No. Kävinpäs taas keskustassa kauppamatkalla, vastatuuleen. Kotona juttelimme rouvan kanssa siitä, kuinka paljon on turhia julkkiksia. Ja sitten on niitä, jotka toimillaan eivät saa muuta julkisuuden lisäksi aikaan muuta kuin harmia muille ihmisille. Monen yhdistyksenkin toiminta on lopahtanut yhden hörhelön takia. Eikä meidän hyvä terveyskeskuksemmekaan moneen vuoteen pääse parempiin tiloihin Vallilasta Kalasatamaan, koska yksi täysin sivullinen on valittanut rakennushankkeesta.
Itse muistan, että olen ollut yhden minuutin kuuluisa. Rouva muistaa toisenkin minuutin. Rouvan muistama minuutti on se, kun esiinnyin mainoksessa: PYP on nyt SYP. Sain siitä palkaksi mainoksessa käyttämäni vaalean pikkutakin ja sillähän minä hurmasin rouvankin. Itse muistan tai oikeasti olen kuullut, että olin TV-uutisissa vuonna 1974.
Olin jo muutaman kuukauden raportoinut Yleisradiolle Beirutista. Beirut oli kaunis kaupunki, jonka vihanpito tuhosi. Minullakin oli kavereita, joiden toimistossa kirjoituskoneen vieressä oli kalashnikov. Muistan vierailumme yökerhoon. Kaverini oli poliittisilta mielipiteiltään nasserilainen ja kysyi yökerhossa minulta: -Arvaappas miksi saimme paikan parhaan pöydän. No? "Meille tuli kerran erimielisyyksiä paikan omistajan kanssa. Kutsuimme kaverit ja pistimme koko paikan sileeksi." Kaveri oli Beirutissa tunnettu.
Turkkilaiset tekivät 1974 maahanlaskun Kyprokselle. Lähdin Beirutista ensimmäisellä mahdollisella lennolla Nicosiaan. Asuin Hiltonissa, jossa oli muitakin kirjeenvaihtajia, mm. Hesarin ja tanskalaisen Politikenin toimittajat. Hotellin ikkunasta näki, kun nuoria miehiä vietiin kuorma-auton lavalla taisteluun. Lauloivat mennessään.
Kävimme Kyrenian autioituneessa kaupungissakin, turkkilaisten puolella. Raja oli merkitty pikkukivillä. Ainoa elonmerkki kaupungissa oli kapealle kadulle parkkeerattu henkilöauto. Hyökkäysvaunu oli ajanut sen keskeltä halki. Auton toinen puoli oli litistynyt katuun, mutta toisen puolen suuntavilkku pelasi, vilkutti menevänsä oikealle.
Minun minuuttini kuuluisana oli YLE:n välittämä tieto, että minut olisi otettu Kyproksella panttivangiksi. Kreikkalaiset olivat kaapanneet joukon toimittajia hotelliin Nicosian jakavalla vihreällä linjalla. Minä en ollut heidän joukossaan. Sen sijaan otin Hiltonista taksin ja menin paikalle, en muista meninkö yksin vai oliko meitä kaksi, ja puhuin kaappaajille, että heidän toimissaan ei ole järkeä eikä heille mitään hyötyä. Kumma juttu, mutta se kaappausdraama loppui siihen.
Andy Warhollin luoman käsitteen mukaan minulla on 15 kuuluisuuden minuutistani jäljellä 13. Juts.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti