No, Rouva sanoi eilen, että Potkulautamies saa tulla kaveriksi nostamaan polkupyörän seinälle. Menimme nostamaan ja saimme nostetuksi kunhan ensin raivasimme lattialta tilaa niin, että seinällekin mahtui.
Asia on niin, että jos ei ole tarkkaan kirjoitettuja sääntöjä kuinka toimia, niin pyörävarastot ovat ihan kaoottisia tiloja.
Järjestys ja säännöt, järjestyssäännöt pitää olla.
Kaivelin lehtileikearkistojani ja löysin Ilta-Sanomien jutun otsikolla: Valtio tuhlasi satojatuhansia euroja. Jutun sisältö oli, että viime vuoden tammi-marraskuussa valtio maksoi laskuistaan viivästyskorkoja 349 160,18 euroa. "Laskuilla voi olla monta hyväksyjää ja tarkastajaa, jolloin lasku kiertää kauan laskujen käsittelyjärjestelmässä."
Arkkitehti Juulia Mikkola kirjoitti Hesarissa pääkirjoitussivulla viime vuoden marraskuussa, että ympäristöministeriössä valmistellaan uusia säädöksiä, joiden on tarkoitus vähentää rakennusten energiankulutusta entisestään. "Valitettavasti jo nyt voimassa olevat rakennusmääräykset ovat kääntyneet tarkoitustaan vastaan." Määräykset "estävät käytännössä kokonaan pitkäikäisten, terveiden ja ympäristöystävällisten asuinrakennusten tekemisen".
Eilen Hesarissa oli uutinen, että Helsinki on kolmen vuoden tutkimuksissa löytänyt vaurioita ja sisäilmaongelmia 59 koulussa.
Taloyhtiömme isännöitsijän kirjeessä asukkaille todetaan, että "jos käytät pyörääsi harvemmin niin vie pyöräsi..." Minulla on potkulauta ja siinä kaksi pyörää. Onneksi potkulautailen ahkerasti eikä ole tarvis ripustaa pyöriä seinälle. Lainlaatijoiden on kohta korvattava pyöräkellareita koskevat määräykset uuden otsikon alle: Ohjeet käytössä olevien kevyenliikenteen kulkuvälineiden säilytykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti