Rouva soitti Porvoon sairaalaan ja Helsingin kaupungin terveysneuvontaan: päätimme käydä Meilahdessa Haartmanin päivystyksessä. Päivystyksessä oli melko rauhallista ja kohta minulta otettiin verta tutkittavaksi. Odottelimme verikokeen tulosten valmistumista ja lääkärin tapaamista pari tuntia: tulehdusarvot olivat korkeat, CRP lähes 200.
Odotustilasta siirryin toiseen odotustilaan sänkyyn pitkäkseni. Olin matkalla osastolle. Kotiutin Rouvan.
Levähdyspaikkani ennen osastolle siirtymistä oli kolmen vuoteen tila, josta näki hoitohenkilökunnan työtiloihin ja kuuli hyvin viereisessä, isommassa odotustilassa käytävät "keskustelut" Potilas tervehti hoitajaansa: - Haista sinä v-ittu! Painu h-elvettiin!
Odotustilani läpi kuljetettiin sängyllä potilasta, joka ehti siinä pariinkin kertaan vaatia: Antakaa minulle pullo olutta! Lasin takana toisessa odotustilassa vanhempi naishenkilö huusi suureen ääneen: - Vatsaan sattuu. Auttakaa! Antakaa minulle ulostulääkettä! "Ei teille voi antaa ulostuslääkettä hyvä rouva. Te kävitte juuri kakalla ja vatsanne toimi hyvin.Ulostuslääke olisi teille vaarallista. - Antakaa minulle ulostuslääkettä!
Minut siirrettiin osastolle. Matkalla huoneeseeni osaston käytävällä kuulin pätkän hoitajien keskustelusta: - Rakastan työtäni. Teen tätä mielelläni, mutta hallinto........
Minun varalleni oli suunniteltu, että yön aikana minulle tehdään Meilahdessa ultraääniohjattu punktio, jonka jälkeen minut siirretään Peijaksen sairaalaan. Punktio (lähes 2 tuntia) tehtiin puoliltaöin ja Peijakseen minut siirrettiin aikaisin aamulla.
Peijaksessa lääkäri ystävällisesti ja ymmärrettävästi selvitti minulle, että vointiani seurataan tarkasti varhaisen proteesi-infektion mahdollisuuden takia. "Erityisen vahvaa epäilyä siitä onneksi ei ole. Pahimpaan on kuitenkin varauduttava". Jäätiin odottelemaan ultraääniohjatun punktion tuloksia Meilahdesta.
Parin tunnin kuluttua lääkäri tuli kertomaan uutisen: Peijaksen sairaala on täynnä ja minut siirretään Porvooseen. Palasin Porvoon sairaalaan samalle osastolle, josta minut vain muutama päivä aikaisemmin oli kotiutettu.Minut sijoitettiin yhden hengen huoneeseen. Söin maukkaan illallisen. Kävin suihkussa. Tunsin oloni turvalliseksi. Olin hyvässä hoidossa. Nukuin sikeästi koko yön.
Aamulla heräsin outoihin ääniin. Viereisessä sängyssä olevalta potilaalta kysyttiin, ottaako hän kahviinsa maitoa ja sokeria. Yön aikana minut oli siirretty toiseen huoneeseen: huone, jossa olin nukahtanut, oli tarvittu eristyshuoneeksi.
Minut oli siirretty Porvooseen keskiviikkona. Odotin, että olisin päässyt kotiin lauantaina. En päässyt. Ultraääniohjatun punktion laboratoriotuloksia odoteltiin. "Se on hyvä merkki, kun vastaukset viipyvät."Minut kotiutettiin maanantaina.
Kun minut ensimmäisen kerran noin viikkoa aikaisemmin oli kotiutettu Porvoosta sain mukanani "leikkaushaavan kotihoito-ohjeet". Ohjeissa kehotetaan ottamaan yhteyttä lääkäriin, jos haava vuotaa runsaasti, punoittaa , kuumottaa, turpoaa tai aukeaa itsestään tai jos teille nousee kuumetta. Minun leikkaushaavani on parantunut hyvin. Omahoitaja Reeta nipisteli hakaset leikkaushaavasta viime torstaina. Lauantaina nautin juhannussaunan löylyistä.Leikkaushaava ei ole kipeä, mutta turvonneeseen jalkaan sattuu, pohkeeseen ja nilkkaan.. Nyt vielä näyttää, että vasemman, leikatun jalan varpaat ovat alkaneet mustua.
