keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Käypä hoito -suositus



Rouva oli tänään aamulla tohkeissaan: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim oli twiitannut "Vetoomuksen kansallisen Käypä hoito -suositusten tulevaisuuden turvaamiseksi". "Suositusten ylläpitoon osallistuu ilman korvausta suuri joukko terveydenhuollon asiantuntijoita. Pienistä kuluista on paha leikata!"

Rouvan pahantuulisuus jatkui. Nuoret voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden, mutta meillä ei mestaruutta juhlittu. Ajattelin lohduttaa rouvaa ja esitin, että ei ole syytä huoleen - ainahan voi kääntyä yhden asiantuntijan puoleen, jolta saa täsmäohjeet mihinkä vaivaan tahansa: esimerkiksi Itä-Suomen yliopistolta voisi kysellä.

Rouva ei ilahtunut yhtään, päinvastoin. Minä pyrin selittämään, että keskittäminen on tämän päivän politiikkaa. Miksi pitäisi vaivata 1 400 terveydenhuollon ammattilaista, jos homman voi hoitaa pienemmällä porukalla Kuopiossa. Sieltä suositukset voisi laittaa sähköpostilla nettiin: ei tulisi jakelukustannuksiakaan.

Minun perusteluni eivät menneet perille. Rouva ei vieläkään piristynyt. Vaihdoin strategiaa. Palasin kannattamaan Duodecimia suositusten tekijäksi, mutta rahoitusvaikeuksiin ehdotin ratkaisuksi mielipidekyselyä.

En tunne termin Käypä hoito -suositus etymologiaa, mutta talonpoikaisjärkeni ehdottaa, että sen alkuperä on jossain 1800-luvun loppupuolella. Lääkäri kysyi potilaaltaan: - Käykö tämä hoito Teille. Jos potilas vastasi, että kyllä käy, niin hoidosta tuli Käypä hoito.

Rouva ei ilahtunut tästäkään. "Että lääkäri muka olisi kysynyt potilaalta!" Täsmensin, että kyseessä ei ollut kuka tahansa potilas vaan saksalainen ruhtinas, vallanpitäjä, linnanherra. Tässä onkin tämän uuden strategiani ydin: vedotaan vallanpitäjiin ja heidän syvimpiin tunteisiinsa: mielipidekyselyihin.

Duodecim lisää selvityksiinsä mielipidekyselyt. Keneltä tahansa ei kysellä, ainoastaan niiltä, joita hoito koskee, potilailta. Sairaalta kysytään, kävisikö teille tämä hoito. Jos potilas vastaa "Kyllä Käyp", mielipide lasketaan Käypä hoito -suosituksen tukiprosentteihin. Mikään hallitus ei voi olla rahoittamatta potilasdemokratiaan perustuvia hoitosuosituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti