Yliopiston Apteekki ilmoitti, että Rouvalle tilattu lääke on tullut. "Potkulautamies saa noutaa." Menin Viikkiin potkulaudalla. Päivä oli kirkas, viileä ja tuuleton, päivä jolloin näkee selkeästi ja kauas.Voi kun osaisin kirjoittaa runoja.
No, nyt minä kuitenkin ymmärrän, miksi rengaspaineet ja renkaiden lämmittäminen formuloissa on tärkeä juttu. Kylmänä ja väärillä rengaspaineilla potkulautanikaan ei kulkenut mihinkään, ei edes alamäessä: takarenkaassa oli liian vähän painetta.
Jos ei kantapään niin sitten takarenkaan kautta.
Potkin alamäessä potkulautaan lisää vauhtia. Toisella puolella hurisi moottoritie Lahteen ja toisella puolella meteliä piti kivimurskaamo. Olin lukenut Hesarista pari päivää aikaisemmin tsekkiläisen taiteilijan mielipiteitä suomalaisista. Hän järjestää ensi vuoden maaliskuussa Helsingissä Ratikkasoittajien kiertueen. Projektin taustatyötä tehdessään hänen käsityksensä suomalaisista oli vahvistunut: sulkeutuneita ja varautuneita.
"Toivottavasti tapahtuma saisi ihmiset juttelemaan enemmän keskenään."
Että pitäis tuntemattomille juttella. Eihän ihmiset tule toimeen edes omien sukulaistensa kanssa. Ihan läheiseltä ystävältä kuoli veli. Käly ei ilmoittanut miehensä kuolemasta tämän sukulaisille saatika olisi kutsunut hautajaisiin - taustalla oli perintö ja kateus. Yksi äiti kielsi lapsiaan tapaamasta vaariaan, koska tämä oli jättänyt näiden mummin ja lähtenyt toisen naisen matkaan. Yhdelle ystävällemme tuli avioero. Lähtiessään mies tyhjensi yhteisen pankkitilin.
Ratikassa vieressä istuvan tuntemattoman kanssa juttelu saattaisi sittenkin piristää.
No, hain lääkkeen Rouvalle ja menin samalla matkalla ostamaan muutaman maustekurkun Prismasta. Ongin pihdeillä maustekurkkuja liemestä. Vieressäni mies onki Myrttisen suolakurkkuja toisesta purkista. Maustekurkut maksavat yli 3 euroa kilo ja suolakurkut yli 7 euroa kilo. Lähtiessään suolakurkkumies tarkisti vaakanumeron maustekurkuille.
Minä lähtiessäni kysyin kassalta, osaatko erottaa maustekurkun suolakurkusta. "En millään." No, Prisman ulkopuolella oli poliisiauto. Pakkasin ostoksiani potkulaudan koriin ja jäin töllöttämään: mitähän täällä tapahtuu. Kohta kaksi poliisia talutti nuoren miehen ja ylimääräisen toppatakin autoon. Ilmeisesti kiinni oli otettu myymälävaras.
Niin, pitää olla ihan oikea rosvo, että joutuu vastuuseen tekemisistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti