Vain älykkäimmillä nisäkkäillä on ystäviä

Istuskelimme rouvan kanssa parvekkeella ja suunnittelimme "mitä tänään syötäis". Rouva oli löytänyt hyvän salaattiohjeen. Ohje oli suuremmalle joukolle ihmisiä, mutta rouvan mielestä kastiketta voisi kerralla tehdä ohjeen mukaisen, suurehkon  määrän. Säilyisihän se?

Totesin tähän, että saahan salaattikastikkeita kaupastakin pullotettuna. Rouva: "En  minä niitä valmiita kastikkeita tähän halua."

Mekin olemme olleet yhdessä jo 38 vuotta, mutta näin sitä vieläkin puhutaan ohi. Tarkoitin, en sitä, että pitäisi ostaa valmista kastiketta, vaan että salaattikastike yleensä on säilyväistä sorttia. Säilyyhän se kaupankin hyllyllä pitkään.

Pitäisi varmaan kehitellä täsmäkieli, josta heti ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Esimerkiksi käy tässä pari päivää sitten haastatellun poliitikon kommentti tekemästään päätöksestä. Hän sanoi sunnnilleen, että "allekirjoittaneella" on viime päivinä ollut kaksi asiaa "ajattelun keskiössä". Toinen hyvä vinkki on, että jos aikoo sanoa jotain humoristista eikä ole varma, että keskustelukumppani ymmärtää sen huumoriksi, sopii käsimerkeistä: luunappi ohimolle tarkoittaa, että nyt tulee vitsi, vitsi, vitsi.

Helsingin konserttitalon aulassa, ennen konsertin alkua, tapasimme serkkuni ja hänen kaverinsa. Serkkuni esitteli kaverinsa ja kysyi josko hänen kaverinsa ja minun rouvani tuntisivat toisensa. Minä ehätin rouvan puolesta vastaamaan: - Mahdotonta. Enhän minäkään vielä tunne häntä. Täsmäkielellä serkkuni olisi voinut kysyä: - Oletteko tavanneet aikaisemmin ja tunnistatteko toisenne?

Kaupoissa kassakin usein vaihtorahoja antaessaan toteaa: - Ole hyvä! Minulla on tapana vastata tähän puujalkavitsillä: - Yritän ainakin parhaani.

NewScientist kirjoitti aikaa sitten tutkimuksesta, jonka mukaan maailmassa on vain yksi tunteva ja ajatteleva ihminen: minäitse. Muut ovat zombeja, joiden pään sisäään minäitse ei pääse.  Nyt lehdessä on taas artikkeli, josta on kiva tiputella ajatuksia. Evoluutiopsykolgin mukaan vain fiksuimmilla nisäkkäillä (muillakin kuin ihmisillä) on kyky aitoon ystävyyteen.

Lehdessä pähkäillään, kaiken muun lisäksi, jotenkin niin, että vaatii älyä elää verkostoituneessa, kerrostuneessa sosiaalisessa järjestelmässä. Tämä on tärkeätä, koska "jos uhkaat minua, vaarana on, että ärsytät myös ystäväni".

Rouvakin on saanut NewScientistä aineistoa blogiinsa. Rouva miettii, onko meille tulossa some-pääministeri.

Luotko lunta, työpaikkoja vai runoiletko?

Potkulautailin tänäänkin kauppakeskukseen, kaksikin kertaa. Hain rouvalle savusilakoita. Toiselle keikalle lähtiessäni kohtasin ulko-ovella postinjakajan, jolle kerroin, että "just tulin ja taas pitää lähteä". Postimies pyöränsä selästä: -Sama kohtalo minullakin.

Vuosien takaa mieleeni on jäänyt Heikki Kinnusen roolihahmo: "Papukaija syö sesaminsiemeniä ja osaa lentää. Jos ihminen söisi sesaminsiemeniä, niin ihminenkin osaisi lentää. Eikö ole ihmeellistä?" No, olisihan se ihmeellistä. Mutta eikö olisi sekin ihmeellistä, jos komitea, toimikunta tai vaikkapa kolmikantotyöryhmä olisi keksinyt hehkulampun.

Kalle Isokallio kirjoittaa kolumnissaan: "...jokainen poliitikko tietää, minkälaista bisnestä Suomessa pitäisi tehdä ja minkälaisia yrityksiä meillä pitäisi olla. Niin tiesivät poliitikot Neuvostoliitossakin..."

Hesari puolestaan kirjoittaa nobelisti Edmund Phelpsin ajatuksista. "Manner Euroopassa syntyi 1920-luvulla ajattelutapa, jossa korporativistinen ja paljon ohjeita ja sääntöjä sisältävä toimintatapa alkoi itse asiassa tukahduttaa individualismia." Korporativismi on järjestelmä, jossa lainsäädäntövaltaa käyttävät työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat.

Hallitukset eivät pysty kehittämään liikeideoita. "Eiväthän hallitukset sävellä musiikkiakaan muusikoiden puolesta."

Oikeassa elämässä oikeat ihmiset tapaavat toisia oikeita ihmisiä. Suomessa tuli vuoden 1967 alusta voimaan laki puoluetuesta. Lain vastustajat arvostelivat lakia siitä, että se lisää "virkamiesten valtaa". Näinhän tässä on käynyt. Minusta hyvänä esimerkkinä toimii SDP. Ay-liikettä pyörittää toimitsijat - virkamiehet. Heinäluoma tuli SAK:sta ja uusi puheenjohtaja Rinnekin on rakentanut uransa ay-virkamiehenä.

Voisiko joku laskea, kuinka paljon meillä Suomessa on näitä virkamiehiä. Virkamiehiä ovat kaikki, jotka saavat palkkansa veroluontoisista tuloista.

Eurovaalien jälkeisenä iltana Heinäluoma totesi, että "Rinne puhuu työn luomisesta". Alahan Antti luomaan töitä. Kehittele vaikka yritysidea, toteuta se ja hanki asiakkaita. Jos yrityksesi menestyy ja luot työtä, palkkaat työntekijöitä, palkkaa myös juristi, joka hoitaa byrokratian. Älä kuitenkaan keksi hehkulamppua sillä se on jo keksitty ja ehtinyt tulla vanhanaikaiseksi.

Aurinko paistaa aina jossakin - Putinillekin

Rouva lähetti minut tänään hakemaan kauppakeskuksesta ainekset parsarisottoon. Potkulautailin Viikin Prismaan. Matkalla sinne ei ole isoja ylä- tai alamäkiä ja vaikka olisikin, niin Lapinäijän mukaan: - Kyllä mäki aina velkansa maksaa.

Viime viikon lauantaina tuli tasan 38 vuotta siitä, kun kohtasin rouvan, sattumalta. Yhteinen tuttu esitteli meidät. Toukokuun 17. päivä 38 vuotta sitten oli kaunis ja lämmin. Viime lauantaikin oli kaunis ja lämmin. Jotkut muistelevat tällaisina päivinä, että vuosiin on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Minä muistan vain auringonpaistetta.

Tänään sää Helsingissä ei ollut erityisen aurinkoinen, mutta Vanhassakaupungissa, Vantaankosken alajuoksulla riitti iloa ja riemua. Rannoilla oli satoja peruskoululaisia, joille kerrottiin kalastamisesta. Opetettiin onkimistakin. "Tue vapa kyynärpäähän. Päästä siima irti. Heilauta vapaa ylös. Yhtäaikaa." "Irrottakaa koukku takista."

Ohitin myös tilanteen, jossa paikalle tullut kalastaja oli levittänyt yhden verkon nurmikolle. Saavissa oli lisää verkkoja. Ammattikalastaja kertoi työstään. Minä ohitin tapahtuman, kun kalastaja esityksensä lopuksi totesi: "Minä otan vastaan kaikkea työtä, mitä tarjotaan. Jo sillä, että vasara ja saha pysyvät kädessä, pääsee pitkälle."

Vanha mies ja potkulauta on Helsingissä harvinainen yhdistelmä ja juttua muiden kanssa syntyy helposti: "Onpa mainio kulkupeli." Tämän totesi aikuinen mies, jonka kanssa juttelimme pidempäänkin. Tarjosin, että hän kokeilisi potkulautaa. "En voi. Oikean jalan varpaissa ei ole tuntoa." Ihmisten pitäisi puhua toisilleen enemmän.

Samalla penkillä oli paria päivää aikaisemmin istunut vanha pariskunta, rouvan pyörästä oli katkennut ketjut. "Ei huolta. Koti on lähellä." Juttu oli taas alkanut potkulaudasta. Viime aikoina uutiset ovat olleet synkkiä ja miehen kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että Putininkin imago pehmenisi, jos hän moottoripyöräjengin sijasta esiintyisi potkulautaporukoissa. Juttukaverini oli kokenut elämää kauemmin kuin minä. Hän muisteli: "Sotien jälkeen tuli pastilli Pax. Se tarkoittaa rauhaa ja rasiassa oli kyyhkynen. Kyyhkynen olisi hyvä kuva potkulautajengin liiveissä."

Pyrstösulat on riikinkukon imago

Minusta on aina tuntunut hassulta, että lintujen maailmassa urokset koreilevat sulillaan ja naaraat ovat vaatimattomia. Päältäpäin katsoen luulisi, että ihmisten maailmassa olisi päinvastoin: naaraat koristelevat itsensä, mutta urokset näyttävät ulospäin vaatimattomilta.

Mikähän oikeasti sitten onkaan todellisuus. Lähdimme äitienpäivänä rouvan kanssa onnittelumatkalle ulos Helsingistä. Oli sunnuntaiaamu eivätkä liikennevalot Hämeentien ja Viikintien risteyksessä olleet toiminnassa. Ryhmityin kääntyäkseni oikealle. Pysähdyin, omalle kaistalleni, ennen risteystä, koska oikealta oli tulossa moottoripyörä, joka kääntyi Hämeentielle.

Moottoripyöräilijän imago oli karski: nahkaliivit, teräväkärkiset saappaat ja prätkästä lähti melkoinen papatus. Niin lähti jengiläisestäkin, papatus. Hänen mielestään olin ajanut liian lähelle risteystä enkä ollut jättänyt hänelle, hänen liiveilleen enkä prätkällekään tarpeeksi tilaa oikaista vastaantulevan kaistan kautta.

Aikansa parta tutisi ja prätkä paukahteli. Lähti sitten matkoihinsa, mutta läksiäisiksi potkaisi autoni oveen. Ajatelkaa, tällainen käytös eikä lähistöllä ollut muita naaraita kuin oma rouvani. Taisi kaverilla kuitenkin olla soidinmenot päällä, niin kuin metsoillakin keväällä. Porokin on agressiivinen muutaman viikon syksyllä, rykimäaikana. Ihmisen rykimä kestää koko vuoden ja vuodesta toiseen.

Olin yrittäjänä yli 30 vuotta. Palkkasin töihin sekä miehiä että naisia. Jälkeenpäin olen monesti todennut, että minulle jäi vaikutelma kuin miehet olisivat turhamaisempia kuin naiset. Kerronpa esimerkin.

Perustin ensimmäisen ulkomaisen tytäryritykseni 1970-luvun lopulla Ruotsiin, Tukholmaan. Toimisto oli Kungsgatanilla. Vietin Ruotsissa lähes kaikki arkipäivät ja nukuin toimistossa lehtikasan päällä, koska hoteliin ei vielä silloin ollut varaa. Myöhemmin, kun yritys menestyi ja perustin seuraavan tytäryrityksen Englantiin, ajattelin, että täytyyhän Ruotsin yritykselle valita vetäjä, toimitusjohtaja.

Olin hieman epävarma ja turvauduin yrittäjäurani aikana toisen ja viimeisen kerran konsultin apuun. Valitsin miehen, jota minulle suositeltiin. Hän sai hyvän palkan, hyvän tittelin ja työsuhdeautokin oli Bemari. Mies näytti ihan johtajalta, mutta ei hänen hommistaan mitään tullut. Sen verran olin ruotsalaisesta yrityskulttuurista ehtinyt oppia, että annoin toimitusjohtajalle kenkää ja nimitin pienen toimiston lähes kaikki työntekijät hallitukseen: - Valitkaa toimitusjohtaja vaikka vuodeksi kerrallaan omasta porukasta ja hoitakaa hommat.

Porukka hoiti hommat.

Rouva kielsi kirjoittamasta politiikasta - kirjoitin kuitenkin

Sattuipa hauska tapaus. Rouva oli lähettänyt minut asialle apteekkiin ja minä potkulautailin Viikkiin. Olin käynyt apteekissa ja kaupassakin ja irroittelin potkulautaa pyörätelineestä kun samalle telineelle tuli polkupyöräänsä parkkeeraamaan iäkäs naisihminen, lähes yhtä vanha kuin minäkin, ainakin.

Ei siinä päivää!, päivää! todettu, mummo vaan tokaisi, että "unohtui nenäliinat kotiin". Tietysti se oli kurjaa. Nokka vuoti ja niin kuin hän sanoi, että "ilmakin on niin kylmä". Niin muuten olikin.

On hyvä kertoa, ystävällisesti, yhteisöllisesti, jos joku asia ottaa pannuun, juuri sillä hetkellä, ihan vieraallekin ihmiselle. Sehän saattaa jopa helpottaa.

Mutta ennen kuin kerron, mikä minua ottaa pannuun, kerron samalta kauppareissulta pari kokemusta. Ensimmäinen oli sananvaihto apteekin kassajonossa. Kassa markkinoi edelläni vuorossa olevalle asiakkaalle erilaisia pillereitä. Kuuntelin myyntityötä aikani ja annoin neuvon: - Eikö myyntiä auttaisi enemmän, jos markkinoisit sairauksia. Vasta kotona ymmärsin, rouvan kanssa keskusteltuani, että näinhän lääketehtaat pillereitä markkinoivatkin.

Kun poistuin kauppakeskuksesta, opin ihan uuden asian, joka tuntuu oudolta, mutta on kuulemma totta. Nuori mies pesi pitkävartisella lastalla ikkunoita. Minä yhteisöllisenä ihmisenä kysyin: -Tuleeko puhdasta? Mies vastasi, että nämä ovat uusia ikkunoita ja helppo pestä. "Lasi on kuitenkin nestettä ja vanhetessaan se valuu epätasaiseksi. Vanhojen lasien kanssa on hankalampaa."

Minulla on nenäliina eikä nokkanikaan vuoda, mutta SDP:n puoluekokous ottaa pannuun. En ota kantaa henkilöihin, vaan siihen, että kokousedustaja sanoo: - Olen ay-liikkeessä töissä ja tietysti äänestän Rinnettä.

Suomessa on paljon virkamiehiä: valtiolla ja kunnissa, niitä on myös ay-liikkeessä, puolueissa ja muuallakin. Verotuksella tuetaan ay-liikettä ja valtio rahoittaa puolueitakin.Tarkoitan tällä sitä, että päätöksiä tekevät ihmiset, jotka elävät veroluontoisista tuloista. Heinäluoma tuli SAK:sta, Paananen tuli SAK:sta ja ammattiliitot rahoittivat Rinteenkin kampanjaa. Sinä ja minä tämänkin kampanjan maksoimme.

Ja kun talouden rakennetta pitäisi muuttaa ja tehdä säästöjä, niin viimeksi kukaan omaa oksansaansa ryhtyy sahaamaan - kunhan verotulot riittävät.

Millainen olisi luontodokumentti ihmisestä?

