Rouva komensi minut kellariin kirjoittamaan. Arabianrannassa on tavaroiden kierrätyssysteemi, joka toimii niin, että sinulle tarpeetomaksi käynyt esine laitetaan nettiin tyrkylle ja joku tarvitsija sen käy halvalla hakemassa. Systeemi toimii hyvin ja siinä sivussa naapuritkin tutustuvat toisiinsa, vähitellen.
Minä vaan sitä ihmettelen, että miksi niin usein kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen liittyy tavaraan.
Asuimme Englannissakin yli kymmenen vuotta. Hyvin pelkistäen tämä vanha luokkayhteiskunta jakaantuu vanhaan ja uuteen rahaan. Uusi raha ostaa kalliita autoja. Vanha raha ajelee nukkavieruna kymmeniä vuosia vanhalla Austinilla. Kun on jo statusta, niin sitä ei tarvitse ostaa lisää.
Minäkin hankin itselleni waxtakin. Se oli uusi ja kiiltävä. Kotipubissani Winchesterissä sain neuvon, että takkia tulisi vetää narussa autonperässä soratiellä, jotta se kelpaisi päälle puettavaksi. Minä annoin neuvojalle takaisin: Miksi sinä et huomannut riisua sitä päältäsi? Kavereille vinoillaan rakentavasti. Ja naapureita tervehditään.
En minä ehdota, että Arabianrannassa alkaisimme toisillemme edes ystävällisesti vinoilemaan. Ruvetaan sentään sanomaan päivää samassa talossa asuville, samassa pihapiirissä asuville, miksi ettei kaikille kauppamatkalla vastaantuleville. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä esimerkiksi roskalaatikoilta löytyy.
Vuosi sitten, kun olin lajittelemassa roskia, sanoin toiselle roskiansa lajittelevalle: Hyvää päivää. Jäimme juttelemaan. Tämä juttelu roskalaatikoilla johti siihen, että hänen rouvansa ja minun rouvani löysivät toisensa: kouluaikana, kohta 50 vuotta sitten, rouvat olivat olleet parhaat kaverit. Eivät olleet tavanneet sen koomin, mutta ovat päätyneet asumaan naapuritaloihin Arabianrantaan. Aika ei kuluta eikä haalista hyvää ystävyyttä.
Hyvääkin mieltä voi laittaa kierrätykseen. Eikä se halvalla mene - siinä rikastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti