Ihminen on pöljä, ainakin joskus ja Suomessa jossain, ainakin kaupunkilainen kun se matkustaa maalle tai Lappiin. Rouvan kanssa olemme viettäneet tätä helteistä kesää Kittilässä. Aamiaiseksi me yleensä syömme puuroa hedelmäkeiton ja marjojen kanssa. Tuoreet kotimaiset mansikat maistuvat siinä hyviltä.
Kesä on lyhyt ja mansikka-aika lyhyt. Kun mansikkasato oli noukittu ja viimeisiä vielä kuljetettiin Kittilän kauppoihin niin saattoi tapahtua, että rasiassa osa marjoista oli jo ehtinyt pilaantua. Rouva sanoikin, että Potkulautamies saa kaupassa käydessään katsoa, josko myyntiin olisi tullut uuden sadon metsämustikkaa.
Ainakin meidän mökkimme ympärillä olevassa metsässä mustikat olivat jo kypsyneet. Joskus, kun palasimme golfin peluusta, rouva oli niitä maistellutkin ja todennut, että hyviä ovat.
Minä sitten potkulautailin kauppaan ja etsin, olisivatko mustikat jo ehtineet kaupan hyllylle. Eivät olleet. Minä ostin mansikoita. Mutta sitten, parin päivän päästä, rouva sai loistavan idean: - Noukitaan mökin vierestä metsäpolun reunoilta mustikoita suoraan lautaselle. Niinhän me teimme. Marjat olivat tuoreita ja maukkaita ja varmasti luomua.
Kaikki suuret ajatukset ovat yksinkertaisia!
Mutta vaikka kaupasta ei marjoja ostaisikaan, siellä on mukava käydä, ainakin täällä Kittilässä. Kaupassa tapaa tuttuja. Tänäänkin hain poron filettä. Ostotapahtuma kesti pari minuuttia, mutta vierailu kaupassa yli puoli tuntia. Oli mukava jutella. Opin senkin, että vanhan kauppiaan naapurin tyttärenpoika on poliisina
eteläisessä Suomessa.
Vanha kauppias kertoi kauppiaiden kokouksesta, jonka jälkeen oli odoteltu takseja. Aina kun auto näytti taksilta, sille viittilöitiin. Taas oli tulossa yksi tämmöinen auto, jonka katolla paloi valo. Auto pysähtyi - mustamaija. Vanha kauppias noukittiin kyytiin ja vietiin - hotelliin. Ratissa oli naapurin tyttären poika.
Viikko sitten kirjoitin siitä, kuinka YLEn pääuutisten pääjutuksi oli nostettu pikkukoneen putoaminen taivaalta mereen. Tapauksella oikein "herkuteltiin". Eipä sitten ollut yllätys, että Iltalehdessä oli otsikko: "Turisti haluaa nähdä sotaa". Lehden kirjoituksen mukaan sotaturismin kasvuprosentit "ovat huikeita, viime vuonna kasvua oli 67 prosenttia". "Elämysmatkoja"
Minä luulen, että tulevaisuudessa, kun teknologia oikein kehittyy, mediakin tulee kotiin pillereinä. Ymmärtäminenhän on tunne. Olisi se varmaan elämysmatkailijalle kokemus nielaista pilleri ja elää tilanne, kun pommi tippuu olohuoneen sohvalle. Siinähän menisi televisiokin nuuskaksi.
Rouva otti älykännykällä kuvan meidän mustikoista, kolme metriä ulko-ovelta - syödään huomenna:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti