Delfiinin laulu

RSO:n perjantaikonsertissa japanilainen Aniko Suwanai soitti viulua. Eikä soittanutkaan ihan mitä tahansa viulua, samaa Delfiini-nimistä Stradivariusta soitti aikanaan Jascha Heifetz. Meillä on RSO:n kausikortti. Rouvalla on ollut hieman ongelmia vointinsa kanssa, mutta totesi empimättä, että tämä on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". "Mennään konserttiin!"

Minä jatkoin, että jokainen päiväkin on "Vain Kerran Elämässä Tilaisuus". Rouva tykkäsi ja kehotti: - Potkulautamies saa kirjoittaa ajatuksen blogiinsa.

Menimme konserttiin. Kiirehdin edeltä parkkihallista hissiin, jotta ehtisin tilata väliaikadrinkit. Hissi oli vasta puolillaan, kun ovet alkoivat sulkeutua. Hissiin kiirehti muitakin ja tarkkailin ehtisivätkö. "Ähäkutti, eivät ehtineet!", sanoin ääneen. Kyllä ihmisiä hississä nauratti.

Juttelin tapauksesta lappilaisen ystäväni kanssa. Tämä metsien viisas mies filosofoi, että "pienessä tilassa oli toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja ehkä kaikilla oli vähän vaivautunut olo. Vitsi helpotti ja laukaisi tilanteen".

Aikaisemmin viikolla olin käynyt bussilla marketissa. Oli surkea keli. Tuuli oli voimakas, meni ihon alle. Puista tipahtaneet lehdet värjäsivät jalkakäytävän keltaiseksi. Syksyinen maisema oli värikäs, kaunis. Menomatkalla istahdin eturiviin näköalapaikalle. Ikkunapaikalla istunut nuori mies siirsi reppunsa syrjään ja teki minulle tilaa ja jatkoi kännykkänsä näpelöintiä. Kotimatkalla vanhempi mies oli varannut viereisen paikan lehdelleen. "Saanko istua tähän?" Jos katse voisi tappaa...Istuin kuitenkin.

Onneksi olin unohtanut ostaa katkarapuja. Rouva sanoi, että Potkulautamies saa käydä katsomassa, jos lähikaupasta löytyisi katkarapuja. Menin kävellen. Hämeentiellä linja-autoa odottivat äiti, vauva vaunuissa ja muutaman vuoden vanha isoveli. Sää oli kurja, mutta pikkumies oli täynnä elämää ja hyppeli iloisena.

Totesin pikkumiehelle, että on se kiva nähdä iloisiakin ihmisiä. Äiti kysyi pojaltaan: - Oletko sinä iloinen? Pikkumies vastasi:- Olen!

Löysin lähikaupasta katkarapuja. Kaupan kassa pyysi edelläni ostoksiaan maksavaa miestä käymään tarkistamassa "mikä tämän tuotteen hinta on". Viivakoodi ei toiminut. Tuli minun vuoroni maksaa katkaravut. Kassa ei kysynyt mitään. Sanoin kysymättäkin, että "nämä maksavat 2,50 euroa".

Kassakone luki paketin viivakoodin. "Hinta on kyllä 9,90 euroa". Selitin: Vitsi, vitsi ! Huumori on vaikea taiteenlaji.