lauantai 31. lokakuuta 2015

Suolakurkku vai maustekurkku ?

Yliopiston Apteekki ilmoitti, että Rouvalle tilattu lääke on tullut. "Potkulautamies saa noutaa." Menin Viikkiin potkulaudalla. Päivä oli kirkas, viileä ja tuuleton, päivä jolloin näkee selkeästi ja kauas.Voi kun osaisin kirjoittaa runoja.

No, nyt minä kuitenkin ymmärrän, miksi rengaspaineet ja renkaiden lämmittäminen formuloissa on tärkeä juttu. Kylmänä ja väärillä rengaspaineilla potkulautanikaan ei kulkenut mihinkään, ei edes alamäessä: takarenkaassa oli liian vähän painetta.

Jos ei kantapään niin sitten takarenkaan kautta.

Potkin alamäessä potkulautaan lisää vauhtia. Toisella puolella hurisi moottoritie Lahteen ja toisella puolella meteliä piti kivimurskaamo. Olin lukenut Hesarista pari päivää aikaisemmin tsekkiläisen taiteilijan mielipiteitä suomalaisista. Hän järjestää ensi vuoden maaliskuussa Helsingissä Ratikkasoittajien kiertueen. Projektin taustatyötä tehdessään hänen käsityksensä suomalaisista oli vahvistunut: sulkeutuneita ja varautuneita.

"Toivottavasti tapahtuma saisi ihmiset juttelemaan enemmän keskenään."

Että pitäis tuntemattomille juttella. Eihän ihmiset tule toimeen edes omien sukulaistensa kanssa. Ihan läheiseltä ystävältä kuoli veli. Käly ei ilmoittanut miehensä kuolemasta tämän sukulaisille saatika olisi kutsunut hautajaisiin - taustalla oli perintö ja kateus. Yksi äiti kielsi lapsiaan tapaamasta vaariaan, koska tämä oli jättänyt näiden mummin ja lähtenyt toisen naisen matkaan. Yhdelle ystävällemme tuli avioero. Lähtiessään mies tyhjensi yhteisen pankkitilin.

Ratikassa vieressä istuvan tuntemattoman kanssa juttelu saattaisi sittenkin piristää.

No, hain lääkkeen Rouvalle ja menin samalla matkalla ostamaan muutaman maustekurkun Prismasta. Ongin pihdeillä maustekurkkuja liemestä. Vieressäni mies onki Myrttisen suolakurkkuja toisesta purkista. Maustekurkut maksavat yli 3 euroa kilo ja suolakurkut yli 7 euroa kilo. Lähtiessään suolakurkkumies tarkisti vaakanumeron maustekurkuille.

Minä lähtiessäni kysyin kassalta, osaatko erottaa maustekurkun suolakurkusta. "En millään." No, Prisman ulkopuolella oli poliisiauto. Pakkasin ostoksiani potkulaudan koriin ja jäin töllöttämään: mitähän täällä tapahtuu. Kohta kaksi poliisia talutti nuoren miehen ja ylimääräisen toppatakin autoon. Ilmeisesti kiinni oli otettu myymälävaras.

Niin, pitää olla ihan oikea rosvo, että joutuu vastuuseen tekemisistään.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Delfiinin laulu

RSO:n perjantaikonsertissa japanilainen Aniko Suwanai soitti viulua. Eikä soittanutkaan ihan mitä tahansa viulua, samaa Delfiini-nimistä Stradivariusta soitti aikanaan Jascha Heifetz. Meillä on RSO:n kausikortti. Rouvalla on ollut hieman ongelmia vointinsa kanssa, mutta totesi empimättä, että tämä on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". "Mennään konserttiin!"

Minä jatkoin, että jokainen päiväkin on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". Rouva tykkäsi ja kehotti: - Potkulautamies saa kirjoittaa ajatuksen blogiinsa.

Menimme konserttiin. Kiirehdin edeltä parkkihallista hissiin, jotta ehtisin tilata väliaikadrinkit. Hissi oli vasta puolillaan, kun ovet alkoivat sulkeutua. Hissiin kiirehti muitakin ja tarkkailin ehtisivätkö. "Ähäkutti, eivät ehtineet!", sanoin ääneen. Kyllä ihmisiä hississä nauratti.

Juttelin tapauksesta lappilaisen ystäväni kanssa. Tämä metsien viisas mies filosofoi, että "pienessä tilassa oli toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja ehkä kaikilla oli vähän vaivautunut olo. Vitsi helpotti ja laukaisi tilanteen".

Aikaisemmin viikolla olin käynyt bussilla marketissa. Oli surkea keli. Tuuli oli voimakas, meni ihon alle. Puista tipahtaneet lehdet värjäsivät jalkakäytävän keltaiseksi. Syksyinen maisema oli värikäs, kaunis. Menomatkalla istahdin eturiviin näköalapaikalle. Ikkunapaikalla istunut nuori mies siirsi reppunsa syrjään ja teki minulle tilaa ja jatkoi kännykkänsä näpelöintiä. Kotimatkalla vanhempi mies oli varannut viereisen paikan lehdelleen. "Saanko istua tähän?" Jos katse voisi tappaa...Istuin kuitenkin.

Onneksi olin unohtanut ostaa katkarapuja. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä katsomassa, jos lähikaupasta löytyisi katkarapuja. Menin kävellen. Hämeentiellä linja-autoa odottivat äiti, vauva vaunuissa ja muutaman vuoden vanha isoveli. Sää oli kurja, mutta pikkumies oli täynnä elämää ja hyppeli iloisena.

Totesin pikkumiehelle, että on se kiva nähdä iloisiakin ihmisiä. Äiti kysyi pojaltaan: - Oletko sinä iloinen? Pikkumies vastasi:- Olen!

Löysin lähikaupasta katkarapuja. Kaupan kassa pyysi edelläni ostoksiaan maksavaa miestä käymään tarkistamassa "mikä tämän tuotteen hinta on". Viivakoodi ei toiminut. Tuli minun vuoroni maksaa katkaravut. Kassa ei kysynyt mitään. Sanoin kysymättäkin, että "nämä maksavat 2,50 euroa".

Kassakone luki paketin viivakoodin. "Hinta on kyllä 9,90 euroa". Selitin: Vitsi, vitsi ! Huumori on vaikea taiteenlaji.




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ostatko banaanin kuorineen?

Rouva luki Satokausikalenteria ja sanoi, että Potkulautamies saa hakea Arabian kauppakeskuksesta espanjalaisia satsumia, mangon ja granaattiomenan. Vanha kansa sanoo, että ihminen on tapojensa orja. Totta. Matkalla kauppakeskukseen vaihdoin monta kertaa jalkaa jolla seisoin ja aina sijoitin kantapääni niin kauas taakse kuin mahdollista. Pari päivää aikaisemmin olin huomannut, että potkulauta kulkee keveämmin, kun sijoittaa painonsa eteen.

Ensimmäisen potkun jälkeen laudalle piti nyt astua uudelleen ja siirtää jalka eteen. Kyllä muutos on vaivalloista.

Aamulla olin lukenut Hesarista jutun SOK:n entisen pääjohtajan Arto Hiltusen teoksesta Johtamisesta. Hyvän pomon piirteistä "tärkeintä on empaattisuus". Eipä taida pitkässä juoksussa löytyä kovin hyviä johtajia, ei yrityksiin, politiikkaan eikä kansanliikkeisiinkään: amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihminen, joka elää luksuksessa, menettää kyvyn empatiaan.

K-Supermarketissa kerroin kauppiaan rouvalle, että viikolla olin nähnyt Stokkalla kummallisen tapauksen. Ihan tyylikkään näköinen rouva repi kukkakaalista suojaavat lehdet pois ja sitten vasta punnitsi ostoksensa. Miehensä yritti olla näköesteenä - häpesi varmaankin. Kysyin henkilökunnalta kuinka yleistä tämä on. "Hyvin tavallista. Lehdet parantavat kaalin säilyvyyttä. Banaanitkin myydään kuorineen."

Arabian K-Supermarketissa sain tietää, että jotkut repivät ennen punnitusta keräkaalistakin uloimmat lehdet. Omenista, chileistä, paprikoistakin revitään ennen punnitusta irti osat, jotka eivät ole syötäviä, Omenassa se on se puiseva tikku, josta omena puussa riippui.

Ryhdyin tutkivaksi journalistiksi. Ostin kukkakaalin ja banaanin. Revin kukkakaalista vihreät lehdet ja kuorin banaanin. Punnitsin kaikki erikseen. Tässä tulos: Kukkakaali 1,80 euroa + lehdet 0,16 euroa ja banaani 0,16 euroa + kuoret 0,10 euroa. Banaanin ostaja säästää enemmän. Omenalla en tehnyt koetta: tikku siinä omenassa ei paina niin paljon, että vaaka sen tunnistaisi.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mutta tota, että tota, mistä aikuiset tulevat?

Viikko sitten sunnuntaina olimme juhlalounaalla Pariisissa:  Eleonor täytti 1 vuotta. Edellisenäkin päivänä, lauantaina, olimme syöneet juhlalounaan: minä täytin 71 vuotta. Eleonor ja minä olemme keskimäärin 36-vuotiaita.

Lauantaina Eleonor nautti ystävällisestä tarjoilusta, oli henkilökunnankin huomion keskipiste ja hymyili ja jokelteli koko 2-tuntisen lounaan ajan. Eleonor oli iloinen syödessään ravintolan maukasta ruokaa - lähes samaa mitä me muutkin. Sunnuntaina söimme lounaan eri ravintolassa. Henkilökunta oli töykeä eikä tykännyt meistä kenestäkään. Eleonorallekin lämmitettiin äitinsä tuoma ateria tuubista.

Tässä sitten tapahtui, mitä en koskaan aikaisemmin ole kokenut: Eleonor parkui ravintolassa täysillä. On tutkittu ja todettu: lapset syntyvät hyvinä. Ihan pieni lapsikin tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden, vilpin ja antaa palauttetta huonosta palvelusta.

Mitä meille tapahtuu, kun "kasvamme aikuisiksi"?

P.S. Lauantaina ravintola tarjosi synttärikakun Eleonoralle. Ihan oikein - säästyi 70 kynttilää.




perjantai 9. lokakuuta 2015

Pitääkö tynnyrin olla tyhjä, että se kolisisi?


Olipahan reissu: Eleonoran syntymäpäiväjuhlat Pariisissa, ystäviemme kultahääpäiväjuhlat Englannissa, viisi päivää ja kolme lentoa. Ei lennot pitkiä olleet, mutta ruuhkat lentokentillä. Opin minä matkalla jotain uuttakin: kuinka pääsee eroon naispuolisista puhelinmyyjistä. Winchesterissä 86-vuotias ystävämme neuvoi, että pitää vastaukseksi heti kysyä: - Kuinka oma seksielämäsi sujuu?

Paluulennolla Helsinkiin vieressäni istui kiinalainen nainen matkalla Helsingin kautta Hong Kongiin. Nainen kertoi osaavansa yhden suomenkielisen sanankin: Moi! Oli oppinut sen poikaystävältään. Minulta ja Rouvalta hän kysyi: - Mihin aikaan te menette nukkumaan? Vastasin, että illalla klo 11 jälkeen. "Niin minunkin vanhempani. Hyvin terveellistä."

Helsingissä Rouvalla oli seuraavana päivänä muutaman tunnin vierailu päiväsairaalaan ja Potkulautamies sai käydä Arabian kauppakeskuksessa hakemassa ruokaa. Menin bussilla ja taas minut nolattiin. Bussin istumapaikat olivat kaikki varattuja. En ehtinyt kauaa seisoskella, kun nuori mies nousi ja tarjosi istumapaikkaa. Yritin ensin suomeksi selittää, että matkustan vain muutaman pysäkin välin. Nuorukainen ymmärsi vasta, kun selitin englanniksi. Kiitin.

Myöhemmin päivällä matkasin bussilla keskustaan. Istuin mielipaikallani etupenkissä ja näin minkä kuljettajakin näki. Lähestyimme ennen Kurvia suojatietä, jossa katua pyrki ylittämään keski-ikäinen nainen. Bussikuski hidasti jo vauhtia, kun vasemmalta pyyhälsi ohi henkilöauto. Auto ei pysähtynyt suojatien eteen ja keski-ikäinen nainen jäi puimaan sen kuljettajalle nyrkkiä. Linja-automme pysähtyi ja keski-ikäinen nainen taapersi suojatien poikki. Nainen ei heilauttanut kättään kiitokseksi.

Linja-auton kuljettaja oli maahanmuuttaja. Suomeen kotoutuminen on hankalaa. Miten voit oppia maan kieltä, jos kukaan ei sinulle puhu sitä? Toisaalta, turhan höpöttäminen on mennyt jo liiankin pitkälle. Ostat mistä tahansa mitä tahansa, niin aina kysytään: - Otatteko kuitin? Kuitti?

Tähän puhetulvaan olen kehitellyt ratkaisun. Neulotaan pipoja, joissa toisessa lukee: Kuitti! ja toisessa: Ei kuittia! Pääsisimme paljon vähemmällä höpöttämisellä.

Sitten on vielä semmosia niin kuin minä, että sanovat bussissa vieressä istuvalle: Päivää! Tähän puhetulvaan olen kehitellyt toisenlaisia pipoja: Toisessa lukee Moro! ja toisessa Haista itte!