Olemme koronakaranteenissa. Selailin Hesarin uusinta kuukausiliitettä ja luin otsikon: "Sofi Oksanen kakkaa pääsiäisruokaa". Luin uudestaan. Jutun otsikko oli tietysti, että "kokkaa pääsiäisruokaa". Juttuja julkkiskokeista ja julkkiksista kokkaamassa on kuitenkin niin runsaasti, että ei kiinnostanut lukea.
Meitä opastetaan paljon muutaman sanan viisauksilla: Parempi katsoa kuin katua, tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, oppia ikä kaikki, olet mitä syöt, tieto on valtaa, jne... Minä lisään listaan ihan omatekemän: Kakkaat mitä kokkaat.
Luigi Pirandello kirjoitti 1917 näytelmän "Niin on, jos siltä näyttää". Tätä on käytetty kuvaamaan poliitikkojen lausuntojen ja todellisuuden suhdetta. Näytelmän otsikko kertoo paljon muustakin. Esimerkiksi johtajan on hyvä näyttääkin johtajalta ja usein se, että vain näyttää tuntuu riittävänkin.
1969 osallistuin kutsuttuna vieraana Afrikassa erään valtion presidentin syntymäpäiville. Päivänsankarin perhe ja lähipiiri saapuivat juhliin pitkässä loistoautojen letkassa. Juhlat näyttivät presidentin synttäreiltä.
Kiersin Afrikassa toimittajana monta kertaa yhteensä muutaman vuoden. Olin toimittajana myös Helsingissä (Työväen Sanomalehtien Tietotoimisto). Opin kokemuksesta ja vuonna 1975 perustin oman yrityksen. Yritykseni toiminta-ajatus oli tiivistää päätöksentekijöille tieto heidän yrityksensä toimintaan vaikuttavista muutoksista ympäristössä. Asiakas päätti, millaista tietoa hänelle seurataan. Siinä oppi, että tieto on kuin raha - se kasaantuu. Pitää ymmärtää, mitä haluaa tietää.
Myin yritykseni vähän ennen 2000-luvun alkua. Asiakkaita oli useissa maissa. Maailman 500 suurimmasta yrityksestä 160 oli asiakkainamme. Suomessa myös järjestöt käyttivät palveluitamme. Kansa-yhtiöt ei ollut koskaan yritykseni asiakas. Muistelen vieläkin, kun yritin myydä Kansa-yhtiöille palveluitamme ja minut ohjattiin tapaamaan miestä, joka vastasi heidän kansainvälisistä toiminnoistaan, "Poika, me täällä Kansa-yhtiöissä tiedämme kaiken, Me emme tarvitse tietoa."
Myöhemmin yhtiön kansainväliset toiminnot kaatoivat Kansa-yhtiön. Sen mukana Suomesta katosi punapääoma: Suomen Työväen Säästöpankki, Rakennuskunta Haka ja moni muu.
Tähän sopii vielä yksi ohje: "Isännän saappaanjälki pellon lannoittaa". Olin vuonna 1973 toimittajana Oulussa, Pohjolan Työssä. Tapasin Tauno Tönningin, joka omisti Pohjois-Suomen suurimman rakennusyrityksen. Edellä olevan toteamuksen lisäksi, hän kertoi, että "kaupunginjohtajan pitää tienata, maaherran pitää tienata ja minullekin pitäisi jotain jäädä".
Katsoin jokin aika sitten televisiosta dokumentin ensimmäisen maailmansodan synnystä. Siinä näin kuinka Itävalta-Unkarin keisari korkeassa töyhtöhatussaan tepasteli seurueensa keskellä. Mies oli muutenkin hyvin koristeltu arvomerkeillä, prenikoita rintapieli täynnä. Minulle tuli mieleen riikinkukko. Lintujenkin maailmassa urokset on turhamaisia.
Ihmisten maailmassa pukeudutaan lisäksi aatteiden ja oppien kaapuihin. Historia opettaa: Näissä kuteissa on kasvanut kirkkoruhtinaita ja kommunistidiktaattoreita - ja terroristeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti