Ka. Tulimme Helsinkiin ja istahdimme katselemaan uutisia. Ennen uutisia Ylellä on tapana mainostaa tulevia ohjelmiaan tyyliin "alkaa uusi minisarja", plääp, plääp plääp. Näissä minisarjoissa on se hyvä puoli, että niissä rosvot saadaan kiinni ja linnaan.
No sitten tuli uutiset. Viime päivinä uutisissa on pyörinyt minisarjoja Ukrainasta, Lähi-Idästä, Irakista. Näissäkin minisarjoissa on pahiksia, mutta sankarietsivä puuttuu eivätkä pahikset jääkään kiinni. Voisivat tuottaa parempia minisarjoja uutisiinsa. Sitä paitsi näissä uutisten minisarjoissa esiintyy aika lahjattomia näyttelijöitä niin, että joskus tulee mietittyä: kukahan niillekin palkan maksaa. Ja ohjauskin on ala-arvoista.
Ostin muuten siskolleni 60-vuotispäivälahjaksi potkulaudan. Tykkäsi. Kohta meillä on potkulautajengi kasassa ja pitäisi suunnitella jengille liivit. Ainakin Helsingissä potkulauta on kätevä tapa liikkua - paljon kätevämpi kuin auto. Minäkin vein rouvan terveysasemalle autolla ja juutuimme heti ruuhkaan. Kymmenen minuutin matka kesti lähes puoli tuntia eikä pitänyt olla edes ruuhka-aika.
Minulle, kateellinen kun olen, tuli kuitenkin hyvä mieli, kun näin ruuhkan aiheuttajan: keskikaistalle oli simahtanut uutuuttaan kiiltävä Porsche. Oli mukava tunne ohittaa paikalleen jämähtänyt Porsche 21 vuotta vanhalla Volvolla.
Vaikka kyllä tämä perheeseemme kotiutunut Volvokin osaa kiukutella. Muutama päivä sitten vein rouvan Arabianrannasta Vantaalle. Käännyimme Lahdentieltä kehä kolmoselle ja kerroin rouvalle, että en taida viiden vuoden kuluttua enää uusiakaan ajokorttiani. Helsingissä julkinen liikenne toimii hyvin. Rouva taas oli sitä mieltä, että hän sitten hankkii meille uuden pikkuauton.
Volvo ei tästä tykännyt vaan sammui samalla hetkellä. Kummallinen yhteensattuma. Rouvan kanssa me taputtelimme Volvoa ja rauhoitimme häntä sillä, että ei rouva ihan tosissaan ollut. Käänsin virta-avainta ja Volvo käynnistyi eikä ole kiukutellut sen koomin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti