Olemmekohankö onnellisia ?

Pekingissä on yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut. Yksi sana sisältää kolme asiaa. Kymmeniä vuosia sitten lukioluokilla vitsailtiin sanalla: ylioppilastutkintolautakunta. Siinä on yhdessä sanassa jo viisi asiaa. Ei ole mikään ihme, jos ulkomaalaiset pitää meitä harvasanaisina, kun jo yhdenkin sanan sanominen kestää.

Meillä on näitä sananlaskujakin. Mitähän tämäkin sana tarkoittaa, laskutetaanko sanoista vai lasketaanko niitä vai laskettelevatko sanatkin. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen kultaa.

Rouva tokaisi tänään, että Potkulautamies saa aukaista television. Sieltä tulee lähetys Pekingistä. Painelin, en lipettiin vaan television käyntiin. En istahtanut heti katselemaan: hain keittiöstä kaljaa. Kuulin selostuksen, sanat tulivat nopeasti ja hurmiossa huutamalla. Selostusta kuunnellessa ensimmäinen ajatukseni oli: eihän 100 metrin välierät vielä ole alkaneet.

Totuus paljastui hetikohta. Televisiosta tuli kuvan kanssa 20 kilometrin kävelyn loppuvaiheet. Jännää! Minä annan tästä suorituksesta selostajalle hopeamitalin.

Kultamitalin annan miehelle, jonka viereen tyhjälle paikalle istuin eilen ratikassa. Menimme porukalla Helsingin keskustaan, Eleonor (10 kk) mukana, aikaiselle illalliselle. Vieressäni parin pysäkin välin istunut, lähes keski-ikäinen mies, ei reagoinut istahtamiseeni mitenkään. Olisin mielelläni sanonut hänelle: Hyvää iltaa!, mutta enpäs sanonut. Ei mieskään mitään sanonut.

Mies nousi jäädäkseen seuraavalla pysäkillä.  Annoin hänelle kohteliaasti tilaa, nousin ylös minäkin ja siirryin syrjään. Yritin hymyillä. Mies ei sanonut mitään. Kultamitalin arvoinen suoritus.

Mahtoi olla onnellinen mies. Kell onni on, se onnen kätkeköön!

Bhutanissa mitataan onnellisuutta. Kesäkuussa törmäsimme pääkaupunki Thimphussa kauppaan, joka myy, ei autoja, ei leluja, ei elektroniikkaa, ei uutta muotia, ei lomamatkoja, ei viinaa - vaan onnellisuutta, ainakin kaupan nimi mainostaa onnellisuutta.

Onnellisuus ei ollut ostettavissa: kauppa oli kiinni. Olisimme niin mielellämme Rouvan kanssa käyneet tutustumassa kaupan valikoimiin ja hintoihin: pieni onnellisuus olisi varmaan maksanut vähän ja suuri onnellisuus todella paljon.

Outo ilmiö Arabianrannassa: puista putoili oksia

Potkulautailin Arabian kauppakeskukseen. Jo kaukaa näin kuinka kadun varrelle istutetuista puista tipahteli oksia. Lähempänä huomasin, että puita hoidettiin. Mitään ääntä en kuullut. Kun tulin kohdalle ihmettelin työnjohtajalle, että "tehän ette käytä polttomoottorilla käyviä leikkureita".

- Käsityönä tehty jälki on parempaa.

Niinpä! Meidän taloyhtiön pihalla pensaitakin hoidetaan semmoisella metelillä, pärinällä, että hermot menee. Ns. puutarhurilla on kuulosuojaimet, mutta ei niitä asukkaille jaeta.

Hiljaisuus rauhoittaa! Ei aina. Ei ainakaan, jos mököttää pahantuulisuuttaan.

Minulla on omakohtaisia kokemuksia. Pari päivää sitten Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä ostoksilla ja hommata kaksi Holli-tuolia, tammirunkoiset ja tumman harmaalla verhoillut. Netistä selvisi, että Helsingissä Holli-tuoleja myy Boknäs. Kätevimmin käsillä on myymälä Martinlaaksossa.

Helppo nakki. Löysin heti Martinlaaksontien ja yritin hitaasti ajellen löytää talon no 45. Oikeesti, en nähnyt yhdenkään talon seinässä numeroita. Ajoin tien päästä päähän pariin kertaan enkä nähnyt missään edes lukevan Boknäs. Hermostuin.

Soitin numeropalveluun ja minulle selvisi, että olin ajellut edestakaisin väärää tietä: oikea osoite oli Martinkyläntiellä.

Löysin Boknäsin myymälän. Minä pihisin kiukusta. Paha oloni oli kumuloitunut ja mielestäni edelläni asioinut rouva tuhlasi aikaani kyselemällä ihan turhia ja itsestään selviä asioita.

Avasin suuni ja selostin takanani seisoskelevalle, että pahantuulisuuteni johtuu siitä, että ajelin lähes tunnin edestakaisin Martinlaaksoa ja hain Booknäsiä. Helpotti. Myymälän henkilökuntakin oli mukavia ihmisiä. Tuoleja, joita Rouva oli lähettänyt hakemaan, ei ollut varastossa. Sain lainaksi näytillä olleet Holli-tuolit. Ostamani tuolit tulevat kuuden viikon kuluttua.

Lisää tuoleja tarvitaan, koska lapset ovat kylässä. Eleanor (10 kk) tulee Pariisista ja Ellallekin piti hommata pinnasänky. Rouva googletti sängyn Arabianranta kierrättää-sivustolta. Ellalle turvaistuin autoon löytyi Intiankadun Vekarakirppikseltä ja halvalla. Minä en tiennyt minkälainen turvaistuin alle vuoden ikäiselle pitää olla. Nuori tyttö kassalla sanoi, että hänellä ei vielä ole tarvittavaa kokemusta, "mutta kysy asiakkailta, heillä on kokemusta".

Kysyin. Sain iloista ja ystävällistä apua; vaarit eivät taida useinkaan käydä ostoksilla Vekarakirppiksellä. Porukalla pohdimme, äidit ja minä, mikä tarjolla olevista turvaistuimista on sopiva. Yksi äiti haki rappujakkaran. Minä kiipesin rappujakkaralle ja nostin turvaistuinta alas ylimmältä hyllyltä - kolme käsiparia otti sen vastaan.

Jälkeenpäin ajattelin: koskahan joku kantapäätön pääekonomisti laskee tämmösen kivan yhdessä toimimisen ja puuhastelun haitalliseksi bruttokansantuotteen kasvulle. Ammattiliitotkin ärähtävät: kun uutta ei tehdä, teollisuustuotanto laskee ja kaupan volyymit kärsivät.

No, minun oli hyvä olla ja iloinen mieli, mutta sitähän ei bruttokansantuote mittaa.

Monikulttuurinen bussimatka Helsingissä

Ajeltiin Rouvan kanssa Parkanon kautta Kittilästä Helsinkiin. Kotona Arabianrannassa jääkaappi oli tyhjä ja Rouva totesikin, että Potkulautamies saa hakea kauppakeskuksesta ruokaa. Työnsin potkulautaa ulos kauppakeskuksen parkkihallista. Kaksi isoa miestä nojaili seinään ja kuulin, kun toinen kysyi: - Onko tässä lähellä mitään hyvää kiipeilypaikkaa?

Ohimennen valistin ukkoja, että Arabianrannassa ehkä ei ole, mutta tuossa vieressä on kutosen ratikan pysäkki, jolla pääsee Hakaniemeen. Siellä on erilaisia järjestöjä ja virastoja - ihan hyviä kiipeilypaikkoja. Äijät murahtelivat siihen tapaan, että jatkoin matkaa pysähtymättä.

Matkalla Kittilästä Helsinkiin kuuntelimme radiota. Jos radiossa on mielenkiintoisia keskusteluja, matka etenee nopeasti. Oulun korkeudella paikallisradio toisteli, uutisetkin toistelivat emeritus presidentti Martti Ahtisaaren lausuntoa, jossa hän golfkentän laidalla kertoi olevansa suomalainen, pohjoismaalainen, eurooppalainen ja maailmankansalainen. Lausunnon oli innoittanut vilkkaana käyvä keskustelu monikulttuurisuudesta.

Toinen kannanotto, joka jäi radiojutuista mieleeni, koski lastensuojelua. Lääkäri totesi viisaasti, että hallintorakenteiden syntyminen on vieraannuttanut ihmiset todellisuudesta. Juts niin!

Suomalaisessa kulttuurissa on nyt rapuaika. Kotiinpaluumme seuraavana päivänä Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa hakea Stokkalta neljä rapua. Menin bussilla. Matka keskustaan ja takaisin oli erittäin monikulttuurinen. Arabianrannasta rautatieasemalle bussia ajoi virolainen mies. Minä istuin mielipaikalleni eturiviin käytäväpaikalle, josta on hyvä puheyhteys kuljettajaan. Ikkunapaikalla istui suomalainen mies, mustassa puvussa musta asiakirjasalkku sylissään.

Sanoin, hyvää päivää! Mustiin pukeutunut suomalainen mies ei reagoinut millään tavalla. Sen sijaan bussikuskin kanssa meille syntyi vilkas keskustelu, liikenteestä ja kireistä aikatauluista. Tuli siinä ilmaan myös vitsi Viron neuvostoajoista: pulaa oli vessapaperista: - Äiti antoi pojalle rahaa lehden ostoon,mutta isä vei pojalta rahat ja osti niillä viinaa. Äiti moitti miestään, johon mies vastasi, että kuuleehan uutiset radiostakin. Äiti tähän: - Pyyhi sitten takapuolesi radiolla.

Mustiin pukeutunut suomalainen mies ikkunapaikalla hymyili.

Kotimatkalla istahdin odottamaan bussia penkille, jolla jo istui niin musta mies, kuten anoppi sanoisi, että surku tuloo. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Kaveri oli kotoisin Guinea Conacrysta. Häneen teki vaikutuksen, että olin tavannut ja tunsin naapurimaan itsenäisyystaistelun johtajan ja sitten presidentin Luiz Gabralin. Olimme samaa mieltä siitä, että Guinea Conacryn presidentti Sekou Toure oli surkimus.

Bussi tuli. Kuljettaja oli marokkolainen. Istuin taas mielipaikalleni. Lähestyimme Arabianrantaa. Kuljettaja kertoi, että taivaalla on tummia pilviä ja kysyi: - Onko sinulla sateenvarjo mukana?

P.S. Monikulttuuria tämäkin. Lapissa mökkejä vuokraavat moitivat ennen käytöksestä venäläisiä vierailijoita, sitten moitittiin norjalaisia, mutta nyt surkeinta jälkeä jättävät yritysten piikkiin lomailevat suomalaiset. Nämäkin tikat on ihan vaan huviksi katkottu kelvottomiksi.