Naapuriapu nosti minut jaloillenilleni

Jo yli viisi viikkoa on kulunut siitä, kun matkustin Leville Mökille ja aloitin lajitella: nämä tulevat mukaan Helsinkiin, nämä kierrätykseen ja nuo roskiin. Sain aivoverenvuodon ja ambulanssikyydin Rovaniemelle (170 km). Tilanteeni ei ollut niin vakava, että olisi pitänyt ajaa häly-päällä siniset valot vilkkuen: Paljon on sellaisiakin sairauskohtauksia, joiden hoitamiseksi ja potilaan pelastamiseksi matka Lapin keskussairaalaan on liian pitkä eikä hoitoon ehditä ajoissa.

Rovanimeltä minut siirrettiin Helsinkiin. Matka (830km) kesti yli yön ja sekin kuljettiin ambulanssilla. Alkumatkasta, jossain Rieskapaikan jälkeen ennen Kemiä kysyin voinnistani huolehtivalta ensihoitajalta: - Millainen kokemus on ajaa ambulanssia hälytyksessä, valot vilkkuen ja Sireenin soidessa?

- Se on vaarallista! Edellä ajavat autot käyttäytyvät kuin porot, ennalta arvaamattomasti, päättömästi!

Helsingissä minut majoitettiin Meilahdessa Tornisairaalaan 3-hengen huoneeseen Pekka, Olavi ja minä. Olin siellä noin viikon. Muistan tapauksen: Pekka istui sänkynsä laidalla kynä kädessä ja  mietti keskittyneesti: - Tapan aikaa! Teen risrtisanatehtäviä.

Keksimme tähän kommentin: - Pidä kiirettä, että aika ei ehdi ennen sinua!

No, Pekka pääsi meistä kolmesta ensimmäisenä kotiin, miuut siirrettiin Laakson sairaalaan kuntoutukseen. Olavi tuotiin samalle osastolle viereiseen huonneeseen muutama päivä myöhemmin ja jäi vielä Laaksoon, kun minut  kotiutettiin. Rouva on pitänyt minusta hyvää huolta - naapuritkin ovat tukeneet. Jenny, fysioterapeutti, jonka ohjaamilla Method-Putkisto-tunneilla olemme käyneet vuosia, on käynyt meillä kotona ohjaamassa kuntoutustani ja onnistunut kannustamaan: minä punnnerran, venytän ja sauvakävelen - uskomatonta.

Olavi on Laakson sairaalassa. Perjantaina vierailimme Olavin luona: Olavin tila oli onneton. Hän istui sänkynsä laidalla ja surkutteli kotikäynnin seurauksia. Ilmeisesti  oli pyritty selvittämään pärjäisikö Olavi kotioloissa. Olavi oli viety kotiin vaaleassa pusakassa ja tuotu takaisin Laaksoon tummassa pusakassa kaulassa liina "jota en ole koskaan käyttänyt". Olavin matkapuhelin oli jäänyt kotiin vaalean pusakan taskuun.

Päätimme Pekan kanssa, että hommaamme Olavin puhelimen Lauttasaaren kodista Laaksoon. Hoitavasta henkilökunnasta emme saaneet apua: "Onhan meillä täällä osastolla puhelin, jolla voi soittaaa ja johon voi soittaa". Olavin kotitalon huollosta vastaavassa yhtiössä oltiin nyt toimistoaikana yhtä töykeitä kuin edellisellä kerralla päivystyksessäkin. Ei mitään apua. Olavi antoi meille kotinsa avaimet, soitimme taksin ja toimme Olaville vaalean pusakan ja sen taskussa puhelimen.

Tänään sauvakävelin Rouvan knssa Vanhankaupnginlahden jäällä: kaunis talvinen keli.Kotipihalla naapurit trvehtivät ja kyselivät voinnistani. Meidän kotitalossamme ihmiset tuntevat toisensa, lapset vilkuttavat iloisesti. Talossa on 45 kotia ja tunnelma kuin ennen pienessä kylässä.