maanantai 26. toukokuuta 2014

Luotko lunta, työpaikkoja vai runoiletko?

Potkulautailin tänäänkin kauppakeskukseen, kaksikin kertaa. Hain rouvalle savusilakoita. Toiselle keikalle lähtiessäni kohtasin ulko-ovella postinjakajan, jolle kerroin, että "just tulin ja taas pitää lähteä". Postimies pyöränsä selästä: -Sama kohtalo minullakin.

Vuosien takaa mieleeni on jäänyt Heikki Kinnusen roolihahmo: "Papukaija syö sesaminsiemeniä ja osaa lentää. Jos ihminen söisi sesaminsiemeniä, niin ihminenkin osaisi lentää. Eikö ole ihmeellistä?" No, olisihan se ihmeellistä. Mutta eikö olisi sekin ihmeellistä, jos komitea, toimikunta tai vaikkapa kolmikantotyöryhmä olisi keksinyt hehkulampun.

Kalle Isokallio kirjoittaa kolumnissaan: "...jokainen poliitikko tietää, minkälaista bisnestä Suomessa pitäisi tehdä ja minkälaisia yrityksiä meillä pitäisi olla. Niin tiesivät poliitikot Neuvostoliitossakin..."

Hesari puolestaan kirjoittaa nobelisti Edmund Phelpsin ajatuksista. "Manner Euroopassa syntyi 1920-luvulla ajattelutapa, jossa korporativistinen ja paljon ohjeita ja sääntöjä sisältävä toimintatapa alkoi itse asiassa tukahduttaa individualismia." Korporativismi on järjestelmä, jossa lainsäädäntövaltaa käyttävät työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat.

Hallitukset eivät pysty kehittämään liikeideoita. "Eiväthän hallitukset sävellä musiikkiakaan muusikoiden puolesta."

Oikeassa elämässä oikeat ihmiset tapaavat toisia oikeita ihmisiä. Suomessa tuli vuoden 1967 alusta voimaan laki puoluetuesta. Lain vastustajat arvostelivat lakia siitä, että se lisää "virkamiesten valtaa". Näinhän tässä on käynyt. Minusta hyvänä esimerkkinä toimii SDP. Ay-liikettä pyörittää toimitsijat - virkamiehet. Heinäluoma tuli SAK:sta ja uusi puheenjohtaja Rinnekin on rakentanut uransa ay-virkamiehenä.

Voisiko joku laskea, kuinka paljon meillä Suomessa on näitä virkamiehiä. Virkamiehiä ovat kaikki, jotka saavat palkkansa veroluontoisista tuloista.

Eurovaalien jälkeisenä iltana Heinäluoma totesi, että "Rinne puhuu työn luomisesta". Alahan Antti luomaan töitä. Kehittele vaikka yritysidea, toteuta se ja hanki asiakkaita. Jos yrityksesi menestyy ja luot työtä, palkkaat työntekijöitä, palkkaa myös juristi, joka hoitaa byrokratian. Älä kuitenkaan keksi hehkulamppua sillä se on jo keksitty ja ehtinyt tulla vanhanaikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti