perjantai 24. lokakuuta 2014

Voi että kävi somesti!

On se kiva, kun ihmisellä on kavereita. Hakaniemen hallissakin, usein kun käy ja juttelee, niin tutuiksi tullaan. Rouva oli sanonut, että Potkulautamies saa hakea hallista kalaa ja vihanneksia. Lappasin tomaatteja paperipussiin ja maksaessa osoitin tomaatteja tiskillä: - Nämä on noita tomaatteja.

- Älä niitä ota, ota noita, kauppias neuvoi. "Noi toiset on parempia." Vaihdoin toiset tomaatit pussiin ja kyllä kannatti - en ole koko vuonna, en edes Pariisissa, saanut yhtä maukkaita tomaatteja.

Mutta eihän ne tomaatit kauan riittänyt. Piti hakea seuraavana päivänä lisää. - Noiko on niitä maukkaita tomaatteja? - Ei. Ne on täällä tiskin alla. Emme saaneet tänään lisää ja jäljellä on vain yksi laatikko ja siitä myydään vain niille, jotka osaavat kysyä.

Hyvät suhteet ja kaverit ovat hyödyllisiä. Kittilään, kepulaiseen kuntaan, valittiin, ei ainakaan suhteilla, kunnanjohtajaksi nainen, joka oli Kauniaisten (sekin vielä) vihreiden puheenjohtaja. Kaukaa katsellen elämä Kittilässä oli rauhallista kunnes vuosi sitten Levin maailmancuppiin tuli vieraaksi ay-pomo Antti Rinne.

Johan alko tapahtua. Antti puuhasteli Levillä muutaman päivän, erotti rinnehissiyhtiön toimitusjohtajan ja sen jäljiltä Kittilän kunta on vieläkin sekasortoisessa tilassa. Joku onkin jo ehtinyt arvuutella: Kauankohan menee, että tarmokas ministeri saa koko maan kaaokseen?

Jotain omituista maailmancupin aikaan ilmeisesti tapahtui, koska Antti Rinne on lehtihaastattelussa väittänyt, että häntä yritettiin painostaa pelottelemalla negatiivisella julkisuudella. Jos olisi juhlinut ja ollut kekkulissa, niin siitä nyt ainakaan ei olisi saanut mitään negatiivista julkisuutta, onhan se niin tavallista. Mistähän sitten? Arhinmäen mitalijuhlat Sotshissa on poikkeus. Niistä juhlista ei tosin aiheutunut kenellekään vahinkoa, mutta kivahan asiasta varmaan oli kirjoitella.

Levin maailmancupin jälkihöyryt veti sumuunsa myös Kittilän vihreän kunnanjohtajan. Anna Mäkelä on ollut napit vastakkain kunnan vaaleilla valittujen päättäjien kanssa. Nyt näyttää siltä, että Mäkelä saa potkut. Annaa varmaan lohduttaa tieto, että vanhat kaverit eivät ole jättäneet. Suomen Kuvalehti on antanut paljon palstatilaa ja tukevaa "tutkivaa" journalismia on julkaistu muuallakin.

Ylen Docventures on julistanut Tuntematon Sankari-kilpailun. "Todelliset sankarit liikkuvat varjoissa." Anna Mäkelä on asetettu ehdokkaaksi. Suomen Luonnonsuojeluliiton tiedottaja Laura Rantanen perustelee ehdokkuutta sillä, että Mäkelä on yrittänyt puuttua "suhrumointiin" ja että "epämääräistä päätöksentekokulttuuria on ihan kaikkialla". Missähän kunnassa Rantanen on, jos on, osallistunut kunnallispolitiikkaan?

Kunnanjohtaja Mäkelä ei ihan "varjoissa" ole liikkunut vaan lienee tällä hetkellä maan tunnetuin kunnanjohtaja.


P.S. Suomessa järjestetään ensi vuonna eduskuntavaalit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti