Marxin pääoma vai oma pää

Kun olin nuori, muistaakseni  lukion ensimmäisellä luokalalla, luin Moskovassa syntyneen ja Pariisissa kuolleen Henri Troyatin kirjoittaman Dostojevskin elämänkerran. Lukemastani jäi pysyvästi mieleen: Dostojevski ajatteli, että on kahdenlaista järkeä,  näennäistä ja varsinaista järkeä, Varsinainen järki perustuu tunteeseen.

Tietää ja ymmärtää ovat kaksi eri asiaa. Jos liikenteessä hermostuu ja saa raivokohtauksen, siinä on kyllä tunnetta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on ihan järjetöntä. Jos tietää paljon, se  ehkä auttaa ymmärtämään sen, mitä tietää, mutta kaikkeahan ei voi tietää.

Minä epäilen, että näennäisellä järjellä pärjää hyvin suomalaisessa byrokratiassa - siis virassa, ei asiakkaana. Helsingin Sanomiat otsikoi_"Asiantuntijat: Käännytyslaki EU-oikeuden vastainen". Tämä on kahden eurooppaoikeuden professofin ja tiedekunnan tutkijatohtorin mielipide.

No. laki on niin kuin se luetaan. Millaiset olot Euroopassa oli silloin kun tämä laki kirjoitettiin ?

 Vuonna 1969 amerikkalaiset kävivät kuussa. Minä matkustin Afrikkaan tutustuakseni siellä asuviin naapureihin. Isossa kuvassa, niin kuin usein toistellaan, meidän yhteinen osoitteemme on Maapallo. Afrikkalaiset naapurimme ovat ystävällisiä. Senegalin  Dakarissa paikalliset muslimit juhlivat ramadanin päättymistä. Minutkin kutsutiin juhliin. Juhlissa tarjottiin viinaa. Ihmettelin ja kysyin: Eikö teidän uskontonne kiellä alkoholin juomisen?

- Kieltää, mutta meillä on verhot ikkunoiden edessä. Ei Allah tänne nää.

Maailmassa on tuhansia vuosia päätetty kiinni vedettyjen verhojen takana uskonsodista. Viime vuosituhannen jälkipuoliskolla ristiretkeiltiin ja erityisen herkästi aseisiin tartututaan vieläkin Lähi-idässä. Naapurissa Putin aloitti "erityisoperaation", jonka Venäjän ortodoksikirkon johtaja Kiril on sittemmin julistanut pyhäksi sodaksi. "Venäjän ortodoksikirkon mukaan Venäjä puolustaa Ukrainassa pyhää Venäjää ja maailmaa globalismilta ja satanismin hallitsemalta länneltä".

Minäpä selitän, mistä tämän blogin otsikko syntyi. No sehän syntyi meidän omasta ja naapurimme historiasta. Venäjästä oli kommunistien vallankumouksella tehty Neuvostoliitto.  Tsaari ja perhe oli teloitettu. Puoluekonferenssissa huhtikuussa 1929 tehtiin periaatepäätös puolueen puhdistamisesta haitallisista aineksista.

Suomalaisiakin muutti naapuriin kommunistisen ihanneyhteiskunnan innoittamina. Arvioiden mukaan Stalinin hirmuhallinto tappoi noin 20 000 suomalaista. Kaikkiaan Stalin teurastutti miljoonia "haitallisia", arviot vaihtelevat kymmenissä miljoonissa.

Edellä olevan tekstin sain kirjoitetuksi eilen. Tänään luin Hesarista, että Putin jatkaa Stalinin tapaan: "Venäjällä sorto kiihtyy entisestään". En tiedä onko Putinilla järkeä vai tunnetta vai jotain ihan muuta: jos saa arvata, niin veikkaan, että hänen päätään sekoittaa, rakkaus ja himo, itserkkaus ja vallanhimo.

Oppia ikä kaikki

Heräsin  aamulla kello viisi - tämä oli minulle jokapäiväinen kokemus lähes 50 vuotta sitten, jolloin nukuin toimiston sohvalla kuusi tuntia seitsemänä yönä viikossa ja heräsin joka aamu klo 05. Nuoren yrittäjän työpäivä oli 18 tuntia: 05-23. Nyt jäin sänkyyn pötköttämään 3 tunniksi: miettimään kokemaani ja elämää tässä ajassa. Nyt tapahtuu sellaista, mitä en uskonut kokevani: sota on tullut ihan naapuriin. Järkyttävä kokemus.

Mutta, jos Suomi ei  olisi puolustanut itsenäisyyttään sotimalla, tuskin minä olisin olemassa:   isä  oli kotoisin Tampereelta ja äiti kaukaa pohjoisesta Raahen seudulta. He löysivät toisensa rintamalla: äiti oli lotta ja isä nuori upseeri. Minä synnyin1944 - sota-ajan "sekuntaa", niin kuin samana vuonna syntynyt sodankyläläinen tuttavani meitä luonnehti.

Olin aloittanut toteuttaa ajatuksiani yritykseksi tammikuussa 1976. Raskaiden talvikuukausien jälkeen tuli arinkoinen kevät ja minäkin virkistin itseäni päiväkävelyillä Helsingin keskustassa. Toukokuussa koin elämäni tärkeimmän päivän - ihan sattumalta ja odottamatta: Tapasin Sadun. Meidät esitteli toisillemme hänen tamperelainen, minullekin kouluvuosilta tuttu ystävättärensä. Tapasimme Mannerheimintiellä.

Eikä siihen kauaakaan mennyt, kun Satu vaihtoi työpaikkaansa: kuljimme yhdessä työpaikalle aamuisin kello 6 ja kotiin myöhään iltaisin. En olisi jaksanut yksin. Olemme Sadun kanssa eläneet yhdessä kohta 48 vuotta. Meillä on ihana perhe - onnellinen elämä.

Ennen oman yrityksen perustamista (1975) olin hankkinut kokemusta toimittajana: aloitin jo teininä tamperelaisten yritysjohtajien haastatteluilla Aamulehteen. Äidin kauppa meni nurin ja minä keskeytin lukion pariksi vuodeksi. Tällä reissulla päädyin toimittajaksi Ouluun: Pohjolan Työ, Kaleva ja takaisin Tampereelle Rellun lukioon, ylioppilaaksi ja sitten toimittajaksi Kansan Lehteen. Syksyllä 1967 minut kutsuttiin Helsinkiin Paasivuorenkadulle SDP:n Työväen Sanomalehtien Tietotoimistoon. Seurasin eduskunnan toimintaa, tutustuin politiikkoihin ja pääkaupungin median poliittisiin toimittajiin. 

Ensimmäisen matkani Afrikkaan tein 1969 - halusin tutustua "kolmanteen maailmaan". Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Matkasin Länsi-Afikkaan vielä muutaman kerran 1970-luvun alussa. Otan tässä ihan tarkoituksella aiheeksi vierailuni itsenäisyydestään taistelevassa Guinea-Bissaussa: tutustuin presidentti Luis Gabraliin ihan erilaisissa olosuhteissa kuin 1969 haastattelemiini Senenegalin, Liberian ja Nigerian presidentteihin.

Guinea-Bissaussa me marssimme viidakossa aseistautuneuden sotilaiden suojelemina usein öiseenkin aikaan. Sain Luis Gabralista ihmisenä myönteisen kuvan. Tätä käsitystä vahvisti pienessä kylässä tapaammme Luisin vaimo: "Luis on hyvä ihminen. Hänen suurin virheensä on, että hän luulee, että kaikki muutkin ihmiset ovat hyviä."

Viimein Portugalikin tunnusti Guinea-Bissaun itsenäisyyden. Luis jatkoi muutaman vuoden  presidenttinä, kunnes 1980 sotilaat kaappasivat vallan. Opetus: paljon on ollut ja vieläkin on maita, joissa pahikset takertuvat valtaan.

 Nyt vanhana, syksyllä 80 v, olen oppinut laittamaan Rouvan kutomat villasukat jalkaani ilman käsien apua: Pyöritän jalkapohjaa mattoa vastaan - kantapään kautta.