Siitä, kun lonkkani leikattiin ja kuluneet luut korvattiin teräksellä, on nyt runsaat neljä viikoa. Aika on kulunut kotona Rouvan hellässä hoivassa:Televisiosta on tullut uutisia, aamuisin postiluukusta tipahtaa Hesari ja ensimmäisen kerran koskaan olen katsellut jalkapallomatseja.
Ei minua jalkapallo ole aikaisemmin kiinnostanut, mutta nyt piti nähdä millainen tukka Messillä on.
Syynä kiinnostukseeni oli vähän ennen lonkkaleikkausta autoradiosta kuulemani uutinen, että kimalaiset osaavat pelata jalkapalloa. Radiojuontajat alkoivat uutisen luettuaan pohdiskella: millainen tukka kimalaisten Messillä on ja mitähän kimalaisten Messi mainostaisi.
Uutinen kimalaisten jalkapallosta perustui Lontoon Kuningatar Maryn yliopiston tutkimukseen, jossa kimalaisille annettiin tehtäväksi kuljettaa pallo kentän keskelle - siis maaliin. Professori Lars Chittkan mukaan "tutkimuksemme on viimeinen naula sen oletuksen arkkuun, että pieniaivoinen eläin voi oppia vain vähäisiä asioita".
"- Tulokset antavat ymmärtää, etteivät kimalaiset vain kopioineet näkemänsä. Se osoittaa huomattavaa älyllistä joustavuutta etenkin hyönteiseltä, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, suomalainen Olli Loukola."
Suomessa on joukkueurheilussa Huuhkajat, Susijengi, Leijonat. Jalkapallon maajoukkueelle lempinimi on jo annettu eikä mieleeni tule muutakaan joukkueurheilua, jonka maajoukkueelle nimi Kimalaiset sopisi. On meillä kuitenkin yksi kansallinen edustusjoukkue, joka on jo vuosia harjoitellut hankkeiden saamista maaaliin: hallitus. Sipilän hallitukselle sopii hyvinkin lempinimeksi Kimalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti