torstai 26. maaliskuuta 2020

Ihmisen elämässä 100 vuotta on lyhyt aika

Olemme, Rouva ja minä, koronaviruskaranteenissa. Minä en käy kaupassa enkä lonkkaani kuntouttamassa. Ei Rouvakaan juuri astu ovesta ulos. Sen sijaan hän järjestelee kotonamme tavaroita ja papereita paikoilleen. Hän on järjestellyt myös valokuvia ja löysi isästäni "passikuvan". Tykkään tästä kuvasta - näen siinä enemmän kuin muistan.

Kerroin tämän Rouvalle, joka sijoitti kuvan ilokseni työpöydälleni Eleonoran kuvan kanssa samaan kehykseen. Isäni syntymän ja tyttärentyttäreni syntymän väliin jää 100 vuotta: isäni syntyi vuonna 1914 ja Eleonor 2014.

Ajattelin, että näiden vuosien tapahtumia vertailemalla voisi nähdä jotain. Etsin tietoja netistä ja huomasin, että vuoden 1914  tapahtumaluettelon lähes täyttää ensimmäinen maailmansota.

Vuonna 2014 toinenkin maailmansota oli historiaa, mutta tällaista tapahtui: Boko Haram tappoi lähes 300  yöllisessä hyökkäyksessä Nigeriassa, ISIS-järjestön taistelijat valtasivat Irakin ilmavoimien koulutuskeskuksen ja saivat vangiksi tuhansia sotilaita - shiiat erotettiin sunneista ja teloitettiin. Pakistanissa talebanit iskivät kouluun ja tappoivat 141 ihmistä. Krimin niemimaalla alkoi sotilaallinen konflikti.

Vuoden 1914 heinäkuussa mitattiin Suomen siihen mennessä korkein lämpötila 35,9 C. Joulukuun korkein lämpötila + 10,4 astetta mitattiin Maarianhaminassa. Vuonna 2014 Suomessa ennätyksellisen vähäluminen talvi päättyi "termisen kevään alettua suuressa osassa Suomea jo helmikuun alkupuolella". Heinolassa lämpötila kohosi +30,8 asteeseen jo toukokuussa.

Wikipedia listaa vuoden 2014 tapahtumiin myös, että Jokerit pelasi ensimmäisen ottelunsa KHL-sarjassa, Teemu Selänteen 22-vuotinen ura NHL:ssä päättyi ja että Cheek konsertoi Helsingin olympiastadionilla "ensimmäisenä yksittäisenä suomalaisena artistina".

Maaliskuussa 2014 Guineassa havaittiin ebola-tartuntoja. Uskon, että vuodelta 2020 Wikipedia raportoi, että "Kiinasta sai alkunsa korona-pandemia". Rouva ja minä noudatamme ohjeita, elämme karanteenissa: me emme halua muuttua numeroiksi historian lehdille, korona-pandemian tilastoihin.

Korona-epidemian ihmisille aiheuttaman kärsimyksen minimoimiseksi monissa maissa on määrätty voimaan monenlaisia rajoituksia. Ihmisten liikkumista ja kokoontumisia rajoitetaan. Ihminen vai business - siinä pulma.

Netistä (Iltalehti) luin, että Yhdysvalloissa Texasin varakuvernöörin (re-publikaani) mielestä oma henki on vanhukselle pieni hinta maan talouden pelastamisesta.

1 kommentti:

  1. Niipä, isäsi oli isääni 4 vuotta nuorempi, eikä sitä silloin tullut havainneeksi. Hänen sanontansa oli "Ka, noin ikkaan" Eli hän oli kova keksimään uusia asiita. Kuten istuttamaan luumupuita omakotitalon pihaan, yrittämään kanojen kasvatusta ja perustamaan firmoja vaikka saranoiden tekemiseen tai palveovien duunaamiseen, lisäksi hän oli mestarina kun Tampereen uimahallia rakennettiin, muutakin ehkä muistan. Ainakin hän yritti pitää meitä poikia järjestyksessä....

    VastaaPoista