Pääsiäisenä laitoimme Rouvan kanssa oikein pääsiäisruokaa: karitsan viulun. Kutsuimme ystäväpariskunnan pääsiäislounaalle. Nautimme hyvän aterian. Juttelimme tuntikausia. Meillä on paljon yhteisiä kokemuksia jakaa, Rooma, Budapest, Pariisi, ja nyt polvi- ja lonkkaviat.
Maanantaina 2. pääsiäispäivänä satoi koko päivän lunta. Nyt, kun tätä kirjoitan on keskiviikko eikä kello vielä edes 10 aamulla. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan lasitetulle parvekkeellemme. Katson mittarista, lämpötila parvekkeella on noussut jo yli 27 lämpöasteeseen vaikka ulkolämpötila on vielä pakkasen puolella. Parvekkeelle voisi istua juomaan kupin kahvia, lukemaan päivän Hesaria. Voisi rentoutua ja nauttia elämästä. Ei voi: parveketta lämmittää kasvihuoneilmiö.
Viime viikolla luin Hesarista jutun, joka kertoi, en muista kenestä, mutta henkilöstä, jonka merkittävin saavutus ainakin lehden jutusta päätellen oli se, että hän tapasi Jimi Hendrixin.
Muistan vieläkin viime kesältä televisiossa katsottavaksi jaetun tilanteen, jossa isä ja äiti Markkanen jännittävät mitenkä ja mihin Pohjois-Amerikan joukkueeseen Lauri vaalitaan pelaamaan koripalloa. Muistan tämän siksi, että samaan aikaan Ranskassa tuhansien lasten vanhemmat jännittivät, oppiiko heidän lapsensa käymään potalla. Tämä jännitys johtui siitä, että Ranskassa lapset aloittavat koulun jo 3-vuotiaina, loppuvuodesta syntyneet jo 2-vuotiaina. Paitsi ikä kouluun pääsyn edellytys on, että osaa itsenäisesti donkata pottaan.
Vanhemmat tukevat ja kannustavat lapsiaan. Kukin voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Formulakausi on taas alkanut ja moottoriurheilu kiinnostaa. Kimi Räikkönen on "kiitollinen uransa käänteistä"(Iltalehti 3.4.). Räikkönen oli ajatellut että hän ajaisi kartingia vuosikausia. "Suurempiin luokkiin hänen budjettinsa ei riittänyt". "Onneksi ystävät ja perhe auttoivat."
Televisiossa kerrotiin muutama päivä sitten nuorukaisesta, joka nyt on samassa tilanteessa kun Räikkönen oli vuosia sitten. Uutinen oli, että Antti Aarnio-Wihuri on päättänyt tukea nuorukaista..
Viime viikolla uutisoitiin, että Kimi Räikkösen autotallista löytyy nykyään Rolls-Roycen lippulaiva Wraith Black Badge. Suomessa auton hinta olisi yli 600 000 euroa. "Menopelistä löytyy hurjat 623 hevosvoimaa, ja se kiihtyy nollasta sataan 4,5 sekunnissa. 6,6-litraisella tuplaturbo-V12- koneella varustetun auton huippunopeus on 250 kilometriä tunnissa." Kateelliset voivat lohduttautua sillä, että mikäli romutuspalkkiot säilyvät noin nykyisellään, niin palkkion suuruuta ei määritä auton hankintahinta. Rolls-Royce tai pikku Pösö - lopulta lähes samanarvoisia romutettavia.
Minä muuten ostin viime viikolla potkulautaan suuremman korin, joka helpottaa huomattavasti kauppareissujani. Ostosten pakkaaminen kotiin kuljetettavaksi on nyt helpompaa
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti