Meillä on näitä sananlaskujakin. Mitähän tämäkin sana tarkoittaa, laskutetaanko sanoista vai lasketaanko niitä vai laskettelevatko sanatkin. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen kultaa.
Rouva tokaisi tänään, että Potkulautamies saa aukaista television. Sieltä tulee lähetys Pekingistä. Painelin, en lipettiin vaan television käyntiin. En istahtanut heti katselemaan: hain keittiöstä kaljaa. Kuulin selostuksen, sanat tulivat nopeasti ja hurmiossa huutamalla. Selostusta kuunnellessa ensimmäinen ajatukseni oli: eihän 100 metrin välierät vielä ole alkaneet.
Totuus paljastui hetikohta. Televisiosta tuli kuvan kanssa 20 kilometrin kävelyn loppuvaiheet. Jännää! Minä annan tästä suorituksesta selostajalle hopeamitalin.
Kultamitalin annan miehelle, jonka viereen tyhjälle paikalle istuin eilen ratikassa. Menimme porukalla Helsingin keskustaan, Eleonor (10 kk) mukana, aikaiselle illalliselle. Vieressäni parin pysäkin välin istunut, lähes keski-ikäinen mies, ei reagoinut istahtamiseeni mitenkään. Olisin mielelläni sanonut hänelle: Hyvää iltaa!, mutta enpäs sanonut. Ei mieskään mitään sanonut.
Mies nousi jäädäkseen seuraavalla pysäkillä. Annoin hänelle kohteliaasti tilaa, nousin ylös minäkin ja siirryin syrjään. Yritin hymyillä. Mies ei sanonut mitään. Kultamitalin arvoinen suoritus.
Mahtoi olla onnellinen mies. Kell onni on, se onnen kätkeköön!
Bhutanissa mitataan onnellisuutta. Kesäkuussa törmäsimme pääkaupunki Thimphussa kauppaan, joka myy, ei autoja, ei leluja, ei elektroniikkaa, ei uutta muotia, ei lomamatkoja, ei viinaa - vaan onnellisuutta, ainakin kaupan nimi mainostaa onnellisuutta.
Onnellisuus ei ollut ostettavissa: kauppa oli kiinni. Olisimme niin mielellämme Rouvan kanssa käyneet tutustumassa kaupan valikoimiin ja hintoihin: pieni onnellisuus olisi varmaan maksanut vähän ja suuri onnellisuus todella paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti