Kyllä on halpaa!

Yleinen käsitys, että suomalaiset on hiljainen ja vähäpuheinen kansa, ei pidä paikkaansa. Eikä pidä paikkaansa sekään, että emme helposti ala jutella tuntemattomien kanssa. Totta ei ole sekään väite, että olisimme niin varautuneita, että emme edes hississä tervehtisi toisiamme.

Vierailin juhannusta edeltävällä viikolla päivittäin Meilahdessa tornisairaalan 12. kerroksessa tapaamassa Rouvaa. Rouva toipui leikkauksesta. Yhtenä päivänä meitä oli pienessä hississä viisi ihmistä, minä ja 4-henkinen perhe: poika, isä, äiti ja isoäiti:

- Meilän autosta meni lengas likki. Hinuli hakee sen. Vaali on sailaalassa.

Pari päivää sitten Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea marketista hedelmiä. K-supermarketin kassalla takanani hihnalle ostoksiaan nostelut nainen totesi, että muutamaa päivää aikaisemmin pieni tyttö, 4-5-vuotias, oli isänsä maksaessa laskua toistellut: - Kyllä on halpaa!

Minäkin muistin tapauksen: - Kyllä on halpaa! Kyllä on halpaa! Tuokin alle euron kappale!

Valkoposkihanhetkin opettavat poikasiaan käyttäytymään. Olin aikaisemmin viikolla hakenut Viikin Yliopistollisesta Apteekista lääkkeitä. Matka sinne kulkee kauniissa maisemassa kevyenliikenteen väylää pitkin. Pysähdyin. Hanhiseurue ylitti polkua, jota potkulautailin. Yksi hanhi hoputti jälkikasvuaan tökkimällä pikkuista nokalla pyrstöön: - Pidä kiirettä, polkupyöräilijät on vaarallisia!

Matkalla K-supermarketista kotiin Muotoilijankadulla vastaani käveli pariskunta ja heidän kanssaan potkulaudalla pieni ihminen. Potkulauta oli muovia, takana kaksi pyörää auttoivat tasapainon pysymisessä ja pikkumiehellä oli kypärä pään suojana.

Minulta pieni potkulautamies kysyi: - Miksi sinulla ei ole kypälää?