Rahaa on mukavampi jakaa kuin tienata

Saimme Bhutanista iloisen uutisen. Onnea Muru ja Sami! Häät juhlitaan kesäkuussa. Rouva saikin hyvän ajatuksen: - Potkulautamies saa käydä ostamassa shampanjaa ja muikunmätiä." No!, menin bussilla Arabian kauppakeskukseen ja yritin K-supermarketin hyllyistä löytää muikunmätiä. En löytänyt. Olin jo poistumassa, kun kassarouva neuvoi: - Käy kysymässä tuoretiskin pojilta.

Käyn melko säännöllisesti K-supermarketin tuoretiskillä ja höpisen, niin kuin tapani on, ihmisten kanssa. Muikunmätiä löytyi kaupan pakastimesta, mutta pakkaus oli kertakäyttöön liian suuri. Tuoretiskin poika sanoi, että "sahaan tämän kahtia niin voit laittaa toisen puolen kotona takaisin pakkaseen".

Minä kiitin, että on hyvä höpöttää - saa hyvän palvelun. Tiskin toiselta puolelta vastattiin , että "riippuuhan  se siitäkin, kuka höpöttää",

Höpöttäkää toisillenne!

Höpöttäjiä on monenlaisia. Katselin television ajankohtaisohjelmaa sote-uudistuksesta. Keskustelussa kunnanjohtaja sanoi, että ei ole kannustimia eikä ole kuultu. Ministeri Huovinen vastasi kunnanjohtajan väitteeseen napakasti: On kannustimia ja on kuultu. Täysin tyhjentävä vastaus ja jos sen olisi toistanut, oliko se kerran, kaksi vai kolme, niin olisi voittanut inttämiskilpailun.

Jos oikein haluaa, niin ihmisiä voi ryhmitellä erilaisiksi monella eri tavalla. Yksi tapa on jakaa ihmiset niihin, jotka jakavat toisten tienaamia rahoja ja niihin, joille rahoja jaetaan. Vai onko se sittenkin yksi ja sama porukka, joka jakaa ja joille jaetaan.

Suomi on pieni maa ja kaikki tuntevat toisensa. Niin hyvin me pidämme tovereistamme huolta, että puoluetukikin/äänestäjä on Euroopassa vain Luxemburgissa enemmän euroissa kuin Suomessa. Ollaan podiumilla!

Eikä tähän puoluetukeen ole laskettu puoluetta lähellä olevien laitosten saamaa tukea, RAY:n tai Veikkauksen jakamia rahoja eikä kuntien rahavirtoja eikä EU:n kautta kierrätettyä rahaa. Suomi on kansalaisyhteiskunta - yhdistyksissäkin on enemmän jäseniä kuin maassa on asukkaita.

Mekin perustimme yhdistyksen, Kittilän ihmiset ry:n (kittilanihmiset.fi). Yhdistys tuo Kittilän yli 65-vuotiaita Leville virkistäytymään ja kuntoilemaan matkailusesongin ulkopuolelle jäävinä kuukausina - noin 2 500 käyntikertaa vuodessa. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan pääosin jäsenmaksuilla ja yrityksiltä saaduilla tukimaksuilla. Lisäksi osa palveluista saadaan ilmaiseksi. Kittilän kuntakin päätti, ilman että olisimme pyytäneet, tukea kauttamme vanhusten liikuntaa.

Nyt ilmassa on niukkuutta. Tässä tilanteessa tutkiskelin ja selvitin julkisen tuen vaikutusta itseeni, Pääministerin puhekaavaa noudattaen: a) tuki oli hieno tunnustus toiminnallemme, b) tuki loi turvallisuudentunnetta, c) yhdistyksen toiminta vakiintui, d) ei tarvinnut kerjätä enempää, e) jotkut luulivat, että kunta rahoittaa toimintamme, f) minä laiskistuin,.....ö) nyt pitää kääriä hihat ylös ja ruveta hommiin.

Soitin Kirsi-Marjallekin ja kerjäsin yhdistykselle rahaa. Toin esille myös väittämän, että hyväntekeväisyys romuttaisi hyvinvointiyhteiskunnan. Kirsi-Marja: - Kyllä se on päinvastoin. Hyväntekeväisyys on hyvinvointiyhteiskunnan merkki.

Kun suksi ei luista

Moro. Katselimme rouvan kanssa Falunin maailmanmestaruuskilpailujen naisten 10 kilometrin hiihtoa. Kisan päätyttyä rouva sanoi, että Potkulautamies saa viedä sukset parvekkeelta takaisin kellariin.

Falunin hiihtojen lopputulokset yllättivät. Yllätys ei ollut, että Kalla (meän tyttö) voitti, mutta että norjalaiset jäivät kauas kärjestä. Kerrankin. Ennen hiihtojen alkua ennakoitiin ja arvailtiin niin ja näin, mutta tulosten selvittyä kommentit olivat yksiselitteiset: sää, alkanut ja tihentynyt lumisade sotki suksivalinnat.

Tekniikka petti monelta, ei hiihtotekniikka vaan välinehuolto. Rouvan kanssa on jo pitkään ihmetelty hiihtokilpailujen selostuksia kuunnellessa se, että puolet selostusajasta menee hiihtäjän fyysisen suorituksen, kunnon ajoituksen, spekulointiin. Sen lisäksi paljon aikaa kuluu sen pohtimiseen, luistiko suksi vai ei, oliko oikea voitelu, oliko oikea suksi ja joskus pohditaan vielä sitäkin, että oliko hiihtäjällä oikeanlaiset monot.

Kilpailujen sääntöjä pitäisi muuttaa niin, että vain fyysinen ja henkinen kunto ratkaisevat lopputuloksen, ei välineet. Kaikille kilpailijoille samat sukset ja samalla tavalla voidellut sukset jalkaan. Säästyisi rahaakin: ei tarvittaisi kuin yksi huoltotiimi. No!, tässäkin olisi semmonen vaara, että varakkaampi joukkue lahjomalla saisi kuitenkin käyttöönsä teknisesti muita paremmat välineet.

Kesäkisoihin olen ideoinut ihan uuden lajin. Nythän on niin, että juoksemalla ratkaistaan mitaleita eri pituisilla matkoilla: 100 metriä 200 metriä, 400 metriä...maratoonia. Juoksemisen hidastamiseksi on kehitetty estejuoksut. Ja jotta matka ei joutuisi liian nopeasti on eri matkoille kehitetty vielä kävely. Kävely on semmonen laji, että tuomarit liputtavat ulos, jos otat juoksuaskeleita.

Minun kehittelemäni uusi laji on konttaus. Kontata voisi erilaisia matkoja. Ennen konttauksen tuomista olympialaisten ohjelmaan lajin kansainvälisen liiton on päätettävä saako kontata miten haluaa vai kilpaillaanko kahdessa eri lajissa: konttaravissa ja konttalaukassa. Doping on konttaamisessa sallittu.

Muistatteko: sirkus tuli kaupunkiin

Voi juku, ei ole ollut Helsingissäkään potkulautakelejä. Tässä minä yritän vääntää blogia omassa nurkkauksessani ja kuuntelen tuulen suhinaa ja sateen ropinaa ikkunoihin. Olimme rouvan kanssa viikko sitten synttäreillä ja siellä Helena onneksi kannusti: - Täytyyhän sinun kirjoittaa. Mitä minä muuten lukisin!

Kun sää on ankea ja mieli matala, pitää muistella iloisia asioita. Minun mieleeni tulee kiertävät sirkukset. Niissä esiintyi eläintenkesyttäjiä, parrakkaita naisia, klovneja, kääpiöitä, trapetsitaiteilijoita. Lapset ja aikuiset heidän mukanaan tulivat katsomaan temppuilijoita ja kieppumaan erilaisissa häkkyröissä, nauttimaan vauhdin hurmasta.

Mieleeni on jäänyt myös tapaus 1940-luvun lopulta: pienessä kylässä pohjoisessa vietiin mieleltään sairas mies hevosella heinähäkissä hoitoon. Pienessä kylässä iso tapahtuma, josta riitti puhumista. Siinä pienessä kylässä sen hetken suurin julkkis.

No!, nyt meillä on tämä massaviestintä, media ja sen sähköiset muodot. Varmaan joku sirkuskin vielä kiertää kyliä, mutta TosiTV (uutiset) tuo jonglöörit, silmänkääntäjät, eläintenkesyttäjät jokaiseen kotiin. Ajatelkaa, ei tarvitse lähteä kotisohvalta mihinkään pitääkseen hauskaa.

Ensimmäisen kerran meille pystytään tarjoamaan kotiin Maailmansirkus. Eikö ole ihmeellistä. Sirkustirehtööri houkuttelee yleisöä mainostamalla:

- Tulkaa katsomaan kuinka sirkuksen voimamies ratsastaa hevosella ilman paitaa, taistelee paljain käsin tiikerin kanssa. Voimamies vailla vertaa!

- Tulkaa katsomaan idän ihmemiestä, pieni ja pullea, mutta vertaansa vailla oleva urheilija: teki ensimmäisellä golfkierroksellaan 18 hole-in-onea. Tähän ei ole kukaan pystynyt ennen häntä eikä varmaan hänen jälkeensäkään.

- Tulkaa katsomaan silmänkääntäjää Irakista. Hän sahaa teidän silmienne edessä ihmisen kahtia. Hups! Tarvitsee vielä harjoitusta. Temppu ei ihan onnistunut, ei ole koskaan onnistunut. Nytkin avustaja kuoli.

Uusi järjestäytyneen rikollisuuden muoto: K75 rollaattorijengi

Kaikki asiat ihmisen elämässä ovat tapahtuneet tai tapahtuvat ensimmäisen kerran. Lähdimme rouvan kanssa kylään, emme ensimmäistä emmekä varmaan viimeistäkään kertaa. Takki päälle, pipo päähän, tuliaiset mukaan ja bussipysäkille. Ei tarvinnut kauan odottaa: bussi no 71 matkalla rautatieasemalle tuli, mutta oli lähes täynnä. Rouvalle löytyi istumapaikka. Minä otin tukea tangosta ja jäin käytävälle seisomaan.

Eipä tarvinnut kauaa seisoskella: nuori mies nousi paikaltaan: - Olkaa hyvä. Tässä paikka teille! Hymyilikin vielä. Hä!, minä mietin, nyt minä olen virallisesti vanha.

Kun vanhat ihmiset kokoontuvat yhdessä syömään ja juomaan, niin ei ole ihme, että keskustelu jossain vaiheessa kääntyy vanhustenhoitoon. Meidän keskustelumme tältä aterialta voi kiteyttää näin: Kuntien on lain mukaan kilpailutettava ostopalvelunsa. Kunnassa on pitkään toiminut pieni yksityinen hoivakoti. Hoivakodin tarjous häviää kilpailutuksessa suuremman ja kansainvälisen yhtiön tarjoukselle.

Jos ihan oikeassa elämässä on näin, niin vanhan hoivakodin tilat jäävät tyhjilleen, niiden arvo laskee ja kilpailutuksen voittanut yritys saa ne melkein "kaupan päälle" tai sitten rakentaa uusia tiloja ARA:n avustuksella - siis sun ja mun rahoilla. Ja lähettää ne rahat sitten aikanaan veroparatiisiin.

Tämmösiä me keskusteltiin ja jotenkin tuli mieleen, että tässähän on kysymys lähes järjestäytyneestä rikollisuudesta. Syntyi idea ja yksimielisyys: perustetaan rollaattorijengejä. Jengien ala-ikäraja on 75 ja toiminnan tarkoitus tehdä rikoksia, ei mitään isoja eikä ihmisille vahinkoa, mutta kuitenkin semmosia, että niistä joutuu linnaan. Jengiläisyys auttaa tässä, sillä eikös se tee rikoksesta kuin rikoksesta törkeän. Ei kannata väittää, että ei muka kuulu rikollisjengiin.

Tulisipa ainakin turvattu vanhuus: ympärivuorokautinen valvonta, säännöllinen ulkoilu, ilmaiset sapuskat ja vielä pari jengikaveriakin samassa linnassa - kavereita. Linnassa et ole yksin. Niin ja ajatelkaa, varallisuutesikin on linnassa turvassa - se vähä, minkä elämäsi aikana keräsit, jää sittenkin perinnöksi lapsillesi.

Terveisiä Posti-mummolta

Kävimme rouvan kanssa Parkanossa anoppia tervehtimässä. Anoppi juhli 90-vuotissynttäreitään muutama vuosi sitten ja on edelleenkin nällikkä ihminen. Heti kohta, kun olimme päässeet perille, rouva ja anoppi yhdessä laativat ostoslistan: Potkulautamies saa hakea marketista oltermannia, kermaa, pari pullaa, suodatinpusseja, extrapalvikinkkua ja kevätesikon.

No, eihän K-marketissa kevätesikkoja ollut. Piti mennä paikalliseen kukkakauppaan. Kerroin kauppiaalle, että tultiin Helsingistä anoppia tapaamaan ja nyt pitäisi saada Inkerin keittiön ikkunalle kevätesikko.

- Nämä kevätesikot on jo senverran aikaa kukkineet, että ei ne enää kauaa kestä. Ei niitä Inkerille voi viedä. Mutta meillä on tässä toisenlaisia, ei kevätesikoita, mutta esikoita kuitenkin.

Kauniita kukkia. Piti vielä päättää minkä värisiä. Kauppias mietti: - Mikähän se Inkerin mieliväri onkaan.

Kukan kertakäyttöpurkkikin piti kääriä kauniiseen paperiin. Kauppias aloitti käärimisen, mietti hetken: - Ei Inkeri tällaisista kiiltävistä papereista tykkää, pitää vaihtaa.

Myöhemmin iltapäivällä lähdimme ajelemaan takaisin Helsinkiin. Inkeri tuli kerrostalon pihalle saattamaan, vilkutti ja jäi juttelemaan naapurinsa kanssa.

Pari päivää myöhemmin Potkulautamies sai Kittilästä postia. Kirjepaketti sisälsi Kittilän ihmiset ry:n papereita - sääntömääräinen vuosikokous on tulossa. Kirjeen taakse oli käsin kirjoitettu: "Terveiset myös Posti-mummo Marketalta !"

Iltasella kokkasimme rouvan kanssa tomaattisoppaa. Basilika oli unohtunut, mutta onneksi lähellä on Siwa. Jäljellä olevat yrtit olivat aika nuukahtaneita, mutta ajattelin, että varmaan niistä saa riittävästi makua keittoon, ainakin jos ostaa riittävän monta. Kaupan kassa katseli yrttejä: - Ovatpa huonoja. Ei näistä tarvitse maksaa.

Tomaattikeitosta tuli hyvää ja basilikaakin oli ihan sopivasti.

Jos tieto on kallista, kokeile tietämättömyyttä!

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa hakea Siwasta säilöttyjä punajuuria. Aamulla olin saanut käydä Arabian kauppakeskuksessa ja muistanut tuoda Janssonin kiusaukseen tarvittavat aineet: perunasipuliseoksen ja anjovisfileet ja kermaa - punajuuret olin unohtanut. Parisataa metriä meiltä Siwaan on lyhyt matka tallustaa, vaikka kaatosateessa. Taaksepäin 40 vuottakin on lyhyt matka.

Ihan tunnetun urheiluselostajan logiikallakin voi päätellä, että Potkulautamies oli 40 vuotta sitten 40 vuotta nuorempi. Tekniikka on kehittynyt huimasti: mutta, ihmiset ovat niin kuin ennenkin. Afrikassa ongelmat on samat kuin 40 vuotta sitten. Lähi-Idässäkin vielä tapellaan. Rikkaat rikastuvat. Tietotekniikka kehittyy, mutta tietokin kasaantuu.

Ajatelkaa, jo 40 vuotta sitten maailmassa oli "niin paljon tietoa, että sitä ei voinut hallita". Kuinkas nyt?

Tärkeä uusi tieto on sellainen muutos ympäristössä, joka vaikuttaa tiedon saajan mahdollisuuksiin elää ja toimia. Tämähän tarkoittaa sitä, että ei vain yrityksillä vaan yrityksissä eri tehtävissä työskentelevillä on erilaiset tiedontarpeet. Asiakaskeskeisellä tiedonvälityksellä (asiakas sanoo, millainen muutos ympäristössä on uutinen) oli kysyntää 40 vuotta sitten.

Potkulautamies perusti yrityksen 1975. Vuonna 1985 MIT:n Media Labin johtaja Negroponte päätti Washingtonissa American Information Industry Associationin kokouksessa alustuksensa sanoilla: - Joskus tulevaisuudessa, jonkun toisen on lukemalla haettava tieto sille, joka tietoa tarvitsee. Me olimme tehneet näin jo 10 vuotta.

Voi kuvitella, että se, jolla ei ole tietoa eikä mitään hajua mistään, tarvitsee tietoa, Pysyykö kannettu vesi kaivossa?  Ja sitten on niitä, joilla on tietoa, ajattelevat jo tietävänsä kaiken, mutta joilla ei kuitenkaan ole mitään hajua mistään.

Tarjosimme kahden viikon ilmaista palvelua kokeeksi yrityksille. Kaksi vuorineuvosta. Toisen sihteeri: - Voi, palvelu on niin kallis, että vuorineuvos ei uskalla sitä ostaa. No, toisen vuorineuvoksen sihteeri:- Voitte te sen ilmaisen kaksi viikkoa lähettää, mutta vuorineuvos on jo päättänyt tilata palvelunne.

No, pitkässä juoksussa toisella meni hyvin, toisella ei, toiselta meni firma alta toiselta ei. Tästä syntyi meille markkinointihokema: "Jos tieto on teistä kallista, kokeilkaa tietämättömyyttä!"

Ideat siirtyivät 1999 Sanoma-konserniin. Silloin meillä oli tytäryrityksiä yli 10 maassa, asiakkaita yli 20 maassa ja 160 maailman 500 suurimmasta yrityksestä käytti palvelujamme.

Tajusithan, että tiedolla ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei ymmärrä. Ajattelen jo kevättä. Potkulautailen Arabianrannasta Viikin Prismaan ostoksille. Kuuntelen lintujen laulua, nautin leppeästä kevättuulesta, juttelen ihmisten kanssa ja haaveilen. Haaveilen tulevaisuudesta, jossa tiedonvälityksen on korvannut ymmärryksenvälitys. Tekniikkakin alkaisi olla kohdillaan.

Passijonossa on tunnelmaa

Rouva sanoi, että Potkulautamies saa uusia passinsa. Rouva oli ihan oikeassa. Passini oli menossa vanhaksi tämän vuoden syyskuussa ja kesäkuussa matkustetaan Intian kautta Bhutaniin ja rouva haluaa Intiassa nähdä Taj Mahalin. Minä kuulemma saan jäädä hoitamaan Eleonoraa Delhiin. Intiaan tarvitaan viisumi ja passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta - kesäkuusta syyskuuhun on vain kolme kuukautta.

Ajattelin varata Helsingin poliisitalolle netissä ajan ja piipahtaa hankkimassa passin. Seuraava vapaa aika oli yli kuukauden kuluttua. Viime kesänä sain Kittilässä uusittua ajokorttini ilman jonotusta. Ehkä passinkin saisi ilman jonotusta jossakin Helsingin lähikunnista. Katsoin netistä: lähipäivinä ei vapaita aikoja.

Rohkea rokan syö: päätin mennä poliisitalolle jonottamaan, kaikista jutuista ja huhuista huolimatta. Otin oman numeroni. Tulin paikalle vasta iltapäivällä ja useampi kymmenen oli ehtinyt sinne ennen minua ja lisäksi vielä ne, jotka olivat kuukausi sitten varanneet itselleen ajan.

Säännöllisin väliajoin, aika tiuhaan, ihmisiä kuulutettiin nimellä. Jonotusnumerot suurenivat hitaasti. Vieressäni istuvat jonottivat myös numerolappujensa kanssa, toisella puolella iäkkäämpi mies ja toisella puolella iäkkäämpi nainen. Olimme kuin urheilukilpailuissa: aina kun näytöllä numero suureni yhdellä, lähes hurrasimme. "Enää 16 ennen minua!"

Numerot suurenivat hitaasti ja meillä oli hyvin aikaa keskustella kaikenlaisista asioista. Jonottaminen oli kivaa. Jälkeenpäin mieleeni tuli mieleeni Hurstin ruokajonossa seisoneen miehen kommentti television uutisille: "Tosi tärkee tapahtuma. Täällä tapaa ihmisiä ja saa ystäviä."

Minun vuoroni tuli parin tunnin odottelun jälkeen. Lähestyin virkailijaa tiskin toisella puolella ja mietin mielessäni, että taitaa olla aika ynseä. Ei muuten ollut. Virkailija vastoin ennakko-odotuksiani olikin mukava ihminen. Asiat hoituivat ystävällisesti ja tehokkaasti. Sen verran ehdimme jutellakin, että sain tietää, että ihmiset usein aloittavat asioinnin marmattamalla "kehnosta palvelusta". Siihen saattaa mennä viisikin minuuttia, mikä "aika on pois palvelusta".

Uuden passini sain noutaa muutaman päivän kuluttua parinsadan metrin päässä kotiamme olevasta R-kioskista. Kyllä oli hyvä palvelu. Tuoreet sormenjälkeni ovat viranomaisilla ja uuden passikuvan valokuvaamo voi lähettää netissä suoraan poliisille: viiden vuoden kuluttua voin uusia passini netissä.

Missä minä sitten jonotan ja tapaan uusia ihmisiä?

P.S. Matkailu avartaa. Paras tapa aloittaa maailman kiertäminen on tutustua naapureihinsa.