Hesarin kulttuurisivuilla otsikko julisti: "Tavoittelen henkilöideni sisäistä maailmaa". Lehti siteerasi Finlandia-palkittua Riikka Peloa. Kirjailija oli ottanut itselleen haastavan tehtävän ja onnistunut kirjoittamaan hyvän kirjan, joka voitti. Yhdysvalloissa on kuitenkin selvitetty, että maailmassa on vain yksi tunteella kokeva ihminen, sinä itse - muut on zombeja. Mahdotonta on mennä toisen pään sisään tuntemaan ja tunnustelemaan.
Tätä jäin aamusella mietiskelemään. Muistelin kouluaikoina lukeneeni Henri Troyatin kirjoittaman Dostojevskin elämänkerran. Siinä Troyat kirjoittaa, että Dostojevski luokitteli järjen kahteen, näennäiseen järkeen ja varsinaiseen järkeen. Varsinainen järki perustuu tunteeseen. Säästäkin on niin hyvä puhua - kaikki sen kokee. Tämmösiä syvällisiä ajattelin, mutta eihän rouva nähnyt pääni sisälle eikä sitä tiennyt vaan komensi hakemaan Unicefiltä joulukortteja.
Edellisen illan säätiedotukseen juuttuneena päätin matkustaa keskustaan linja-autolla. Sanoin taas hyvää päivää naiselle, jonka viereen istuin. Olikin mukava ihminen, asunut ulkomailla 30 vuotta ja viisi viime vuotta Helsingissä. Hän muisteli, että vain kaksi kertaa aikaisemmin näiden Helsinki-vuosien aikana on joku sanonut hänelle linja-autossa hyvää päivää. "Kiitos. Oli mukava matka. Hyvää joulua."
Käveleskelin Rautatientorilta Kamppiin. Ihmiset kävelee kännykkä korvalla. Ei sinun tarvitse olla hiukkaakaan kiinnostunut toisten asioista, mutta et välty kuulemasta. Yksikin akka selosti "hierarkkisen hallintomallin rakenneuudistuksen strategiaa". Siltä se ainakin kuullosti. Vielä tuli yksi sana: sisältö.
Ostin 60 joulukorttia. Kortit myynyt vanhempi naishenkilö laski päässään 12 kertaa 60 on 72. Hän oli selvästi ylpeä suorituksestaan. "Ei nuoret nykyään osaa päässään laskea. Ne tarvitsee koneen."
Tietokoneiden koko alkoi pienentyä 1970-luvun lopulla. Niiden tehot kasvoivat. Hinnat halpenivat. Minäkin hommasin yritykseeni tietokoneen, XL 40. Kysyin nörtiltä, joka tuli sitä ohjelmoiman, että voiko koneella tehdä sitä ja sitä, siis ohjelmoida se yrityksemme tarpeisiin. "Ei ole ennen tehty, mutta voi." Sitä sitten ohjelmoitiin. Siinä tohinassa minulta keskeytyi hyvin alkanut tupakkalakko, mutta homma onnistui, koneen ohjelmointi ja lopulta tupakanpolton lopettaminenkin..
Tuohon aikaan yrityksissä hommat saattoivat mennä nurinkurin: työt sopeutettiin koneen vaatimuksiin eikä konetta työn vaatimuksiin. Hallintobyrokratiassa tämä on ihan nykypäivää. Systeemi, jonkinsortin kone se on sekin, pyörittää ihmistä eikä ihminen systeemiä.
Kun sää kylmenee niin Potkulautamies pistää tumput käsiinsä - eipä tarvitse jälkeenpäin hoidella paleltuneita sormia. Jos valtiovarainministereilläkin olisi aikanaan ollut homma hanskassa, niin eipä pääsisi nykyinen leuhkimaan rakenneuudistuksella. Jos ei olisi sotia, niin ei olisi sankareitakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti