maanantai 24. helmikuuta 2014

Jos ei ole välinettä niin ei ole viestiäkään

Rouva lähti Lääkäriliiton nettijulkaisun kehitysryhmän kokoukseen ja minä päätin pistää ranttaliksi: kirjoitan politiikasta. Joskus 1960-luvun puolivälin jälkeen minut pyydettiin Kansan Lehdestä töihin Työväen Sanomalehtien Tietotoimistoon Helsinkiin. Minut toivotti Paasivuorenkadulle tervetulleeksi puoluesihteeri Erkki Raatikainen.

TST oli tietotoimisto, joka välitti Helsingistä poliittisia uutisia SDP:n maakuntalehtiin, joita olikin aika monta. Itse olin aloittanut toimittajanurani oululaisessa Pohjolan Työssä. Ensimmäisestä keskustelustani Raatikaisen kanssa on mieleeni jäänyt oma kysymykseni: - Onko minun työssäni ajateltava puolueen lehtien etua vai puolueen etua?

Raatikainen ei ihan tannut ymmärtää, mitä kysyin, koska hän vastasi kysymällä: - Mitä sinä tarkoitat? En minäkään halua tämän enempää asiaa selitellä kuin että valtion tukitoimista huolimatta puolueen paikallislehdet ovat kadonneet ja valtion tukitoimista huolimatta puolueellakin menee aika heikosti.

Jotenkin ajattelin rakentaa tähän aasinsillan Afrikkaan. Hyvät rakennuspuut löytyvät viime päivien uutisista Sierra Leonesta, jonka itäiseltä, timanteista rikkaalta alueelta, Konosta on löydetty 4,5 miljoonan euron arvoinen timantti. Olin paikallisen ystäväni vieraana Kaidussa, Konon asutuskeskuksessa. Timanteista rikas alue oli sotilaiden sulkema ja sinne pääsi vain luvalla.

Timanttejakin sai kaivaa ainoastaan, jos oli saanut siihen luvan. Alueella asuvista ihmisistä juuri kenneläkään ei ollut lupaa joten he kaivoivat salaa talojensa alla. Talo saattoi sortua. Mutta jos oli löytänyt arvokkaan kiven, sillä saattoi ostaa vaikkapa television. Kaidussa ei näkynyt yhtään tv-kanavaa, mutta kukkapurkin alustana uusi televiso teki vaikutuksen.

Erityisesti muistan tämän hetken: Olin ilmeisesti kunniavieras talossa ja naapuritkin tulivat tervehtimään. Isuin nojatuolissa ja kättelin ihmisiä. Huoneen toisessa laidassa lapsi, varmaan 3-4-vuotias, nojaili seinään, empi, kallisteli päätään ja rohkaisi itsensä. Hän juoksi vauhdilla huoneen halki, tökkäisi tummalla etusormellaan valkoista poskeani ja pakeni riemusta kiljahdellen.

Ajatelkaa, jos Kaidussa olisi näkynyt yksikin tv-kanava, saattaisin olla pormestari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti