torstai 31. joulukuuta 2015

Taivaallinenkin sotajoukko ylisti Jumalaa

Rouvalla oli kiire Ultraharvinaisten sairaiden kokoukseen ja Potkulautamies joutilaampana sai luvan käydä apteekissa. Ihmiset olivat hakemassa kaikki Kela-korvattavat reseptilääkkeensä ennen vuoden loppua ja jono oli pitkä. Jono oli niin pitkä, että joiltakin aika oli loppunut kesken ja vuoronumeroita oli palautettu tarpeettomina. En ollut ehtinyt painaa nappia saadakseni oman vuoronumeroni, kun vieressä seissyt mies sanoi: - Tämä on näistä viimeinen. Hän antoi minulle vuoronumeron ja ohitin jonossa yli kymmenen ihmistä.

Olin kassalla maksanut ja lähdössä kun apteekkiin tuli sisälle kookas nuorehko mies. "On tämä niin perseestä! Missä se kone on?" Minä totesin agressiiviselle ihmiselle, että "astu pari askelta eteenpäin, niin se on nokkasi edessä ja pidä pääsi kiinni!" " Kiitos ja hyvää Uutta Vuotta ", sanoi nainen kassalla ja hymyili ystävällisesti.

No! Joulu meni. Vanha vuosi meni. Ja maapallo tekee taas uuden kierroksen auringon ympäri. Vain joitakin satoja vuosia sitten tällaisesta maailmankuvasta, että maapallo muka kiertää aurinkoa, olisi joutunut poltettavaksi roviolla.

Meillä oli perinteinen perheen joulu Levillä. Itse asiassa meillä oli viiden perheen joulu Levillä. Yhtenä iltana meitä oli koolla seitsemän perhettä: meidän tyttäret perheineen, tyttären puolison veljet perheineen, Rouvan veli perheineen ja Rouvan veljen vaimon veli perheineen. Tykkäsimme Saamen Kammin  poroillallisesta.

Niiles-Jouni joikhasi meille. Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa, että Joiku on aina ollut keskeinen saamelaisten erilaisuuden ilmentäjä. Pyrkiessään hajottamaan saamelaista uskontoa ja maailmankuvaa  papit kävivät joiun kimppuun. Eleonoralle (1v 3kk) Niiles-Jouni joikhasi hyvää elämää.

Meidän viiden perheen jouluaaton illallisella luettiin suomalaiseen perinteiseen kuuluen jouluevankeliumi.

Evankeliumissa kerrotaan, että paimenet vartioivat yöllä laumaansa. "Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja herran kirkkaus ympäröi heidät. "Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." "Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa.."

Olen kuunnellut tämän evankeliumin varmaan jo sata kertaa ja aina kuvitellut vaikuttavan näyn öisellä kedolla: paimenet, enkeli, kirkkaus, sotajoukko. Nyt minä oikeasti ensimmäistä kertaa havahduin miettimään: mikä taivaallinen sotajoukko. Onko taivaassakin sotia?

Eikös ole ihmeellistä, että maan päälläkin on sotajoukkoja, jotka ylistävät Jumalaa, kukin omaansa, tiätysti.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Hurja änkyräjahti tunturissa

Meillä on perhejoulu Levillä. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa ajaa ja mennään rauhallisesti talvirajoitusten mukaan. Kemin ja Rovaniemen välisellä tiellä oli pitkiä pätkiä, joilla rajoitus oli 100 km/tunnissa. Ihailimme Helsingin räpäisen loppuvuoden jälkeen kaamoksen valoisuutta ja kauniisti punertavaa taivaanrantaa.

No, sitten tulikin ihan odottamaton valoilmiö: peltipoliisi otti kuvan ja varmaan tulee sakotkin. En valita, mutta nopeutta säätelevä liikennemerkki oli täysin lukukelvoton: jää ja lumi peitti sen viestin. Mutta pöljänkin pitäisi tietää: jos satasen alueella tullaan risteykseen, niin nopeus on laskettava 80 km tunnissa.

Ennen Rovaniemeä kuulimme Lapin radiosta, että poroja on vaeltanut pohjoisesta etelämmäksi, koska syksyllä oli römppä keli.

Pääsimme ajoissa ja fyysisesti ehjinä Leville. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan, kun mieliala kääntyi römppäkelin puolelle: Suomen Kuvalehti jahtaa edelleenkin sinnikkäästi Kittilän tunturiänkyröitä. Lehti on kirjoituksillaan hakannut Kittilän kuntapäättäjiä kuin vierasta sikaa. Mistähän tämäkin sanonta on saanut alkunsa?

Vieras sika on eri laumasta. Ihmiset, niin kuin muutkin nisäkkäät, taistelevat laumansa puolesta.

Olin Kittilässä varavaltuutettu, kun Kittilä valitsi kunnanjohtaja Seppo Maulalle seuraajaa. Olin ylpeä siitä, että tunturiänkyrät valitsivat ennakkoluulottomasti virkaan naisen Kauniaisista, joka vielä lisäksi oli ollut vihreiden ehdokkaana eduskuntaan. Olin jopa suositellut hänen valintaansa. Pyydän anteeksi.  Sirkan kaupassa tapasin tänään kuntapoliitikon, naisen. Häntä valinta aina silloin tällöin itkettää. Halasimme ja totesimme: - Voi paska!

Suomen Kuvalehti kirjoittaa Päivikki Palosaaren "kaatopaikasta". Tiedot juttuunsa lehti on saanut kunnan vs. ympäristösihteeriltä, joka on ollut vihreiden ehdokkaana eduskuntaan. Kun Päivikin "kaatopaikkaa" tutkittiin, vihreä ympäristösihteeri oli paikalla ja vaati, että ei kaiveta 9 vaan 24 reikää. Mitään ei löytynyt. Nyt vihreä ympäristösihteeri vaatii, että pitää tutkia lisää, jos sittenkin löytyisi jotain.

Tässä harvinainen kuva tunturiänkyröistä piilopaikassaan. Ilmeet ovat vilpittömän hämmästyneitä. Mekö muka julkkiksia? Hyvää Joulua!






torstai 10. joulukuuta 2015

Anteeksi, olisiko teillä vähän aikaa?

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea kaupasta piparjuurta ja tiskikonenappuloita. Menin Stokkalle ja ostin muutakin - joulu on tulossa. Kävelin ostoskassieni kanssa rautatientorille ja näin jo kaukaa, että bussi 68 oli pysäkillä valmiina lähtöön. En kuitenkaan pistänyt juoksuksi, koska tiedän, että muutaman minuutin kuluttua tulee toinen bussi.

No, ehdin odottavaan bussiin kävellenkin. Tervehdin ja kiitin kuljettajaa. Virosta meille töihin tullut kuski hymyili ja totesi: - Ei mitään. Meillä on lähtöön aikaa vielä minuutti.

Lääkäri saattaa kertoa potilaalle: - Valitan, mutta teidän lähtöönne on aikaa korkeintaan puoli vuotta.

Aina kysytään, paljonko kello on? En ole kuullut kenenkään tiedustelevan: - Mitä aika nyt on? Muutama sata vuotta sitten tähän olisi voinut vastata, jos olisi tiennyt oikean ajan: - Nyt on pimeä keskiaika.

Hesarin tiedesivuilla julkaistiin lyhennettynä luku kirjasta "Maailma pähkinänkuoressa. Kaiken ymmärtämisen käsikirja". Kirjoituksessa on aiheena yleinen suhteellisuusteoria, jonka mukaan: "Mennyt, nykyisyys ja tuleva ovat olemassa samanaikaisesti." Tämä näistä sekunneista.

Alkuräjähdyksessä maailmankaikkeus oli hyvin järjestäytyneessä tilassa. Onneksi maailma ei vielä ole täydellisessä epäjärjestyksessä, koska silloin sillä "ei olisi, minne mennä".

Kehitys on suunta epäjärjestykseen. Tänäänkin oli suunnaton epäjärjestys apteekissa. Hain Rouvalle reseptilääkkeitä ja piti ottaa vuoronumero. Apteekissa oli ruuhkaa ja vuoronumeroitakin jonotettiin. Yksi nainen seisoi koneen edessä, mieti kannattaako jäädä odottamaan ja esti muita ottamasta numeroaan. Vähän siinä joku hermostui ja "vuoronumeroita" vaihdeltiin.

Ennen ihmissuhteiden alkuräjähdystä elettiin järjestäytyneessä tilassa: - Ihminen rakasti muita niin kuin itseään. Sitten tuli pamaus ja kehitys kohti täydellistä epäjärjestystä.




perjantai 4. joulukuuta 2015

Tunnelmaa ja tunnetta joukkoliikenteessä

Rouva oli käynyt kirjaston kirjapiirissä ja kotiin käveltyään totesi:- Kyllä on kauhea sää, pimeetä ja tuulee kylmästi. "Potkulautamies saa viedä roskat ulos." Pihalla naapurin rouva odotti pyörätuoliin sidotun miehensä kanssa invapirssiä: - Onpa ihanan raikas ilma!

Kurja sää on ollut syy siihen, että potkulauta on viime päivinä jäänyt talon pyörävarastoon. Olen liikkunut bussilla. Jos siristelee silmiään ja höristelee korviaan, bussissa näkee ja kuulee kaikenlaista. Tässä tilanteessa ei tarvinnut paljon siristellä eikä höristellä:

Bussi tuli pysäkille. Etupenkistä nousi vanha ihminen ja poistui etuovesta. Kun hän oli päässyt ulos, sisälle bussiin tuli keski-iän ylittänyt mies, joka kiroili niin että kaikille tuli selväksi: - Kaikenlaisia saatanan typeryksiä, perkele, ei etuovesta saa poistua.

Muutamaa päivää aikaisemmin oli tapahtunut tämmöstä: Noin 4-vuotias vesseli siirtyi vaarinsa kanssa bussin keskiovelle valmiina poistumaan seuraavalla pysäkillä. Vekara katsoi bussin etuovelle ja huusi niin että kaikki sen kuulivat: - Tosta ovesta ei saa poistua!

No, kai se on tämä yleinen ankeus ja hämärä, joka suistaa ihmisiä raiteiltaan. Matkasimme rouvan kanssa ratikalla keskustaan. Taaksemme istui mies joka oli päissään tai psykoosissa ja kiroili suureen ääneen: - Minä olen reservin luutnantti. Tyttäreni pääsi juuri ripille ja nyt sitä seurailee joku mamu. Saatanan punavihreät kommunistit.

Tunneilmasto on kuin kermakakku. Juuri nyt me lusikoimme naamaamme kakkua, jonka pohja on paistettu Ukrainassa, Pariisissa ja Lähi-Idässä. TV:stä tutut julkkiskokit asialla. Kakkutaikina on leivottu perinteiseen juureen. Lisää karvasta makua meidän omaan joulukakkuumme tuo AKT, sote, hallintarekisteri,

Kävimme Rouvan kanssa Johanneksen kirkossa joulukonsertissa. Loistava konsertti. Kiitos Laulumiehet. Kotimatkalla ratikassa rouvan viereen istui nuori tyttö. Hänellä oli kaksi isoa täyteen pakattua urheilukassia. Minusta tuntui, että hän oli liikuttunut ja ajatukset harhailivat.

Tyttö poistui ratikasta meitä ennen. Kun hän nousi lähteäkseen, kysyin: - Tuletko harkoista? Tyttö vastasi: - En. Muutan iskän luota äidin luokse. Pakkaamisessa meni kauan.

Moneen kakkuun suola ja kosteus tulee kyynelistä.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Potkulautamies raivostui liikenteessä

Nyt minä ymmärrän mistä tulee ja miltä tuntuu saada raivokohtaus liikenteessä - tai siis melkein ymmärrän. Rouvalla oli magneettikuvaus Ruoholahdessa ja potkulautamies sai olla kuskina. Arvioimme, että matka autolla Arabianrannasta Ruoholahteen kestää keskellä arkipäivää noin 20 minuuttia - varasimme matkaan 50 minuuttia. Melkein myöhästyimme: Helsingin liikenne oli ihan sekaisin.

Syynä liikenteen takkuamiseen oli pieni monttu, johon pari miestä mahtui tekemään töitä. Liikenne oli ohjattu menosuunnan kahdelta kaistalta yhdelle. No, ei tämä yksinään olisi aiheuttanut ruuhkaa, mutta liikennevalot toimivat ikään kuin kaikki muukin liikenteessä toimisi normaalisti. Vaikka sivuteiltä ei ollut ketään tulossa, pääväylän liikenne pysäytettiin punaisilla. Jonkun olisi pitänyt älytä laittaa keltainen vilkkumaan.

Englannissa liikennevalot on viisaita: kun jalankulkija pyrkii ylittämään suojatien ja painaa nappia, autolijalle syttyy punainen valo. Valo alkaa heti kohta vilkuttaa keltaista. Kun jalankulkija on ylittänyt tien, autoilija voi jatkaa matkaa.

Meillä Hermannin rantatiellä on keskellä pitkää suoraa suojatie. Jalankulkija tulee ja painaa nappia. Autoja ei kuitenkaan ole tulossa vasemmalta eikä oikealta. Jalankulkija ylittää tien ja poistuu paikalta. Kohta valot syttyvät autoille punaiseksi, jalankulkijoita ei näy missään ja autot jäävät odottamaan valojen vaihtumista vihreäksi.

Kun Potkulautamies näkee, että autoja ei ole tulossa ja potkuttelee päin punaisia, saako hän sakot? Potkulauta on jalankulkijan apuväline. Jos autoilija näkee, että jalankulkijoita ei näy ja ajaa punaisia päin, saako hän sakot? Ranskassa oli tapaus, jossa oikeus ei tuominnut autoilijaa punaisia päin ajamisesta. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että ihminen on viisaampi kuin liikennevalot.

Helsingin liikennejärjestelyjen tavoite varmaan on, että ihmiset käyttäisivät enemmän julkisia palveluita. Minä ainakin käytän. Helsingissä julkinen liikenne toimii hyvin. Oman auton ikkunasta näkee toisia autoja ja niiden typeriä kuljettajia, joille tekee mieli näyttää keskisormea. Bussissa näkee ihmisiä.






keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pienenpienet demarit

Kehun, silläkin riskillä, että saattavat ylpistyä: julkinen terveydenhoito toimii hyvin. Menin Herttoniemen sairaalaan käsileikkaukseni jälkeen toimintaterapeutille. Menin bussilla. Kehun nyt vielä Helsingin julkista liikennettäkin, silläkin riskillä, että saattavat ylpistyä. Yhdellä vaihdolla matka Arabianrannasta Herttoniemen sairaalaan toimi hyvin - lähes yhtä nopea kuin taksi, mutta halvempi.

Ehkä minun sisälläni sittenkin asuu pikku demari.

Matkaan oli kuitenkin tulla mutka. Vaihdoin Viikissä bussiin nro 79. Bussiin mennään aina etuovesta: kuljettaja näkee, että kaikki maksavat matkansa. Tämän bussin etuoveen oli lätkästy kaksi tarraa, toinen oli kielletty ajosuunta ja toinen nuoli, joka osoitti takaovelle. Kysyin kuljettajalta saako tästä tulla sisään. "Saa tulla. Tarrojen pitäisi olla sisäpuolella, jotta matkustajat eivät poistuisi etuovesta."

Ovela juoni. Minä ainakaan en enää koskaan poistu etuovesta: sen verran hyvä muistijälki kokemuksesta jäi.

Olen muuten muuttanut mieltäni: paras paikka linja-autossa ei ole etupenkki, josta näkee maisemia. Paras paikka on auton keskiosassa, jossa näkee ihmisiä. Ihmisiltä kuulee hyviä tarinoita, jos uskaltaa alkaa juttusille. Isoäiti kertoi ratikkamatkastaan tyttärenpoikansa kanssa: - Tulimme Linnanmäen kohdalle. Poika näki maailmanpyörän ja sanoi: Nyt minä tiedän missä on maailman keskipiste.

No! Minä olen aina luullut, että maailman keskipiste on oma napa. Vai onko kukaan koskaan kuullut yrityksestä, joka olisi mennyt konkurssiin siksi, että sen työntekijät olivat huonoja. Ei ole historian kirjoista tullut luettavakseni tekstiä, että sota olisi alkanut, koska kansalaiset halusivat tapella.

Tänään luin Iltalehdestä, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä vaaditaan jättikorvauksia. Juttu liittyy aikaan, jolloin Antti oli Pron puheenjohtaja ja lakkoon 2011. Järkytyin. Lehden jutussa Antti puolustelee kantaansa: "Ja kuinkahan paljon paperiyhtiöt säästivät sähkössä ja raaka-ainekustannuksissa lakkojen aikana?"

Järkytyin. Tuottavuusloikka syntyy sillä, että kaikki menee lakkoon, säästyy sähköä ja muita kustannuksia. Kalastellaan, poimitaan marjoja ja poltellaan kynttilöitä. Sisälläni ei sittenkään taida asua edes pienenpientä demaria.



 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

101 mielipidettä

Rouva oli muutaman päivän muistellut maailman parasta kanaa, jonka kokkausohjeetkin pärjäävät yksinkertaisuudessaan vertailuissa: kanan maha maustetaan ja täytetään rekiä täyteen hakatulla sitruunalla ja yrteillä. Paistetaan uunissa ensin ylösalaisin, sitten toisinpäin ja valellaan nesteellä aina silloin tällöin.

"Potkulautamies saa hakea Stokkalta ranskalaisen kevätkananpojan."

Kyllä kannatti mennä bussilla. Viereisellä istuimella ei ollut ketään, mutta käytävän toisella puolella käytiin vilkasta keskustelua. Höristelin korviani. Meluisassa bussissa kuulin muutaman kokonaisen lauseenkin. Äiti oli matkalla tyttärensä kanssa lääkäriin.

Lapsi puhui hyvin selkeällä suomen kiellellä: - Olisi hyvin ikävää, jos ihminen joutuisi sairastamaan koko loppuelämänsä. Joku aikuinen olisi ehkä kertonut samasta asiasta monisanaisemmin: - No, tota...

Lapsen arvotkin kuuluivat olevan kohdallaan: - Kun me leikimme, niin Noora tuli ja lupaa kysymättä, vei meiltä yhden lelun. Äiti, eihän keneltäkään saa viedä mitään ilman lupaa!

Oma lapsenlapsemme on nyt vähän yli vuoden vanha ja asuu Pariisissa. Ehkä tästä johtuu, että näen ympäristössäni nyt enemmän vauvoja ja pieniä lapsia kuin koskaan ennen.

Tänään Hesarissa oli Anna-Stina Nykäsen loistava kirjoitus Tellervon ja Oliverin teoksesta 101 kaikkien puolesta. "Mielipidemittaukset eivät kerro kenestäkään tarpeeksi." Pitäisi kuulla "mielipiteiden syntyhistoriaa". Hei, miksi ei kysyttäisi mielipiteitä jo ennen kuin ihmiset ovat ehtineet oppia mielipiteitä - lapsilta.

Vauvat tunnistavat epäoikeudenmukaisuuden. Monet ajankohtaiset asiat on mahdollista yksinkertaistaa perusteisiinsa niin, että pienet lapsetkin ymmärtävät. Tämä takaisi sen, että myös päättäjät ymmärtäisivät, mitä ovat päättämässä. A-studiossa lapset (4-6 v) keskustelisivat ajankohtaisista asioista.

Tellervo ja Oliver, jatkakaa te tästä!

Palatessani bussilla Arabianrantaan käytävän toisella puolella istui äiti poikansa kanssa. Pojalla oli keltainen ilmapallo. Kuulin sanat "jäi ilmapallon sisälle". Kysyin äidiltä, mitä jäi ilmapallon sisälle ja äiti kertoi koko tarinan. Hän oli ollut ostoksilla poikansa Leon (4 v) kanssa ja Leo olisi halunnut, että hänelle ostetaan lelu. Äitinsä oli kieltäytynyt ostamasta ja Leo oli alkanut itkeä. He olivat kohdanneet naisen, jolla oli ilmapallo. "Minulla ei ole tälle käyttöä, mutta sinulla varmaan on", nainen oli sanonut ja antanut ilmapallon Leolle.

Iloinen Leo sanoi bussissa: - Itku jäi ilmapallon sisälle.




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mitä potkulaudalle on tapahtunut?

Käsissäni on aika yleinen perinnöllinen sairaus, joka ikääntyessä koukistaa sormia. Sormiani on oiottu leikkauksessa kaksi kertaa yksityisessä sairaalassa ja nyt kolmannen kerran terveyskeskuslääkärin lähetteellä HYKS:in päiväkirurgisessa yksikössä Herttoniemen sairaalassa. Jos vastaan tässä mielipidekyselyyn kouluarvosanoin 4-10, vastaukseni on: yksityiset sairaalat 7 ja 5+, HYKS:in päiväkirurgia 10+.

Rouva huomautti Potkulautamiehelle, että yhteiskunnan kustantamalla terveydenhoidolla on hoitovastuu. Tämän huomasin käytännössä jo ennen leikkaukseen menoa, sen aikana ja leikkauksen jälkihoidossa.

Noudatin tarkasti saamiani ohjeita ennen leikkaukseen menoa. Sairaalassa minulle annettiin sairaalavaatteet. "Tässä on housut, paita, takki ja leikkauspaita, joka solmitaan eteen niskan takaa." Tottelin tässä järjestyksessä ja olin itseeni tyytyväinen, kunnes minulle huomautettiin, että "leikkauspaita puetaan takin alle".

No, olin pukenut sairaalavaatteet päälleni siinä järjestyksessä, kun minulle oli kerrottu, mitä päälle pitää pukea, sen enempää ajattelematta vaatekappaleiden tarkoitusta. En ymmärtänyt kokonaisuutta. Minussa on sittenkin ainesta byrokraatiksi. Jos ei ymmärrä kokonaisuutta, tyhjiä tölkkejäkin palauttaa automaattiin niin kuin kone komentaa:

"Pohja ensin. Paina kuittipainiketta. Odota kuittia. Ota kuitti. Pohja ensin." Jos näitä ohjeita noudattaa, palauttaa tölkin kerrallaan.

HYKS:in päiväkirurginen yksikkö oli iloinen kokemus. Yksikön henkilökunta, lääkärit ja  hoitajat, olivat hyväntuulisia. Henkilökunnan hyväntuulisuus tarttui potilaisiinkin. En ole koskaan ennen kuullut potilaiden kertovan itsestään, elämästään ja sairauksistaan, toisille potilaille niin paljon kuin Herttoniemessä.

Leikkaukseni kesti yli tunnin. Leikkaus tehtiin puudutuksessa, joten olin koko ajan hereillä. Tunti meni nopeasti ja mukavasti hoitajien kanssa jutellessa. Vaihdoin muutaman sanan myös leikkaavan kirurgin kanssa. Puudutus oli niin täydellinen, että tuntui kuin leikattava käteni olisi muualla kuin leikkauspöydällä. Minä koin, että leikattava käteni osoitti suoraan taivaalle. Ihmeellinen kokemus. Hoitajan mukaan aika yleistä.

Rouva haki minut sairaalasta kotiin. Olin hyvällä mielellä. Minua oli hoidettu hyvin. Kotiintulokin riemastutti. Nousin taksista kotipihalla, jossa leikki joukko pieniä lapsia. Kaverini Östein, 3v 7kk, näki valkoiseen kantositeeseen käärityn käteni, juoksi vastaan taksille ja kysyi huolissaan. - Seikka, mitä potkulaudalle on tapahtunut?




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kaikki lapset syntyvät hyvinä

Rouva haki vasaran ja nauloja: - Tässä jääkaapin vieressä on hyvä paikka Satokausikalenterille. Eikös olekin?  Potkulautamies saa hakea mangon.

Menin bussilla Helsingin keskustaan, Istuin keskiosassa, samassa tilassa, mihin lastenvaunut parkkeerataan. Edessäni oli lastenvaunut ja vaunuissa vauva (8 kk). Minä katselin vauvaa ja hymyilin. Vauva katseli minua, mutta ei hymyillyt.

Vauva lähti bussista Kurvissa. Vilkutin: - Pidä äidistä hyvää huolta ! Vauva käänsi hetkeksi katseensa äitiin, katsoi sitten minua  - ja hymyili.

Vauvat syntyy hyvinä.

Pari viikkoa sitten uutisoitiin suurilla otsikoilla, että Patriciasta on muodostumassa koko tilastoidun säähistorian voimakkain myrsky läntisellä pallonpuoliskolla. Kyllä meitä pelotti. Myrsky tuli ja meni ja pienten otsikoiden alta sai lukea, että myrskyn vahingot jäivät pelättyä pienemmiksi, lähinnä materiaalisiksi.

No, olihan myrskyllä vakaviakin seurauksia: Teksasin F1-Kisojen aika-ajot jäivät ajamatta rankkasateiden takia. Otsikon kirjoittajilta eivät aiheet kuitenkaan lopu. Jos mitään uutta katastrofia ei tapahdu, niin aina voi muistella menneitä: tsunamistakin tulee joulun aikaan kuluneeksi 11 vuotta.

Täytyy myöntää, että uutisissa on huumoriakin: Hesari kirjoitti, että "Tasa-arvovaltuutettu hyväksyi Finnairin wc:n". Suomalainen mieshenkilö, vauvana varmaan ihana, oli kannellut, että Airbus 350-koneissa bisnesluokassa on vain naisille tarkoitettu wc. Ei lentokoneissa nytkään ole miesten ja naisten vessoja, on vain vessoja. Finnair oli halunnut kertoa, että vessojen tasoa on nostettu ajatellen naisten tarpeita.

Kuka tällaiset valituslaskut maksaa. Toivon, että  valittaja älyää edes kusta istualtaan "naisten vessassa", että ei tule vielä ylimääräisiä siivouskulujakin.




keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Mustaa, valkoista - mustavalkoista

Ilta oli ehtinyt pimeäksi kun Rouva huomasi, että maustekurkut on loppu. Olin päivällä katsastanut Volvon ja iltapäivällä hakenut potkulaudan huollosta - rengaspaineet on nyt kohdallaan ja kyllä kulkee hyvin. Mieleni teki potkulautailla marraskuussa harvinaisen lämpöisessä illassa.

Lähdin potkulaudalla hakemaan maustekurkkuja. Kotipihassa musta mies seisoi nippu lehtiä ja lehtisiä sylissään. Kohta hänen seuraansa liittyi toinen samanlainen, veljensä. Miehet jakoivat mainoksia ja ilmaislehtiä. Jäin juttusille. Veljekset olivat tulleet Suomeen Afrikasta, Saharan eteläpuolelta,

Veljekset ovat yli kolmekymppisiä, 10 vuotta vanhempia kuin mitä minä olin vuonna 1969, kun ensimmäisen kerran matkustin Afrikkaan. En kysynyt, mikä heidät oli tuonut Suomeen - minut vei Afrikkaan uteliaisuus.

Kerroin miehille omista kokemuksistani, että Senegalin Dakarissa näin ensimmäisten viikkojen aikana vain mustia naamoja. Meni 2-3 viikkoa ja väri katosi taustalle. Esiin tuli erilaisia ihmisiä, persoonallisuuksia. Kysyin: - Onko teillä ollut samanlainen kokemus valkoisten naamojen kanssa?

 - Kyllä.

Minulla on valkonaamoista yli 70 vuoden kokemus. Nauratti, kun verotiedot julkistettiin. Yle kertoi uutisissa eniten viime vuonna rahaa ansainneet kansanedustajat. Ylen haastattelema asiantuntija kommentoi, että näillä ihmisillä, joilla jo on tarpeeksi rahaa, on eettisesti arvokkaampi motiivi politikoida kuin raha.

Uutisissa mainittiin myös muutama kansaedustaja, jotka olivat ennen valintaansa tienanneet hyvin vähän. Ei tullut ruutuun asiantuntijaa, joka olisi selittänyt, että näiden kansanedustajien motiivi pyrkiä vallan keskiöön on raha.


lauantai 31. lokakuuta 2015

Suolakurkku vai maustekurkku ?

Yliopiston Apteekki ilmoitti, että Rouvalle tilattu lääke on tullut. "Potkulautamies saa noutaa." Menin Viikkiin potkulaudalla. Päivä oli kirkas, viileä ja tuuleton, päivä jolloin näkee selkeästi ja kauas.Voi kun osaisin kirjoittaa runoja.

No, nyt minä kuitenkin ymmärrän, miksi rengaspaineet ja renkaiden lämmittäminen formuloissa on tärkeä juttu. Kylmänä ja väärillä rengaspaineilla potkulautanikaan ei kulkenut mihinkään, ei edes alamäessä: takarenkaassa oli liian vähän painetta.

Jos ei kantapään niin sitten takarenkaan kautta.

Potkin alamäessä potkulautaan lisää vauhtia. Toisella puolella hurisi moottoritie Lahteen ja toisella puolella meteliä piti kivimurskaamo. Olin lukenut Hesarista pari päivää aikaisemmin tsekkiläisen taiteilijan mielipiteitä suomalaisista. Hän järjestää ensi vuoden maaliskuussa Helsingissä Ratikkasoittajien kiertueen. Projektin taustatyötä tehdessään hänen käsityksensä suomalaisista oli vahvistunut: sulkeutuneita ja varautuneita.

"Toivottavasti tapahtuma saisi ihmiset juttelemaan enemmän keskenään."

Että pitäis tuntemattomille juttella. Eihän ihmiset tule toimeen edes omien sukulaistensa kanssa. Ihan läheiseltä ystävältä kuoli veli. Käly ei ilmoittanut miehensä kuolemasta tämän sukulaisille saatika olisi kutsunut hautajaisiin - taustalla oli perintö ja kateus. Yksi äiti kielsi lapsiaan tapaamasta vaariaan, koska tämä oli jättänyt näiden mummin ja lähtenyt toisen naisen matkaan. Yhdelle ystävällemme tuli avioero. Lähtiessään mies tyhjensi yhteisen pankkitilin.

Ratikassa vieressä istuvan tuntemattoman kanssa juttelu saattaisi sittenkin piristää.

No, hain lääkkeen Rouvalle ja menin samalla matkalla ostamaan muutaman maustekurkun Prismasta. Ongin pihdeillä maustekurkkuja liemestä. Vieressäni mies onki Myrttisen suolakurkkuja toisesta purkista. Maustekurkut maksavat yli 3 euroa kilo ja suolakurkut yli 7 euroa kilo. Lähtiessään suolakurkkumies tarkisti vaakanumeron maustekurkuille.

Minä lähtiessäni kysyin kassalta, osaatko erottaa maustekurkun suolakurkusta. "En millään." No, Prisman ulkopuolella oli poliisiauto. Pakkasin ostoksiani potkulaudan koriin ja jäin töllöttämään: mitähän täällä tapahtuu. Kohta kaksi poliisia talutti nuoren miehen ja ylimääräisen toppatakin autoon. Ilmeisesti kiinni oli otettu myymälävaras.

Niin, pitää olla ihan oikea rosvo, että joutuu vastuuseen tekemisistään.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Delfiinin laulu

RSO:n perjantaikonsertissa japanilainen Aniko Suwanai soitti viulua. Eikä soittanutkaan ihan mitä tahansa viulua, samaa Delfiini-nimistä Stradivariusta soitti aikanaan Jascha Heifetz. Meillä on RSO:n kausikortti. Rouvalla on ollut hieman ongelmia vointinsa kanssa, mutta totesi empimättä, että tämä on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". "Mennään konserttiin!"

Minä jatkoin, että jokainen päiväkin on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". Rouva tykkäsi ja kehotti: - Potkulautamies saa kirjoittaa ajatuksen blogiinsa.

Menimme konserttiin. Kiirehdin edeltä parkkihallista hissiin, jotta ehtisin tilata väliaikadrinkit. Hissi oli vasta puolillaan, kun ovet alkoivat sulkeutua. Hissiin kiirehti muitakin ja tarkkailin ehtisivätkö. "Ähäkutti, eivät ehtineet!", sanoin ääneen. Kyllä ihmisiä hississä nauratti.

Juttelin tapauksesta lappilaisen ystäväni kanssa. Tämä metsien viisas mies filosofoi, että "pienessä tilassa oli toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja ehkä kaikilla oli vähän vaivautunut olo. Vitsi helpotti ja laukaisi tilanteen".

Aikaisemmin viikolla olin käynyt bussilla marketissa. Oli surkea keli. Tuuli oli voimakas, meni ihon alle. Puista tipahtaneet lehdet värjäsivät jalkakäytävän keltaiseksi. Syksyinen maisema oli värikäs, kaunis. Menomatkalla istahdin eturiviin näköalapaikalle. Ikkunapaikalla istunut nuori mies siirsi reppunsa syrjään ja teki minulle tilaa ja jatkoi kännykkänsä näpelöintiä. Kotimatkalla vanhempi mies oli varannut viereisen paikan lehdelleen. "Saanko istua tähän?" Jos katse voisi tappaa...Istuin kuitenkin.

Onneksi olin unohtanut ostaa katkarapuja. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä katsomassa, jos lähikaupasta löytyisi katkarapuja. Menin kävellen. Hämeentiellä linja-autoa odottivat äiti, vauva vaunuissa ja muutaman vuoden vanha isoveli. Sää oli kurja, mutta pikkumies oli täynnä elämää ja hyppeli iloisena.

Totesin pikkumiehelle, että on se kiva nähdä iloisiakin ihmisiä. Äiti kysyi pojaltaan: - Oletko sinä iloinen? Pikkumies vastasi:- Olen!

Löysin lähikaupasta katkarapuja. Kaupan kassa pyysi edelläni ostoksiaan maksavaa miestä käymään tarkistamassa "mikä tämän tuotteen hinta on". Viivakoodi ei toiminut. Tuli minun vuoroni maksaa katkaravut. Kassa ei kysynyt mitään. Sanoin kysymättäkin, että "nämä maksavat 2,50 euroa".

Kassakone luki paketin viivakoodin. "Hinta on kyllä 9,90 euroa". Selitin: Vitsi, vitsi ! Huumori on vaikea taiteenlaji.




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ostatko banaanin kuorineen?

Rouva luki Satokausikalenteria ja sanoi, että Potkulautamies saa hakea Arabian kauppakeskuksesta espanjalaisia satsumia, mangon ja granaattiomenan. Vanha kansa sanoo, että ihminen on tapojensa orja. Totta. Matkalla kauppakeskukseen vaihdoin monta kertaa jalkaa jolla seisoin ja aina sijoitin kantapääni niin kauas taakse kuin mahdollista. Pari päivää aikaisemmin olin huomannut, että potkulauta kulkee keveämmin, kun sijoittaa painonsa eteen.

Ensimmäisen potkun jälkeen laudalle piti nyt astua uudelleen ja siirtää jalka eteen. Kyllä muutos on vaivalloista.

Aamulla olin lukenut Hesarista jutun SOK:n entisen pääjohtajan Arto Hiltusen teoksesta Johtamisesta. Hyvän pomon piirteistä "tärkeintä on empaattisuus". Eipä taida pitkässä juoksussa löytyä kovin hyviä johtajia, ei yrityksiin, politiikkaan eikä kansanliikkeisiinkään: amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihminen, joka elää luksuksessa, menettää kyvyn empatiaan.

K-Supermarketissa kerroin kauppiaan rouvalle, että viikolla olin nähnyt Stokkalla kummallisen tapauksen. Ihan tyylikkään näköinen rouva repi kukkakaalista suojaavat lehdet pois ja sitten vasta punnitsi ostoksensa. Miehensä yritti olla näköesteenä - häpesi varmaankin. Kysyin henkilökunnalta kuinka yleistä tämä on. "Hyvin tavallista. Lehdet parantavat kaalin säilyvyyttä. Banaanitkin myydään kuorineen."

Arabian K-Supermarketissa sain tietää, että jotkut repivät ennen punnitusta keräkaalistakin uloimmat lehdet. Omenista, chileistä, paprikoistakin revitään ennen punnitusta irti osat, jotka eivät ole syötäviä, Omenassa se on se puiseva tikku, josta omena puussa riippui.

Ryhdyin tutkivaksi journalistiksi. Ostin kukkakaalin ja banaanin. Revin kukkakaalista vihreät lehdet ja kuorin banaanin. Punnitsin kaikki erikseen. Tässä tulos: Kukkakaali 1,80 euroa + lehdet 0,16 euroa ja banaani 0,16 euroa + kuoret 0,10 euroa. Banaanin ostaja säästää enemmän. Omenalla en tehnyt koetta: tikku siinä omenassa ei paina niin paljon, että vaaka sen tunnistaisi.


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mutta tota, että tota, mistä aikuiset tulevat?

Viikko sitten sunnuntaina olimme juhlalounaalla Pariisissa:  Eleonor täytti 1 vuotta. Edellisenäkin päivänä, lauantaina, olimme syöneet juhlalounaan: minä täytin 71 vuotta. Eleonor ja minä olemme keskimäärin 36-vuotiaita.

Lauantaina Eleonor nautti ystävällisestä tarjoilusta, oli henkilökunnankin huomion keskipiste ja hymyili ja jokelteli koko 2-tuntisen lounaan ajan. Eleonor oli iloinen syödessään ravintolan maukasta ruokaa - lähes samaa mitä me muutkin. Sunnuntaina söimme lounaan eri ravintolassa. Henkilökunta oli töykeä eikä tykännyt meistä kenestäkään. Eleonorallekin lämmitettiin äitinsä tuoma ateria tuubista.

Tässä sitten tapahtui, mitä en koskaan aikaisemmin ole kokenut: Eleonor parkui ravintolassa täysillä. On tutkittu ja todettu: lapset syntyvät hyvinä. Ihan pieni lapsikin tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden, vilpin ja antaa palauttetta huonosta palvelusta.

Mitä meille tapahtuu, kun "kasvamme aikuisiksi"?

P.S. Lauantaina ravintola tarjosi synttärikakun Eleonoralle. Ihan oikein - säästyi 70 kynttilää.




perjantai 9. lokakuuta 2015

Pitääkö tynnyrin olla tyhjä, että se kolisisi?


Olipahan reissu: Eleonoran syntymäpäiväjuhlat Pariisissa, ystäviemme kultahääpäiväjuhlat Englannissa, viisi päivää ja kolme lentoa. Ei lennot pitkiä olleet, mutta ruuhkat lentokentillä. Opin minä matkalla jotain uuttakin: kuinka pääsee eroon naispuolisista puhelinmyyjistä. Winchesterissä 86-vuotias ystävämme neuvoi, että pitää vastaukseksi heti kysyä: - Kuinka oma seksielämäsi sujuu?

Paluulennolla Helsinkiin vieressäni istui kiinalainen nainen matkalla Helsingin kautta Hong Kongiin. Nainen kertoi osaavansa yhden suomenkielisen sanankin: Moi! Oli oppinut sen poikaystävältään. Minulta ja Rouvalta hän kysyi: - Mihin aikaan te menette nukkumaan? Vastasin, että illalla klo 11 jälkeen. "Niin minunkin vanhempani. Hyvin terveellistä."

Helsingissä Rouvalla oli seuraavana päivänä muutaman tunnin vierailu päiväsairaalaan ja Potkulautamies sai käydä Arabian kauppakeskuksessa hakemassa ruokaa. Menin bussilla ja taas minut nolattiin. Bussin istumapaikat olivat kaikki varattuja. En ehtinyt kauaa seisoskella, kun nuori mies nousi ja tarjosi istumapaikkaa. Yritin ensin suomeksi selittää, että matkustan vain muutaman pysäkin välin. Nuorukainen ymmärsi vasta, kun selitin englanniksi. Kiitin.

Myöhemmin päivällä matkasin bussilla keskustaan. Istuin mielipaikallani etupenkissä ja näin minkä kuljettajakin näki. Lähestyimme ennen Kurvia suojatietä, jossa katua pyrki ylittämään keski-ikäinen nainen. Bussikuski hidasti jo vauhtia, kun vasemmalta pyyhälsi ohi henkilöauto. Auto ei pysähtynyt suojatien eteen ja keski-ikäinen nainen jäi puimaan sen kuljettajalle nyrkkiä. Linja-automme pysähtyi ja keski-ikäinen nainen taapersi suojatien poikki. Nainen ei heilauttanut kättään kiitokseksi.

Linja-auton kuljettaja oli maahanmuuttaja. Suomeen kotoutuminen on hankalaa. Miten voit oppia maan kieltä, jos kukaan ei sinulle puhu sitä? Toisaalta, turhan höpöttäminen on mennyt jo liiankin pitkälle. Ostat mistä tahansa mitä tahansa, niin aina kysytään: - Otatteko kuitin? Kuitti?

Tähän puhetulvaan olen kehitellyt ratkaisun. Neulotaan pipoja, joissa toisessa lukee: Kuitti! ja toisessa: Ei kuittia! Pääsisimme paljon vähemmällä höpöttämisellä.

Sitten on vielä semmosia niin kuin minä, että sanovat bussissa vieressä istuvalle: Päivää! Tähän puhetulvaan olen kehitellyt toisenlaisia pipoja: Toisessa lukee Moro! ja toisessa Haista itte!



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kotimainen draamasarja: The Kittilä House of Horror

"Meillä on uskomattoman surkeat johtajat." Otsikko on lainaus verkkolehdestä Uusi Suomi. Suomalaista johtamista julkaisussa kommentoi liikkeenjohdon konsultti Pasi Sillanpää. Minä lainaan hänen provosoivaksi tarkoitettua kannanottoaan tässä siksi, että olen aika lailla samaa mieltä.

En ihan äkkiä muista, että yritys olisi kaatunut siksi, että se palkkasi huonoja työntekijöitä. Maailma muuttuu. Onneksi on jotain pysyvääkin: ihminen.

En tiedä, miten nykyään työntekijöiden palkoista käytännössä sovitaan - prosessi ainakin on monimutkainen ja siinä on paljon toimijoita ja se vaatii tekijöiltään paljon tietämystä. Rouvalla on paksu teos Lääketieteen termit. Termit alkavat sanalla Arteria, sivuja on 808 ja viimeinen termi Öljy-vesiemulsio.

Väärä positiivinen tulos muuten tarkoittaa terveen toteamista sairaaksi.

Lääkäreillä on oma sanastonsa, ekonomisteilla on oma sanastonsa, juristeilla on oma sanastonsa ja taitaa työehtosopimusneuvottelijoillakin olla oma sanastonsa. Herrat puhuu sellaista kieltä, että tavallinen kansalainen ei ymmärrä - kyllä ne on viisaita.

Ennen oli paremmin: ihmiset jutteli ja sopi jutellessaan. Kaverini ensimmäinen työpaikka oli tehtaan henkilöstöosastolla. Vieraita kestittiin yrityksen hulppeissa edustustiloissa, entisen patruunan perintöä. Nuoren miehen tehtävä näissä tilaisuuksissa oli huolehtia, että kukaan ei huku altaaseen eikä sammu saunaan. Tästä on noin 40 vuotta.

Edustustiloissa kestittiin ainakin verotarkastajia ja siellä neuvoteltiin myös tehtaan työntekijöiden palkoista. Sopimus syntyi näin: Yhdessä sovittiin, että työnantaja tekee tarjouksen, jonka pääluottamusmies hylkää. Sovittiin, että seuraavana päivänä tehtaalla on lakko ja työnantaja tekee uuden, sekin yhdessä sovittu, tarjouksen, jonka työntekijät hyväksyvät. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Jotta draama onnistuisi, tarvitaan hyvä käsikirjoitus. TV-sarjakin saattaa muuttua todellisuudeksi: ainakin lehdet kirjoittavat dramaattisesti Salkkarin juonenkäänteistä. Suomen Kuvalehti tuottaa sarjaa The Kittilä House of Horror. Sen verran uskallan paljastaa sarjan seuraavien jaksojen käänteistä, että käsikirjoittaja ja ohjaaja Eeva-Liisa Hynynen on pyytänyt  sarjaan uusia avustajia: Lapin kansanedustajia.

Avustajien tehtävä olisi kommentoida "kiireellisesti" Kittilän kunnan päätöksentekoa. Jotta avustajien repliikit olisivat sarjaan sopivia, ohjaaja on liittänyt avustajille taustamateriaaliksi otteita sarjan aikaisemmista jaksoista: omia kirjoituksiaan.

Jännä kotimainen sarja: keskeinen rooli on tutkintajohtajalla, josta nyt on tehty kantelu oikeuskanslerille. Jännää - elokuvatarkastamon päätöksen mukaan sallittu: tosikoille.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kyllä työssä saa olla kivaa

Maanantaina sain tekstiviestin: Autonne on valmistunut huollosta. Tiistaina oli kaunis päivä ja Rouvan kanssa pähkäilimme, että mukavin tapa hakea auto on potkulautailla Herttoniemen Biliaan. Kyllä kannatti. Reitti kulki Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen laidalla Viikin arboretumin kautta.

Reilut puoli tuntia ja katselin lahden toiselta puolelta kaislikon yli Arabianrantaan. Olin koskemattomassa luonnossa keskellä Helsinkiä. Jos olisi ollut kiikarit olisin nähnyt Rouvan parvekkeella kukkia kastelemassa.

Perjantaina istuimme Helsingin musiikkitalossa ja kuuntelimme RSO:n konsertin. Minulle kävi niin kuin ennenkin: kuuntelin vähemmän musiikkia ja katselin, nyt kapellimestarin Sir Roger Norringtonin työskentelyä. Tuntui, että tämä lupsakka herra enemmänkin kannusti kuin johti soittajia. Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt, että konsertin lopuksi soittajat halailevat toisiaan - heillä oli ollut kiva ilta töissä. Sir Roger johti hyvin.

Keskiviikkona lainasin Rouvan älykännykkää ja palasin luonnonsuojelualueelle valokuvaamaan mahtavia kuusia, joita edellisenä päivänä olin ihaillut. Lähtiessäni Rouva evästi: - Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Päivän uutinen toi mieleeni toisenkin suomalaisen sanonnan: "Herran pelko on viisauden alku."

Lähes 60 vuotta sitten isäni vei minut tapaamaan kaveriani. Kaverini kotipihalla oli auto, jonka moottoria lämmitti upseerin mantteli.Vieläkin muistan kunnioituksen isäni äänessä, kun hän kysyi kaveriltani: "Oliko isäsi sodassa täyseversti?"


Isäni sukupolvi kunnioitti herroja. Jotkut johtajat, sekä taloudessa että politiikassa, ymmärtävät myös, että herra ei ole herra, jos ei näytä herralta: asunnot, autot ja 30 kultakelloa säväyttävät. Jahtikin olis hyvä olla.

Viikolla tuli julki tutkimus: Nokiassa Ollilan aikana "pikkupomot pelkäsivät ylintä johtoa ja kaunistelivat tuloksia". "Ylin johto erkaantui todellisuudesta. "Suomessa on nyt joukoittain elektroniikka-alan osaajia, jotka alkoivat viisastua töissä Nokialla.

Vierailullaan USA:ssa Paavi totesi viisaasti: - Nähkää pakolaiset ihmisinä. Niinpä! Ihminen se Paavikin on.











tiistai 22. syyskuuta 2015

Nyt on hyvä aika aloittaa yritys

Rouva lähti aamulla käymään terveysasemalla ja opasti lähtiessään, että Potkulautamies saa hakea Arabian kauppakeskuksen K-supermarketista ahvenfileitä. Hain.

Kotona laitoin ahvenfileet jääkaappiin ja istahdin lukemaan päivän lehdestä, että Suomella menee huonosti ja kohta vieläkin huonommin. Perustin yritykseni 1970-luvulla, aikana jolloin oli lama, niin kuin nytkin. Minua viisaammat neuvoivat, että odota, että nousukausi alkaa. Intin vastaan: kun nousu alkaa, pitää olla valmiina.

No, ensimmäisen tytäryrityksen perustin Ruotsiin. Olin ihan oikeesti kateellinen ruotsalaisille: heillä oli SKF, Alfa Laval, Volvo...kansainvälisiä yrityksiä ja sitä kautta kokemusta, jota suomalaisilla ei ollut. Toivoin, että Suomessa olisi edes yksi suuri yritys, joka kasvattaisi meillekin sukupolven, joka osaa toimia globaalisti. Kun Nokia laajeni maailmalle, olin iloinen.

Jo 50 vuotta sitten kuulin vitsin: Mikä ero on suomalaisella ja ruotsalaisella myyntimiehellä. No, kun ruotsalainen saa kaupan, hän jatkaa tekemään uutta kauppaa. Kun suomalainen saa kaupan, hän jää juhlimaan sitä viikoksi hotelliin.

Olen aina ajatellut, että Suomi on niin pieni maa, että vaikka kuinka ahkeroimme, emme pysty tuottamaan niin paljon etteikö se mahtuisi maailman markkinoille, oli sitten lama, taantuma tai nousukausi. Pitää vain tehdä oikeita asioita ja myydä.

Ei taida kuitenkaan lähiaikoina onnistua. Meillä on liian monta laumaa (etujärjestöt  ja byrokratia, mm) joiden alfaurokset puolustavat reviiriään ja näin pienellä savannilla.












sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ennustus ei aina osu oikeaan, mutta vaikuttaa päätökseen

Sunnuntaiaamu. Rouva sanoo, että hän käy pienellä lenkillä. Varmuuden vuoksi tarkistamme Helsingin sääennusteen. Hyvältä näyttää, pilvipoutaa, sadetta ei koko päivänä. Rouva lähtee kävelylle Heinäsaareen ja minä vähän lähempänä puoltapäivää potkulaudalla ostoksille Stokkalle.

En ehdi potkia pitkällekään, kun alkaa sataa. Pidättelen sadetta hetken ja mietin palaanko kotiin vai jatkanko Stokkalle. Jos kerran sääennuste sanoo, että ei sada niin sitten ei sada. Ruotsissakin moni uskoo, että metereologit ennusteillaan tekevät sään. Ihan totta. Lehdessä kerrottiin. Jos ennustavat huonon sään, niin palautetta tulee.

Vaikeeta on. Maanviljelijä saattaa kaivata sadetta ja lomailija auringonpaistetta. Aina moititaan.

No, minä uskoin kuivaan keliin ja poikkesin litimärkänä Kluuvin XXL:ssä. Ostin Lappiin mökille vietäväksi darts-tikkoja: yksi vuokralainen oli ollut vihainen metereologeille tai ekonomisteille tai sitten vaan tyytyväisenä kännissä ja pisti viime keväänä vanhat tikat päreiksi.

XXL:n kassalla oli perhe, joka ei oikein osannut päättää, mitä olisivat ostaneet. Perheen poika ravasi edestakaisin ja ehdotti jotain uutta. Homma ei edennyt maksuvaiheeseen. Toinen kassa jutteli kännykkäänsä. "Joo. Nähdään sitten!"

Stokkan kassalla edelläni oli hieno rouva, joka oli ostanut pari kotimaista omenaa, ei muuta. - Saahan kanta-asiakas näistä alennusta, niin kuin mainostettiin?

Tämä rouvan mielestä punnituksesta tulleessa hintalapussa oli alentamaton kilohinta. Kassa valisti asiakasta maltillisesti, jos vilautatte kanta-asiakaskorttianne, niin kyllä se hinnassa näkyy. Niinhän se näkyikin. Olisiko jo vaa`an pitänyt tunnistaa kanta-asiakas? Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Poistuin Stokkalta vastapäisen ravintolan baariin ja tilasin lasillisen kuohuviiniä. Sanoin henkilölle tiskin toisella puolella, että kyllä olen pahalla päällä. Kerroin miksi. Keskustelumme polkuili niin, että lopuksi päädyimme ideoimaan uudenlaista palvelukonseptia ravintolaan. "Täällä saa vittuilla ihmisille!"

Ja sitten vielä niin, että henkilökuntakin saa osoittaa mieltään asiakkaille: "Jos naamasi ei meitä miellytä, niin hymyilemme vain maksusta!" "Tykkäämme tipeistä!"

Olin baarissa ainoa asiakas. Baarissa tarjoilija kysyi lähtiessäni: - Kauanko kotimatkasi kestää? "Pidän koko sen ajan sormet ristissä, että ei sada." Eikä muuten satanutkaan. Tummat pilvet olivat  Arabianrannan pohjoispuolella. Ja sateenkaari.



perjantai 18. syyskuuta 2015

Ei tartte matkustella: Kreikka tuli Suomeen

Rouva sano eilen, että Potkulautamies saa hakea Prismasta leipää: - Kaupat voivat huomenna olla kiinni. Potkulautailin Prismaan Vantaankosken kautta Viikin luonnonsuojelualueen reunaa. Hiekkaisella kevyenliikenteen väylällä minut ohitti vain kaksi kulkijaa, toinen hurahti ohi polkupyörällä ja toinen hiihtämällä, rullasuksilla tietysti.

Yksin potkulautaillessani mietin, että taitaa tulla syksy: sää oli muuttunut koleaksi, kuntojuoksijat kadonneet eikä kilpapyöräilijöitäkään näkynyt. Iloinen asia oli, että yksi vastaan kävellyt vanhempi naisihminen sanoi: Päivää! Kiva, kun ihmiset tervehtivät.

Palasin leivän kanssa kotiin. Pihalla kyykki naisihminen, joka noukki paperilla maasta jotain. Kysyin: - Mitä löysit? "Koirankakkaa keskeltä pihaa. Tässä leikkii paljon lapsia. Kyllä ihmiset eivät välitä muista ihmisistä sitten yhtään!"

No, tänään oli sitten päivä, josta media oli pyöritellyt pitkään: suurmielenosoitus. Ei ole toviakaan kulunut siitä, kun televisiosta katseltiin kreikkalaisten mielenosoituksia ja paheksuttiin. "Mitä siinä kiukuttelevat, itsehän ovat itsensä tommoseen jamaan ajaneet." "Ihan omaa syytä."

Televisio näytti suomalaisen, historiallisen "suurmielenosoituksen" suorana lähetyksenä. Ay-pomo aloitti joka toisen lauseensa sanoilla: Hyvät Ystävät!

Minusta maailma olisi paljon parempi, jos meillä kaikilla muillakin olisi 30 000 ystävää. Aloitetaan naapureista!


P.S. Tämä kuva on Hämeentieltä Arabianrannasta. Taloja on remontoitu vuosi-kaksi. Nyt tämä taideteos piristää ympäristöä. Minusta teoksen pitäisi olla pysyvä ja sille pitäisi keksiä nimi. Ehdotuksia?

maanantai 14. syyskuuta 2015

Täytyy ay-pomonkin palkkansa tienata

Potkulautailin taas kerran kotiin Prismasta. Päivä oli kirkas, kännykkä ilmoitti: puhelu. Kirkkaassa valossa kännykän näytöstä ei näe mitään, ei edes kuka soittaa. Pari päivää myöhemmin matkustin bussilla Helsingin keskustaan. Istahdin etupenkkiin käytäväpaikalle. Ikkunapaikalla istui nuori mies, joka näpytteli ahkerasti älykännykkäänsä.

Tervehdin, niin kuin hyviin tapoihin kuuluu ja jatkoin, että nämä paikat ovat bussin parhaat paikat: näistä näkee hyvin ulos. Nuori mies nosti katsettaan kännykästä ja vakuutti, että "minä olen ihan samaa mieltä" ja jatkoi kännykkänsä näpelöintiä. Itse asiassa koko matkan aikana en huomannut, että nuori mies olisi katsonut ikkunasta ulos.

Kotona murehdin uutisia. Pakolaisia virtaa Eurooppaan, ISIS katkoo vääräuskoisilta päät, Suomen talous on kuralla ja AKT:n puheenjohtaja uhkailee, että työnseisauksia tulee lisää, "jos hallitus ei taivu". Oma kirjoitusnurkkaukseni on valolta suojassa, joten näen, mitä tietokoneen näytössä lukee. Kirjoitin hakusanaksi AKT. Voi että!

Netissä markkinoidaan monenmoista tuotetta, joissa on AKT:n logo: thermos teräsjuomapullo, vetoketjullinen huppari, LED-valaistu reppu, retropipo, aurinkolasit, nuorekas huppari "Strong Union. 40 tuotteen listalla on myös bokserit miehille ja hipsteripöksyt naisille - kai näissäkin joku logo on.

AKT-hakusanalla löytyi myös Hyvinvointilomat. Järjestö junailee tuettuja lomia toisten järjestöjen jäsenille, lähinnä ammattiliitoille. Lomakeskuksessa omavastuu on 20e/vrk ja kylpylähotelleissa 25e. RAY avustaa. Ensin valtio tukee kylpylän rakentamista ja sitten jakaa rahaa, että kylpylään saadaan asiakkaita.

AKT:n puheenjohtajan koulutus on talouspäällikön tutkinto Helsingin markkinointi-instituutista. Hyvin on osattava markkinoida, ainakin liiton jäsenille: viime vuoden lopulla AKT:n puheenjohtajan kuukausipalkkaa nostettiin lähes 1 000 eurolla (jäsenten palkankorotukset 20 e). AKT:n hallituksen varapuheenjohtajan mukaan ay-johtajien vuosiansio on keskimäärin noin 100 000 euroa. "Korotuksen jälkeen Piirainen pääsee jo noin 86 000 euroon vuodessa."

Samaan aikaan AKT korotti jäsenmaksujaan 0,2 prosenttiyksikköä - 1,8 prosenttiin palkasta.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Nätisti kysymällä parempaa palvelua

Rouva totesi, että Potkulautamies saa hakea marketista soppakauhan. Lähtiessäni mietin, että onpa pilvinen, mutta hyvä päivä potkulautailla. Ei matka hissillä 8. kerroksesta alas kestänyt kauan, kuitenkin sen verran, että sää ehti muuttua sateiseksi. Toimin päättäväisesti ja otin hetkeäkään vatuloimatta käyttöön suunnitelman B: menin Prismaan bussilla.

Kun lähestyimme markettia, painoin nappulasta Stop. Kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi kuljettajalta: - Onko tämä pysäkki lähinnä Prismaa. "Ei ole. Painoitko nappia?"

No. Olin painanut. Kuljettaja ajoi pysäkin ohi ja päästi minut ulos vasta seuraavalla pysäkillä.

Marketissa muistin, että tuorekelmu on kohta loppu. Minä en tykkää siitä, että kelmurullasta on hankala katkaista sopiva pätkä. En osannut valita joten menin lähimmälle kassalle ja kysyin neuvoa. Kassarouvalla  ei ollut riittävää kokemusta kelmuista, joten hän kysyi viereisiltä kassoilta, jotka hekään eivät osanneet neuvoa, joten hekin kysyivät viereisiltä kassoilta.

Lopulta löytyi kassarouva, joka laittoi hihnalle lapun: viereinen kassa palvelee. Yhdessä sitten kävimme valitsemassa tuorekelmun. Kun nätisti kysyy, niin nätisti palvellaan.

Odotin kotimatkalla bussia. Odottelijoita oli muitakin ja tokaisin vieressä seisovalle: - Kurja sää, sataa ja tuulee. Sää on hyvä puheenaihe: se on kaikille yhteinen kokemus ja jokainen ymmärtää mistä puhutaan.

Kaveri bussipysäkillä mietti, että "espanjalaisilla taitaa olla tylsää, kun joka päivä paistaa aurinko. "Moro, onpas taas aurinkoinen päivä."



perjantai 4. syyskuuta 2015

Jos tervehtiminen ujostuttaa, puhu autollesi

Potkulautamiehen Volvo (850 GLT kaikilla lisälaitteilla) täyttää ensi vuonna 23 vuotta. Ilmeisesti autojen uhmaikä alkaa parikymppisenä: Ajelimme Rouvan kanssa Lahden moottoritietä ja käännyimme kehä kolmoselle. Kaarteessa tokaisin, että en taida enää toista kertaa uusia ajokorttiani. Rouva jatkoi siihen, että "minä ostan sitten itselleni pienemmän ja uuden auton".

Volvo sammui samalla sekunnilla.

Juttelin Volvolle ystävällisesti: ei Rouva tosissaan ole. Taputtelin ja starttasin ja auto käynnistyi. Kyllä puhuminen kannattaa.

Tänään vein Volvon Herttoniemen Biliaan hoitoon - auto oli alkanut äksyillä milloin mistäkin syystä. Matkalla muistelin, että meidän talossa oli alkanut alkuviikosta kuulua poraamista, hiomista ja vasaralla hakkaamista. Meteli alkoi maanantaina. Meteli jatkui tiistaina. Illansuussa Rouva kertoi, että talon ilmoitustaululla oli viesti: "Teemme pientä pintaremonttia. Pyydämme anteeksi aiheuttamaamme häiriötä."

Meteli jatkui keskiviikkona eikä enää häirinnyt yhtään.

Puhuminen helpottaa. Minä olen viime vuodet tervehtinyt ihmisiä hississä, bussikuskia, vieressä istuvaa: "Olen 20 vuotta matkustanut tällä bussilla töistä väsyneenä kotiin ja ensimmäisen kerran joku tervehtii ja sanoo Hyvää Päivää!"

Tänään palasin Herttoniemestä Hakaniemeen metrolla. Istuin vastapäätä maahanmuuttajaa ja tervehdin. Mies oli hyvin kotoutunut: ei pihahtanut mitään. Seuraavalla asemalla meidän kanssamme samaan tilaan istahti nuori nainen. Sanoin: Hyvää Päivää!.

Naiselle tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan tuntematon tervehti metrossa. Ilahtui. Sovimme, että laitetaan hyvä tapa kiertämään. Eihän siinä, että sanoo Hyvää Päivää!, häviä mitään.


P.S. Kittilän ihmiset ry antoi lahjan city ihmisille (http://kittilanihmiset.fi/kuvia.shtml). Video on kuvien lopussa, Kelaa! Samaa asiaa: http://kittilanihmiset.fi/.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

25 minuuttia ilmaista aikaa

Rouva tokaisi tänään, että samalla kun Potkulautamies vie pyykit pesulaan Potkulautamies voi käydä myös Hakaniemen torilla ja ostaa gladioluksia. Eihän pitkävartisia syksyn kukkia voi potkulaudalla kuljettaa pitkääkään matkaa ja pyykkipussikin lasten vierailujen jäljiltä oli niin painava, että sekään ei olisi mahtunut potkulaudan ostoskoriin. Menin autolla.

Hakaniemen torin laitamilla parkkipaikat ovat joskus vähissä. Ja kun paikan löytää, pitää luonnollisesti lunastaa automaatista parkkilippu tuulilasiin näytille. Lippuautomaatille oli, yllätys yllätys, vähän jonoakin. Minä olin jonossa toisena, kun torilta tuli autolleen takaisin nainen ostostensa kanssa: - Minun parkkilipussani on vielä aikaa. Haluaako kukaan?

Kysyin: - Paljonko siinä on aikaa?

- 25 minuuttia.

Minulle 25 minuuttia olisi ollut liian tiukka aikataulu, joten käännyin takanani jonottavan puoleen. Hänelle lipussa oli aikaa riittävästi.

Tästä tapahtumasta maksuautomaatilla alkoi iloinen keskustelu ja pulputus. Kaikilla oli hauskaa ja pari kertaa se huipentui tokaisuun: Päivän Hyvä Työ!

Tämmösiä Pieniä Hyviä töitä saisi vaivattomasti mahtumaan päivään enemmänkin. Pitää vain hoksata, että tilassa on muitakin kuin minä itse.







sunnuntai 23. elokuuta 2015

Olemmekohankö onnellisia ?

Pekingissä on yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut. Yksi sana sisältää kolme asiaa. Kymmeniä vuosia sitten lukioluokilla vitsailtiin sanalla: ylioppilastutkintolautakunta. Siinä on yhdessä sanassa jo viisi asiaa. Ei ole mikään ihme, jos ulkomaalaiset pitää meitä harvasanaisina, kun jo yhdenkin sanan sanominen kestää.

Meillä on näitä sananlaskujakin. Mitähän tämäkin sana tarkoittaa, laskutetaanko sanoista vai lasketaanko niitä vai laskettelevatko sanatkin. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen kultaa.

Rouva tokaisi tänään, että Potkulautamies saa aukaista television. Sieltä tulee lähetys Pekingistä. Painelin, en lipettiin vaan television käyntiin. En istahtanut heti katselemaan: hain keittiöstä kaljaa. Kuulin selostuksen, sanat tulivat nopeasti ja hurmiossa huutamalla. Selostusta kuunnellessa ensimmäinen ajatukseni oli: eihän 100 metrin välierät vielä ole alkaneet.

Totuus paljastui hetikohta. Televisiosta tuli kuvan kanssa 20 kilometrin kävelyn loppuvaiheet. Jännää! Minä annan tästä suorituksesta selostajalle hopeamitalin.

Kultamitalin annan miehelle, jonka viereen tyhjälle paikalle istuin eilen ratikassa. Menimme porukalla Helsingin keskustaan, Eleonor (10 kk) mukana, aikaiselle illalliselle. Vieressäni parin pysäkin välin istunut, lähes keski-ikäinen mies, ei reagoinut istahtamiseeni mitenkään. Olisin mielelläni sanonut hänelle: Hyvää iltaa!, mutta enpäs sanonut. Ei mieskään mitään sanonut.

Mies nousi jäädäkseen seuraavalla pysäkillä.  Annoin hänelle kohteliaasti tilaa, nousin ylös minäkin ja siirryin syrjään. Yritin hymyillä. Mies ei sanonut mitään. Kultamitalin arvoinen suoritus.

Mahtoi olla onnellinen mies. Kell onni on, se onnen kätkeköön!

Bhutanissa mitataan onnellisuutta. Kesäkuussa törmäsimme pääkaupunki Thimphussa kauppaan, joka myy, ei autoja, ei leluja, ei elektroniikkaa, ei uutta muotia, ei lomamatkoja, ei viinaa - vaan onnellisuutta, ainakin kaupan nimi mainostaa onnellisuutta.

Onnellisuus ei ollut ostettavissa: kauppa oli kiinni. Olisimme niin mielellämme Rouvan kanssa käyneet tutustumassa kaupan valikoimiin ja hintoihin: pieni onnellisuus olisi varmaan maksanut vähän ja suuri onnellisuus todella paljon.



perjantai 14. elokuuta 2015

Outo ilmiö Arabianrannassa: puista putoili oksia

Potkulautailin Arabian kauppakeskukseen. Jo kaukaa näin kuinka kadun varrelle istutetuista puista tipahteli oksia. Lähempänä huomasin, että puita hoidettiin. Mitään ääntä en kuullut. Kun tulin kohdalle ihmettelin työnjohtajalle, että "tehän ette käytä polttomoottorilla käyviä leikkureita".

- Käsityönä tehty jälki on parempaa.

Niinpä! Meidän taloyhtiön pihalla pensaitakin hoidetaan semmoisella metelillä, pärinällä, että hermot menee. Ns. puutarhurilla on kuulosuojaimet, mutta ei niitä asukkaille jaeta.

Hiljaisuus rauhoittaa! Ei aina. Ei ainakaan, jos mököttää pahantuulisuuttaan.

Minulla on omakohtaisia kokemuksia. Pari päivää sitten Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä ostoksilla ja hommata kaksi Holli-tuolia, tammirunkoiset ja tumman harmaalla verhoillut. Netistä selvisi, että Helsingissä Holli-tuoleja myy Boknäs. Kätevimmin käsillä on myymälä Martinlaaksossa.

Helppo nakki. Löysin heti Martinlaaksontien ja yritin hitaasti ajellen löytää talon no 45. Oikeesti, en nähnyt yhdenkään talon seinässä numeroita. Ajoin tien päästä päähän pariin kertaan enkä nähnyt missään edes lukevan Boknäs. Hermostuin.

Soitin numeropalveluun ja minulle selvisi, että olin ajellut edestakaisin väärää tietä: oikea osoite oli Martinkyläntiellä.

Löysin Boknäsin myymälän. Minä pihisin kiukusta. Paha oloni oli kumuloitunut ja mielestäni edelläni asioinut rouva tuhlasi aikaani kyselemällä ihan turhia ja itsestään selviä asioita.

Avasin suuni ja selostin takanani seisoskelevalle, että pahantuulisuuteni johtuu siitä, että ajelin lähes tunnin edestakaisin Martinlaaksoa ja hain Booknäsiä. Helpotti. Myymälän henkilökuntakin oli mukavia ihmisiä. Tuoleja, joita Rouva oli lähettänyt hakemaan, ei ollut varastossa. Sain lainaksi näytillä olleet Holli-tuolit. Ostamani tuolit tulevat kuuden viikon kuluttua.

Lisää tuoleja tarvitaan, koska lapset ovat kylässä. Eleanor (10 kk) tulee Pariisista ja Ellallekin piti hommata pinnasänky. Rouva googletti sängyn Arabianranta kierrättää-sivustolta. Ellalle turvaistuin autoon löytyi Intiankadun Vekarakirppikseltä ja halvalla. Minä en tiennyt minkälainen turvaistuin alle vuoden ikäiselle pitää olla. Nuori tyttö kassalla sanoi, että hänellä ei vielä ole tarvittavaa kokemusta, "mutta kysy asiakkailta, heillä on kokemusta".

Kysyin. Sain iloista ja ystävällistä apua; vaarit eivät taida useinkaan käydä ostoksilla Vekarakirppiksellä. Porukalla pohdimme, äidit ja minä, mikä tarjolla olevista turvaistuimista on sopiva. Yksi äiti haki rappujakkaran. Minä kiipesin rappujakkaralle ja nostin turvaistuinta alas ylimmältä hyllyltä - kolme käsiparia otti sen vastaan.

Jälkeenpäin ajattelin: koskahan joku kantapäätön pääekonomisti laskee tämmösen kivan yhdessä toimimisen ja puuhastelun haitalliseksi bruttokansantuotteen kasvulle. Ammattiliitotkin ärähtävät: kun uutta ei tehdä, teollisuustuotanto laskee ja kaupan volyymit kärsivät.

No, minun oli hyvä olla ja iloinen mieli, mutta sitähän ei bruttokansantuote mittaa.



lauantai 1. elokuuta 2015

Monikulttuurinen bussimatka Helsingissä

Ajeltiin Rouvan kanssa Parkanon kautta Kittilästä Helsinkiin. Kotona Arabianrannassa jääkaappi oli tyhjä ja Rouva totesikin, että Potkulautamies saa hakea kauppakeskuksesta ruokaa. Työnsin potkulautaa ulos kauppakeskuksen parkkihallista. Kaksi isoa miestä nojaili seinään ja kuulin, kun toinen kysyi: - Onko tässä lähellä mitään hyvää kiipeilypaikkaa?

Ohimennen valistin ukkoja, että Arabianrannassa ehkä ei ole, mutta tuossa vieressä on kutosen ratikan pysäkki, jolla pääsee Hakaniemeen. Siellä on erilaisia järjestöjä ja virastoja - ihan hyviä kiipeilypaikkoja. Äijät murahtelivat siihen tapaan, että jatkoin matkaa pysähtymättä.

Matkalla Kittilästä Helsinkiin kuuntelimme radiota. Jos radiossa on mielenkiintoisia keskusteluja, matka etenee nopeasti. Oulun korkeudella paikallisradio toisteli, uutisetkin toistelivat emeritus presidentti Martti Ahtisaaren lausuntoa, jossa hän golfkentän laidalla kertoi olevansa suomalainen, pohjoismaalainen, eurooppalainen ja maailmankansalainen. Lausunnon oli innoittanut vilkkaana käyvä keskustelu monikulttuurisuudesta.

Toinen kannanotto, joka jäi radiojutuista mieleeni, koski lastensuojelua. Lääkäri totesi viisaasti, että hallintorakenteiden syntyminen on vieraannuttanut ihmiset todellisuudesta. Juts niin!

Suomalaisessa kulttuurissa on nyt rapuaika. Kotiinpaluumme seuraavana päivänä Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta neljä rapua. Menin bussilla. Matka keskustaan ja takaisin oli erittäin monikulttuurinen. Arabianrannasta rautatieasemalle bussia ajoi virolainen mies. Minä istuin mielipaikalleni eturiviin käytäväpaikalle, josta on hyvä puheyhteys kuljettajaan. Ikkunapaikalla istui suomalainen mies, mustassa puvussa musta asiakirjasalkku sylissään.

Sanoin, hyvää päivää! Mustiin pukeutunut suomalainen mies ei reagoinut millään tavalla. Sen sijaan bussikuskin kanssa meille syntyi vilkas keskustelu, liikenteestä ja kireistä aikatauluista. Tuli siinä ilmaan myös vitsi Viron neuvostoajoista: pulaa oli vessapaperista: - Äiti antoi pojalle rahaa lehden ostoon,mutta isä vei pojalta rahat ja osti niillä viinaa. Äiti moitti miestään, johon mies vastasi, että kuuleehan uutiset radiostakin. Äiti tähän: - Pyyhi sitten takapuolesi radiolla.

Mustiin pukeutunut suomalainen mies ikkunapaikalla hymyili.

Kotimatkalla istahdin odottamaan bussia penkille, jolla jo istui niin musta mies, kuten anoppi sanoisi, että surku tuloo. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Kaveri oli kotoisin Guinea Conacrysta. Häneen teki vaikutuksen, että olin tavannut ja tunsin naapurimaan itsenäisyystaistelun johtajan ja sitten presidentin Luiz Gabralin. Olimme samaa mieltä siitä, että Guinea Conacryn presidentti Sekou Toure oli surkimus.

Bussi tuli. Kuljettaja oli marokkolainen. Istuin taas mielipaikalleni. Lähestyimme Arabianrantaa. Kuljettaja kertoi, että taivaalla on tummia pilviä ja kysyi: - Onko sinulla sateenvarjo mukana?


P.S. Monikulttuuria tämäkin. Lapissa mökkejä vuokraavat moitivat ennen käytöksestä venäläisiä vierailijoita, sitten moitittiin norjalaisia, mutta nyt surkeinta jälkeä jättävät yritysten piikkiin lomailevat suomalaiset. Nämäkin tikat on ihan vaan huviksi katkottu kelvottomiksi.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kyllä ilmassa on tilaa hyvillekin uutisille

Eikö ole ihmeellistä tämä tiedonvälityksen tekniikka. Radio on vanha keksintö. Ilmassa on nyt mieletön määrä erimittaisia radioaaltoja. Ilmassa kulkee äänen lisäksi kuvia. Ilma, jota hengität, on täynnä tietoa.

Ennenvanhaan hevoset vetivät kärryjä kärryteillä. Tänään hevosia vedetään auton perässä moottoriteillä. Liikennettä maanteillä on paljon ja radio on hyvä väline tiedottaa liikkujille miten liikenne missäkin sujuu. Minäkin ajelin Leviltä Kittilän kirkolle ja sain radiosta tärkeän liikennetiedotteen: Espoossa, tiellä 110, on risteys, jossa liikennevalot ei toimi.

Kittilässä ei ole liikennevaloja. No, eiväthän liikennevalot aina edes toimisikaan. Olisi se kuitenkin hauskaa, jos autolijat pääkaupunkiseudulla kuulevat aamuruuhkassa radiostaan liikennetiedotteen: - Kittilässä Rovaniemelle ja Sodankylään menevien teiden risteyksessä liikennevalot on epäkunnossa.

Kerrankin valtakunnan metiassa julkaistaisiin Kittilästä informaatiota, joka on totta. Joku sattaisi jopa innostua etsimään kartalta missä on Kittilä. Minä kyselin vuonna 1965 ihmisiltä New Yorkissa tiesivätkö he missä on maa, jonka nimi on Finland (Suomi). Vastaukset voi tiivistää: - Aaa! Finland! Eikös se ole saari Atlantin valtameressä?

Kittilän Levillä, tunturin päällä, tanssittiin viime lauantaina jo viidennet K65 illallistanssiaiset. Parketilla pyöri noin 300 "vanhusta". 200 heistä majoittui Hotel Levi Panoramaan. Iltapäivällä oli ohjelmaa, josta Rouva kirjoitti blogissaan otsikolla: - Kittilässä alkoi vanhusten vallankumous. Kittilän "vanhukset" ideoivat tapoja "joilla ikäihmiset voivat pitää huolta toisistaan".

K65 Illallistanssiaiset, K75 Lomat, pikkujoulut, yhteiset lounastilaisuudet ja ympäri vuoden jatkuvan viikottaisen liikunnan maksaa Kittilän ihmiset ry: yhdistyksen jäsenet ja toimintaa tukevat yritykset. Tämä on hyvä uutinen, josta muutkin voivat ottaa opiksi.

No! Ei tästä tapahtumasta, ei radioon eikä televisioon, riittänyt aihetta uutiseen. Yleensä ja poikkeuksetta uutiset ovat synkkiä, masentavia. Mitä turhaan pilaamaan mukavaa alakuloa hyvillä uutisilla. MTV3, ilmeisesti yhtiön tutkivat journalistit, olivat löytäneet myönteisen uutisen: - Strömsön saarelle rakennetaan vain tosi rikkaille tarkoitettua lomakeidasta. Hyvää julkisuutta ja myönteinen uutinen businekselle.

No! Ihmisillä on tapa eristäytyä omiin oloihinsa toisten samanlaisten seuraan. Ennenvanhaan spitaalisillakin oli oma saarensa.



P.S. Lauantaina 25.7.2015 Levin golfkentällä pelattiin jo 5. hyväntekeväisyyskilpailu Kittilän ihmiset ry:n hyväksi. Kilpailun tuotto: 9 500 euroa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Enteellinen kuva potkulaudasta

Kyllä on kummallista: olemme Rouvan kanssa Kittilässä järjestelleet menneisyyttämme joko roskiin tai uusiin lokeroihin, mutta minä kuljeskelin viime yönä unissani vielä nuoruuteni maisemissa Tampereen Nekalassa. Talot Koskuentiellä eivät olleet enää entisellään ja siirtolapuutarhan paikalle rakennettiin kerrostaloja.

Vuosikymmenten ajan mappeihin ja laatikoihin on kerääntynyt hallitsematon määrä paperia. Rouva sai tyhjennettyä lähes 20 mapillista asiakirjoja ja tarpeettomia papereita, jotka minä ajoin silppurin läpi ja vein kierrätykseen. Aika paljon jäi muistoja talteenkin.

Löysin arkistoista teinipoikana Nekalassa kirjoittamani tarinan: Kuin Uni. Paperi, jolle juttu on kirjoitettu, on muuttunut kellertäväksi ja se on jo taitoksistaan repeillyt. Tarinan idea on, että elämä on kuin juoksu puiston läpi. Tarinassa mies juoksee puiston poikki hiekkapolulla "eikä hänellä ollut aikaa ottaa kiveä kengästään". "Se kalvoi hänen jalkojaan, mutta puiston penkki pysyi tyhjänä."

Tämmöisiä "syvällisiä" kirjoitin murrosiässä yli 50 vuotta sitten.

Mapeissa oli tallessa asiakirja vuodelta 1977, jossa Tampereen kaupunginviskaali kirjoitti äitini titteliksi: "insinöörin vaimo, Tampereen kaupungista". Eikä tästä ole kulunut vielä 40 vuottakaan.

Vuosien aikana lapsiltamme saamien onnittelukorttien pino on korkea. Pinosta löytyi kortti, jonka kuvassa kaksi nallekarhua, tyttönalle ja poikanalle, huristelevat iloisesti keltaisella potkulaudalla. Siinä Rouva ja Potkulautamies huristelivat hääpäivänään yhdessä jo vuonna 2003 - lähes 10 vuotta ennen kuin hankin keltaisen potkulaudan.

Mapeista löytyi lehtileikkeitäkin.

Hesarin toimittaja oli käynyt matkallaan Singaporen toimistossamme. Jutussa kirjoitettiin , että olemme "yksi harvoista maailmanlaajuisesti toimivista suomalaisista palveluyrityksistä". Sillä on toimistoja "Suomen lisäksi 12 maassa ja yli 800 yritysasiakasta eri puolilla maailmaa".

Ainakin sain matkustella ja nähdä maailmaa. Pisimmillään työmatka taisi kestää 6 viikkoa. Ihan oikein ja aiheesta tyttäreni, kun ihailimme iltapimeässä avaruutta, komensi minua tarmokkaasti: - Ja sinnehän sinä et ainakaan lähde!

Minulle on sävelletty ja sanoitettu myös laulu: Isän tervetuliais sävelmä:


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lapsille tukkapölyä

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea poroa Sirkan kaupasta. Potkulautailin koillisrinteeltä Levin keskustaan. Matka on vajaat 4 kilometriä. Pitkän ja loivan nousun jälkeen loppumatka on mukavaa laskettelua: vauhti kiihtyy ja etupyöräjarrun kanssa on oltava varovainen.

Tukkani tuli hetkessä harmaaksi - ei pelosta vaan pölystä.

Euroopan puhtaimmassa ilmassa samaan tomupilveen  kevyen liikenteen väylää lasketteli polkupyörillä nuori perhekin: isä, äiti ja kolme pientä lasta. Rakenteilla on jo pitkään ollut liikenneympyrä, joka odottaa päällystämistä. Paikalla on nopeusrajoitus, mutta autojen vauhti riittää nostamaan pölyn ilmaan. Kenen silmille se osuu, riippuu tuulesta.

Millainen muistijälki ja kuinka pitkäksi ajaksi lapselle jää pyöräilystä  pölypilveen?

Minun varhaisin muistikuvani on Rovaniemeltä 1940-luvun loppupuolelta. Osasin jo kävellä ja puhua ja äiti oli antanut tehtäväkseni hakea lähikaupasta pulloon kermaa. Matkan varrella miehet olivat töissä, kaivoivat kuoppaa tien viereen ja pyysivät, että tuon heille kaupasta tupakkaa. Kurotin montunreunalta ottamaan rahat ja putosin päälleni kuoppaan Tämän minä muistan.

Sitä minä en muista, että olin palannut kotiin naama veressä ja pullo kädessä. Itkuisella äänellä olin kuulemma tokaissut äidille: - Eikö ole hyvä, että pullo ei mennyt rikki! Muistona tästä kauppareissusta keskellä otsaani on arpi.

Olimme muuttaneet Rovaniemeltä takaisin Tampereelle, Nekalaan. En ollut vielä kouluiässä ja muistan, että olin rakentanut hiekasta komean linnan. Naapurin isompi poika tuli ja hyppeli linnani maan tasalle. Minä otin kiven ja heitin sillä lurjusta polveen. Pojan isä ja äiti tulivat illalla meille valittamaan tapauksesta. Minä istuin portaitten alla piilossa ja pelkäsin. Mitään ei tapahtunut.

Muistan, että toisen kerran menin portaitten alle pelkäämään kun olin 7 vuotta ja kävin Nekalan alakansakoulua. Luokkamme teki luontoretken Lahdesjärven läheiseen metsikköön, joka oli minulle hyvin tuttu paikka. Olimme kavereiden kanssa jopa yöpyneet metsään rakentamissamme risumajoissa. Halusin tietysti luokkakavereille näyttää paikkoja, luokka hajaantui eikä Irmeli Manninen, opettajamme, pysynyt kaikkien perässä.

Opettaja Manninen tuli illalla itkien kertomaan vanhemmilleni, mitä olin tehnyt. Istuin portaitten alla piilossa ja pelkäsin. Mitään ei tapahtunut.

Oikein hyvin muistan kun en päässyt piiloon ja tapahtui. Me asuimme Nekalassa. Iidesjärven toisella puolella Järvensivulla oli isäni lapsuudenkoti. Alle kouluikäisenä kävelin joskus mummulaan. Kerran mummulaan oli kokoontunut meidän perhe sekä isän sisaruksia. Mummu siinä sitten tokaisi, että Seikkakin tulee tänne syömään ja valittaa, että "kotona ei saa ruokaa". Mielestäni mummu valehteli.

Mummun sanat kolauttivat isäni ylpeyttä ja hän komensi minut hakemaan koivusta risun ja sitten sain piiskaa. Olen vieläkin loukkaantunut julkisesta nöyryytyksestä: äitini ja anoppinsa eivät olleet ihan parhaissa väleissä.

Minusta Valituissa Paloissa oli monta vuotta sitten hyvä tarina. Kaksi perhettä, naapurukset, säästivät rahaa. Kun säästöjä oli tarpeeksi, toinen perhe teki remontin ja vaihtoi kylpyhuoneeseen uudet kaakelit. Toinen perhe osti rahoilla yhteisen lomamatkan. Kummankahan lapset vanhempina muistavat: kylpyhuoneen uudet kaakelit vai isän ja äidin kanssa vietetyn riumukkaan loman?


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kittilän markkinat

Autoilimme Rouvan kanssa Lappiin, Kittilään. Minulla on tapana lehtiä lukiessani repiä irti ja taltioida mahdollista myöhempää käyttöä varten jutut, jotka kolahtavat ja uskon, että voin siteerata niitä blogissani. Otin koko nivaskan mukaan Kittilään ja perillä sitten siivosin suurimman osan roskakoriin.

En usko, että tässä nyt kävi niin kuin Taidehallin taannoisessa näyttelyssä: Taidehallin siivooja siivosi vahingossa pois taiteilijan performanssiin tarvittavan materiaalin. Taidehallin johtajan mukaan kyseessä oli "talon sisäinen tiedonkulkuvirhe".

Eikös olekin ihmeellistä: tietoa tulee ja sitä tulvii ja se kulkee erilaisia reittejä. Kittilää ja sen vaaleilla valittuja päättäjiä media on jo puolitoista vuotta riepotellut tunturiänkyröiksi ja lappilaisiksi suhmuroijiksi. Koko soppa alkoi syksyllä 2013. Antti Rinne erotti Jouni Palosaaren ja Kittilän kunta erotti kunnanjohtajan ja Levi Ski Resortin hallituksen ja siinä mukana meni Antti Rinnekin.

Hotelli Levitunturin johtaja muuttaa Imatralle. Levin ja Imatran kylpylähotellien tausta on sama: ammattiliitot. Valtio rahoitti RAY:n kautta Imatran Kylpylää sen 47 miljoonan markan alkuinvestoinnissa 37 miljoonalla markalla. Tämmösillä tuilla me kaikki alkaisimme yrittäjiksi. Kyllä sitten olisi kiva pienellä paikkakunnalla tuntea olevansa iso herra.

Olen kovasti miettinyt miten Suomen Kuvalehti ja sen kirjoituksia lainannunut media on vaikuttanut kittiläläisiin. Huokaisen helpotuksesta. Olimme Rouvan kanssa viime torstaina Siitosen kylässä Kittilän Kesämarkkinoiden avajaisissa. Kyläläiset olivat porukalla järjestäneet, lapset mukana, ohjelman. Vieraita oli eri puolilta suurta kuntaa. Kyläpäällikkö tarjosi meille 15 vuotta vanhaa hillapontikkaa - kyllä oli hyvää. Kiitos!

Sunnuntaina kävimme markkinoilla Kittilän keskustassa. Tunnelma markkinoilla oli hyvä. Kairan Laulajat lauloivat, Mandoliinimiehet soittivat, mieskuoro Kulvakot (kulvakko: rykimäkauden uuvuttama hirvas) esiintyi ja monet muut. Kittilässä on paljon lahjakkaita soittajia, laulajia, taiteilijoita. Ihmettelen, miksi etelän varesten piti käydä täällä raakkumassa.

Juha Ristamäki kirjoitti Iltalehdessä laajan artikkelin Kittilä-farssin taustoista. Kohta, kun olimme saapuneet Kittilään, minulle kerrottiin, että "se Ristamäki on saanut potkut". Ajattelin, että tästähän saa hienon blogin, jossa juorun lähteeksi ennenvanhaan olisi paljastunut sentraalisantra. Ei se tänään mene sillai, suusta suuhun. Joku oli vaan ihmetellyt facebookissa, että onkohan se Ristamäki saanut potkut, kun ei ole ilmestynyt uusia juttuja. Jos ei mollannut, niin toivoi lisää juttuja.

Matkalla Kittilään markkinoille kyydissä ollut "änkyrä" kertoi, että Ristamäen kirjoituksen tultua julkisuuteen ihmisten "vouhkaaminen" loppui. No, mitä nyt Suomen Kuvalehti vielä jaksaa jatkaa.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Korkealta ja kaukaa näkee hyvin

Palasimme Bhutanista pari päivää sitten sunnuntaina. Eilen oli tiistai ja kaunis kesäinen päivä ja me olimme kotiutuneet normaaliin päiväjärjestykseen: - Potkulautamies saa hakea Prismasta uusia perunoita ja samalla poiketa apteekissa.

Potkulautailin reittiä joka ylitti Vanhankaupungin lahden. Vasemmalla kohisi Vantaanjoki matkalla mereen ja minä potkin Prismaan Viikin luonnonsuojelualueen reunassa. Kaunista. Kaunista oli Himalajan vuoristossakin lähes kolmen kilometrin korkeudessa. Saimme korkeuksiin uutisia läheltä merenpintaa.

Yle kertoi uutisissa, että Waterloon taistelusta on kulunut 200 vuotta. Waterloossa järjestettiin virallinen muistoseremonia ja kaksipäiväiset juhlallisuudet, joissa tuhannet näyttelijät esittivät uudelleen taistelun tapahtumia. Yleisöäkin oli paikalla tuhansittain. Minä Himalajalla ajattelin, että miksi sotaa pitää näytellä: halukkaat voisivat mennä katsomaan tapahtumia ihan livenä, vaikka Lähi-Itään.

Hesari kirjoitti, että sota oli nuoren Napoleonin ehkä ensimmäinen rakkaus. Waterloo käänsi Euroopan historian. Napoleonin häviötä on selitetty sillä, että hänellä oli peräpukamat. Ilmeisesti Wellingtonin herttuan suoli toimi paremmin.

On historian ymmärtämisen kannalta toivottavaa, että tutkijat selvittävät mahavaivojen, suolen toiminnan ja kihdin vaikutukset maailmanhistoriaan.

Minua kyllä ihmetytti taas tämmönen otsikko: Israel ja Hamas saattoivat syyllistyä sotarikoksiin. Sota kuulemma on laillinen, jos sen julistaa. Eikös tästä voi vetää johtopäätöksen, että sotaa paljon vähemmän vahinkoa aiheuttavat rikokset myös ovat laillisia, jos ne julistaa. "Anteeksi vanha rouva, mutta julistan, että nyt minä ryöstän teidät."

Himalajalle tuli uutinen Tanskan vaalituloksesta. Sosialidemokraatit ottivat suurimman puolueen paikan, mutta porvariblokki kokonaisuudessaan voitti. Demareiden puheenjohtaja kertoi heti vaali-iltana jättävänsä paikkansa puolueen johdossa. Suomessa demarit luisuvat alamäkeen, mutta kukaan ei ota vastuuta. On vähän niin kuin Aarnion oikeudenkäynnissä: syytetty kiistää kaikki syytteet.

Olimme Bhutanissa vuoristossa kosken rannalla piknikillä, lounaalla. Sanoin: Tämähän on yhtä kaunis kuin Vantaankoski.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Rakkausfestivaalit Bhutanissa

Huh! Palasimme Rouvan kanssa juuri hetki sitten yli kahden viikon matkalta Bhutaniin. Matkan iloinen aihe oli tyttäremme ja hänen puolisonsa järjestämä kahden viikon rakkausfestivaali. Juhlintaan sisältyi perinteiset budhalaiset hääseremoniat. Pidin illallisilla puheen.

"Yksi kuva on enemmän kuin tuhat sanaa." On ainakin kaksi sanaa jotka ovat enemmän kuin miljoonamiljoonaa kuvaa. Lähes 40 vuoden jälkeen tiedän kokemuksesta, että toinen sanoista on "Tahdon". Ja toinen on "Rakkaus".

Rouvalla oli matkalla mukana Surface, pieni tabletti, jolla saimme silloin tällöin yhteyden Suomen uutisiin. Kyllä tekniikka on ihmeellistä - Rouvakin, joka bloggaa, sai paluumatkalla Delhissä viestin suomeksi: Kiinnostaako sinua blogata hindiksi? Hä!

No!, tästä tulee nyt vähän kuin matkakertomus: minkälaisia viestejä kehittyneistä maista tulee lähes kolmen kilometrin korkeuteen Himalajan vuoristoon. Yhden viestin lähetti Finnair. Rouvalle tarjottiin korotusta pisteillä businesluokkaan. Ehdotus, että Potkulautamies matkustaisi turistiluokassa ja Rouva busineksessa, oli ihan luonnollinen: buddhalaisessa perinteessä naisen asema perheessä on korkea. Esimerkiksi Thaimaassa vanhin nainen on suvun pää. Luterilaisessa Suomessakin naiset määräävät perheen asioista. Onko kukaan koskaan kuullut juttuja häijystä appiukosta?

Tyttärentyttäremme Eleonor (8 kk), pieni pariisitar, oli mukana rakkausfestivaaleilla. Bhutanissa hotellin henkilökunta hemmotteli Ellaa, sylytteli ja illallisilla kaappasi mukaansa. Kävivät kesken juhlaillallisen vain pyytämässä Ellalle kuivia vaippoja. Kotimatkalla Delhin lentokentällä syntyi riemastuttava näky: kahdeksan maahantulovirkailijaa jätti tiskinsä ja kerääntyi Ellan ympärille osoittamaan aitoja tunteitaan, lämpöä.

Olipa matka kuinka onnistunut ja täynnä rakkaita muistoja, niin kotiinpaluu on aina matkan paras hetki. No!, Rouva aukaisi television, mutta ei saanut yhtään kanavaa näkymään. Meillä on älytelevisio, joka taitaa rakastaa pölynimuria (käynnistyy itsekseen, jos imuri hurisee lähistöllä) ja jonka asetuksiin oli matkamme aikana tehty muutoksia. Lopulta onnistuimme ja telkku haki 176 kanavaa. Meille riittäisi 4 kanavaa ja Ylen areena.

Minä katsoin sähköpostini - 179 viestiä, lähes kaikki turhia. Finnairilta sentään oli tullut, vähän kuin entiseen hyvään aikaan, kirje. Olimme Rouvan kanssa pyytäneet uusia Finnair Plussan jäsenkortteja koska vanhat olivat niin käytössä kuluneita, että jäsennumeroistakaan ei saanut enää selvää. Minä olin ennen Plussa-kortteja Finnair Clubin jäsen. Jäsenyys vaihtui Plussa-korttiin heti, kun ne tulivat käyttöön. Matkustin paljon ja nousin platina-luokkaan ja sain jopa joululahjaksi peltisen matkalaukun.

Nyt Finnair tervehti minua: Tervetuloa Finnair Plus-jäseneksi!