sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jos tieto on kallista, kokeile tietämättömyyttä!

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Siwasta säilöttyjä punajuuria. Aamulla olin saanut käydä Arabian kauppakeskuksessa ja muistanut tuoda Janssonin kiusaukseen tarvittavat aineet: perunasipuliseoksen ja anjovisfileet ja kermaa - punajuuret olin unohtanut. Parisataa metriä meiltä Siwaan on lyhyt matka tallustaa, vaikka kaatosateessa. Taaksepäin 40 vuottakin on lyhyt matka.

Ihan tunnetun urheiluselostajan logiikallakin voi päätellä, että Potkulautamies oli 40 vuotta sitten 40 vuotta nuorempi. Tekniikka on kehittynyt huimasti: mutta, ihmiset ovat niin kuin ennenkin. Afrikassa ongelmat on samat kuin 40 vuotta sitten. Lähi-Idässäkin vielä tapellaan. Rikkaat rikastuvat. Tietotekniikka kehittyy, mutta tietokin kasaantuu.

Ajatelkaa, jo 40 vuotta sitten maailmassa oli "niin paljon tietoa, että sitä ei voinut hallita". Kuinkas nyt?

Tärkeä uusi tieto on sellainen muutos ympäristössä, joka vaikuttaa tiedon saajan mahdollisuuksiin elää ja toimia. Tämähän tarkoittaa sitä, että ei vain yrityksillä vaan yrityksissä eri tehtävissä työskentelevillä on erilaiset tiedontarpeet. Asiakaskeskeisellä tiedonvälityksellä (asiakas sanoo, millainen muutos ympäristössä on uutinen) oli kysyntää 40 vuotta sitten.

Potkulautamies perusti yrityksen 1975. Vuonna 1985 MIT:n Media Labin johtaja Negroponte päätti Washingtonissa American Information Industry Associationin kokouksessa alustuksensa sanoilla: - Joskus tulevaisuudessa, jonkun toisen on lukemalla haettava tieto sille, joka tietoa tarvitsee. Me olimme tehneet näin jo 10 vuotta.

Voi kuvitella, että se, jolla ei ole tietoa eikä mitään hajua mistään, tarvitsee tietoa, Pysyykö kannettu vesi kaivossa?  Ja sitten on niitä, joilla on tietoa, ajattelevat jo tietävänsä kaiken, mutta joilla ei kuitenkaan ole mitään hajua mistään.

Tarjosimme kahden viikon ilmaista palvelua kokeeksi yrityksille. Kaksi vuorineuvosta. Toisen sihteeri: - Voi, palvelu on niin kallis, että vuorineuvos ei uskalla sitä ostaa. No, toisen vuorineuvoksen sihteeri:- Voitte te sen ilmaisen kaksi viikkoa lähettää, mutta vuorineuvos on jo päättänyt tilata palvelunne.

No, pitkässä juoksussa toisella meni hyvin, toisella ei, toiselta meni firma alta toiselta ei. Tästä syntyi meille markkinointihokema: "Jos tieto on teistä kallista, kokeilkaa tietämättömyyttä!"

Ideat siirtyivät 1999 Sanoma-konserniin. Silloin meillä oli tytäryrityksiä yli 10 maassa, asiakkaita yli 20 maassa ja 160 maailman 500 suurimmasta yrityksestä käytti palvelujamme.

Tajusithan, että tiedolla ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei ymmärrä. Ajattelen jo kevättä. Potkulautailen Arabianrannasta Viikin Prismaan ostoksille. Kuuntelen lintujen laulua, nautin leppeästä kevättuulesta, juttelen ihmisten kanssa ja haaveilen. Haaveilen tulevaisuudesta, jossa tiedonvälityksen on korvannut ymmärryksenvälitys. Tekniikkakin alkaisi olla kohdillaan.



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Passijonossa on tunnelmaa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa uusia passinsa. Rouva oli ihan oikeassa. Passini oli menossa vanhaksi tämän vuoden syyskuussa ja kesäkuussa matkustetaan Intian kautta Bhutaniin ja rouva haluaa Intiassa nähdä Taj Mahalin. Minä kuulemma saan jäädä hoitamaan Eleonoraa Delhiin. Intiaan tarvitaan viisumi ja passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta - kesäkuusta syyskuuhun on vain kolme kuukautta.

Ajattelin varata Helsingin poliisitalolle netissä ajan ja piipahtaa hankkimassa passin. Seuraava vapaa aika oli yli kuukauden kuluttua. Viime kesänä sain Kittilässä uusittua ajokorttini ilman jonotusta. Ehkä passinkin saisi ilman jonotusta jossakin Helsingin lähikunnista. Katsoin netistä: lähipäivinä ei vapaita aikoja.

Rohkea rokan syö: päätin mennä poliisitalolle jonottamaan, kaikista jutuista ja huhuista huolimatta. Otin oman numeroni. Tulin paikalle vasta iltapäivällä ja useampi kymmenen oli ehtinyt sinne ennen minua ja lisäksi vielä ne, jotka olivat kuukausi sitten varanneet itselleen ajan.

Säännöllisin väliajoin, aika tiuhaan, ihmisiä kuulutettiin nimellä. Jonotusnumerot suurenivat hitaasti. Vieressäni istuvat jonottivat myös numerolappujensa kanssa, toisella puolella iäkkäämpi mies ja toisella puolella iäkkäämpi nainen. Olimme kuin urheilukilpailuissa: aina kun näytöllä numero suureni yhdellä, lähes hurrasimme. "Enää 16 ennen minua!"

Numerot suurenivat hitaasti ja meillä oli hyvin aikaa keskustella kaikenlaisista asioista. Jonottaminen oli kivaa. Jälkeenpäin mieleeni tuli mieleeni Hurstin ruokajonossa seisoneen miehen kommentti television uutisille: "Tosi tärkee tapahtuma. Täällä tapaa ihmisiä ja saa ystäviä."

Minun vuoroni tuli parin tunnin odottelun jälkeen. Lähestyin virkailijaa tiskin toisella puolella ja mietin mielessäni, että taitaa olla aika ynseä. Ei muuten ollut. Virkailija vastoin ennakko-odotuksiani olikin mukava ihminen. Asiat hoituivat ystävällisesti ja tehokkaasti. Sen verran ehdimme jutellakin, että sain tietää, että ihmiset usein aloittavat asioinnin marmattamalla "kehnosta palvelusta". Siihen saattaa mennä viisikin minuuttia, mikä "aika on pois palvelusta".

Uuden passini sain noutaa muutaman päivän kuluttua parinsadan metrin päässä kotiamme olevasta R-kioskista. Kyllä oli hyvä palvelu. Tuoreet sormenjälkeni ovat viranomaisilla ja uuden passikuvan valokuvaamo voi lähettää netissä suoraan poliisille: viiden vuoden kuluttua voin uusia passini netissä.

Missä minä sitten jonotan ja tapaan uusia ihmisiä?


P.S. Matkailu avartaa. Paras tapa aloittaa maailman kiertäminen on tutustua naapureihinsa.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuolemantuomio lumiukoille

Kysyin rouvalta, saanko minä muusata perunat. Meillä on keittiössä  nimittäin sellainen työnjako, että rouva tekee muusin. Minun muusini on minun mielestäni parempaa, mutta rouvan mielestä siinä on liikaa rasvaa. No, haeskelin muusinuijaa, löysin sen ja muusasin perunat. Rouva hoiti muusin viimeistelyn.

Seuraavana aamuna tyhjensimme tiskikonetta. Otin sieltä muusikattilan ja muusinuijan ja sain ahaa-elämyksen: oivalsin, että muusinuijan paikka on samassa kaapissa kattilan kanssa. Eipä tarvitse enää etsiskellä muusinuijaa.

Minulle tuli hyvä mieli, mutta oivalluksellani ei ihmiskunnalle ole mitään merkitystä. Millä sitten on? No!, ainakin pääekonomistit ovat tärkeitä. Täytyyhän niiden olla, koska uutisissakin niitä haastatellaan jatkuvasti. Etujärjestöillä oma pääekonomisti, pankeilla on oma pääekonomisti, tutkimuslaitoksilla on oma pääekonomisti.

Palasimme rouvan kanssa Pariisista ja lueskelimme matkalla The Daily Telegraphia. Lehdessä kerrottiin, että Goldman Sachs, pankki joka muutama vuosi sitten ennusti, että raakaöljyn tynnyrihinta nousee 200 dollariin, on madaltanut ennustettaan. Nyt pankki ennustaa, että hinta pysytteleekin jonkin aikaa lähellä 40 dollaria tynnyriltä.

Pääekonomistien ennusteilla on vaikutusta. Pankkikriisillä ja sitä seuranneella taantumalla on ollut merkitystä. Kreikankin merkitys on kasvanut.

Vanhat hokemat pitävät paikkansa, niinku sekin, että "oppia kantapään kautta". Ehdotan: etujärjestöihin, pankkeihin ja tutkimuslaitoksiin palkataan kantapääpääekonomisteja.

Ruhollah Khomeini langetti fatwalla kuolemantuomion Salman Rushdielle. Luimme The Daily Telegraphista, että Saudi Arabiassa uskonoppinut Mohammad Saleh Al Minjed on nyt julkistanut fatwan lumiukkojen rakentelua vastaan. Tammikuussa Saudi Arabiassa on ollut lumimyrskyjä. No!, kotona saimme lukea lehdestä, että jumalanpilkkaoikeudenkäynti Hannu Salamaa vastaan alkoi tasan 50 vuotta sitten, ihan äskettäin.



lauantai 10. tammikuuta 2015

Tuttiostoksilla Pariisissa

Rouva sanoi aamulla Pariisissa Potkulautamiehelle, että tänään syödään lounas Brasserie Lippissä. Ravintola oli presidentti Francois Mitterandin (1916-1996) suosikkipaikka ja mekin ruokailimme siellä silloin tällöin 30 vuotta sitten. Rouva tarkisti Tripadvisorista, miten Lippiä nyt arvioidaan:

- Epäkohteliain ja töykein henkilökunta missään. Pyysimme englanninkielistä ruokalistaa ja meille sanottiin, että "tämä on ranskalainen ravintola ja ruokalistamme on ranskankielinen". Tälleen joku purki väsymystään ja kiukkuaan somessa.

Oli meillä rouvan kanssa mielessä muutakin kuin lounas: piti ostaa Eleonoralle uusia tutteja. Eleonor oli juuri täyttänyt 3 kk eikä ole tyylikästä, että siinä iässä imeskellään ihan vastasyntyneille tarkoitettuja tutteja. Seuraava tuttikoko on 3-6 kuukautta vanhoille.

Menin apteekkiin ja koska en osaa ranskaa ja monet iäkkäämmät ranskalaiset eivät osaa englantia ajattelin selittää apteekkarille elekielellä, että tuttiostoksillahan tässä ollaan. Työnsin peukalon suuhuni ja imeskelin sitä äänekkäästi. Mahdoin olla hassu näky, mutta niin oli apteekkarikin. Tutti löytyi sitten seuraavasta apteekista.

Kävelimme Port-Royalia pitkin kohti Luxembourgin puistoa. Säikähdin. Ohi pöräytti noin 10 moottoripyöräilijän porukka. Infernaalinen meteli. Olen aina ihmetellyt, miksi on moottoripyöriä, joista lähtee hirvittävä pauke. Onhan niitä isoja ja nopeita ja hiljaisia moottoripyöriäkin. En ihmettele enää - nyt tiedän miksi:

Äidin kohtu ei ole hiljainen kasvualusta. Kohdussa on 90 desibelin meteli. Kohdussa on kuitenkin turvallinen olo, luulisin, ja jotkut jäävät ilmeisesti kaipaamaan tätä turvallisuutta aikuisinakin. Luulen, että kohta myyntiin tulee tutteja yli 20 vuotiaille.

Kävelimme Luxembourgin puiston halki ja edelleen Saint-Germainille ja sisälle Brasserie Lippiin. Olipa ystävällinen vastaanotto. Ruokalista oli ranskankielinen. Tarjoilija selitti meille kohteliaasti englanniksi mitä mikin ruoka oli. Ihan pyytämättä. Ruokakin oli hyvää.