Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä Yliopiston Apteekissa lääkeostoksilla. Potkulautailin Viikkiin. Ilma oli niin kesäinen, että sen kesäisempi ei voi olla: kesän tuoksut, kesän leppeä tuuli, aurinko. Mutta mistä tähän tunnelmaan tupsahtelee kiukkuisia ihmisiä.
Potkulautailen luonnonsuojelualueen reunassa kevyelle liikenteelle rakennettua väylää. Olen valmis kääntymään vasemmalle. Ohitan lastenvaunuja työntävän pariskunnan. Vastaan tulee polkupyöräilijä, ei lokasuojia eikä tavaratelinettä, kovaa vauhtia: - Pyöräile s-aatana oikealla puolella!
Pyöräile?
Paitsi apteekissa käyn myös myös Prismassa ja ostan sydänsalaatin. Kassalla edelläni nuori nainen töpeksii bonus- ja luottokorttiensa kanssa. Takanani vanha herra hermostuu: - Voi v-ittu. Mistä näitä toheloita aina osuu minun edelleni. Nuori ihminenkin vielä!
Ihan vaan vanhaa herraa lepytelläkseni maksoin ostokseni tasarahalla.
Meillä on mökki Levillä. Sodankyläläinen takkamestari Mattanen on muurannut mökin takat. Eero oli, varmaan kirjan nimen houkuttelemana, alkanut lukea Antti Hyryn vuonna 2009 Finlandia-palkinnon voittanutta kirjaa Uuni. Julkisuus oli kehunut kirjaa mm. sillä että se "osasi kuvata uunin rakentamisen".
Eero ei koskaan lukenut kirjaa loppuun: "Hyryn uunista puuttuu alakanavat eikä semmonen uuni vedä."
Meidän paritalomökkimme toisella puolella oli lomailevia vuokralaisia. Valittivat, että takka ei vedä, piippu on tukossa ja savu tulee sisälle. Kävin neuvomassa, että ennen takan sytyttämistä on hyvä aukaista pelti.
Lomaseurueen vanha rouva vaati vielä, että palohälytin on katosta poistettava: "Siitä tulee niin kauhea meteli."
Todella, todella.....? oikeasti naurattaa....
VastaaPoista