Olen sanaton. Vierailimme, rouva ja minä Bhutanissa ja viikon olen miettinyt, mitä kirjoittaisin. Bhutaninkin taivas on sininen ja vuorten huiput valkoisia. Bhutan on kaunis maa.

Bhutanissa korkeusero on suurimmillaan 7 kilometriä. Pääkaupunki Thimphu on 2,5 kilometrin korkeudessa. Euroopan alpeilla metsä loppuu 1,5 kilometrissä, Bhutanissa 3 kilometrissä. Bhutanin luonto on rikas: 770 lintulajia, 200 nisäkäslajia, yli 5 400 kasvilajia. WWF suojelee Bengalin tiikeriä, lumileopardia.....

Rouvakin on alkanut suojella ympäristöä ja lopetti tupakoimisen. Hyvin on mennyt. Mutta kun tultiin Helsinkiin niin nikotiininappulat oli loppu. Minä lähdin potkulautailemaan ja hakemaan lisää nappuloita Viikin Prismasta. Meiltä Viikkiin vie varmasti yksi Helsingin kauneimmista reiteistä: yli Vanhankaupungin lahden ja edelleen pitkin kevyenliikenteen väylää. Valkovuokot kukkivat.

Mutta sitten mäen päällä, vähän ennen kauppakeskusta, hirveästi pölyä ja pahaa hajua. Jonkinlainen kierrätyskeskus, joka tuo mieleen kysymyksen: meillä on ollut kivikausi, pronssikausi, rautakausi ja kuulemma valistuksenkin aika, mikähän nimi meidän aikakaudellemme annetaan? Minä veikkaan, että roskakausi. Meillähän on roskapankkeja, roskalainoja, me syömme roskaruokaa ja jätettäkin syntyy.

Ja saattaahan se olla niin, että muutaman sadan vuoden kuluttua monimuotoista luontoa näkee vain vanhoissa elokuvissa, luontofilmeissä. Minä muistan vieläkin tunnelman, kun jonotimme Tampereella Kinopalatsiin katsomaan Disneyn tosielämän seikkailut sarjan menestyneintä luontoelokuvaa Erämaa elää (1953).

Nythän näitä luontofilmejä tulee televisiosta monena päivänä viikossa. Olen huomannut, että niissä kaikissa toistuu samat teemat: urokset tappelevat naaraista, muita tapetaan syötäväksi, omaa reviriiä puolustetaan ja laumaa johtava alfa-uros tappelee asemastaan.

Jokin aika sitten näin sellaisen dokumentin Afrikassa elävästä apinalaumasta, jonka turvallisuus perustui apinoiden suureen määrään. Nämä ihmisen sukulaiset siirtyivät ruuan perässä paikasta toiseen. Yhdellä tällaisella matkalla lauma pysähtyi hätääntyneenä. Luulin, että lähistölle olisi ilmestynyt saalistavia petoja. Ei. Lähistölle oli ilmestynyt vieraan lauman alfa-uros, joka oli häädettävä matkoihinsa.

Minusta on kiva kuvitella minkälaisen luontofilmin ihmisestä saisi. Jospa vaikka ulkoavaruudesta tulisi kameraryhmä dokumentin tekoon. Hakisivat vaikka älyllistä elämää, mutta eivät ymmärtäisi ihmisen puheesta mitään. Emmehän mekään tajua, miten delfiinit keskustelevat keskenään.

Nämä avaruusoliot sitten selvittäisivät vaikkapa suomenkielen ja saisivat ensimmäiseksi luettavakseen Ukrainan kriisin alkuvaiheessa julkaistun tekstin: "Erikoisjoukkoja käytetään aina ja kaikkialla, missä se on mahdollista. Tosiasialliset sotatoimet aloitetaan ja suoritetaan ilman sodanjulistusta, mikä on laillisen sodankäynnin perusehto."

Että laillinen sodankäynti. Taitaisivat oliot merkitä papereihinsa: ei älyllistä elämää.