tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pomon on hyvä näyttääkin pomolta

No, Rouva lähti nauttimaan hieronnasta ja jalkahoidosta ja Potkulautamies sai jäädä kotiin. Aamu oli aurinkoinen. Istahdin lasitetun parvekkeen sohvalle: yöllä oli ollut pakkasta, mutta parvekkeella tuuleton ja aurinkoinen aamu oli nostanut lämpötilan 20 lämpöasteeseen.

Meiltä näkee kattojen yli Vanhankaupunginlahdelle. Kaukana lämpökeskus tupruttaa pystysuoran savujanan siniselle taivaalle, vesitorni pönöttää pulleana, vielä näkyy hyppyrimäki ja sitten torninostureita. Haluavat purkaa Herttoniemen sairaalankin ja rakentaa tilalle tornitaloja.

Alhaalla, varjossa liikkuu tummia hahmoja tummilla jalkakäytävillä. Jää ei ole vielä sulanut yönsä ulkona viettäneiden autojen laseista - on siellä sen verran kylmää.

Keitän kahvit ja alan selata aamun Hesaria. Silmilleni hyppää kuva, jossa kehyksissä on teksti: "Kehykset pidentävät kuvan ikää". Sen enempää juttua lukematta mieleeni tulee fraasi: kehykset on maalausta arvokkaammat.

Ajatukseni palaa 1960-70-lukujen vaihteen Sierra Leoneen. Maa oli itsenäistynyt vajaat 10 vuotta aikaisemmin. Freetownin keskustassa korkealla rinteessä oli hotelli ja hotellissa baari ja baarissa isot ikkunat, joista näki kaupungin yli merelle.

Baarissa sykki vielä siirtomaa-ajan henki: valkoinen mies eli vartioidussa talossa palvelijoiden passattavana ja seurusteli toisten samanlaisten kanssa. Yhden dollarin elämää sadan dollarin raameissa.

Hesarin jutussa ei ollut sen syvällisempää ajatusta. Juttu oli valokuvista ja niiden kehystämisestä - arkipäiväistä. Todettiin kuitenkin, että kehyksen valinnassa on hyvä lähteä kuvasta, jotta "kehys korostaa kuvaa eikä esimerkiksi latista sitä".



P.S. Jos ihminen ei osaa johtaa, niin luottamusta lisää, että edes näyttää johtajalta.

2 kommenttia: