun joukkoon liittyi silloinen ympäristöministeri, vuosia sitten.

Ensi töikseen ministeri otti kännykkänsä ja alkoi soitella. Me muutama mulkoilimme välillä toisiamme, välillä ministeriä. Kun ministeri oli lopettanut puhelunsa uskalsin tokaista, että kun "te puhuitte ympäristönsuojelusta, niin eikö melukin kuulu tähän aihepiiriin". Sain nopean vastauksen:

- Jos ei kestä, niin pitää muuttaa Arkangeliin.

Hä!


No!, pitäisikö muuttaa Bhutaniin?





keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Määennuste: odotettavissa lempeitä tuulia ja aurinkoista mieltä

Hä! Muutama viikko sitten, kun tulimme rouvan kanssa pohjoisesta etelään, pysähdyimme Pohjanmaalla, rouvan sukulaisissa. Hyvin vanha rouva, aina kun aloitin keskustelun hänen kanssaan, aloitti vastauksensa ytimekkäästi: Hä! Onko kaikki hyvin? Hä! Keskustelun kulku oli kuitenkin järkevää ja mukavaa.

Suomenkielen yleisin sana on kuulemma No!. Minä ehdotan, että asiantuntijat ja poliitikot, esimerkiksi kansanedustajat, ryhtyisivät sähköisessä mediassa käyttämään vastauksiensa ensimmäisen sanan No! sijasta paljon ilmekkäämpää ja ihmiselle ehkä luontevampaakin tokaisua Hä!

Yksi uutisten kotimainen minisarja on ollut eläkeiän nostoa koskevat neuvottelut. Olisi luontevaa, jos liittopuheenjohtaja olisi vastannut neuvottelujen kulkua koskevaan kysymykseen: -Hä!, järjestöjen pitäisi antaa neuvotella rauhassa.

Neuvotteluihin Etelärannassa lipuu tummiin pukuihin ja solmioihin pukeutuneita miehiä. Tästä taitaa olla jo ainakin 30 vuotta, kun Kruununhaassa sattui sattui tämmönen tapaus: Snellmanninkadulta valtioneuvoston sunnalta Vironkadulle käveli tyylikäs herra, liituraitapuku ja musta nahkainen salkku. Ajattelin, että taitaa herra olla tulossa asuntolainamarkkinoilta.

Olin väärässä. Herran salkku aukesi itsestään ja siitä tippui katuun kaalinpäitä. Herra olikin tulossa lähiruokamarkkinoilta.

Moniin ongelmiin ratkaisu löytyykin läheltä, naapurista. On pukumiesten todellisuus ja ns. tavisten todellisuus. Olemme Arabianrannassa ja omassa taloyhteisössämme jo vuosia pyrkineet siihen, että naapurit tervehtisivät toisiaan. Olikin kokemus, kun Lapista paluun jälkeen menin ensimmäisen karran ulos pihallemme: hiekkalaatikolta vilkutti ja hymyili ihan pikkuinen ihminen ja yritti sanoa jotain, varmaankin Moro!

Viime keväänä kuljetin n. 2-vuotiasta Östeiniä pihallamme potkulaudan kyydissä. Pikkumies ihastui niin, että piirsi muistoksi teoksen Seikka ja toukka:







keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ukrainalainen minisarja

Ka. Tulimme Helsinkiin ja istahdimme katselemaan uutisia. Ennen uutisia Ylellä on tapana mainostaa tulevia ohjelmiaan tyyliin "alkaa uusi minisarja", plääp, plääp plääp. Näissä minisarjoissa on se hyvä puoli, että niissä rosvot saadaan kiinni ja linnaan.

No sitten tuli uutiset. Viime päivinä uutisissa on pyörinyt minisarjoja Ukrainasta, Lähi-Idästä, Irakista. Näissäkin minisarjoissa on pahiksia, mutta sankarietsivä puuttuu eivätkä pahikset jääkään kiinni. Voisivat tuottaa parempia minisarjoja uutisiinsa. Sitä paitsi näissä uutisten minisarjoissa esiintyy aika lahjattomia näyttelijöitä niin, että joskus tulee mietittyä: kukahan niillekin palkan maksaa. Ja ohjauskin on ala-arvoista.

Ostin muuten siskolleni 60-vuotispäivälahjaksi potkulaudan. Tykkäsi. Kohta meillä on potkulautajengi kasassa ja pitäisi suunnitella jengille liivit. Ainakin Helsingissä potkulauta on kätevä tapa liikkua - paljon kätevämpi kuin auto. Minäkin vein rouvan terveysasemalle autolla ja juutuimme heti ruuhkaan. Kymmenen minuutin matka kesti lähes puoli tuntia eikä pitänyt olla edes ruuhka-aika.

Minulle, kateellinen kun olen, tuli kuitenkin hyvä mieli, kun näin ruuhkan aiheuttajan: keskikaistalle oli simahtanut uutuuttaan  kiiltävä Porsche. Oli mukava tunne ohittaa paikalleen jämähtänyt Porsche 21 vuotta vanhalla Volvolla.

Vaikka kyllä tämä perheeseemme kotiutunut Volvokin osaa kiukutella. Muutama päivä sitten vein rouvan Arabianrannasta Vantaalle. Käännyimme Lahdentieltä kehä kolmoselle ja kerroin rouvalle, että en taida viiden vuoden kuluttua enää uusiakaan ajokorttiani. Helsingissä julkinen liikenne toimii hyvin. Rouva taas oli sitä mieltä, että hän sitten hankkii meille uuden pikkuauton.

Volvo ei tästä tykännyt vaan sammui samalla hetkellä. Kummallinen yhteensattuma. Rouvan kanssa me taputtelimme Volvoa ja rauhoitimme häntä sillä, että ei rouva ihan tosissaan ollut. Käänsin virta-avainta ja Volvo käynnistyi eikä ole kiukutellut sen koomin.



maanantai 18. elokuuta 2014

Että tota noin niinku takaisin Helsinkiin

No. Ajelimme taas kerran rouvan kanssa Kittilästä Helsinkiin. Matka menee mukavasti, kun kuuntelee radiota. Sieltä tulee musiikkia, puhetta, uutisia. Sitä minä, että totta noin niinku jäin ihmettelemään, että Rovaniemen korkeudella radiosta pukataan korviin semmosta musiikkia, mitä matkan aikana muualla Suomessa en kuule.

Lapissa ilmeisesti tykätään, tai Tampereella luullaan, että tykättäisiin, tämäntapaisesta riimittelystä:

      Ensin olin yksin määääää
      Sitten tulit siihen säääää
   
Tätä riimitystä voi tehostaa Lapin radiosta kuulemallani uudella sanalla, jolla on monta käyttöä:

      Ja kun me yhdessä kontaktoimme
      taivas iski kipinääääää
      Niityllä lammas lauloi bääääää

Eivät taida Tohlopissa, missä Lapin radiolle musiikki valitaan, tykätä lappilaisista.

Että tota noin niinku, no, kyllä ihan kielenkin huollon kannalta radiota kannattaa kunnella. Puhuttu kieli nääs uusiutuu kaiken aikaa.

Ajatelkaa, jos Potkulautamies olisi meritoitunut tarpeeksi ja päässyt ministeriksi, kyllä maan asioita korjattaisiin vauhdilla ja oikeaan suuntaan. Alitajuisesti, niin kuin entinen keikkamyyjäkin, ministeri tuntisi yleisönsä.

Ensitöikseen ministerinä Potkulautamies identifioisi ongelmat. Asiakeskiöön ratkaisussa nousisivat varmaan työllisyys ja talouskasvu. Pitäisi kapasitoida. Sitten pitäisi laaja-alaisesti kutsua ihmisiä keskustelemaan ja kontaktoida toimivia tahoja.

Tämmöseltä pohjalta syntyisi sitten ratkaisu: tehdään toimenpiteitä. Potkulautamiehen mielestä näitä toimenpiteitä voisi alkaa valmistaa Kemijärvellä - siellä on vapaata hallitilaa ja hyvä kokemus hyvillä tuilla aloitetuista ja taas lopetetuista toimenpiteistä.

Ja jos toimenpiteiden tekeminen jostain syystä kangertelisi, niin ainahan etenemistä voisi vauhdittaa lakolla.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tositelevisiosta todellisuuteen: elämysmatkoja sotaa katsomaan

Ihminen on pöljä, ainakin joskus ja Suomessa jossain, ainakin kaupunkilainen kun se matkustaa maalle tai Lappiin. Rouvan kanssa olemme viettäneet tätä helteistä kesää Kittilässä. Aamiaiseksi me yleensä syömme puuroa hedelmäkeiton ja marjojen kanssa. Tuoreet kotimaiset mansikat maistuvat siinä hyviltä.

Kesä on lyhyt ja mansikka-aika lyhyt. Kun mansikkasato oli noukittu ja viimeisiä vielä kuljetettiin Kittilän kauppoihin niin saattoi tapahtua, että rasiassa osa marjoista oli jo ehtinyt pilaantua. Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa kaupassa käydessään katsoa, josko myyntiin olisi tullut uuden sadon metsämustikkaa.

Ainakin meidän mökkimme ympärillä olevassa metsässä mustikat olivat jo kypsyneet. Joskus, kun palasimme golfin peluusta, rouva oli niitä maistellutkin ja todennut, että hyviä ovat.

Minä sitten potkulautailin kauppaan ja etsin, olisivatko mustikat jo ehtineet kaupan hyllylle. Eivät olleet. Minä ostin mansikoita. Mutta sitten, parin päivän päästä, rouva sai loistavan idean: - Noukitaan mökin vierestä metsäpolun reunoilta mustikoita suoraan lautaselle. Niinhän me teimme. Marjat olivat tuoreita ja maukkaita ja varmasti luomua.

Kaikki suuret ajatukset ovat yksinkertaisia!

Mutta vaikka kaupasta ei marjoja ostaisikaan, siellä on mukava käydä, ainakin täällä Kittilässä. Kaupassa tapaa tuttuja. Tänäänkin hain poron filettä. Ostotapahtuma kesti pari minuuttia, mutta vierailu kaupassa yli puoli tuntia. Oli mukava jutella. Opin senkin, että vanhan kauppiaan naapurin tyttärenpoika on poliisina
eteläisessä Suomessa.

Vanha kauppias kertoi kauppiaiden kokouksesta, jonka jälkeen oli odoteltu takseja. Aina kun auto näytti taksilta, sille viittilöitiin. Taas oli tulossa yksi tämmöinen auto, jonka katolla paloi valo. Auto pysähtyi - mustamaija. Vanha kauppias noukittiin kyytiin ja vietiin - hotelliin. Ratissa oli naapurin tyttären poika.

Viikko sitten kirjoitin siitä, kuinka YLEn pääuutisten pääjutuksi oli nostettu pikkukoneen putoaminen taivaalta mereen. Tapauksella oikein "herkuteltiin". Eipä sitten ollut yllätys, että Iltalehdessä oli otsikko: "Turisti haluaa nähdä sotaa". Lehden kirjoituksen mukaan sotaturismin kasvuprosentit "ovat huikeita, viime vuonna kasvua oli 67 prosenttia". "Elämysmatkoja"

Minä luulen, että tulevaisuudessa, kun teknologia oikein kehittyy, mediakin tulee kotiin pillereinä. Ymmärtäminenhän on tunne. Olisi se varmaan elämysmatkailijalle kokemus nielaista pilleri ja elää tilanne, kun pommi tippuu olohuoneen sohvalle. Siinähän menisi televisiokin nuuskaksi.

Rouva otti älykännykällä kuvan meidän mustikoista, kolme metriä ulko-ovelta - syödään huomenna:




sunnuntai 3. elokuuta 2014

Onnettomuuksista viihdykettä

Rouva ja Potkulautamies kutsuttiin 70-vuotispäiville Kaukoseen, Kittilässä. Olipa mukavat juhlat ja mukavia ihmisiä. "Ennen täällä oli kaksikin koulua, nyt vain yksi. Mutta paluumuuttajiakin on ja kolme uutta omakotitaloa rakennettu. Ihmiset tulevat takaisin, jos vain on töitä."

- Meillä samassa pihapiirissä asuu neljä sukupolvea. Ennen kylillä oli paljon enemmän lapsia. Kallossakin kastamaan tullut pappi oli tokaissut, että ei raamattu sitä tarkoita, että teidän täällä Kallossa täytyisi täyttää koko maailma. Siihen aikaan kallolaisissa perheissä oli 10-12 lasta.

Eläkkeellä oleva opettaja kertoi tuttavastaan, joka oli tullut vierailulle ja lähtiessään sanonut käyneensä hyvästelemässä. "Syöpä on niin levinnyt, että sitä ei voi enää hoitaa."

Palasimme rouvan kanssa synttäreiltä kotiin juuri sopivasti katsomaan TV-uutisia. Illan uutislähetyksen ykkösaihe oli pienkone, joka oli lennellyt uimarannan edustalla, suunnannut ulos merelle, tehnyt pari kierrosta, kiepsahtanut selälleen ja syöksynyt mereen. Yksi oli kuollut, lentäjä. Uutisiin haastateltiin silminnäkijöitä, pelastustöihin osallistuneita, ihan ketä tahansa, kuka oli kokenut tämän ainutkertaisen tapahtuman.

Media on korvannut menneen ajan massatapahtumat. Roomassa tultiin joukolla katsomaan kuinka leijonat raatelivat Colosseumilla kristittyjä. Ranskan vallankumouksen aikaan oli mielenkiintoista nähdä kuinka giljotiini katkoi päitä. Ymmärrän, että jossain hirttäjäisetkin ovat vielä suosittua kansanviihdettä.

Sierra Leonen The Nation-lehdessä julkaistiin (21.10.1972) uutinen: "Suomalainen uutismies tapaa Khazalin". Jutun vieressä oleva kuva, jossa seinusta on täynnä kaljapulloja, liittyy ihan toiseen uutiseen.


Khazali oli Sierra Leonen tiedotusministeri. Mr. Khazali oli juuri palannut vierailulta Yhdysvaltiohin ja toivotti minut tervetulleeksi Sierra Leoneen: - Ilman massatiedotusvälineitä ihmisten olisi vaikea tietää maailman muista osista.

Pari viikkoa tapaamisemme jälkeen The Nation julkaisi uutisen: - Mr Khazali on eronnut. Sitten tuli uutinen: -Poliisi etsii mr Khazalia.

Kun juttu sitten lopulta selvisi, uutisoitiin, että oli tehty rituaalimurha. Raskaana olevan naisen vatsa oli avattu, otettu sikiön sydän ja sillä tehty taikoja, jotta mr Khazali menestyisi ja saisi vaikutusvaltaa. Freetownin olohuoneessa, kaupungin ykköshotellin baarissa keskusteltiin asiasta vilkkaasti. Rituaalimurha ei ollut uutinen, uutinen oli se, että "ensimmäisen kerran kuultiin, että olisi käytetty sikiön sydäntä".

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pyörätuolin akku tyhjeni tanssilattialla

No. Kittilän Ihmiset  ry:n vuosittainen kesätapahtuma, vanhusfestarit, K65-illallistanssiaiset, yöjamit - rakkaalla lapsella on monta nimeä - on nyt sitten juhlittu. Kyllä oli mukavaa. Paikalla oli lähes 300 ihmistä. Mukavia, iloisia ihmisiä, melkein kaikki.

Kittilän ihmiset ry:n toiminnan ajatus on tuoda kunnan ikäihmisiä kuntoilemaan, rentoutumaan ja tapaamaan muita samanlaisia Leville sesonkien väliin jäävinä aikoina. Viime vuonna tilaisuuksissa oli lähes 3 000 käyntikertaa. Yhdistyksen periaate on, että osallistujille kaikki on ilmaista eikä julkista rahoitusta haeta.

Olemme me kuitenkin sen verran itserakkaita ja tyytyväisiä toimintaamme, että meistä olisi kivaa, jos muuallakin älyttäisiin, että paljon on asioita, joita voi itsekin hoitaa. Sellainen valtio, jossa naapurit ja kyläläiset ja kuntalaiset tapaavat toisiaan iloisesti, sellainen valtio on oikea hyvinvointivaltio. Kokeilkaa.

Yritin selittää tätä yhdistyksemme toimintaperiaatetta muutama vuosi sitten Hesarin pääkirjoitustoimittajalle. Omasta mielestäni me olemme hyviä. Kuitenkin, kun mainitsin sanan Levi, tämä sanoi: - Hyvä yritys. Ja sulki puhelimen. Jälkeenpäin olen ajatellut, että tapamme toimia ei välttämättä mahtunut tämän toimittajan maailmankatsomukseen. Tai ehkä hän ei jaksanut paneutua asiaan ja luuli, että markkinoin Leviä.

Teki kuka mitä tahansa, niin aina joku on poikkiteloin. Toisaalta, jos hyvin myy, niin ihmisillehän voi myydä vaikka kakkaa pussissa. Sitten on semmoinenkin kansanviisaus, että yksi pilaantunut omena pilaa koko korillisen.

Kymmeniä vuosia sitten SDP lähenteli Neuvostoliiton kommunistista puoluetta ja lähetti valtuuskunnan Moskovaan. Etukäteen oli sovittu, että Paasio käyttää puheenvuoron, Raatikainen käyttää puheenvuoron, mutta Koikkalainen ei sano mitään. Istuivat Kremlissä Brezhnev pöydän toisella puolella. Ensimmäisen puheenvuoron pyysikin Koikkalainen: - Missä täällä on vessa?

Jos ihmisellä on hätä, pitää uskaltaa pyytää apua.

Helsingissä meillä oli hyvin aktiivinen poliittinen yhdistys. Muutin Englantiin. Kun palasin Helsinkiin kysyin, mitä yhdistykselle kuuluu: - Toiminta lopahti. Yksi ihminen käyttäytyi kokouksissa niin suulaasti ja ikävästi, että ennen pitkää kukaan ei enää viitsinyt tulla paikalle.

Mekin olimme päättäneet, että K65-tanssiaisiin tulevista ne, jotka haluavat asua yksin 2-hengen huoneessa, maksavat siitä 10 euroa. Mikään muu ei maksanut mitään.Tulijoille tämä oli ilmoitettu kutsukirjeessä.Yksi äijä ei tästä tykännyt, mutta tuli kuitenkin ja rähisi vastaanotossa. Säästi 10 euroa, mutta pahoitti monen mielen.

Taito puolestaan ei valittanut mistään. Hän tuli tanssiaisiin akkukäyttöisellä pyörätuolilla, tanssi istualtaan ja taitavasti, pyörähteli muiden mukana. Pyörätuolin akussa riitti virtaa lähes illan viimeiseen valssiin.

Rouva otti taas hyvän kuva. Hotel Levi Panoraman pihalla porokin tarkkaili tyytyväisenä.




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Maa on pannukakku, sittenkin

Tänään on merkkipäivä: tasan 45 vuotta sitten ensimmäinen ihminen astui maahan kuussa. Itse olin samaan aikaan matkalla Norsunluurannikolta Ghanaan. Kerron siitä nyt lyhyesti, yhdellä lauseella. Rajanylityspaikka oli suljettu yöksi ja jouduin pysähtymään pieneen kylään, jonka keskellä istuimme iltanuotiolla ja johon lähimetsästä kuului kiihkeää rummutusta, jonka syytä en tietänyt, mutta jonka kylän vanhin kertoi kuuluvan rituaaliin, jossa kana uhrattiin metsän hengille ja sen sanottuaan vanhus vielä ihmetteli, että amerikkalaisetko muka kuussa ja miten ne sieltä alas pääsevät.

Vuosia myöhemmin, joskus 1980-luvulla olin työmatkalla New Yorkissa. Ajattelin, että matkustaminen avartaa lapsenkin maailmaa ja otin matkalle mukaan tyttäreni. Asuimme hotellissa Central Parkin laidalla. Tutustuimme isoon kaupunkiin ja sen nähtävyyksiinkin. New Yorkin kesä oli kuuma. Palasimme katsomasta musikaalia, taisi olla Chorus Line, kun lohdutin tytärtäni tiedolla, että ei ilma New Yorkissa aina ole tukala.

Tähän tyttäreni vastasi: -Ei ole, mutta edelleenkin ihmiset ovat synkkiä ja kulkevat suupielet alaspäin.

No, rouva on palannut matkaltaan Assisiin ja tänään me me pelasimme golfia. Minä löin hienoja avauslyöntejä. Minun väylälyöntini menivät useimmiten sinne, mihin olin suunnitellutkin. Lähestymiset viheriölle olivat aika tarkkoja. Mutta kaikista mitättömin ja lyhkäisin lyönti, putti reikään, ei kulkenut.

Rouva neuvoi ahkerasti, mitä pitäisi tehdä, että putti paranisi. Kehotti jopa ottamaan prolta tunteja. Kaikenkakkaraksi edellämme pelasi kolmen ryhmä, joista aina kahden avauslyönti oli joko metsässä tai vesiesteessä. Minä kyllä tiedän säännön, että jos pallo ei heti näy, niin vesiesteeksi merkityllä alueella sitä ei saisi haeskella. Nämä kävelivät jänkhällä ristiin rastiin. Rikkoivat sääntöjä. Ka, minä tiedän säännöt.

Aluksi minulla ei kulkenut putti. Muutaman väylän jälkeen tuli jo huono avauslyönti, kohta meni väylälyöntikin metsään ja lähestyminen viheriöllekin epäonnistui - eikä siihen aluksi tarvittu kuin yksi perhosen siivenisku sydänalaan.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Ilma oli loistava, itikoista ei ollut haittaa. Rouvan kanssa oli neuvoista huolimatta mukava pelata. Pelin jälkeen rouva näytti kuvia Assisista ja Roomasta. Yhdessä kuvassa oli Campo dei Fiorin keskelle pystytetty marttyyrin patsas. Mies oli poltettu, koska hän luuli, että maa on pyöreä kuin pallo eikä pannukakku.

Pannukakkuhan tämä on. Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun pannukakun reunalta putosi syvyyteen nigerialaisia koulutyttöjä. Ja ihan muutama päivä sitten pannukakun reunalta tipahti malesialainen matkustajakone.



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Vihaa ja kuole ennen aikaasi

No niin, rouva otti ja lähti - vanhemman tyttäremme kanssa Assisiin enneagrammikurssille. Assisi on paikka, jossa oikeasti kannattaa vierailla, oli sitten katolinen, protestantti, ihmisvihaaja tai asennoituu tähän päivään, huomiseen tai tuonpuoleiseen miten vaan. Franciscus Assisilainen (Jumalan pieni köyhä) harrasti yksinkertaisuutta ja luopui omaisuudestaankin ajatellen hyvää. Katolinen kirkko on rakentanut Franciscuksen vaatimattoman hartauspaikan ympärille suuren, ylellisen kirkkorakennuksen. Franciscus varmaan pyörähtelee haudassaan.

Enneagrammi on hyvä juttu. Se yksinkertaisesti opettaa, että ihmiset ovat erilaisia, Kaikki ne viat, joita ihmisissä näet, eivät välttämättä ole vikoja, ne on ominaisuuksia. Opetelkaa ymmärtämään toisianne.

Yksi ominaisuus kuitenkin on vika ja vielä hengenvaarallinen. Uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisten vihaaminen ja kyynisyys on samanlainen henkeä uhkaava sairaus kuin esim. korkea kolesteroli. Siitä vaan vihaamaan. Mitä enemmän vihaatte sitä nopeammin kuolette.

Tein pikagallupin. Kaikki vastaajat pitivät tätä hyvänä uutisena.

Juttelin tästä uutisesta Lapinäijänkin kanssa. Lapinäijä tokaisi, että niinhän se on. Kovasti kun vihaa, niin verenpaine nousee ja aivoinfarkti tulee. Lapinäijä sitten vielä päälle vähätteli itseään: - Tämmönen puun työstäjä. Kun sanoo, että työkseen puuta työstää, niin ei ne arvosta.

Eivät arvosta? Muistan, että rahalla sai joskus ja varmaan vieläkin ostaa titteleitä: aatelisarvot ovat kaupan, oppiarvot ovat kaupan ja jokuhan voi esiintyä kreivinä ihan omasta aloitteestaan. Vaikka Lapinäijällä olisi paljon rahaa, niin ei se niillä rahoilla itselleen titteliä ostaisi - Lapinäijä on viisas mies.

Muistan jutun turistiporukasta, joka hotellin baarissa kävi kinaa siitä ollaanko nyt Istanbulin vai Nicosian Hiltonissa. Olivat matkalla maailman ympäri ja kotiin palattuaan varmaan kertoivat kuinka paljon maailmaa tuli nähtyä.

Pienenä minulla oli ajatus: yksi kiertää ympäri maailman eikä opi mitään, toinen kulkee perheen ainoilla kengillä pirtin ja ulkovessan väliä ja ymmärtää kaiken.

Rouva on oppinut olemaan kaveri älykännykkänsä kanssa ja tykkää ottaa kuvia. Kiitos tästä kuvasta: siinä, siinä se on, Franciscuksen pieni pyhättö, jonka Enkeleiden Pyhän Marian Basilika kätkee sisälleen.





perjantai 27. kesäkuuta 2014

Aku Ankka eduskuntaan

Lähdin Kittilässä potkulaudalla rouvan kehotuksesta asioimaan Sirkan kauppaan. Piti hakea jauhelihaa. Potkin itseni matkalle kädet paljaina ja Intian Delhin The Imperial-hotellista ostettu lippis päässä. Lippiksessä lukee komeasti: The Imperial. En minä kuitenkaan päässyt ensimmäistä mutkaa kauemmaksi: korvia alkoi paleltaa ja kädet kohmettuivat.

Palasin takaisin, pukeuduin asiallisesti ja lähdin sitten vasta matkalle. Käteeni löysin talvivaatteista hiihtohanskat ja päähäni villaisen, valkoisen pipon, jossa on iso musta tupsu ja jossa lukee Ping. Pipon olin ostanut Winchesterin kuninkaallisen golfkentän (The Royal Winchester Golf Club) proshopista.

Pelasin Winchesterissä golfia yli 10 vuotta. Pelasimme leikkisiä reikäpelejä äijäporukassa myös tammikuussa, pipot päässä. Aamulla väylät saattoivat pilvettöminä aamuina olla valkoisena kuurassa. Parin väylän jälkeen aurinko sulatti väyliä vihreiksi. Jonkin aikaa kenttä oli usvainen ja usvan seassa liikkui harmaita hahmoja. Aika erikoinen näky.

Englannissa golfin pelaaminen oli hauskaa. Tärkeintä pelissä oli mukava porukka. Ja kun äijät tunsivat toisensa äijät osasivat myös vinoilla toisilleen. Englantilaista huumoria? Ja terveellistä! Innostukseni golfiin lopahti, kun palasimme Suomeen: "Ei me mitään hauskoja pelejä pelata. Me halutaan tehdä korttia." Monet osaavat paremmin antaa neuvoja pelikaverilleen kuin itse pelata.

Tässä hyvä uutinen: ystävämme, joka on väitellyt leikillä oppimisesta, sanoo, että leikillisyys on Suomessakin tulevaisuuden juttu. Ajatelkaa, Amerikassakin Forbes on laittanut rikkaimpien fiktiohahmojen tulot järjestykseen jo vuodesta 2002 lähien. Vasta tänä keväänä Ilta-Sanomat julkaisi listasta tietoja. Viime heinäkuun listauksen rikkain oli Roope Ankka (47,7 miljardia euroa) ja toiseksi rikkain Hobitti-kirjan lohikäärme Smaug (39,4 miljardia euroa).

Monet ihmiset ovat julkisuudesta tuttuja, BB-tähtiä ja muita. Varmaan joku listaa heidän julkisuusarvoaan, ainakin puolueet. Samanlaista listaa voisi tehdä myös fiktiohahmoista ja valita heistäkin puolueelle ääntenkalastajia: Karvinen vetoaisi kissaihmisiin ja Pluto koiraihmisiin.




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kruununhaassa verenhimoisia hyttysiä

Tulimme reilu viikko sitten Lappiin. Ei itikan itikkaa. Joskus on joskus ei. Ensimmäisinä vuosina täällä kun olimme, ei ollut. Etelän vareksille vinoilinkin, että jutut Lapin hyttysistä on kateellisten luoma mielikuva. Asuimme silloin Helsingissä Kruununhaassa, jossa piha ja muukin ympäristö on asfalttia. Kesäöinä heräilin kuitenkin inininään, iiiiiIII!, ja kipeetä teki. Lehdestä sitten luin, että vanhoissa taloissa saattaa olla viemärihyttysiä. Kokemuksesta tiedän, että ne ovat harmaita ja verenhimoisia.

Levillä on ollut mukava potkulautailla nyt viileässä säässä - tänään Hotelli Levitunturin ravintolaan Kittilän ihmiset ry:n lounastiistaihin. Rouva tuli omia aikojaan autolla. Tapasimme paljon tuttuja. Halailimme ja kyselimme ja kuuntelimme kuulumisia.

Iivo näytti sormiaan ja totesi niiden koukistuneen niin, että "ei onnistu enää kalanperkkaus". Kysyin, että kuinkas haitarinsoitto? - Kyllä sitä vielä näpelöi.

Ikäihmisille järjestetyssä tilaisuudessa oli myönteinen tunnelma. Monella on viime vuonna ollut vaikeita vaiheita elämässään. "Mieheni kuoli, mutta eteenpäin tässä eletään. Tottakai tulen Kittilän ihmisten illallistanssiaisiin." "Sydämeni leikattiin ja makasin sairaalassa kuusi kuukautta, mutta olen minä sen verran kuntoutunut, että tulen illallistanssiaisiin,tottakai."

Tottakai paikalla oli myös Krigsholmin Mauno. Mauno on linja-autonkuljettaja. Hän oli ikänsä vuoksi joutunut luopumaan ajoluvastaan. EU:n lainsäädäntö kuitenkin poisti ikärajoituksen ja Mauno suoritti ajokokeet ja tutkinnon 84-vuotiaana. Nyt hän on ostanut kesämökkipalstan ja rakentaa rantasaunaa. Mauno kertoi 90-vuotispäivillään, että "täytyyhän ihmisellä olla tulevaisuuden suunnitelmia". Mauno oli ostanut työkoneenkin ja tehnyt saunalleen 1,5 km tietä.

Kittilän ihmiset ry:n ensimmäisestä virkistystilaisuudesta vein Hangasvaaran Maijaa Kinisjärvelle. Jos oikein muistan, Maija oli yli 90 vuotta vanha. Häntä jännitti kotitiensä kunto, se oli huonossa hoidossa ja kuoppainen. Mutta: "Ajattele, ei tänne ennen ollut tietä ollenkaan." Maija muisti lisäksi, että "kävin Sieppijärvellä, siellä vasta oli huonoja teitä."

En ole tällä reissulla Lapissa kohdannut kevyen liikenteen väylällä yhtään ihmistä, joka puhuisi itsekseen nappi korvassa tai ajaisi polkupyörällä kännykkää näpelöiden. Toivottavasti ihmisten tapa katsoa toisiaan silmiin ja tervehtiä ja jutella ei ole katoavaa kansanperinnettä.




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Tiedostavaa seksiä ja eettistä pornoa

Ajelin rouvan lääkärille. Odotellessani rouvaa vastaanotolta lueskelin iltapäivälehtiä. Kummallisia uutisia: "Yritti surmata vaimonsa pudottamalla ikkunasta." "Mies liekehti bussipysäkillä." "Saha kimposi käsivarteen." "Sekoittiko isyys kuhan pään?" "Kimmo Sasi juhli naisseurassa."

Muistan televisiosta köyhän uutispäivän. "Linja-auto kaatui Kiinassa, useita kuoli." Kyllä pitää paikkansa vanha kansan viisaus: tieto lisää tuskaa.

Meillä oli keväällä muutama tuskainen viikko. Rouvan kylki oli kipeä. Kivun aiheuttajaa oli etsitty erilaisilla tutkimuksilla - turhaan. Mutta nyt tuli tietoa. Kun rouva palasi vastaanotolta hänen ensimmäinen sanansa oli: "Helpotti." Professori oli osannut kertoa, mistä kipu johtuu. Tuska helpotti ja meille molemmille tuli "hyvä olo". Ei kansa ollutkaan oikeassa: tieto vähensi tuskaa.

Parin päivän päästä pääsimme kevein mielin matkalle Lappiin. Ajoimme noin 960 kilometriä Helsingistä Pudasjärven kautta Kittilään. Pysähdyimme Kärsämäellä, tankkasimme ja joimme kahvit. Kaikkiaan matka Helsingistä Kittilään kesti 11 tuntia: kuuntelimme radiota ja söimme välillä omia eväitämme.

Heinolaa ohittaessamme kuuntelimme Ylen radio ykköstä. Puujalkavitsin aiheen sain Leevi Madetojasta kertoneesta jutusta. Kulttuuritoimittajan mukaan Madetoja  "esiintyi elokuvasäveltäjänä vain kerran". Tästä muistui mieleeni, että minä nuorena partiolaisena esiinnyin joulupukkina kolme kertaa. Miksi toimittaja ei sanonut, että Madetoja sävelsi vain yhden elokuvasävelmän.

Jyväskylän jälkeen, en muista Ylen radio puheessa vai ykkösessä, tuli juttua uudesta seksilehdestä. Lehden tekijöiden puheessa kuulin ensimmäisen kerran sanayhdistelmät "tiedostava seksi" ja "eettistä pornoa". Kieli kehittyy. Kielellä muuten hämätään ihmisiä joskus ihan tarkoituksella.

Ghana taisi olla Afrikassa ensimmäinen siirtomaa, joka itsenäistyi. Maan ensimmäinen presidentti oli Nkrumah, josta englanninkielinen media kirjoitti, että häntä kutsutaan maassa vapahtajaksi. Akaan kielestä oli yksi sana käännetty englanniksi väärin: tosiasiassa kansa kutsui Nkrumahia vapauttajaksi.

Taisi olla Oulun korkeudella, ennen tai jälkeen, kun Ylen radio puheessa tuli hyvä juttu George Orwellista, hänestä itsestään, mutta myös kirjasta Eläinten vallankumous. "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia." Vallankumous alkoi iskulauseilla kuten: "Nelijalkaiset ovat hyviä, kaksijalkaiset pahoja." Kun vallankumousjohtaja sika Napoleon oli päässyt nauttimaan vallasta, hän nousi palatsinsa parvekkeella kahdelle jalalle ja julisti, jos muistan oikein: - Nelijalkaiset ovat hyviä eivätkä kaksijalkaisetkaan  pahoja.

Ja lampaat määkivät. Joukkovoima on valtaa. Mutta niin kuin vanha kansa viisaasti sanoo: - Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Tulimme Kittilään hyvissä ajoin alkuillasta ja lämmitimme saunan. Istuimme terassilla. Autuas hiljaisuus.